Japanin keisaripari aloitti eilen tiistaina kovasti odotetun valtiovierailunsa Britanniaan, ja ensimmäisen päivän illallinen tarjosi mukavasti jalokivien ja iltapukujen loistetta. Näimme muutaman tiaradebyytin sekä viimeinkin kuningas Charlesin uuden perhekunniamerkin!
Lue loppuunJapanin keisariperhe
Tämän kategorian alta löydät kaikki Japanin keisariperhettä käsittelevät postaukset.
Kuninkaallinen palkintogaala eli vuosikooste 2021
Hyvää uutta vuotta 2022! 🎆 Vuodenvaihteen tienoilla on tullut tavaksi kerrata päättyneen vuoden tapahtumia, joten vuorossa on jälleen kuninkaallinen palkintogaala vuoden 2021 kohokohdille ja kuninkaallisille puheenaiheille!
Toinen pandemiavuosi sisälsi rajoituksia, peruutuksia ja yleistä epävarmuutta tulevasta. Kuninkaallisella rintamalla oli kuitenkin yllättävän vilkasta. Vuoteen mahtui iloa ja surua sekä koko ihmiselämän kirjo syntymästä kuolemaan – kaikki tietysti pandemian sävyttämänä.
Palkintogaalassa on kolme kategoriaa: tapahtumat, henkilökohtaiset palkinnot ja tyyli. Tekstistä löytyy linkit kutakin aihetta käsittelevään postaukseen.

Täysi-ikäisiä prinsessoja Alankomaissa ja Japanissa
Joulukuun alku on tuonut mukanaan erityistä juhlahumua kahteen eri hallitsijaperheeseen. Alankomaissa juhlitaan tänään 7.12. Oranian prinsessa Catharina-Amalian 18-vuotispäivää, ja Japanissa puolestaan pidettiin keisari Naruhiton ja keisarinna Masakon tyttären prinsessa Aikon täysi-ikäistymisseremonia viime sunnuntaina 5.12. Suuret onnittelut molemmille prinsessoille!

Japanissa täysi-ikäiseksi tullaan 20 vuotiaana, joten Aiko on Amaliaa kaksi vuotta vanhempi. Aikon syntymäpäivä oli jo 1.12., mutta seremonioita lykättiin muutamalla päivällä viikonloppuun prinsessan opintojen vuoksi.
Amalia ja Aiko ovat molemmat hallitsijaparien esikoisia ja nuoria 2000-luvun prinsessoja, mutta hyvin erilaisten monarkioiden kasvatteja. Kun heidän suuret päivänsä sattuivat nyt näin lähekkäin, niin ajattelin, että olisi mielenkiintoista vertailla heidän elämäntilanteitaan ja tulevaisuudennäkymiään näin aikuisuuden kynnyksellä.
Lue loppuunKuninkaallinen palkintogaala eli vuosikooste 2019
Tämä postaus lykkääntyi kaksi kertaa, ensin Ari Behnin hautajaisten ja sitten Sussexien yllätysuutisten vuoksi, mutta jospa nyt päästäisiin asiaan! 😀 On siis aika katsoa taaksepäin päättynyttä vuotta kuninkaallisen palkintogaalan muodossa. Vuosi sitten päätin tehdä jotain erilaista tavallisen vuosikoosteen sijaan, joten perustin oman palkintogaalan, jossa jaetaan tunnustusta viime vuoden kohokohdille. Kategorioita on jälleen neljä: tapahtumat, henkilökohtaiset palkinnot, tyyli sekä draama. Tekstistä löytyy linkit aihetta käsitteleviin postauksiin, jos haluaa käydä virkistämässä muistiaan vuoden 2019 tapahtumista ja teemoista. Let the games begin!
Tapahtumat
Vuoden kuninkaallinen kastejuhla: Archie Mountbatten-Windsor
Kuninkaallinen asukooste keisari Naruhiton kruunajaisista
Japanissa juhlittiin muutama viikko sitten keisari Naruhiton valtaannousua. Kruunajaiset on vähän huono käännös, mutta ”valtaannousujuhlat” kuulostaa niin tönköltä ilmaisulta, että käytän tässä tekstissä mieluummin kruunajaisia. Tiedätte kuitenkin, mistä on kysymys.
Japanin keisarillista hovia pidetään jopa kuninkaallisella mittapuulla hyvin perinteikkäänä ja tiukkana instituutiona, ja kruunajaisissa nähtyjen ikiaikaisten seremonioiden juuret ovat kaukana kaukana historiassa. Japanihan on maailman vanhin yhtäjaksoinen monarkia ja samalla nykymaailman ainut keisarikunta.
Tässä on ehtinyt jo vierähtää muutama viikko, mutta sain lukijatoiveen asukoosteesta, joten lupasin palata asiaan vaikka sitten vähän jälkijunassa. Muuttokiireiden takia julkaisu hiukan venyi, pahoittelut siitä! Juhlallisuuksiin kuului kuitenkin useampia eri tapahtumia, ja itse pääpäivänä nähtiin päiväasujen lisäksi myös iltalookit tiaroilla – eihän sellaista voi jättää väliin blogissa! 😉 Monisatapäiseen vierasjoukkoon lukeutui kuninkaallisia ja valtiojohtajia ympäri maailmaa. Harmillisen monet eurooppalaiset kuninkaalliset saapuivat valitettavasti ilman vaimojaan, mutta illallisella oli silti ihan kiitettävästi tiaroja. Suomea edustivat presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

Presidenttiparimme tervehtimässä keisari Naruhitoa ja keisarinna Masakoa. Kuva: Secretariat for the Ceremonies of Imperial Succession/ Tasavallan presidentin kanslia