Kuninkaallinen maailma on palannut takaisin normaaliarkeen, ja syyskuussa on tapahtunut vaikka mitä. Alkuun kuitenkin pari sanaa Timanttisalongin syksystä. Facebookin puolella kirjoitinkin aiemmin, että blogi saattaa syksyn aikana olla tavallista hiljaisempi. Olen opinnoissani loppusuoralla, ja puuttuvat opintopisteet olisi tarkoitus saada kasaan vuodenvaihteeseen mennessä. Into bloggaukseen on tallessa, ja postausideoita on jonossa vaikka kuinka paljon, jos vaan vuorokauteen saisi enemmän tunteja. 😀 Nyt viimeistään suosittelen seuraamaan Timanttisalongin facebook-sivua, sillä jaan siellä usein sellaisia kuninkaallispiirien uutisia ja keskustelunaiheita, jotka eivät päädy blogiin asti omina postauksinaan. Timanttisalonki löytyy myös Twitteristä, mutta en päivitä sinne kovin ahkerasti, lähinnä seuraan itse keskustelua. Tiedätte nyt kuitenkin, että mahdollinen blogihiljaisuus johtuu opiskelukiireistä. Yritän parhaani mukaan ylläpitää blogin tasoa, ja panostan mieluummin laatuun kuin julkaisutiheyteen.
Vakavat asiat on nyt ilmoitettu, joten voimme siirtyä syyskuun puheenaiheisiin. Kesän aikana toisinaan ihmeteltiin, missä prinssi William luuraa. Cambridgen herttualla on toki muiden tavoin kesälomaa, ja onhan herttuaparilla varmasti kädet täynnä kolmen pienen lapsen kanssa, mutta tulevan kuninkaan työmäärä ja toisinaan selvästi havaittavissa oleva innottomuus työhön ovat olleet vuosien ajan kuninkaallisharrastajien ja median kestopuheenaihe. Kesällä 36-vuotias William suoritti todellisen kuninkaallisen tulikokeen kiertueellaan Lähi-idässä, mutta muuten prinssin kalenteri oli heinä-elokuun ajan käytännössä tyhjä. Williamin pitkään lupaillulle kokopäiväkuninkaallisuudelle ei uskalla oikein asettaa minkäänlaisia odotuksia enää, mutta tasapuolisuuden nimissä on nyt kerrankin nostettava esiin se, että hänellä on ohjelmaa!
Prinssi William on parhaillaan viikon pituisella työmatkalla Afrikassa. Vierailu kiertää Namibiassa, Tansaniassa ja Keniassa, ja liittyy prinssi Williamin toimenkuviin United for Wildlife -järjestön presidenttinä sekä Tusk Trust -järjestön suojelijana. Järjestöistä ensin mainittu on useamman kansainvälisen luonnonsuojeluorganisaation yhteisprojekti laitonta villieläinkauppaa ja salametsästystä vastaan. Jälkimmäinen puolestaan edistää luonnonsuojelua Afrikassa. Prinssin vierailua kuvailtiin hovin tiedotteessa “yksityiseksi työmatkaksi”, eli kyseessä ei ole virallinen/valtiollinen vierailu, mutta William suorittaa matkan aikana hallituksen pyynnöstä myös muutaman virallisen työtehtävän. Matka liittyy Lontoossa ensi kuussa järjestettävään Illegal Wildlife Trade -konferenssiin. Vaikka prinssin työtahdissa on parantamisen varaa edelleen reippaastikin, syyskuun suunta on kuitenkin oikea, joten toivottavasti Wills jatkaa samaan tahtiin!
Brittihovin uusin jäsen eli Sussexin herttuatar Meghan on ensimmäisen kuninkaallisen kesänsä jälkeen ottanut reippaasti härkää sarvista. Viime viikolla paljastettiin Meghanin ensimmäinen kuninkaallinen sooloprojekti, eli hyväntekeväisyyskeittokirja Together: Our Community Cookbook, joka lyhyesti sanottuna tukee Lontoon Grenfell Towerin viimevuotisen tulipalon uhreja. Hovikirjeenvaihtaja kirjoitti Meghanin projektista tuoreeltaan viime viikolla, kannattaa käydä lukemassa tarkemmin, jos on onnistunut välttymään aiheelta somessa. Projekti on hyvin kiinnostava ja meghanmainen, ja keittokirja on mukavan freesi ja moderni toteutustapa. Pisteet siitä, että idea kirjaan tuli suoraan Meghanilta itseltään ja toteutus on tapahtunut ilmeisesti suurimmaksi osaksi vielä kihlausaikana eli ennen virallista liittymistä kuninkaalliseen perheeseen. Lisäksi kirjan lanseeraustilanteessa Meghan piti ensimmäisen kuninkaallisen puheensa, vieläpä ilman muistiinpanoja. Loistavaa työtä, ja mainio osoitus siitä, että tuore herttuatar vaikuttaa olevan tehtäviensä tasalla. Kuninkaallisen työn ei aina tarvitse rajoittua vierailuihin tai videoviesteihin, vaan mahdollisuuksia on monia. Pisteet herttuatar Meghanille! Alla video lanseeraustilaisuuden puheesta. Tietysti täytyy mainita, että Meghanin aiemmasta ammatista ja hyväntekeväisyystyöstä on runsaasti hyötyä kuninkaallisen elämän aloittamisessa, mutta herttuatar on selvästi päättänyt olla tyytymättä minimisuoritukseen, ja hyppää heti alkuun vähän korkeammasta kohdasta aitaa.
Ja tässä kun briteistä puhutaan, mainitaan myös kihlausuutiset kuninkaallisen perheen liepeiltä. Kentin prinssi ja prinsessa Michaelin tytär lady Gabriella Windsor on kihlautunut miesystävänsä Thomas Kingstonin kanssa. Buckinghamin palatsi tiedotti asiasta viime viikolla. Pari kihlautui elokuussa, ja häitä odotetaan ensi keväälle.
Prinssi Michael on kuningatar Elisabetin serkku, mikä tekee lady Gabriellasta prinssi Charlesin, prinsessa Annen, prinssi Andrew’n ja prinssi Edwardin pikkuserkun. Gabriella on kruununperimysjärjestyksessä jossain 50. sijan tienoilla. Sulhanen on seurustellut aiemmin herttuatar Catherinen sisaren Pippa Matthewsin kanssa, ja vaikka häät varmasti ovat ensi kevään suuria seurapiiritapahtumia, eivät nämä ihan kuninkaalliset häät tule kuitenkaan olemaan, vaikka morsiamella esimerkiksi varmasti nähdään tiara. Joka tapauksessa, onnittelut kihlaparille!
Lady Gabriella Windsor ja Thomas Kingston
Siirrytään rapakon toiselle puolelle. Syyskuussa New Yorkissa järjestetään vuosittain YK:n yleiskokous, ja paikalla on näkynyt tuttuun tapaan monia kuninkaallisia. Olen seurannut somea nyt todella puolihuolimattomasti kiireistä johtuen, mutta olen onnistunut bongaamaan hovien sosiaalisen median tileiltä ainakin Pohjoismaista kruununprinsessa Victorian, kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Maryn sekä Jordanian kuningasparin, Alankomaiden kuningatar Maximan ja Belgian kuningatar Mathilden.
Monet kruununperijät hakevat jossain kohtaa oppia kansainvälisistä suhteista YK:sta, ja monet kuninkaalliset toimivat keulakuvina organisaation eri järjestöille ja hankkeille. Kruununprinsessa Victoria ja kuningatar Mathilde esimerkiksi ovat YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteiden virallisia tukijoita, ja kruununprinsessa Mary puolestaan toimii UNPF:n eli YK:n väestörahaston suojelijana. Rahaston tarkoituksena on edistää esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyttä. Kruununprinssi Haakon on YK:n kehitysohjelman hyvän tahdon lähettiläs. Haakonin “työkavereihin” YK:ssa lukeutuu muuten Game of Thronesista tuttu tanskalaisnäyttelijä Nikolaj Coster-Waldau, joka on niin ikään kehitysohjelman lähettiläs. Alla olevassa kuvassa tähtinäyttelijä poseeraa Haakonin ja Norjan pääministeri Erna Solbergin kanssa.
Näyttelijä Nikolaj Coster-Waldau, pääministeri Erna Solberg ja kruununprinssi Haakon
Seuraavaksi puhutaan kuninkaallisista vieraista Suomessa. Keltään tuskin on mennyt ohi Tanskan kruununprinsessa Maryn vierailu Helsinkiin ja Turkuun, mutta alkukuusta täällä Pohjolassa pistäytyi myös toinen kruunupää, nimittäin Monacon ruhtinas Albert. Arktisista alueista, ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä kiinnostunut ruhtinas oli pääpuhuja Oulussa järjestetyssä University of the Arctic -kongressissa. Ruhtinas on tunnustautunut jo aiemmin maamme ystäväksi, ja hän kertoi Ilta-sanomien haastattelussa tämän matkan olleen jo hänen seitsemäs vierailunsa Suomeen. Albertin tiedetään olevan henkilökohtaisissa väleissä suomalaisten F1-kuskien kanssa ja käyneen Suomessa ruhtinatar Charlenen kanssa jo parin seurusteluaikoina. Tämänkertaisen vierailun ohjelma oli aika pikainen, eikä Albert jäänyt yöksi tai esiintynyt julkisilla paikoilla. Timanttisalonki toivottaa Albertin tervetulleeksi uudelleen, ja pyytää ensi kerralla ottamaan Charlenen ja parin kaksoset mukaan! 🙂 En löytänyt julkisia kuvia vierailusta, joten alla kuvituksena ruhtinaspari hyväntekeväisyysgaalassa tällä viikolla.
Päätetään uutiskatsaus mukavasti kuninkaallisiin perhepotretteihin. Luxemburgin hovi julkaisi muutama viikko sitten tuoreita kuvia suurherttuaperheestä. Ehdin jo harmitella, että kuvaan ovat päässeet vain aikuiset, mutta iloisena yllätyksenä hovi julkaisi muutaman päivän päästä potretit myös perheen pienimmistä.
Täytyy myöntää, että minulle on nyt hieman haasteellista erottaa aikuisista prinssi Louis ja prinssi Sébastien toisistaan näin pienestä kuvasta, mutta pitkän vertailun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että vasemmassa reunassa on Sébastien (korjatkaa ihmeessä, jos olette eri mieltä – mä olen aivan onneton erottamaan toisinaan jopa tuttujen kasvoja kuvista tai kaupungilla). Sébastienista lukien vasemmalta oikealle: perintösuurherttuatar Stéphanie, perintösuurherttua Guillaume, suurherttuatar Maria Teresa, suurherttua Henri, prinssi Felix ja prinssi Louis. Edessä vasemmalla prinsessa Alexandra ja oikealla Felixin vaimo prinsessa Claire.
Suurherttuaparilla on neljä lastenlasta. Prinssi Louisilla ja tämän ex-vaimolla prinsessa Tessyllä on pojat prinssi Gabriel (s. 2006) ja prinssi Noah (s. 2007). Prinssi Felixillä ja prinsessa Clairella on tytär prinsessa Amalia (s. 2014) sekä poika prinssi Liam (s. 2016). Prinsessa Amalia on tällä hetkellä kolmantena perimysjärjestyksessä setänsä perintösuurherttua Guillaumen ja isänsä prinssi Felixin jälkeen.
Tässä syyskuun poiminnat! Lokakuu onkin kiinnostava, sillä Yorkin prinsessa Eugenien häiden lisäksi Alankomaiden kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Maxima tekevät myöhemmin lokakuussa valtiovierailun Britanniaan, ja minulla on suuret odotukset vierailun jalokivi- ja tiarapuoleen liittyen!