Varoitus: postaus sisältää juonipaljastuksia!
Olen lukenut useiden kriitikkojen arviot Pablo Larraínin uudesta Spencer-elokuvasta, joka kuvaa edesmenneen prinsessa Dianan viimeistä joulua kuninkaallisen perheen kanssa ennen Dianan ja Walesin prinssi Charlesin seuraavana vuonna ilmoitettua asumuseroa. Arvostelut ovat ylistäneet elokuvaa, ja pääosaa esittävälle Kristen Stewartille povataan Oscar-ehdokkuutta.
Kuninkaallisharrastajana suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti kuninkaallisista kertoviin elokuviin ja tv-sarjoihin. Lähtökohdat olivat siis kunnossa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että olen ilmeisesti ainoa, joka ei yhdy täysin Spencerin saamaan hehkutukseen. Olen sulatellut elokuvaa useamman päivän, lukenut uudestaan muiden arvioita ja koittanut virittää pääni kulttuuriantennit äärimmilleen, mutta ei auta. Leffassa oli paljon hyviä asioita, mutta en kuitenkaan saanut siitä oikein otetta.