

70 vuotta sitten, 20. marraskuuta 1947, silloiset prinsessa Elisabet ja luutnantti Philip Mountbatten avioituivat Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa. Morsian oli Yhdistyneen kuningaskunnan kruununperillinen ja sulhanen syntyjään Kreikan ja Tanskan prinssi. Sodan tuhoista toipuva maa otti riemulla vastaan kuninkaalliset häät, ja tapahtumaa seurasi radion välityksellä 200 miljoonaa ihmistä.
Elisabetista tuli yllättäen kuningatar vain reilun neljän avioliittovuoden jälkeen, ja rooli kuningaskunnan ja Kansainyhteisön johtajana ei ole aina ollut helppo perhe-elämän kannalta. Pariskunnalle on kuitenkin kasvanut suuri perhe ympärilleen: neljä lasta, kahdeksan lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta (ja kuudes tulossa). Tänä päivänä Elisabetilla ja Philipillä tuntuu olevan kaikki mahdolliset brittihovin ennätykset nimissään: heidän avioliittonsa on hovin historian pisin, Elisabet on maansa pisimpään hallinut monarkki ja Philip puolestaan maansa pitkäaikaisin hallitsijan puoliso. Avioliittoa ei ole juuri puitu lehtien palstoilla, vaan pari on pitänyt yksityiselämänsä yksityisenä, mutta tiedossa on, että Philip on ollut tärkeä tuki vaimolleen tämän elämäntyössä. Merkkipäivän kunniaksi hovi julkaisi neljän kuvan potrettisarjan heistä: aivan upeita, kauniita kuvia. Kuvat on ottanut valokuvaaja Matt Holyoak ja paikkana toimii Windsorin linna, pariskunnan viikonloppukoti.
Jos Elisabetin ja Philipin elämäntarina kiinnostaa, Netflixin loistosarja The Crown saa jatkoa muutaman viikon päästä, kun toinen kausi julkaistaan 8. joulukuuta. Vielä ehtii katsoa myös ensimmäisen kauden, jos se on jäänyt välistä. Suosittelen lämpimästi, sillä sarja on todella laadukkaasti tehty ja näyttelijät ovat mainioita. Sarjasta on tarkoitus tehdä kuusi kautta, niin että jokainen kattaa noin 10 vuotta Elisabetin valtakaudesta. Lisäksi jos pariskunnan häät kiinnostavat, kuningashuoneen nettisivuilla on koottu faktatietoa niistä.