Kesäkuun blogiarvonnan voitto meni Tiina K:lle, joka nimesi suosikkikuninkaallisekseen prinsessa Estellen. Pahoittelut, että postauksessa on kestänyt, mutta tänään viimein puhutaan Ruotsin tulevasta kuningattaresta eli kuusivuotiaasta prinsessa Estelle Silvia Ewa Marysta, Itä-Götanmaan herttuattaresta.

Prinsessa Estelle helmikuisessa syntymäpäiväpotretissaan. Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se
Elokuussa 2011 eli reilu vuosi kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin, sittemmin prinssi Danielin, häiden jälkeen Ruotsin hovista kantautui odotettu uutinen: kruununprinsessapari odotti esikoistaan. Helmikuussa 2012 pari sai tyttären ja Ruotsi kruununperijän. Kuin satukirjan onnellinen loppu. Kansa rakastaa kruununprinsessa Victoriaa, jonka elämä on ollut monella tapaa vaikeuksien kautta voittoon -tyylinen tarina. Tiedämme Victorian kamppailleen anoreksian, valtavien paineiden, kasvosokeuden ja lukihäiriön kanssa, minkä lisäksi hän sai taistella pitkään rakkautensa puolesta. Perheenlisäys oli epäilemättä monen ruotsalaisen silmissä uusi ja tervetullut luku lapsirakkaaksi tiedetyn kruununprinsessan elämässä.
Kuninkaalliset eivät tapaa kertoa lapsen sukupuolta medialle ja yleisölle ennakkoon, joten tieto tuli yllätyksenä. Kyseessähän ei ollut kuka tahansa kuninkaallinen lapsi, vaan tuleva hallitsija. Kaikki ihastuivat oitis tyttövauvaan – kruununprinsessalle kruununprinsessa. (Tosin sukupuolella ei olisi ollut mitään väliä, innostuksen määrä olisi ollut ihan yhtä suuri.) Ruotsi otti lähes 40 vuotta sitten ensimmäisenä monarkiana käyttöön sukupuolineutraalin kruununperimyksen, joten vastasyntynyt pikkuprinsessa asettui perimysjärjestyksessä toiselle sijalle äitinsä jälkeen. Prinsessa Estelle on Ruotsin ensimmäinen naispuolinen kruununperijä, joka on syntymästään lähtien laillinen perillinen, ja jota nuoremmat veljet eivät ohita perimysjärjestyksessä.
Alla on kaksi Estellen ristiäisistä otettua kuvaa. Toinen on onnellinen perhepotretti tuoreista vanhemmista pienen esikoisensa kanssa. Toisessa Estelle on isoisänsä kuninkaan ja äitinsä kruununprinsessan rinnalla, hallitsija ja perilliset -asetelmassa.

Kuin kuka tahansa perhe. Kuva: Bruno Ehrs/Kungahuset.se

Ruotsin historia, nykyisyys ja tulevaisuus – hallitsija ja kruununperijät. Kuva: Bruno Ehrs/Kungahuset.se
Prinsessa Estelle täytti helmikuussa kuusi vuotta, ja jo alusta asti hän on ollut yksi Ruotsin seuratuimpia “julkkislapsia”. Tässä asiassa kruununprinsessaparilla ei ole vaihtoehtoa. Estelle pitää kasvattaa ja kouluttaa julkisuuteen ja tulevaan tehtäväänsä. Victoria ja Daniel ovat tähän mennessä tehneet oikein hyvää työtä. Kuningasperheen suhteet sekä mediaan että yleisöön ovat kunnossa, mikä myös itsessään suojelee lapsia – kunnioitus on molemminpuolista ja yhteispeli toimii hyvin. Estellel ja Oscar saavat pääsääntöisesti olla rauhassa julkisten esiintymisten ulkopuolella, mutta heitä on totutettu yleisöön jo pienestä asti. Monissa kuningashuoneissa on huomattu toimivaksi se, että lapsia nähdään julkisuudessa säännöllisesti, mutta vanhempien ehdoilla. Lasten piilottelu ei ole kovin rakentava kasvatustyyli, sillä median ja yleisön kanssa täytyy tulla toimeen kuitenkin sitten aikuisena. Sen lisäksi kansan kiintymyksen saaminen edellyttää sitä, että kansa näkee tulevaa hallitsijaa tarpeeksi usein. Ruotsin hovilla on tapana julkaista kuningasperheen jäsenistä syntymäpäiväkuvat, ja koko perhe osallistuu yleensä kesäkuvauksiin Sollidenissa. Estelle ja Oscar poseeraavat usein hovin joulu- ja kesätervehdyksissä, ja lapset ovat mukana erityisesti perhejuhlissa, kuten syntymäpäivillä ja ristiäisissä.

Prinsessa Estelle on jo tottunut valokuvauksen kohde. Viime vuonna hän lähetti ruotsalaisille kansallispäivän tervehdyksen hovilta. Kuva: Erika Gerdemark/Kungahuset.se
Prinsessa Estelle ja hänen tulevaisuuden roolinsa ovat sekoitus montaa asiaa. Hän on ensisijaisesti Bernadotte, maan tuleva hallitsija, jonka tehtävänä on maansa luotsaaminen ja sen käyntikorttina ja kasvoina toimiminen. Samaan aikaan hän on kuitenkin myös oma yksityinen itsensä. Kaikkien hallitsijoiden ja kruununperijöiden tavoin Estelle tulee varmasti kohtaamaan elämässään hetkiä, jolloin kuninkaallinen rooli vie voiton henkilökohtaisista toiveista ja mielipiteistä.
Kuninkaallinen ura on alkutekijöissään, ja Estelle saa todennäköisesti odottaa valtakauttaan vielä tovin, mutta hän on siitä huolimatta uuden ajan kuninkaallinen, joka on syntynyt 2010-luvun Ruotsiin. Perinteiden vaalimisen lisäksi Estelle tulee myös uudistamaan ja jättämään oman jälkensä hoviin ja ruotsalaiseen monarkiaan. Sukupolvet toisensa jälkeen muokkaavat myös näinkin perinteistä instituutiota. Tulevaisuudessa Estelle on mukana tekemässä monia päätöksiä ja aloittamassa uusia perinteitä. Millainen rooli monarkialla ja hallitsijaperheellä on tulevaisuuden Ruotsissa? Millaisiin tilaisuuksiin he osallistuvat, mitä arvoja kannattavat? Kuinka julkista ja läpinäkyvää toiminta on, paljonko perhe antaa haastatteluja?
Miten tuleva hallitsija sitten valmistellaan elämänmittaiseen työhön kotimaan palveluksessa? Jos kuninkaalliseksi voisi hakea työnhakuilmoituksella, vaatimuksiin kuuluisi ainakin erinomainen kielitaito sekä diplomatian ja etiketin tunteminen. Virallisemmalla tasolla hallitsijalta odotetaan yhteiskunnallista osaamista ja laajaa yleissivistystä. Monet kuninkaalliset ovat opiskelleet valtiotiedettä ja historiaa. Myös sosiaalisuus ja small talkin hallitseminen tulevat arjessa tarpeellisiksi. Kotimaan tunteminen on välttämätöntä. Näitä taitoja Estelle jo kovasti harjoittelee. Perheen lastenhoitajat pitävät huolen englannin osaamisesta, ja jokainen julkinen esiintyminen on harjoitusta ihmisten kohtaamiseen. Kruununprinsessa Victoria on käynyt puolustusvoimien peruskoulutuksen ja tavallisen yliopiston lisäksi lukuisia erikoiskoulutuksia ja harjoitteluja tutustuen esimerkiksi valtiopäivien ja hallituksen toimintaan, kansainväliseen kauppaan, kehitysyhteistyöhön ja ulkoministeriön toimintaan. Samantyylinen koulutus odottaa luultavasti myös Estelleä. Vaikka hän ei itse ole mukana tekemässä politiikkaa, täytyy hänen silti olla perillä maansa asioista ja kansainvälisestä tilanteesta.

Kruununprinsessaperheen joulutervehdys vuodelta 2015. Kuva: Kungahuset.se
Estellelle pyritään takaamaan mahdollisimman normaali ja tavallinen lapsuus, kuten nykyisin on tapana kuninkaallisissa piireissä. Siinä prinsessalla on tukenaan hänen tavistaustaiset isovanhempansa eli prinssi Danielin vanhemmat Olle ja Ewa Westling. Vaikka Victoria, Carl Philip ja Madeleinekin ovat eläneet “tavallisen lapsuuden” tavallisissa kouluissa, on heidän ystäväpiirinsä silti luonnollisesti täynnä Ruotsin seurapiirikerman edustajia ja kuningasparin ystävien lapsia. Oikeasti tuikitavalliset ruotsalaiset isovanhemmat ja muut isänpuoleiset sukulaiset antavat Estellelle varmasti paljon näkökulmaa kotimaahansa ja sen kansaan. Onhan Estelle isänsä ansiosta myös ensimmäinen Bernadotte-suvun hallitsija, joka on myös geneettisesti ruotsalainen. Kruununprinsessaperhe on selvästi läheinen Danielin suvun kanssa, ja isovanhemmista voi hyvin muodostua eräänlainen pakopaikka kuninkaallisuudesta, mikä tulee varmasti aina toisinaan tarpeeseen nuorelle kruununperijälle.
Ewa ja Olle Westling
Estelle on kotimaassaan (ja kansainvälisesti) hyvin suosittu kuninkaallinen. Vaikea sanoa, paljonko kyse on Estellen omasta charmista ja paljonko siitä, että kruununprinsessan suosio säteilee koko hänen perheensä ylle, mutta pieni vaalea lettipää on kerennyt jo edustamaan monenlaisissa tilanteissa, ja hänen persoonansa vaikuttaa sopivan loistavasti tulevaisuuden uralle. Tähän mennessä Estelle on nähty julkisuudessa lähes poikkeuksetta reippaana, hyväntuulisena ja uteliaana, mikä on aikamoinen saavutus keneltä tahansa lapselta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että puhumme vasta kuusivuotiaasta prinsessasta. Paljon ehtii tapahtua, ennen kuin Estelle on käynyt koulunsa ja alkaa kokopäiväiseksi kuninkaalliseksi. Nyt näemme mitä hurmaavimman ja huolettoman prinsessan, mutta kuka tietää, millaisia vaiheita tai kasvukipuja juuri Estelle tulee kokemaan. Kaikki ymmärrämme, että kuninkaalliseksi ja erityisesti hallitsijaksi kasvaminen on rankkaa. Tulee ehkä aika, jolloin julkisuus tuntuu raskaalta, ja prinsessa haluaa hetkeksi pois Ruotsista. Voi tulla kapinavaihe, jolloin luemme lehdistä teini-ikäisen tai nuoren aikuisen Estellen rällästyksistä. Saattaa mennä vuosia, ennen kuin työ ja rooli alkaa kaikesta kasvatuksesta, koulutuksesta, kokemuksesta ja valmennuksesta huolimatta tuntua omalta. Syntyminen juuri tähän perheeseen kieltämättä vie Estelleltä paljon, mutta se antaa myös antaa runsaasti mahdollisuuksia vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. On paljon kasvatuksesta ja omasta asenteesta kiinni, miten asian ottaa, ja miten aseman huonoihin ja hyviin puoliin suhtautuu.
Estelle kasvaa kulttuuriin, jossa monarkialla ei ole sokeaa kannatusta ja hovia ei ympäröi samanlainen salaperäisyys kuin vielä 100 vuotta sitten. Instituutio tuntuu kulminoituvan yhä enemmän nimenomaan ihmisiin ja yksilöihin. Meitä kiinnostaa entistä enemmän kuninkaalliset myös tiarojen, asujen ja vilkutusten takana. Yhden ihmisen elinikä on lyhyt aika arvioida jopa tuhatvuotisten monarkioiden kehitystä, mutta suosio perustuu varmasti jatkossa entistä enemmän kuninkaallisten henkilökohtaiseen suosioon. Odotamme edelleen heiltä tiettyjä asioita, mutta nykypäivänä instituution ja henkilöiden suosion sekä kuninkaallisten julkisen ja henkilökohtaisen elämän rajat ovat hämärtyneet. Suosion ja arvostuksen eteen pitää tehdä työtä. Eikä Estellen oma suosio välttämättä vähene, vaikka jotain “töppäilyjä” tai rankempia vaiheita tulisikin, vaan päinvastoin, ne voivat tehdä prinsessasta vain samaistuttavamman.
Euroopassa on nyt paljon naispuolisia kruununperijöitä, ja on erittäin mielenkiintoista seurata yleisemmällä tasolla, millaisia odotuksia ja normeja heihin kohdistetaan. Perinteiset roolit ovat hitaasta muutoksesta huolimatta edelleen voimissaan, ja minua ainakin kiinnostaa seurata, millaista kohtelua tulevaisuuden kruununprinssit ja kruununprinsessat saavat niin median kuin hovien toimesta. Onko vaikka Britannian prinssi Georgen mahdollinen kapinointi rooliaan vastaan jollain tavalla hyväksytympää kuin prinsessa Estellen? Millaisia asioita Norjan prinsessa Ingrid Alexandrasta kirjoitetaan ja nostetaan esiin verrattuna Tanskan prinssi Christianiin?

Prinsessa Estelle keväällä 2018. Kuva: Linda Brorström/Kungahuset.se
Estellen elämää seurataan suurennuslasilla. Tukholmalaisen Campus Manilla -koulun asiat eivät olisi tuskin ylittäneet kansainvälistä uutiskynnystä, jos kyseessä ei olisi ollut prinsessan tuleva koulu. Nyt jo myös Estellen edustustilaisuuksissa käyttämät vaatteet tunnistetaan siinä missä Victorian, Sofian ja Madeleinen. Hänen rakkauselämänsä tulee valitettavasti myös olemaan julkisen puinnin kohteena sitten aikanaan. Kaikki Estelleen liittyvä kiinnostaa ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa.
Estelle on vasta lapsi, mutta jo nyt osa Ruotsin historiaa. Aika näyttää, millainen kruununperijä ja hallitsija hänestä aikanaan kuoriutuu, mutta lähtöasetelma on erittäin lupaava.