Prinssi Williamin vierailu Israelissa nosti jälleen esiin kysymyksen kuninkaallisten poliittisuudesta

Ovatko kuninkaalliset poliittisia? Kysymys on jälleen käynyt monen huulilla viime aikoina, sillä Britannian prinssi William on parhaillaan historiallisella vierailulla Israelissa ja Palestiinalaisalueilla, ja vasta viime viikolla kansainvälinen media ruoti Espanjan kuningas Felipen tapaamista Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ajankohtaisuutensa lisäksi, joten minäkin halusin tunkea oman lusikkani soppaan. Postauksesta tuli aika pitkä, mutta aihe on niin kiinnostava!
Perinteinen vastaus ensimmäisen lauseen kysymykseen on, että kuninkaalliset eivät ole poliittisia. Eurooppalaisten monarkkien valta on nykyisin seremoniallista, ja todellinen päätösvalta on pääministereillä ja parlamenteilla. Ja niin sen pitääkin olla. Modernien monarkioiden ytimessä on kuninkaallisen perheen neutraalius ja rooli valtion pr:n ydinhenkilöinä sekä julkisuuden käyttäminen yleishyödyllisten asioiden ajamiseen.  Kuninkaallisilla ei ole vapautta ottaa kantaa asioihin, ja heidän vahvuutensa on olla päivänpolitiikan yläpuolella ja toimia koko kansaa yhdistävänä tekijänä. Olisi kuitenkin hölmöä kiistää, ettei kuninkaallisilla olisi mitään poliittista merkitystä. Hallitsija on valtionpää, ja kuninkaalliset toimivat aktiivisesti diplomatian parissa, ja ovat myös mediakiinnostavuudeltaan ylivoimaisia moniin poliitikkoihin verrattuna.
Itse sanoisin, että politiikkaa ja kuninkaallisia ei voi täysin erotella toisistaan. Vaikka he ovat itse puolueettomia, he edustavat kuitenkin aina maataan, ja toimivat sen mukaan, miten maan valtaapitävät, yleensä siis hallitus, on linjannut. Kuningasperheillä on usein myös jonkinlainen arvojohtajan rooli, ja heidän tekemisillään on yhteiskunnallista vaikutusta. Arvojohtajuudesta puhumme enemmän postauksen loppupuolella, mutta voimme miettiä esimerkiksi perinteisiä perhearvoja. Normaalisti henkilökohtaiset valinnat vaikkapa avioliitosta eivät ole kuninkaallisille samalla tavalla täysin yksityisiä. Yksikään kuninkaallinen perhe ei taida olla enää täysin ”tahraton” ja skandaaleilta välttynyt, mutta kuninkaallisilta yhä odotetaan esimerkillisyyttä, ja heidän valintansa ja toimintansa heijastelevat tietyssä määrin myös yhteiskunnan asenteiden muutoksia. Tarkastellaan hieman lähemmin, millaisia tapauksia lähihistoriassa on viime vuosikymmeninä ja ihan viime aikoinakin nähty politiikan ja arvojohtajuuden saralla.
Embed from Getty Images
Sain idean postaukseen viime viikolla, kun Espanjan kuningaspari oli vierailulla Yhdysvalloissa. Muut suomalaiset kuninkaallisbloggaajat ovat myös kirjoittaneet aiheesta, Hovikirjeenvaihtaja viime viikolla tuoreeltaan kuningas Felipestä ja Kruunun vartija tänään aiheesta yleisemmin. Kuningas Felipe sai siis (ansaittua) kritiikkiä tapaamisen johdosta, sillä samaan aikaan kun Yhdysvallat on romuttamassa länsimaiset arvonsa mm. irtautumalla YK:n ihmisoikeusneuvostosta sekä Pariisin ilmastosopimuksesta, ja sijoittaa vanhemmistaan erotettuja siirtolaislapsia ”säilömiskeskuksiin”, länsimaita ja EU:hun kuuluvaa Espanjaa edustava kuningas Felipe oli yhtä hymyä poseeratessaan kuvaajille presidentti Trumpin kanssa. Kuningas ei ymmärrettävästi voi sooloilla mielensä mukaan, vaan ammattimainen pitää osata olla tilanteessa kuin tilanteessa. Felipe saattaa henkilökohtaisesti tulla ihan hyvin juttuun Trumpin kanssa, kuka tietää. MUTTA. Monet olivat pettyneitä siihen, että Felipen elekieli oli niin lämpimän ja ystävällisen näköistä. Mistään ei olisi voinut aavistaa, että maiden ja niiden edustamien tahojen ja arvojen välillä on isoja jännitteitä. Mistään ei voisi päätellä, että Yhdysvallat koettelee parhaillaan maailmanrauhaa monella tapaa, ja että Trumpin hallinnon edustamat arvot ja toiminta ovat järkyttäneet Eurooppaa koko hänen kautensa ajan ja huonontaneet maiden suhteita. Kuningas ei tietenkään voi olla tyly pahimmillekaan populisteille, diktaattoreille tai yksinkertaisesti epämiellyttäville henkilöille, mutta tässäkin tapauksessa vähän vakavamielisempi olemus olisi pelastanut jo paljon.
Kuin kirsikaksi kakun päälle Melania Trumpin virallinen flotus-tili julkaisi nelikosta yhteiskuvan, jonka kuvatekstissä Melania kertoo hänen ja kuningatar Letizian keskustelleen teen ääressä siitä, miten he voivat vaikuttaa lapsiin positiivisesti. Siis samaan aikaan, kun kansainvälinen lehdistö ryöpytti Yhdysvaltoja oikeutetusti niistä lasten säilöntäkeskuksista. Miten tuo on kehdattu julkaista? Kuvat kuninkaallisista leviävät aina laajalle, ja tällä kertaa pr-arvo niin sanotusti kilahti suoraan Trumpin tilille.
Vähän toisenlainen poliittinen kuninkaallistilanne on parasta aikaa käynnissä Lähi-idässä. Cambridgen herttua prinssi William lähti sunnuntaina viiden päivän mittaiselle viralliselle vierailullu Jordaniaan, Israeliin ja Palestiinalaisalueelle. Prinssi on ensimmäinen brittikuninkaallinen, joka vierailee virallisessa yhteydessä kahdessa viimeksi mainitussa. William lähti matkalle hallituksen pyynnöstä, ja voidaan hyvällä syyllä sanoa, että vierailu on hänen tähänastisen kuninkaallisen uransa vaativin tulikoe. Hiljattain 36 vuotta täyttänyt William ei ole vielä järin kokenut ulkopolitiikassa ja diplomatiassa. Prinssi ei ole ollut ”kokopäiväkuninkaallinen” kovin kauaa, ja kuningatar Elisabet tuntuu vasta ihan viime vuosina alkaneen jakaa vastuuta enemmän prinssi Charlesillekin, joten Williamin koulutus kuninkaaksi on vielä ihan täysin kesken. Williamin tähänastiset ulkomaanvierailut ovat olleet hieman helpommasta päästä. On eri asia käydä valtakuntaan kuuluvassa Kanadassa tai tekemässä tuttavuutta Ruotsin ja Norjan kuningasperheisiin kuin matkata oikealle konfliktialueelle. Hovin tiedotteessa matkasta luki näin: ”The complex challenges in the region are of course well known. The non-political nature of His Royal Highness’s role – in common with all Royal visits overseas –allows a spotlight to be brought to bear on the people of the region: their cultures, their young people, their aspirations, and their experiences.” On kuitenkin hyvä miettiä, voiko Williamia, tulevaa kuningasta, täysin erotella politiikasta tässä tapauksessa? Halutaanko niin edes tehdä?
William on siis liikkeellä hallituksen pyynnöstä. Hän ei sano mitään poliittista, ei ota kantaa alueen sisäisiin kiistoihin, vaan hänen tehtävänsä on korostaa ja lujittaa Britannian välejä vierailtaviin maihin. Hänen tehtävänsä on luovia Israelin ja Palestiinan läpi niin, että hän osoittaa arvostusta ja kunnioitusta molemmille osapuolille loukkaamatta samalla toista. Kuninkaallinen korkean profiilin vieras tuo valtavan määrän huomiota alueelle, ja kukin osapuoli voi tehdä omat tulkintansa vierailusta. Puheet alkoivatkin jo ennen koko matkan alkamista. Miksi vierailu on juuri nyt, tarkoittaako tämä Britannian tukea nyt x:lle vai y:lle, miksi juuri William, mitä hovin tiedotteen sanamuodot tarkoittavat? Vaikuttaa siltä, että kaikki matkaan liittyvä on tulenarkaa. Vaikka prinssi ei sanoisi tai tekisi mitään väärää, tulkintoihin sekoittuu silti politiikkaa. William itsessään on viesti Britannialta.
Reissun helpoin osuus oli järjestetty alkupäähän. Ensimmäinen etappi oli Jordanian pääkaupunki Amman. Kuningas Abdullah ja kuningatar Rania olivat itse ulkomailla, joten isännän saappaisiin astui maan nuori kruununprinssi, ylihuomenna 24 vuotta täyttävä Hussein bin Abdullah. Kruununprinssille asetellaan pikkuhiljaa suurempaa roolia kuningashuoneessa, kun opinnot Sandhurstin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa Britanniassa päättyivät viime vuonna. Prinssi Williamin isännöiminen oli varmasti mainiota harjoitusta myös Husseinille. Sekä Kensingtonin palatsin että kruununprinssin (nimimerkki alhusseinjo) instagram-tilit täyttyivät kuvista vierailulta. Eniten huomiota sai yllä oleva rento kuva prinsseistä katsomassa yhdessä jalkapalloa. Tässä on kyse samasta asiasta, kuin alkuvuodesta Ruotsissa ja Norjassa; solmitaan välejä ulkomaisiin kuninkaallisiin. William ja Hussein tulevat luultavasti hallitsemaan jonain päivänä yhtä aikaa maitaan, ja edelleenkin Brexitin lähestyessä Britannia haluaa turvata kahdenvälisiä suhteitaan myös EU:n ulkopuolisiin maihin. Politiikkaa siis. Tällaiset kuvat prinsseistä miljoonien ihmisten instafeedissä ovat mannaa molemmille osapuolille.
Prinssi Williamin ohjelma on hyvin perinteistä kuninkaallista ohjelmaa: historiallisia nähtävyyksiä, sotilaallisuuksia, humanitaarisen työn kohteita, eri kansanosien tapaamista. Viiden päivän kierrokseen sisältyy tapaamisia eri uskontokuntien, eri valtioiden ja Israelissa tietysti kahden täysin napit vastakkain olevan ryhmittymän kanssa. Turvajärjestelyt ovat huipussaan, ja hovi ei esimerkiksi ole ilmoittanut ennakkoon julkaistussa tiedotteessa ja vierailuohjelmassa kaikkia yksityiskohtia, vaan ne ilmoitetaan ilmeisesti juuri turvallisuussyistä vasta lähempänä vierailuhetkeä. Willsille onnea tulikokeeseen, toivottavasti kaikki sujuu hyvin! Tänään prinssi aloitti Israel-osuuden, ja ohjelmassa oli esimerkiksi vierailu Yad Vashemissa, joka on Israelin muistopaikka holokaustin juutalaisuhreille.
Embed from Getty Images
Kuninkaallisten poliittisuus ja puolueettomuus on siis vaikea ja epäselvä asia, mikä korostuu erityisesti silloin, kun royal tour suuntautuu konfliktialueelle tai kun maiden väleissä on jotain ongelmaa. Muutaman viikon päästä pääsemme taas seuraamaan Trumpeja kuninkaallisten seurassa, tällä kertaa Britanniassa. Kun presidentti Trump valittiin tehtäväänsä, puheet valtiovierailusta alkoivat, sillä ovathan maat monella tapaa merkittäviä liittolaisia ja yhteistyökumppaneita, ja Britannia on edelleen kansainvälisesti merkittävä tekijä. Puheet vierailusta aiheuttivat välittömästi protesteja ja ihmiset kauhistuivat ajatuksesta, että kuningatar Elisabetin täytyisi vastaanottaa ja emännöidä moukkamaisista puheista ja huonosta käytöksestään tunnettua Trumpia. Niinpä valtiovierailu on ajan myötä alennettu pienimuotoisemmaksi viralliseksi vierailuksi. Vielä ei tiedetä, ketkä kaikki kuningasperheen jäsenet tulevat osallistumaan tapaamiseen, mutta se tiedetään, että brittikuninkaallisten jokainen ilme, ele ja lausahdus Trumpien seurassa tullaan perkaamaan mediassa. Kuningatar Elisabet on kovan luokan ammattilainen diplomatiassa, ja myös muu perhe osaa työnsä, mutta esimerkiksi ilmaston ja ympäristön puolestapuhujana tunnetulle prinssi Charlesille vierailu voi tehdä tiukkaa. Kuninkaallisilta odotetaan ammattilaisuutta, mutta myös sitä, mitä kuningas Felipe ei tehnyt – selkeää viestintää siitä, että Trumpin ja Yhdysvaltojen toimintaa ei hyväksytä. Seuraamme jännityksellä, millainen tasapaino näiden odotusten välillä tullaan näkemään.
Vaikka politiikka ja kuninkaalliset on aiheena erityisen ajankohtainen nyt, on se ollut säännöllisesti tapetilla varmasti siitä asti, kun monarkit ovat luopuneet valtaoikeuksistaan. Palataan hetkeksi Espanjaan ja yhteen viime syksyn suurimmista uutisaiheista, eli Katalonian pyrkimykseen itsenäistyä Espanjasta. Myös kuningas Felipe otti osaa keskusteluun, ja kuninkaan jyrkkä puhe tapahtumien jälkeen yllätti monet. Sovittelevan hallitsijan sijaan se tuntui enemmän presidentilliseltä jyrähdykseltä ja kurinpalautukselta. Puhe sai sekä kritiikkiä että ymmärrystä – kruunun täytyy seisoa perustuslain takana, eikä Espanja ollut kovin innoissaan muutenkaan Katalonian touhuista, mutta kuninkaan olisi toivottu tuomitsevan kansalliskaartin käyttämän väkivallan sekä tekevän jonkinlaisen kädenojennuksen katalaaneille. Emme tiedä, kuka päätti puheen sävystä, mutta ehkä sen yllättävä poliittisuus oli jonkinlainen signaali tilanteen vakavuudesta. Ominpäin Felipe ei varmasti ole toiminut, ja täytyy myös muistaa, että keskustelukulttuuri on Espanjassa erilainen. Kontrasti oli kuitenkin valtava muutaman vuoden takaiseen Skotlannin itsenäisyysäänestykseen. Oletettavasti kuningatar Elisabet toivoi valtakunnan pysyvän kasassa, mutta ainut julkilausuma aiheesta ennen äänestystä oli Skotlannin vierailulla todettu ”Well, I hope people will think very carefully about the future.” Myös Brexit-äänestyksen aikaan kuninkaallisen perheen mielipiteitä spekuloitiin jatkuvasti, mutta mitään julkilausumaa ei luonnollisesti saatu. Kuningattaren mielipidettä tosin yritettiin myöhemmin tulkita hänen hattunsa perusteella (tässä CNN:n uutinen aiheesta), minkä monet varmasti muistavat.
Embed from Getty Images
Kuningatar Elisabet ja kuuluisa ”EU-hattu” parlamentin avajaisissa kesällä 2017
Parhaimmillaan kuninkaalliset tuovat iloa ja kansallista ylpeyttä, ovat roolimalleja, jotka edistävät yleishyödyllisiä asioita ja työskentelevät maansa eduksi. He symboloivat monia asioita, ja joskus tämä kääntyy myös heitä vastaan. Väkivaltaisuudet ja murhayritykset ovat harvinaisia nykypäivänä, mutta aikaisemmin, kun hallitsijalla oli valtaa, hallitsija perheineen oli myös syntipukki, jos asiat eivät olleet hyvin. Onneksi Euroopassa on tultu eteenpäin noista ajoista ja tavoista, mutta edelleen joskus ihmisen epäonnesta ja huono-osaisuudesta johtuva katkeruus tai viha suuntautuu vääriin ihmisiin. Vappuaattona 2009 Alankomaissa vietettiin kuningattaren syntymäpäivää tuttuun tapaan iloisessa karnevaalihengessä. Päivä sai surullisen päätöksen, kun 38-vuotias hollantilaismies ajoi autollaan väkijoukkoon juhlakaupungissa Apeldoornissa. Miehen kohteena oli kuninkaallinen perhe, mutta alueen järjestelyt olivat muuttuneet hänen aiemman käyntinsä jälkeen. Kun mies palasi iskemään, aiemmin eristetyllä alueella olikin väkijoukkoa, ja mies ei osunut autolla kuningasperhettä kuljettaneeseen avokattoiseen bussiin vaan yleisöön. Seitsemän ihmistä plus hyökkääjä itse kuolivat, minkä lisäksi 10 ihmistä loukkaantui.
Miehellä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä, eikä hänen veressään ollut alkoholia. Miehen vanhempien mukaan pojalla ei ollut kaunaa kuninkaallista perhettä kohtaan. Vanhemmat kuvailivat poikaansa kiltiksi ja kohteliaaksi, ja ainut varjo näytti olevan vuosien takaiset taloudelliset vaikeudet työpaikan menetyksen jälkeen. Kuitenkin muiden lähteiden mukaan mies ei ollut yhteydessä perheeseensä kuukausiin ennen iskuaan, ja oli kertonut naapurilleen olevansa masentunut. Tekijä kuoli vammoihinsa vappupäivänä, joten häntä ei saatu kuulusteltua, ja lopullinen motiivi jäi hämärän peittoon. Yleisen käsityksen mukaan mies oli saanut aiemmin samana vuonna potkut ja häntä uhkasi häätö asunnostaan, joten hän oli alkanut hautoa kostoa yhteiskunnalle. Yhteiskuntaa ilmeisesti symboloi hänen mielessään parhaiten kuninkaallinen perhe. Tapaus oli äärimmäisen surullinen, ja monet pelkäsivät myös, että kuningasperhe ei jatkossa enää jalkaudu väkijoukon keskelle juhlapäivinä.
Embed from Getty Images
Alankomaiden silloinen kuningatar Beatrix ja kruununprinssipari Willem-Alexander ja Maxima vuonna 2010 hyökkäyksen muistomerkin paljastustilaisuudessa
Vuonna 1979 Edinburghin herttuan prinssi Philipin eno Burman jaarli Louis Mountbatten salamurhattiin IRA:n eli Irlannin tasavaltalaisarmeijan toimesta. IRA ajoi Pohjois-Irlannin irtaantumista Yhdistyneestä kuningaskunnasta eli Britanniasta, ja teki lukuisia pommi-iskuja eri kohteisiin. Mountbattenin jaarli oli vanhemman tyttärensä perheen kanssa vesillä, kun veneeseen aiemmin viety kauko-ohjattava pommi räjäytettiin. Jaarlin lisäksi iskuun kuolivat myös hänen 14-vuotias tyttärenpoikansa, tyttären anoppi sekä 15-vuotias veneapulaisena työskennellyt poika. Muut veneessä olleet loukkaantuivat vakavasti.
Jaarli oli syntyjään kuninkaallinen Battenbergin prinssi Louis, joka tunnettiin lapsesta asti paremmin nimellä Dickie. Kytköksiä oli moneen hoviin, sillä oma suku oli saksalainen, vaikka Dickie syntyikin Britanniassa ja oli hyvin läheinen maan kuninkaallisen perheen kanssa. Kuningatar Victoria oli hänen isoisoäitinsä ja Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovna hänen tätinsä. Dickien sisaresta Louisesta tuli Ruotsin kuningatar. Ensimmäisen maailmansodan aikana Britannian kuningas Yrjö V hylkäsi saksalaiset tittelit ja muutti suvun nimen Windsoriksi. Kuninkaan vanavedessä myös Battenbergit ja monet muut suvut luopuivat saksalaisista titteleistään, ja Battenberg vaihtui brittiläisempään Mountbatteniin. Dickie teki näyttävän armeijauran ja toimi mm. Intian varakuninkaana 40-luvulla, ja valvoi maan itsenäistymisprosessia. IRA:n kohteeksi joutumisella oli poliittiset motiivit, mutta isku tietysti suuntautui suurimmaksi osaksi viattomiin, eli jaarlin sukulaisiin. Jaarli oli prinssi Philipille, kuningatar Elisabetilla ja prinssi Charlesille erittäin läheinen. Dickie oli tunnettu seurapiireissä, armeijassa ja muissa hoveissa, joten isku sai valtavasti huomiota, juuri niin kuin IRA toivoi.
Embed from Getty Images
Burman jaarli Louis Mountbattenin hautajaiset vuonna 1979
Puhutaan vähän tästä pehmeämmästä poliittisesta merkityksestä, eli arvojohtajuudesta. Eurooppalaiset kuninkaalliset ovat aktiivisesti mukana hyväntekeväisyystyössä, ja yhteistyökumppaneita on YK:n ja Punaisen ristin kaltaisista kansainvälisistä huippujärjestöistä aina matalamman tason paikallisiin toimijoihin. Kuninkaalliset työskentelevät ihmisoikeuksien, tasa-arvon, lasten, eläinten oikeuksien, ympäristön, koulutuksen, seksuaalisen väkivallan, erilaisten sairauksien jne. parissa. Kuninkaallisten agenda yleisesti ottaen tukee länsimaisia käsityksiä esimerkiksi juuri ihmisoikeuksista ja ympäristöstä. Olen aiemminkin puhunut aiheesta blogissa, ja monet kuninkaalliset ovat tehneet upeaa työtä eri aiheiden parissa. Mutta arvojohtajuus pitää sisällään minusta muutakin, kuin sen, mitä järjestöjä kuninkaalliset edustavat. Kuninkaallinen perhe itsessään heijastelee minusta monella tapaa yhteiskuntansa arvoja ja avomielisyyttä.
Nykyisin taitaa olla vaikea löytää yhtäkään hovia, jossa olisi vietetty täysin nuhteetonta ja puhdasta elämää perinteisten arvojen mukaan. Kuninkaallisen perheen tehtävä on kuitenkin edelleen olla mallina ja esimerkkinä kansalle. Maasta riippuen täytyy huomioida myös kirkon ja kuninkaallisen perheen suhde. Vaikka hallitsija ei olisikaan samalla valtionkirkon pää, kuninkaallinen perhe on tavallisesti jokseenkin sidottu valtionkirkkonsa opetuksiin, ja kirkko on läsnä monessa tärkeässä etapissa kuninkaallisten elämässä. Onhan monarkin aikanaan katsottu saavansa valtansa suoraan jumalalta.
Embed from Getty Images
Britannian prinsessa Margaret
Kuningatar Elisabetin sisaren prinsessa Margaretin elämä ei ollut kaikista onnellisin prinsessasatu, mutta näin jälkikäteen on todettu, että Margaretin tärkein perintö jälkipolville oli tehdä avioerosta hyväksyttävä myös kuninkaallisen perheen parissa. Kuningatar Elisabetin liitto Philipin kanssa on kestänyt, mutta Margaretin ja Anthony Armstrong-Jonesin riitaisa liitto oli käytännössä hyvin nopeasti ohi, vaikka pari erosikin virallisesti vasta 18 vuoden jälkeen vuonna 1978. Sen jälkeen kuningattaren neljästä lapsesta kolme erosi 90-luvulla ensimmäisistä avioliitoistaan. Vuonna 2005 hovi nytkähti vielä enemmän nykyaikaan, kun kruununperijä prinssi Charles avioitui nuoruudenrakkautensa ja myös kertaalleen eronneen Camilla Parker-Bowlesin kanssa, jota ei nuorena kelpuutettu sopivaksi puolisoksi Charlesille. Herttuatar Camilla (ja prinssi Charles) ovat edelleen kiisteltyjä hahmoja, mutta heidän tarinastaan otettiin sentään jotain opiksi: prinssi William ja prinssi Harry eivät joutuneet ottamaan aatelisneitsyitä puolisoikseen, vaan molemmat saivat seurata vapaasti sydäntään.
Avioerot ovat olleet ongelma varsinkin katolisissa piireissä. Katolinen kirkko katsoo avioliiton olevan purkamaton, eikä avioeroa ole todellakaan katsottu suopeasti. Avioituminen uudelleen katolisesti on mahdotonta. Liitto voidaan mitätöidä, jos löytyy perusteet sille, että se on solmittu alun perin epäpätevästi. Kuninkaalliset piirit ovat tunnetusti olleet konservatiivisia, mutta monarkiatkin ovat pakosti joutuneet mukautumaan nykypäivän elämänmenoon. Esimerkiksi Monacossa prinsessat Caroline ja Stéphanie ovat molemmat avioituneet useamman kerran, minkä lisäksi molemmilla (sekä heidän veljellään ruhtinas Albertilla) on aviottomia lapsia. Osa lapsista on tosin saanut aviolapsen statuksen vanhempien avioiduttua myöhemmin. Myös Espanjan infanta Elena, kuningas Felipen sisar on eronnut. Luxemburgin suurherttuaperhe on katolinen, ja sielläkin suurherttuaparin kolmas poika prinssi Louis kohautti saamalla lapsen 19-vuotiaana ennen avioliittoa. Myöhemmin avioitumisen jälkeen syntyi vielä toinen lapsi, mutta Louis ja prinsessa Tessy erosivat viime vuonna.
Avioero on ollut tavallinen ilmiö jo kauan varsinkin maallistuneissa Pohjoismaissa, mutta siihen liittyi pitkään täälläkin ikäviä leimoja. Katolisissa maissa eronneilla on ollut varmasti vielä tukalammat olot. Kun joku tällainen ”tabuna” pidetty asia alkaa yleistyä myös kuninkaallisten keskuudessa, se väistämättä osaltaan vaikuttaa asenteisiin ja tekee aiheesta arkipäiväisemmän ja hyväksyttävämmän.
Embed from Getty Images
Monacon prinsessa Caroline on naimisissa kolmatta kertaa. Ensimmäinen avioliitto purettiin, toinen päättyi miehen kuolemaan ja kolmannesta miehestään prinsessa on käytännössä eronnut jo kauan sitten, vaikka he ovat virallisesti edelleen naimisissa.
2000-luku on muutenkin tuonut kuninkaallisiin perheisiin värikkäitä hahmoja. Norjan kruununprinsessa Mette-Marit oli yksinhuoltaja, jolla oli takanaan huumekokeiluja. Ruotsin prinsessa Sofia osallistui nuorena Ruotsin Paratiisihotelliin ja poseerasi miestenlehdessä. Kuninkaallisten piirien tuorein lisäys on Sussexin herttuatar Meghan, joka oli näyttelijä, naimisissa jo kerran aiemmin ja konservatiivisten piirien kauhuksi vielä äitinsä puolelta afroamerikkalainen. Perhekäsityksen laajentuminen hoveissa ja juuri tämä täydellisten neitsytmorsianten hylkääminen kertoo paljon. Se viestii, että hovi elää nykyajassa, ja ymmärtää uuden ajan ilmiöitä ja normeja. Se viestii hyväksyntää ja avoimuutta, ystävällistä suhtautumista muihinkin kuin yläluokan edustajiin. Se tarkoittaa virheiden anteeksiantoa. Norjan kuningasparia on esimerkiksi kehuttu siitä, miten luontevasti ja avoimesti Mette-Maritin poika Marius otettiin mukaan perheeseen.
Pohjoismaissa Kaarle Kustaan, Margareetan ja Haraldin sukupolveen pätivät ihan eri säännöt kuin Victorian, Frederikin ja Haakonin kanssa. Kaikissa kolmessa maassa ei-kuninkaallinen avioliitto tarkoitti tittelien ja aseman menettämistä; näin kävi Kaarle Kustaan ja Haraldin sisaruksille ja Margareetan serkuille. Kaikki kolme hallitsijaa kuitenkin, ironista mutta totta, itse avioituivat tavallisten tittelittömien ihmisten kanssa. Muutos tapahtui nopeasti 60-70 -luvuilla. Silti kruununprinsessa Victorian piti odottaa kauan saadakseen luvan avioitua liian tavallisena ja rahvaanomaisena pidetyn Danielin kanssa. Haakon piti päänsä Mette-Maritin kanssa, (kuten isänsä teki kuningatar Sonjan kanssa), vaikka tuleva kruununprinsessa taustoineen taisi aluksi järkyttää. Muutos on toisinaan hidasta, mutta tapaus tapaukselta, sukupolvi toisensa jälkeen myös monarkiat tuntuvat menevän eteenpäin, mikä onkin tärkeä edellytys niiden jatkon kannalta. Monia rajoja on jo rikottu, mutta esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen on vielä tabu, josta ei julkisuudessa juuri puhuta kuninkaallisten yhteydessä, mutta jota kuninkaallinen esimerkki ja hyväksyntä varmasti auttaisivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s