Nobel-juhlat ovat huomenna tiistaina, mutta käydään sitä ennen alkulämmittelyksi läpi viime viikon kuninkaalliset jalokiviuutiset, joihin kuuluu Tanskan kuningatar Maryn uusi tiara ja sen ensiesiintyminen, Britannian kuningatar Camillan odotettu tiaradebyytti sekä valtiovierailu Belgiassa.
Kuningatar Maryn uusi tiara hyödyntää kruununjalokiviin kuulunutta korua uudella tavalla. Kuva: Kongehuset
Noniin, viimeinkin päästään Tanskan ja Norjan valtiovierailun illallislookeihin! Tämän jälkeen yritän olla kirjoittamatta Tanskasta hetkeen. 😀 Pahoittelin jo somen puolella postauksen viivästymistä, mutta kerrotaan vielä tässäkin, että opiskelukiireiden painaessa blogin on valitettavasti pakko odottaa vuoroaan. Lukukauden viimeiset viikot olivat poikkeuksellisen työntäyteisiä minusta riippumattomien yllätysten vuoksi, mutta nyt on viimein taas hetki aikaa hengähtää!
Muuten: Seurassa ilmestyi hiljattain kirjoittamani juttu Tanskan kuningasperheestä. Tätä numeroa ei enää kaupan hyllyltä löydä, mutta Seuran tilaajat voivat lukea sen netissä, ja sain myös vinkkejä, että aikakauslehtiä voi lukea maksutta monien kirjastojen tai valtakunnallisen e-kirjaston kautta! Kyseessä on numero 20/2024.
Sitten päivän aiheeseen eli valtiovierailun tiaralookeihin! Norjan kruununprinssiparista myös julkaistiin viime viikolla iso kasa uusia potretteja, joten tulossa on lisää jalokivipuhetta. Kuvia julkaistiin niin paljon, että käsitellään ne myöhemmin omassa postauksessaan.
Hyvää 20-vuotispäivää Tanskan kuningas Frederikille ja kuningatar Marylle! 🩷 Tänään 14. toukokuuta on todella kulunut jo kaksi vuosikymmentä siitä, kun australialainen Mary Donaldson avioitui Tanskan kuninkaallisen perheeseen. Merkkipäivän kunniaksi on aika muistella, millainen olikaan kuningatar Maryn hääpuku.
Olen sen verran nuori, että en aikoinaan seurannut häähumua. Näin kuitenkin Maryn hääpuvun livenä kaksi vuotta sitten hänen 50-vuotispäivänsä kunniaksi järjestetyssä näyttelyssä Frederiksborgin linnassa.
Vieläkö jaksatte lukea valtiovierailuista, Tanskasta ja Ruotsista? 😀 En käy läpi koko ohjelmaa tällä kertaa, vaan keskityn muutamiin kiinnostaviin kohokohtiin.
Maanantaina 6. toukokuuta Tanskan kuningaspari aloitti kovasti odotetun ensimmäisen valtiovierailunsa naapurimaa Ruotsiin. Maat ovat läheisiä melkeinpä kaikilla yhteiskunnan tasoilla, ja kuningasperheille vierailu on samalla myös perhetapaaminen. Lämmin tunnelma näkyi ja kuului koko vierailun ajan.
Ruotsin kuningaspari valtiovieraili Tanskassa edellisen kerran vuonna 2007, ja sitä ennen kuningatar Margareeta ja prinssi Henrik kävivät Ruotsissa vuonna 1985. Kuninkaalliset tapaavat säännöllisesti merkkipäivien ja muiden työvierailujen merkeissä, mutta korkeimman tason tapaamisten eli valtiovierailujen välillä vierähtää usein pidempiä aikoja.
Nyt on kuulkaas niin paljon kuninkaallisia uutisia, että alkaa olla vaikeaa pysyä kärryillä! 😀 Ja allekirjoittaneella on kevätkiireitä opintojen kanssa, mutta lähiviikkoina on sitten uutiskatsauksen paikka. Otetaan tähän väliin kuitenkin jalokivien loistoa: Tanskan kuningaspari on ikuistettu ensimmäisiin juhlapotretteihinsa!
Tarkoitus oli postata tänään presidentti Stubbin valtiovierailusta Ruotsiin, mutta se saa nyt odottaa hetken, kun nämä kuvat ovat niin herkullinen aihe!