Joulu sujui ikävissä tunnelmissa Ruotsin, Norjan ja Britannian hoveissa

Vuotta 2016 ei ole suotta sanottu kamalaksi ja armottomaksi. Kuninkaalliset ovat säästyneet vuoden aikana isommilta menetyksiltä ja vastoinkäymisiltä, mutta vuoden viimeisinä hetkinä sairastuminen kaatoi KOLME kuningatarta kerralla joulunvietosta. Kuningatar Silvia, kuningatar Sonja ja kuningatar Elizabeth jättivät kaikki osan jouluohjelmastaan väliin.
Ruotsin kuningatar Silvia vietti perjantaina 23. päivä 73-vuotissyntymäpäiväänsä. Hovin mukaan Silvia on ollut flunssassa jo pidempään ja tuli illalla syntymäpäiväkonsertissaan huonovointiseksi. Silvia vietti kaksi yötä sairaalassa ja pääsi kotiin sunnuntaina. Prinsessa Madeleine oli paikalla ainakin ensimmäisen yön ja muun perheen arvellaan myös käyneen viikonlopun aikana. Hovi ei tietenkään tiedota koskaan tarkasti, mistä on kyse, ja ikäihmisten kohdalla ihan tavallinen flunssakin verottaa voimia aikalailla.
Norjassa taas 79-vuotias kuningatar Sonja jätti joulupäivän kirkon väliin niin ikään flunssan takia. Tilaisuuteen osallistuivat kuningas Harald ja kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit lapsineen.

 

Kuningatar Elizabethin sairastumisesta tiedettin jo ennen joulua, kun hän ja prinssi Philip peruuttivat perinteisen junamatkansa joulunviettoon maaseudulle Sandringhamiin. Sen sijaan pariskunta matkusti sinne myöhemmin helikopterikyydillä. Joulupäivänä prinssi Philip oli jo jalkeilla muun perheen kanssa kävelemässä joulukirkkoon, mutta kuningatarta ei näkynyt. Elizabeth ei ole jättänyt joulukirkkoa väliin kymmeniin vuosiin, ja hänet on kuitenkin totuttu näkemään julkisuudessa jonkinlaisena teräsrouvana, joten yleisö on tietysti ollut hyvin huolissaan hänestä. Lehtiotsikoista päätellen koko maa on ollut vähän varpaillaan kuningattaren tilasta, mikä on toki ihan luonnollista, kun puhutaan 90-vuotiaasta hallitsijasta. Kansa sai kuitenkin kuulla perinteisen joulupuheen, joka tosin kuvataan ilmeisesti jo hieman ennen joulua. Joulupuheet ovat tärkeä osa jouluperinteitä monille monarkioiden kansalaisille.
Joulun ikävin kuninkaallisuutinen tuli myös brittihovista, mutta se koski ihan toista perheenjäsentä. Marraskuussa uutisoitiin kuningattaren tyttärentyttären Zara Tindallin ja hänen miehensä Mike Tindallin odottavan toista lastaan keväälle. Jouluaattona hovi tiedotti Zaran saaneen keskenmenon. Tarkempia tietoja ei annettu, mutta perheelle pyydettiin yksityisyyttä ja rauhaa. Tämä on kyllä todella ikävä sattuma kenelle tahansa. 🙁
Prinssi William ja herttuatar Catherine lapsineen viettivät joulun Catherinen vanhempien luona Berkshiressa ja perhe ikuistettiin matkalla joulukirkkoon. Jälleen kerran ei voi kuin ihailla Catherinen tyylitajua ja kykyä pukea koko perhe sointuvasti yhteen. Charlotte ja George ovat hellyyttäviä piparminttutankoineen. 🙂 Catherinen pikkusisko Pippa Middleton muuten menee keväällä naimisiin kihlattunsa James Matthewsin kanssa samaisessa kirkossa.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Joulupuheita löytyy myös useilta muilta hallitsijoilta, mutta en laita kaikkia videoita tähän. Itse en osaa esim. hollantia tai ranskaa, mutta kiinnostuneet voivat hakea youtubesta. Hyvää kielitreeniä!

Jätä kommentti