Kuninkaallinen vuosikooste 2017 ja katsaus tulevaan

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika katsoa hieman taaksepäin eli kerrata vuoden 2017 kohokohdat ja samalla alkaa valmistautua uuden vuoden kuvioihin. 2017 oli edellisten vuosien tapaan täynnä tapahtumia: merkkipaaluja ja iloisia perheuutisia, mutta myös surun ja haikeuden hetkiä. Vuodesta jää mieleen myös brittihovissa käynnissä oleva muutosprosessi, jossa perheen työnjakoa ja kuninkaallisten taustavoimia on myllätty. Vuosittaiset tilastot brittihovin työmääristä on julkaistu tänään, mutta palataan niihin omassa postauksessaan myöhemmin.
Alkuvuodesta muistamme Tukholman upean hääpukunäyttelyn, jota allekirjoittanut kävi muuten katsomassa ehkä maailman keinuvimman laivamatkan saattelemana. Helmikuussa oli kuningatar Elisabetin vallassaolon 65-vuotispäivä eli niin sanottu safiirivuosipäivä. Keväällä oli Norjan kuningasparin yhteiset 80-vuotisjuhlat, jotka olivat luultavasti vuoden suurin kuninkaallisten kokoontuminen. Merkkipäiviä vietettiin myös muissa hoveissa: Hollannin kuningas Willem-Alexander täytti keväällä 50 vuotta ja kutsui palatsiin syntymäpäiväkaimojaan juhlimaan. Ruotsissa Victoriadagen oli tänä vuonna kaksipäiväinen kruununprinsessan 40-vuotispäivän kunniaksi. Kreikan kruununprinssiperhe järjesti kesällä näyttävät yksityiset juhlat kruununprinssi Pavlosin 50-vuotispäivän ja hänen tyttärensä prinsessa Olympian 21-vuotispäivän kunniaksi. Hääpäiviään viettivät mm. Tanskan kuningatar Margareeta ja prinssi Henrik (50 vuotta) sekä tietysti kuningatar ja Elisabet ja prinssi Philip (70 vuotta). Lisäksi Britanniassa muisteltiin pitkin vuotta prinsessa Dianan kuoleman 20-vuotispäivää lukuisin eri tavoin.
Embed from Getty Images
Norjan kuningasparin 80-vuotisjuhlat olivat kevään suuri kuninkaallinen tapahtuma
Luin eräästä kuninkaallisblogista kommentin, että vuosi ei ole täydellinen ilman ruotsalaista kuninkaallista vauvaa. Maaliskuussa hovi ilmoitti prinsessa Sofian olevan raskaana, ja prinssi Gabriel syntyi elokuun lopussa. Vauvabuumi jatkuu ensi vuonna, sillä sekä prinsessa Madeleine että herttuatar Catherine saavat kolmannet lapsensa keväällä. Briteistä tuli myös innolla odotettu ilouutinen prinssi Harryn ja Meghan Marklen kihlauksesta.
Ehkä suurin haikeuden hetki koettiin elokuussa, kun Britannian prinssi Philip jäi virallisesti eläkkeelle 96-vuotiaana. Iloksemme prinssiä nähdään kuitenkin edelleen jonkin verran valituissa tilaisuuksissa. Ikäviä uutisia tuli Tanskasta, missä kuningatar Margareetan puoliso prinssi Henrik ensin kohautti äksyilyllään ja ihmeellisillä kommenteillaan, kunnes palatsi tiedotti prinssin sairastavan dementiaa. Myös menetyksiä koetaan joka vuosi, kuten elämään kuuluu: tänä vuonna haudan lepoon pääsivät mm. Sayn-Wittgenstein-Berleburgin prinssi Richard sekä Romanian entinen kuningas Michael I.
Suomessa oli aivan erityinen juhlavuosi, ja se näkyi poikkeuksellisena kuninkaallisvirtana. Kesäkuussa pohjoismaiset valtionpäät vierailivat Helsingissä, alkusyksystä kävivät kruununprinsessa Victoria ja Kentin prinssi Michael ja marraskuun lopulla maassa oli peräti kolme prinssiä samaan aikaan, kun prinssi Daniel, prinssi Constantijn sekä prinssi William vierailivat yritystapahtuma Slushissa. Prinssi Williamin kaksipäiväinen visiitti keräsi runsaasti yleisöä Helsinkiin ja hän oli näistä loppuvuoden vieraista selkeästi odotetuin ja profiililtaan korkein. Timanttisalonki teki ensimmäiset kuninkaallisbongauksensa kotimaassa: kesäkuussa Pohjoismaiden valtionpäiden kokoontuminen ja marraskuussa prinssi William.
Embed from Getty Images
Perheuutisia tuli Ruotsista ja Britanniasta
Mitä sitten vuonna 2018? Luvassa siis häät ja kahdet ristiäiset ensimmäisen puolen vuoden aikana, joten ei hullumpi aloitus. Kiinnostavaa seurata, tuleeko vauvauutisia lisää jostain suunnalta. Olen melko huono arvailemaan näitä, mutta en ihan hirveästi yllättyisi, jos Harry ja Meghan ilmoittaisivat perheenlisäyksestä jo ensi vuoden aikana. Lisäksi on arvailtu, että Monacon prinsessa Carolinen klaani kasvaisi: olen lukenut huhuja sekä Charlotte Casiraghin että Andrea Casiraghin perheenlisäyksestä. Kaikkea ei pidä uskoa, mutta pidetään silmät ja korvat auki! Perheuutisten kategoriassa voisi myös mainita, että Yorkin prinsessa Eugenien kihlausta on odoteltu muutaman vuoden ajan, olisikohan Harryn ja Meghanin jälkeen Eugenien vuoro?
Loppuvuodesta on luvassa keisarilliset häät Japanissa, kun keisari Akihiton pojantytär prinsessa Mako avioituu. Aiempien esimerkkitapausten perusteella häistä tuskin tulee kovin julkiset, prinsessahan kuitenkin joutuu avioliittonsa myötä luopumaan arvonimestään ja asemastaan, eikä hän ole kruununperijän lapsi. Keisariperhe varmasti osallistuu, mutta ulkomaisia kuninkaallisia tuskin nähdään ainakaan Euroopasta. Japanin keisarilliset lait ovat aika vanhanaikaisia, ja toivoisin siirtymistä nykyaikaan. Keisariperhe kuitenkin menettää aina potentiaalisen edustuskuninkaallisen, kun naispuolisten jäsenten on pakko luopua asemastaan. Jos poikia syntyy vähemmän, kuten pitkään on ollut, tilanne voi kehittyä hyvin ongelmalliseksi. Maa otti hyvän askeleen salliessaan keisari Akihiton eläkkeelle siirtymisen keväällä 2019, toivottavasti myös muita lakeja saadaan uudistettua.
Embed from Getty Images
Monacon ruhtinaspari voisi järjestää yhteiset 100-vuotisjuhlat, kun Albert täyttää 60 ja Charlene 40 vuotta 😀
Ensi vuonna pyöreitä vuosia täyttävät esimerkiksi Monacon ruhtinaspari (Albert 60 vuotta ja Charlene 40 vuotta), Hollannin entinen kuningatar prinsessa Beatrix ja Espanjan entinen kuningaspari Juan Carlos ja Sofia (kaikki kolme 80 vuotta), Espanjan kuningas Felipe ja Tanskan kruununprinssi Frederik (molemmat 50 vuotta) sekä Walesin prinssi Charles (70 vuotta). Toivottavasti joku pitää juhlat – pidän peukkuja, että Monacon Albert ja Charlene ottaisivat ideasta kopin. Seuraava veikkaukseni olisi prinsessa Beatrix tai Juan Carlos ja Sofia – heillä kaikilla on valtakausien myötä hyvät yhteydet muihin hoveihin, joten isot juhlat olisivat paikallaan!
Yleisö on monesti toivonut, että brittihovin nuori sukupolvi tutustuisi muihin eurooppalaisiin kuninkaallisiin paremmin, ja olemmekin nähneet jo hieman kehitystä. Lisää on luvassa heti alkuvuodesta, kun tammi-helmikuun vaihteessa William ja Kate tekevät kaksipäiväiset vierailut Ruotsiin ja Norjaan. Suomeen suuntaavat kuninkaalliset vierailut valitettavasti vähenevät juhlavuoden päätyttyä. Suomen presidenteillä näyttää olleen tapana tehdä ensimmäiset valtiovierailunsa Ruotsiin ja Norjaan, joten jos presidentti vaihtuu, niin valtiovierailut ovat paras toivomme saada Suomi mukaan kuninkaalliselle maailmankartalle.
Joka vuoteen mahtuu aina yllätyksiä, ja itse olen edelleenkin todella huono ennustamaan, joten tähän postaukseen on koottu lähinnä varmoja tapahtumia. Mitä sitten tapahtuukin, niin Timanttisalonki on valmiina raportoimaan! Postauksia on suunnitteilla alkuvuodeksi hyvään tahtiin. Vuodenvaihteessa paneudumme vielä brittihovin tilanteeseen ja lähiviikkoina on tulossa ainakin yksi historiapostaus. Ajankohtaisten uutisten lisäksi luvassa on tuttuun tapaan myös kuninkaallisia ja monarkiaa yleisemmin käsitteleviä postauksia. Blogiin on muuten avattu nyt oma alasivunsa prinssi Harryn ja Meghanin häille, jos joku ei ole vielä huomannut. Sivulle tulee kootusti tietoa ja linkkejä kihlausajasta ja häistä.

Jätä kommentti