The Crownin neljäs kausi toi Dianan, Charlesin ja Camillan jälleen tapetille

Varoitus: teksti sisältää juonipaljastuksia The Crownin uudesta kaudesta sekä aiemmista kausista!

Netflixin menestyssarja The Crownin neljäs tuotantokausi on ollut syksyn odotetuimpia tv-tapauksia ja viikonvaihteen suurimpia puheenaiheita. Sarjan alusta lähtien moni on odottanut nimenomaan tätä osaa: miten lady Diana Spencerin traaginen elämä kuninkaallisessa perheessä kuvattaisiin?

Tällä kertaa uuden kauden odotus vaikuttaa olleen entistä kiihkeämpää. Diana ja 80-luvun tapahtumat tuntuvat olevan kuin tuoreessa muistissa ja ne herättävät edelleen vahvoja tunteita, vaikka Dianan ja Charlesin satuhäistä tulee ensi kesänä kuluneeksi jo 40 vuotta. Tässä tulee oma arvioni The Crownin neljännestä kaudesta.

The Crown on aiemmin herättänyt monissa milleniaaleissa kiinnostusta kuningashuoneeseen ja kuningatar Elisabetin ja prinsessa Margaretin nuoruuteen. Nyt tapetille nousevat vanhat asiat ovat sellaisia, joihin meillä nuorilla ei ehkä ole ollut henkilökohtaista tunnesidettä aiemmin.

Siinä missä ensimmäisten kausien tapahtumat ovat keski-ikäisille katsojillekin kaukaisia, niin uusi kausi tuntuu edelleen ajankohtaiselta. Prinssi Charles sai Camillansa vasta vuonna 2005, ja Dianan elämää ja kuolemaa puidaan yhä säännöllisesti mediassa. Myös kuningasperheen nykyiset draamat pitävät vanhoja tapahtumia pinnalla.

Yleisesti ottaen sarjan luoja Peter Morgan onnistuu jälleen. Kausi alkaa 70-luvun lopusta kuninkaallisille läheisen Dickie-enon salamurhasta ja Margaret Thatcherin valtaannoususta, loppuen Thatcherin alasajoon vuonna 1990, jolloin prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin liitto eli jo lopun alkua. The Crown on laadukas katselukokemus, jossa näyttelijät, dialogi, puitteet, puvustus, kuvaus, musiikki jne. luovat visuaalisesti kauniin ja harmonisen sarjan, jota on iloa katsoa.

Roolisuoritukset ovat aiempien kausien tapaan timanttisia ja hahmot moniulotteisia. Olivia Colmanin kuningatar Elisabet on rutinoitunut hallitsija, mutta hukassa perheasioissa. Josh O’Connor on vakuuttava prinssi Charles, ja esimerkiksi Erin Doherty onnistuu jälleen mainiosti topakan prinsessa Annen roolissa. Tobias Menziesin prinssi Philip jää tällä kaudella minusta aiempaa pienempään rooliin.

Neloskauden uudet tähdet ovat tietysti Gillian Anderson pääministeri Margaret Thatcherin roolissa, sekä prinsessa Dianan kenkiin astuva Emma Corrin. Molempia roolisuorituksia on jo ylistetty vuolaasti, varsinkin Corrinin työtä nuorena Dianana. Andersonin tulkinta Thatcherista on herättänyt enemmän mielipiteitä. Itse pidän suoritusta onnistuneena, mutta Andersonin tapa puhua Thatcherina oli paikoin vaikeaa kuunneltavaa. 😀 Pidin erityisesti siitä, että pääministeriin ehdittiin tällä kaudella syventyä enemmän.

Jäin vähän harmittelemaan prinssi Andrew’n ja prinssi Edwardin lyhyiksi jääneitä esiintymisiä, jotka eivät muuten antaneet kovin mairittelevaa kuvaa nuorista prinsseistä tai sisarusnelikon väleistä ylipäätänsä. Sisarusdynamiikkaa olisi mielellään katsonut enemmänkin, mutta ymmärrettävästi keskeisiä hahmoja ei mahdu mukaan loputtomiin.

The Crownia ei voi ainakaan syyttää kuninkaallisen perheen suosimisesta, sillä tämä kausi näyttää Windsorit oikeastaan hyvin epäimartelevassa valossa. Ensimmäisillä kausilla kuningatar Elisabet oli tarinan sankari, asemansa ja valtavien odotusten kanssa kamppaileva nuori nainen.

Nyt kuningatar on kokenut hallitsija, joka ilmaisee kyllä huolensa maansa ja alamaistensa tilanteesta, eikä pelkää haastaa pääministeri Thatcheria. Samalla hän on myös etäinen ja suorastaan kylmä äiti ja anoppi, joka pyytää henkilökunnaltaan muistiinpanot lastensa kuulumisista ennen näiden tapaamista ja sulkee silmänsä kahden vanhimman lapsensa avioliitto-ongelmilta ja erityisesti epätoivoisen miniän hädältä.

Hahmot ovat kuitenkin monitahoisia monimutkaisine ja inhimillisine ongelmineen. Valittava ja vaimoaan tauotta pettävä prinssi Charles suorastaan raivostuttaa katsojaa, mutta samalla häntä käy sääliksi. Prinssi olisi alun perin halunnut rehdisti naida Camillansa, mutta kruununperijä on kuitenkin vain yksi nappula loputtomassa pelissä, johon ei löydy tukea esikoisensa kykyjä epäileviltä vanhemmilta.

Prinsessa Anne saa sympaattisia piirteitä, kun avioliitto murenee, ja prinsessaa vaivaa hänen tahtomattaan julkisuudessa alkanut kilpaileva vertailu kymmenen vuotta nuoremman kälyn kanssa. Camilla on toinen nainen, jonka oma mies vehtasi jatkuvasti vaimonsa ystävien kanssa. Camilla ymmärsi kuitenkin realiteetit, ja tiesi, ettei hän kelpaisi Walesin prinssin puolisoksi varsinkaan eronneena naisena.

Kuninkaallinen perhe kuvataan menneeseen jääneenä, etuoikeutettuna perheenä, jonka asenne ulkopuolisia kohtaan kuvataan suorastaan ilkeänä. Kun Thatcherit kutsutaan Balmoraliin, kuninkaalliset pyörittelevät silmiään ja pilkkaavat ääneen pääministerin etikettivirheitä ja puutteellista varautumista. Diana ei saa tukea mieheltään tai muulta suvulta. Nykyaikaisena naisena tekee mieli melkein läpsäyttää kuningatarta, joka kysyy syyttävästi Dianan luona vierailevista miehistä, mutta ei mainitse sanallakaan Charlesin suhdetta Camillaan.

Ei siis ihmettele yhtään, jos hovissa ei olla kovin iloisia sarjasta. The Crown vetää vanhat haavat auki, vaikka pahin on toki vasta tulossa seuraavalla kaudella. Sarjan vaarallisuus on siinä, että fiktion ja faktan raja on häilyvä. Katsojan on vaikea muistaa, että huolellisesta taustatyöstä huolimatta sarja ei ole dokumentti. Juuri niistä yksityisistä keskusteluista ei oikeasti ole tietoa.

Sarja vaikuttaa silti väkisinkin suuren yleisön mielikuviin tapahtumista. Tässä tulkinnassa vaimonsa mielisairaaksi ja lapselliseksi leimaava Charles ja tilanteelle sokea Elisabet eivät esiinny edukseen. Dianaakaan ei esitetä täydellisenä, mutta sympatiat ovat hänen puolellaan. Katsoja kyllä tietää, miten Walesin prinsessan tarina tulee loppumaan.

The Crown tuntuu yllättäen oudon ajankohtaiselta, sillä prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin välirikko hoviin johtuu pitkälti hyvin samankaltaisista syistä kuin prinsessa Dianan tilanne muutama vuosikymmen sitten.

Diana oli avioituessaan kokematon teini-ikäinen, joka ei tiennyt paremmasta ja joka oli kruununperijän puolisona kahlittu avioliittoonsa. Vaikka koko totuus jää arvoitukseksi, niin se on kiistatonta, että Diana koki jääneensä yksin ja oli onneton avioliitossaan. Meghan oli aikuinen nainen, joka ei ollut Dianan lailla riippuvainen hovista. The Crownia katsoessa (fiktiivisyys mielessäpitäen) pohtii, että oliko se todella niin kamalaa Harrylta ja Meghanilta jättää hovielämä taakseen.

Mitä mieltä te olette uudesta kaudesta? Lempparihahmoja, inhokkeja? Uskotteko sarjan vaikuttavan merkittävästi esimerkiksi prinssi Charlesin ja herttuatar Camillan suosioon?

8 kommenttia artikkeliin ”The Crownin neljäs kausi toi Dianan, Charlesin ja Camillan jälleen tapetille

  1. En ole vielä ehtinyt katsoa kuin ensimmäisen jakson uudesta kaudesta, aion katsoa rauhassa ja nautiskellen kun seuraavaa kautta joutuu sitten taas odottelemaan 😀 Mutta ylipäätään the Crown on todella hyvä sarja, taidokkaasti tehty ja erinomaiset näyttelijät. Tykkään myös sarjan rauhallisesta, paikoitellen jopa verkkaisesta temmosta joka tuntuu aika epätyypilliseltä nykysarjoille. Niinkuin sinäkin totesit, vaaran paikkana on faktan ja fiktion rajapinnalla liikkuminen, moni varmasti ottaa sarjan ikään kuin dokumenttina. Kuitenkin pitää muistaa että kyseessä on ohjaajan dramatisoitu näkemys tapahtumista ja sekin on valinta, mitä on jätetty pois. Omat sympatiani ovat sekä Charlesin, että Dianan puolella, ymmärrän jotenkin molempia osapuolia vaikka jotkut teot olivat ehdottoman väärin. Toivottavasti nämä viimeiset kaudet nostaisivat esiin muitakin teemoja kuin vain kuningashuoneen rakkauselämän ongelmat. Esimerkiksi aiemmilta kausilta on jäänyt mieleen kun kerrottiin siitä Brittien savusumusta ja Aberfanin kaivosonnettomuudesta, molemmat tapahtumia joista en ennen sarjaa tiennyt mitään.

    • Toi on kyllä niin totta, että The Crown erottuu hitaan temponsa puolesta. Ehkä kuninkaallisista kertovaa sarjaa olisi vaikea ottaa vakavasti, jos käänteitä tulisi samaan tahtiin kuin ”tavallisissa” draamasarjoissa. 😃

      Mä oon myös tykännyt siitä, että pääministeri ja yhteiskunnalliset tapahtumat ovat sarjassa mukana. Kyllähän ne olennaisesti kuuluvat monarkiaan ja vaikuttavat siihen, miten hovissa toimitaan (vaikka hovi muuttuu hitaasti). Ne jaksot heijastelevat paljon sitä, mitä kansa kuninkaallisilta haluaa ja odottaa. Mun mielestä yksi tän uuden kauden parhaista kohtauksista oli (varoitus: juonipaljastus tulossa!) se, missä Michael Fagan tunkeutui kuningatar Elisabetin makuuhuoneeseen.

  2. Olen katsonut muutaman jakson uusinta kautta ja tykkään. Mielessä on käynyt se, että monilta murheilta olisi ehkä vältytty, jos Charles oli saanut naida Camillan Dianan sijaan. Mutta mene ja tiedä.

    • Mietin että kuinkahan vahvasti kuninkaallinen perhe on todellisuudessa ollut varmistamassa, ettei Charles kosi Camillaa. Kolmoskaudellahan se näytettiin niin, että kuningataräiti ja Mountbattenin jaarli olisivat aktiivisesti junailleet jutun.

      Charles ja Camilla seurustelivat 70-luvun alussa, joten todella pitkä oli heidän odotuksensa ennen kuin saivat virallisesti olla pari. Siinä on kyllä yhtä lailla oma traagisuutensa, samalla lailla kuin prinssi Bertilin ja prinsessa Lilianin tarinassa.

  3. Mua alkoi tällä kaudella jotenkin entistä enemmän ärsyttämään kuningattaren tunnekylmyys. Teki mieli mennä näytöstä läpi ja ravistella hovin porukkaa (kaikkia muita paitsi Margaretia) ja huutaa että herätkää hetkeen, ettekö tajua kuinka nuo ihmiset kärsii. Paikoitellen oli vaikea muistaa että ok, tää on nyt käsikirjoittajan ja näyttelijöiden tulkinta tapahtuneesta. Mutta silti tuntuu, ettei tuo tunnekylmyyskään aivan tuulesta temmattua ole. Who knows.
    Ja hämmentävää kyllä, mun sympatiat Charlesia kohtaan vaan kasvoi🙈

    • En usko, että se tunnekylmyys on ihan tuulesta temmattua. Kyllähän siitä niin paljon on ollut puhetta ja merkkejä, mutta vaikea sanoa kuinka iso osa on erikoisen elinympäristön ja elämäntilanteen tuotosta ja mikä on sitten sitä kuningattaren todellista persoonaa.

      Se on jotenkin jännää, kun nykyaikana moni odottaa kuninkaallisilta persoonallisempaa otetta rooliinsa. Arvokkuutta toki, mutta odotus on, että sitä persoonaa paljastetaan jonkin verran. Mutta samalla siinä piilee kyllä iso riski, mikä on tullut selväksi viime vuosina erityisesti brittihovin kohdalla. Ihmisillä on väistämättä odotuksia hallitsijasta, jota ihmiset usein enemmän tai vähemmän katsovat ylöspäin. Sitten kun tulee näitä tilanteita, kuten vaikka Philipin autokolarin jälkimainingit, Andrew’n skandaalin hoitaminen sekä vaikka Sussexien lähtö, niin sitä väistämättä sitten jotenkin pettyy siihen hallitsijaan. Ihan jo The Crownin kaltainen tv-sarjakin voi muuttaa monien käsitystä. Jotenkin ymmärrän nykyään paremmin sitä, miten Elizabeth sanoi Charlesille kolmoskaudella, että kukaan ei halua kuulla heidän ääntänsä eli kantaansa asioihin.

  4. Minusta tämä neljäs tuotantokausi on paras tähän mennessä. Sarja on kehittynyt nuoren kuningattaren ihailusta kuningasperheen esittämiseen ristiriitaisemmassa valossa, mikä on tuonut sarjaan ihan eri lailla syvyyttä. Samalla lailla kun sinäkin, olen nähnyt tämän kauden hyvin ajankohtaisena juuri Sussexien lähdön myötä. Olen myös ihmetellyt median kritiikkiä sarjaa kohtaan – brittilehdet ovat kauhistelleet historian vääristämistä, ja jopa suomalainen YLE otti kantaa siihen mitkä asiat uudella tuotantokaudella on kerrottu ’väärin’. En muista, että tällaista keskustelua, ainakaan näissä määrin, olisi ollut aikaisempien kausien yhteydessä. Tulee vain mieleen, yrittääkö media tietoisesti pitää yllä kuningattaren puhtoista imagoa, ja Dianan (ja Meghanin) kaltaisia kohtaloita yritetään vähätellä vetoamalla muotoseikkoihin esim. sarjan kronologisesta järjestyksestä..

    Toiseen asiaan – mitä mieltä olet Catherinen tämän vuoden työstä esimerkiksi Hold Still ja Early Years kampanjoiden osalta? Muistelen, että Catherinen työmäärän vähyyttä on monessa paikassa aikaisemmin arvosteltu. Olemmeko todistamassa kehitystä parempaan?

    • On niitä aiempiakin kausia kritisoitu dramatisoimisesta, mutta vanhojen asioiden kanssa se on jotenkin helpompi painaa villaisella. Nyt tullaan jo niin lähelle nykypäivää, ja haavat vaikuttavat Sussexien lähdöstä päätellen olevan edelleen kipeitä puolin ja toisin. Toisaalta ymmärrän joidenkin ärsytyksen, kun suuri yleisö nielee sarjan version purematta. Mulle The Crown on silti vaan niin herkullista viihdettä, että en jättäisi katsomatta mistään hinnasta! 😀

      Catherinen kohdalla mikä tahansa projekti on aina plussaa! 😀 Työmäärää on tosiaan kritisoitu, enkä usko sen muuttuneen tänä vuonna, kun korona sekoitti koko vuoden. Mutta on hienoa, että ainakin muutama tällainen selvästi häntä kiinnostava teema on löytynyt.

      Early Years -kyselyä on kyllä twitterissä myös kritisoitu heikkolaatuiseksi. Mun mielestä kuitenkin tärkeintä on, että hän on oikeasti mukana tässä, ja että projekti on juuri tällainen pidempiaikainen ja kuitenkin hyvin isoa yleisöjoukkoa koskettava.

      Kaikki Katen työ herättää Meghanin faneissa negatiivisia ajatuksia, joten osa kritiikistä on toki ihan vaan sitä haukkumista. Myönnän kyllä, että kun Harry ja Meghan olivat hyvin aikaansaavia ja työintoisia, niin Katella kävi vähän huono tuuri verrokkiryhmänsä kanssa. Siinä Early years -kyselyssä olisi varmasti ollut parannettavaa, mutta en usko sen olleen ratkaisevasti huonompi projekti, jos alkaisi oikeasti vertailla millaisiin asioihin muut kuninkaalliset ovat nimensä laittaneet. Joten mun silmissä ihan plussaa vaan Katelle, nyt vaan lisää häneltä tällaista! 🙂

Jätä kommentti