Perhe saattoi prinssi Henrikin viimeiselle matkalle

Viikko sitten kuollut Tanskan prinssi Henrik saatettiin tänään iltapäivällä viimeiselle matkalleen. Hautajaisten ajankohta ilmoitettiin jo viime keskiviikkona, samana päivänä kun suru-uutinen prinssin poismenosta levisi maailmalle, ja samalla kerrottiin, että prinssin omasta toiveesta hautajaiset eivät ole valtiolliset, vaan pieni tilaisuus lähipiirille. Pitkin viikkoa oli joitakin epäselvyyksiä koskien esimerkiksi kutsulistaa, median osallistumista ja televisiointia. Meidän iloksemme tilaisuus televisioitiin, itse seurasin sitä tanskalaiselta sivustolta, mutta myös Yle Areena näytti livelähetystä.
Prinssi Henrikin hautajaistilaisuus järjestettiin Christiansborgin linnankirkossa Kööpenhaminassa. Siunaus alkoi klo 12 Suomen aikaa ja kesti noin tunnin. Kirkossa oli vain noin 60 vierasta – kuninkaallinen perhe, prinssin sisarukset,  muita läheisiä sekä muutamia valtion ja hovin edustajia. Siunaamisen suorittivat kuninkaallisen perheen pappi, piispa Erik Norman Svendsen apunaan Holmenin rovasti Ejgil Bank Olesen. Kuninkaallisen perheen lisäksi paikalla olivat mm. prinssi Joachimin ex-vaimo kreivitär Alexandra, ja kuningatar Margareetan sisaret prinsessa Benedikte ja Kreikan kuningatar Anne-Marie miehensä kuningas Konstantinin kanssa. Prinsessa Benediktehän jäi leskeksi melko tarkalleen vuosi sitten. Näin intiimeihin hautajaisiin ei sitten osallistunutkaan kukaan Ruotsista tai Norjasta, ja Ruotsin hovi ehtikin jo ilmoittaa aiemmin, ettei kuningasparia nähdä tilaisuudessa.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Prinssi Henrik kuoli Fredensborgin linnassa, ja hänen arkkunsa kuljetettiin viime torstaina kuningatar Margareetan kotipalatsiin Amalienborgiin. Perjantaina arkku jatkoi matkaansa Christiansborgiin Castrum dolorisia varten. Castrum doloris on vanha hautajaisperinne, ja se liittyy arkun esillepanoon, esimerkiksi millaisia koristeita tai rakennelmia arkun ympärillä on. Prinssi Henrikin arkku oli purppuranvärisen korokkeen päällä, ja “muodostelmaa” rajasivat neljä koristeellista kynttelikköä, jotka ovat osa kuninkaallisen perheen hautajaisperinteitä. Prinssi Henrikin arkun edessä oli Elefanttiritarikunnan käädyt, kunniamerkit ja vaakuna. Itse arkun päällä oli prinssin lippu, jossa oli hänen vaakunansa. Kansalaisilla oli mahdollisuus käydä jättämässä hyvästit prinssille viikonlopun ja alkuviikon aikana. Yleisöä oli tänään kokoontunut kirkolle ja hautajaissaattueen varrelle.
Ennen hautajaisia ja niiden jälkeen kaikki Tanskan kirkonkellot soivat puolen tunnin pätkät prinssin kunniaksi. Jotkut tanskalaismediat olivat näyttäneet livelähetystä ilmeisesti koko aamun, mutta vieraat alkoivat saapua kirkkoon noin puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Kuninkaallinen perhe saapui viimeisenä juuri ennen kahtatoista.
Kirkko oli koristeltu tulppaaneilla, joiden lisäksi lattialla oli kukkaseppeleitä eri väreissä. Ennen hautajaisia Castrum dolorisin aikana arkun ympärillä oli vain neljä seppelettä – kruununprinssiparin, prinssi Joachimin ja prinsessa Marien, lastenlasten ja kuningattaren. Lastenlasten seppeleessä luki Grand-papa, ja Margareetan seppele oli allekirjoitettu koruttomasti kuningattaren lempinimellä Daisy.
Embed from Getty Images
Tilaisuuden aikana ei luonnollisesti kyyneleiltä vältytty, silmäkulmia pyyhittiin myös kuorolaisten joukossa yläparvella. Kuningatar Margareetankin silmät kostuivat, mutta kuningatarta vaihtoi myös hymyileviä katseita poikansa kruununprinssi Frederikin kanssa erityisesti piispan puheen aikana. Puheeseen oli tiivistetty prinssin elämänkertaa ja persoonallisuutta. Henrikin kamppailu tittelinsä ja asemansa kanssa oli tuotu minusta nätisti esiin. Sitä ei korostettu tai dramatisoitu, mutta ei myöskään piiloteltu. Piispa sanoi suunnilleen niin, että kotona prinssi oli kuitenkin aina perheenpää. Itseltäni pääsi kyynel, kun kuningatar saapui kirkkoon ja niiasi viimeisen kerran puolisonsa arkun edessä. Minusta siunaustilaisuus oli yleisesti kaunis ja kaikki oli jotenkin luonnollista. Minusta oli hienoa, että lapset pääsivät myös mukaan, se on varmasti ollut heille itselleenkin tärkeää. En oikein perusta ajatuksesta, että lapsia ei voisi ottaa mukaan hautajaisiin, sillä sehän on vain luonnollista elämän kiertokulkua. Pohjoismaiden hoveissa toistuu usein tämä ilmiö, että kuninkaalliset tilaisuudet eivät ole sellaista pönöttämistä, vaan jotenkin luonnollisia ja nimenomaan lämminhenkisiä.
Siunauksen jälkeen arkku kannettiin autoon, ja vieraat jatkoivat yksityistilaisuuteen Amalienborgin linnaan. Hovi ilmoitti jo aiemmin, että prinssi Henrik tuhkataan, ja puolet tuhkista sirotellaan mereen Tanskan edustalle, ja toinen puoli haudataan Fredensborgin linnan puutarhan yksityiselle puolelle. Prinssin ratkaisu poikkeaa kuninkaallisista perinteistä, mutta minusta tuo on kaunis tapa haudata, ja on hienoa, että prinssin toive toteutetaan.
Embed from Getty Images

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Jätä kommentti