Julkaisin viime kuussa
Uutiskatsaus-nimisen artikkelin, ja nyt tuntuu taas, että sellaiselle on tarvetta! Kuninkaallisten parissa tapahtuu koko ajan, mutta kaikesta ei ole järkeä tai aikaa tehdä omaa postausta. Siksi ajattelin jatkossa pyrkiä noin kerran kuukaudessa julkaisemaan näitä pienempiä uutisia yhteen koottuina. Ehkä useamminkin, jos on erityisen paljon tarvetta. Tässä nyt siis muutamia sekalaisia poimintoja maaliskuulta, aiheina mm. Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin ja Hannoverin kuninkaalliset.
Aloittakaamme Norjasta. Kruununprinsessa Mette-Marit oli tämän viikon maanantaina pienessä kirurgisessa toimenpiteessä, ja on sen johdosta sairaslomalla pääsiäiseen asti. Hovi ei kertonut tarkemmin operaation syytä, mutta julkisuudessa sen on arvuuteltu liittyneen mahdollisesti kristallitautiin eli asentohuimaukseen, jota Mette-Maritin uutisoitiin viime syksynä sairastavan. Kruununprinsessa oli tuolloin muutaman päivän sairaslomalla vaivan vuoksi. Kristallitauti on vaaraton, mutta ikävä vaiva, joka aiheuttaa huimausta ja pahoinvointia.
Kruununprinsessa Mette-Marit
Alankomaissa nähtiin tällä viikolla kahden (tyyli)kuningattaren kohtaaminen, kun kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima isännöivät Jordanian kuningasparia. Valtiovierailu oli tarkoitus järjestää jo viime vuonna, mutta lykkäyksen lisäksi se “alennettiin” vain viralliseksi vierailuksi, eli tiaroja ei valitettavasti nähty. Sekä Máxima että kuningatar Rania ovat kyllä loisteliaita näkyjä ilmankin tiaroja. Máximan tyyli on näyttävä ja rohkea, ja tuo keltainen “banaanipuku” on juuri sellainen vaate, jota en ikinä voisi laittaa itse, mutta jonka Máxima osaa kantaa tyylillä. Myös Rania (kolmas vasemmalta) näytti upealta, ja kuningattaren instagram tietää kertoa, että musta kukkakuvioin koristeltu iltapuku on perinteistä jordanialaista tyyliä. Kuningasparien lisäksi illalliselle osallistuivat Alankomaiden ex-kuningatar prinsessa Beatrix, Willem-Alexanderin veli prinssi Constantijn sekä Beatrixin sisko prinsessa Margriet.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...