Uutiskatsaus, maaliskuu 2018

Julkaisin viime kuussa Uutiskatsaus-nimisen artikkelin, ja nyt tuntuu taas, että sellaiselle on tarvetta! Kuninkaallisten parissa tapahtuu koko ajan, mutta kaikesta ei ole järkeä tai aikaa tehdä omaa postausta. Siksi ajattelin jatkossa pyrkiä noin kerran kuukaudessa julkaisemaan näitä pienempiä uutisia yhteen koottuina. Ehkä useamminkin, jos on erityisen paljon tarvetta. Tässä nyt siis muutamia sekalaisia poimintoja maaliskuulta, aiheina mm. Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin ja Hannoverin kuninkaalliset.
Aloittakaamme Norjasta. Kruununprinsessa Mette-Marit oli tämän viikon maanantaina pienessä kirurgisessa toimenpiteessä, ja on sen johdosta sairaslomalla pääsiäiseen asti. Hovi ei kertonut tarkemmin operaation syytä, mutta julkisuudessa sen on arvuuteltu liittyneen mahdollisesti kristallitautiin eli asentohuimaukseen, jota Mette-Maritin uutisoitiin viime syksynä sairastavan. Kruununprinsessa oli tuolloin muutaman päivän sairaslomalla vaivan vuoksi. Kristallitauti on vaaraton, mutta ikävä vaiva, joka aiheuttaa huimausta ja pahoinvointia.
Embed from Getty Images
Kruununprinsessa Mette-Marit
Alankomaissa nähtiin tällä viikolla kahden (tyyli)kuningattaren kohtaaminen, kun kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima isännöivät Jordanian kuningasparia. Valtiovierailu oli tarkoitus järjestää jo viime vuonna, mutta lykkäyksen lisäksi se “alennettiin” vain viralliseksi vierailuksi, eli tiaroja ei valitettavasti nähty. Sekä Máxima että kuningatar Rania ovat kyllä loisteliaita näkyjä ilmankin tiaroja. Máximan tyyli on näyttävä ja rohkea, ja tuo keltainen “banaanipuku” on juuri sellainen vaate, jota en ikinä voisi laittaa itse, mutta jonka Máxima osaa kantaa tyylillä. Myös Rania (kolmas vasemmalta) näytti upealta, ja kuningattaren instagram tietää kertoa, että musta kukkakuvioin koristeltu iltapuku on perinteistä jordanialaista tyyliä. Kuningasparien lisäksi illalliselle osallistuivat Alankomaiden ex-kuningatar prinsessa Beatrix, Willem-Alexanderin veli prinssi Constantijn sekä Beatrixin sisko prinsessa Margriet.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Luxemburgin suurherttuapari oli alkuviikosta valtiovierailulla Ranskassa, ja me tiarojen ystävät koimme toisen pettymyksen, kun suurherttuatar Maria Teresalla ei ollutkaan tiaraa juhlaillallisella. Ranskan presidentti Emmanuel Macron näyttää ottaneen valtiovierailuilla tavaksi sellaisen pukukoodin, johon ei sisälly tiaraa. Mikä sääli, toivottavasti käytäntö ei ainakaan yleisty. Suurherttuattarella oli kuitenkin kauniin vihreän iltapuvun seurana smaragdikorut kaulassa ja korvissa. Kuvat ovat harmillisen epäselviä, eivät näköjään hirveästi kestä lataamista paikasta toiseen.
Luxemburgissa on tällä viikolla muutenkin ollut aihetta juhlaan, kun suurherttuatar täyttää tänään 62 vuotta ja prinsessa Claire täytti eilen 33 vuotta. Molemmista julkaistiin syntymäpäiväkuvat. Potretissa Maria Teresalla on hiuksillaan upea Belgian Scroll -tiara, joka vain ei meinaa näkyä kuvassa.
Cour grand-ducale_bertrand rindoff.JPG

Vasemmalta: suurherttua Maria Teresa, Brigitte Macron, presidentti Emmanuel Macron ja suurherttua Henri. Kuva: Cour grand-ducale/Bertrand Rindoff

 

Vierailuja onkin ollut nyt useampi lyhyen ajan sisällä, sillä myös Belgian kuningaspari on ollut maailmalla. Kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde tekivät viikon  valtiovierailun Kanadaan hiljattain, ja siellä sentään nähtiin tiara. Illalliselta ei ole ihan hirveästi hyviä kuvia, mutta instagramista löytyi yksi, jossa Belgian kuningashuoneen Laurel Wreath -tiara tulee hyvin esiin Mathilden päässä. Kaikenlaiset kasvi- ja kukkakuviot ovat suosittuja tiaroissa, ja tässäkin on timantteja laakeriseppeleen muodossa.
Belgiasta tuli tällä viikolla myös toisenlaisia uutisia. Maan kruununperijä, Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth on hyväksytty Britanniaan Atlantic Collegeen Walesiin, ja hän aloittaa kesällä opinnot siellä. Prinsessan on tarkoitus suorittaa kansainvälinen IB-lukiotutkinto vuonna 2020.
Valtiovierailuista siirrytäänkin hääuutisiin, eikä nyt puhuta Harrysta ja Meghanista. Hannoverin prinssi Christian avioitui viime viikon perjantaina Alessandra de Osman kanssa. Parin siviilivihkiminen oli jo marraskuussa Lontoossa, mutta uskonnollinen seremonia oli perjantaina morsiamen kotimaassa Perussa. Prinssi Christian on Hannoverin prinssi Ernst Augustin nuorempi poika, ja siten myös Monacon prinsessa Carolinen poikapuoli. Häissä oli paikalla joitakin kuninkaallisia; Alessandraa avusti prinssi Christianin siskopuoli prinsessa Alexandra (Carolinen ja Ernst Augustin yhteinen tytär). Lisäksi Carolinen poika Pierre Casiraghi, Kreikan kruununprinssi Pavlos, Yorkin prinsessat Beatrice ja Eugenie sekä huippumalli Kate Moss olivat paikalla.
Alessandran hääpuku oli upea, ja puvun yläosan pitsi sopi kauniisti Hannoverin kukkatiaran kanssa. Tiara on melko kookas, joten sitä ei ihan mihin tahansa pukuun yhdistetäkään, mutta minusta Alessandran häätyyli oli kaunis ja onnistunut. Tiara tuo mieleen muodoltaan ja kuvioiltaan hiukan Ruotsin Braganza-tiaran, vaikka Braganza onkin huomattavasti massiivisempi.
Embed from Getty Images
Alessandra de Osma Hannoverin kukkatiarassa
Britanniassa puolestaan valmistaudutaan kuninkaallisten häiden lisäksi myös kuninkaalliseen vauvaan. Herttuatar Catherine on tällä viikolla tehnyt viimeiset edustustehtävänsä, ja jää nyt äitiyslomalle. Vauvan laskettu aika on huhtikuussa. Lapsihan on herttuattaren ja prinssi Williamin kolmas. Itse veikkaan, että Cambridget saavat toisen tyttären, ja nimeksi tulee Alice, Mary tai Alexandra. Saa nähdä, miten käy!
Embed from Getty Images
Tässä oli tämänkertainen uutiskatsaus. Näitä pieniä yksityiskohtia on mukava nostaa esiin, kun muuten blogi tuntuu pyörivän varsinkin tänä vuonna lähinnä Britannian kuninkaallisten ympärillä. Tämä on itsellekin tervetullutta vaihtelua kirjoittaa välillä vähän muistakin asioista! Palataan uutiskatsaukseen taas ensi kuussa.

Jätä kommentti