Royal Ascotin hevoskilpailut ovat brittiseurapiireissä vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Kuten tiedämme, hevosurheilu on lähellä monien kuninkaallisten sydäntä, ja näissä kisoissa onkin aina kattava edustus kuninkaallisesta perheestä. Tapahtuma on tunnettu tiukasta pukukoodistaan, mm. hattu on pakollinen, ja meitä tavallisia kansalaisia kiinnostaakin usein hevosia enemmän muotinäytös, jonka osallistujat meille antavat. Tapahtuma on monipäiväinen, joten seurattavaa riittää!
Hatut ovat muuten sellainen osa pukeutumista, jonka toivoisin mielelläni yleistyvän Suomessakin. Ne ovat brittien erikoisosaamista, ja vaikka joukkoon aina mahtuu muutama kulmakarvat nostattava yksilö, ei voi silti kuin ihailla upeita luomuksia, joita näkee kaikissa sateenkaaren väreissä. Tässä postauksessa on kolmen päivän asut.
Kuningatar Elizabethin hatun väri isoissa tapahtumissa on suosittu vedonlyöntikohde Britanniassa. Tänä vuonna ensimmäisenä päivänä päällä oli keltaista. Kuningatar on mielestäni ihailtavan monisävyinen ja varma pukeutuja, joskin voisi olla hauskaa nähdä hänellä vähän erimallisia ja kevyempiä päähineitä. Kolmannen päivän persikkahattu oli suosikkini näistä (ja itseasiassa juuri se väri, jota itsekin veikkasin). Ehdoton tyyliyläpeukku kuningattarelle.
Cornwallin herttuatar Camillalle sopii vaaleanpunainen kauniisti. Hänenkin tyylinäytteensä ovat yleensä varmoja onnistujia. Huomatkaa ensimmäisen päivän valtava kaulakoru! Hattuvalinnat kunnossa, varsinkin tuo ensimmäinen vaaleanpunainen on herkän kaunis. Yläpeukkua!
Yorkin prinsessat Beatrice ja Eugenie onnistuvat pukeutumisessa vaihtelevasti. Vähän erikoisiakin valintoja usein tekevä Beatrice onnistui mielestäni ensimmäisen päivän lookissaan sulkahatussa, mutta tänään nähty lättähattu on jotain aivan kamalaa! Eugenie nähtiin paikalla tänään ensimmäistä kertaa ja hän saa hyvät tyylipisteet minulta. Täytyy mainita, että Bea on aina ollut mielestäni persoonnallisella tavalla hyvin kaunis. Ei niin ilmeinen klassinen kaunotar kuin esim. Kate, mutta suuret silmät tekevät hänestä todella suloisen! Saa nähdä millaisen uran prinsessat itselleen kehittävät. Charles-sedän suunnitelmat typistää kuninkaallista perhettä tarkoittavat siskoksille sitä, että täysipäiväinen edustustyö ei taida olla vaihtoehto. En ole täysin varma, mutta käsittääkseni Eugenien elämä on ihan hyvällä tolalla, mutta Beatrice on saanut hieman kritiikkiä monista lomamatkoistaan ja heikosta työmenestyksestä. Viimeisessä kuvassa tytöt muuten juttelevat Jordanian prinsessa Sarvath al-Hassanin kanssa.
Zara Tindall ei ole koskaan kuulunut suosikkipukeutujiini ja alapeukku tulee tälläkin kertaa. Hattu itsessään on näyttävä, joten olisin valinnut yksinkertaisemman mekon.
Wessexin kreivitär Sophien kahden ensimmäisen asun perusteella olin varautunut ihan mihin tahansa kolmantena päivänä. Yleensä Sophien tyyli miellyttää silmääni, mutta tällä kertaa hatut olivat vähän liian erikoisia että voisin yläpeukuttaa niitä. Mutta katsokaapa kenen kanssa Sophie saapui toisena päivänä: Tanskan kruununprinsessa Maryn! Tummalle Marylle sopii voimakkaatkin värit ja hänen hattunsa on kaunis. Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että Kate ja Mary voisivat olla ulkonäkönsä puolesta sisaruksia?
Cambridgen herttuatar Catherine “Kate” on varma onnistuja ja yläpeukku tulee tälläkin kertaa. Hattu on kaunis. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat pukeutua valkoiseen. Itseltäni puuttuu taito olla elegantisti sotkematta vaatteitani.
Prinsessa Anne ei ihastuta eikä vihastuta. Ensimmäisessä kuvassa hänen seuranaan vaunuissa on muuten Gloucesterin herttuatar, eli kuningattaren serkun vaimo. Tunnettu hevosnainen Anne on osallistunut Ascotiin kaikkina kolmena päivänä. Pidän eniten hänen ensimmäisestä hatustaan, mutta kolmannen päivän asu on kokonaisuutena suosikkini. Keskimmäisessä kuvassa hänellä on päällään Williamin ja Katen häistä tuttu asu, jota hän on pitänyt muutaman kerran muutenkin.
Tänään paikalla oli myös Kentin Prinsessa Michael. Ihastuttavan elegantti asu, tykkään kovasti. Ehdoton yläpeukku! Pakko kyllä myöntää, Sophien oranssi hattu alkaa näyttää aika hienolta kun on sitä ensin hetken aikaa katsellut!