Varoitus: postaus sisältää juonipaljastuksia!
Olen lukenut useiden kriitikkojen arviot Pablo Larraínin uudesta Spencer-elokuvasta, joka kuvaa edesmenneen prinsessa Dianan viimeistä joulua kuninkaallisen perheen kanssa ennen Dianan ja Walesin prinssi Charlesin seuraavana vuonna ilmoitettua asumuseroa. Arvostelut ovat ylistäneet elokuvaa, ja pääosaa esittävälle Kristen Stewartille povataan Oscar-ehdokkuutta.
Kuninkaallisharrastajana suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti kuninkaallisista kertoviin elokuviin ja tv-sarjoihin. Lähtökohdat olivat siis kunnossa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että olen ilmeisesti ainoa, joka ei yhdy täysin Spencerin saamaan hehkutukseen. Olen sulatellut elokuvaa useamman päivän, lukenut uudestaan muiden arvioita ja koittanut virittää pääni kulttuuriantennit äärimmilleen, mutta ei auta. Leffassa oli paljon hyviä asioita, mutta en kuitenkaan saanut siitä oikein otetta.
Niin tunnetun ja rakastetun hahmon kuin prinsessa Dianan elämän kuvaaminen on haastavaa, mutta Spencer onnistuu olemaan vakavasti otettava elokuva, mihin esimerkiksi lähinnä negatiivisia arvioita saanut Diana-elokuva vuodelta 2013 ei pystynyt. Trailerin perusteella Spencerissä on paljon samaa kuin suursuosion saavuttaneessa The Crown -sarjassa: kauniit puitteet, taidokas kuvaus, vaikuttava musiikki ja huomio yksityiskohdille.
Spencer ilmestyi noin vuosi The Crownin viimeisimmän tuotantokauden jälkeen. Kun Emma Corrinin roolisuoritus ja sarjan myötä jälleen alkanut yleinen Diana-hypetys on vielä tuoreena mielessä, niin Spenceriä odotellessa kävi kyllä mielessä, että täytyykö Dianasta tehdä taas yksi elokuva/tv-sarja/kirja lisää. Voiko aiheesta keksiä vielä jotain uutta sanottavaa?
Spencer alkaa suunnilleen siitä, mihin The Crownin viimeisin tuotantokausi jäi. Walesin prinssiparin avioliitto on raunioina, ja yksinäinen Diana on loukussa kuninkaallisessa perheessä ja hovissa, jossa liittolaiset käyvät vähiin. Prinsessa voi psyykkisesti huonosti ja sairastaa syömishäiriötä, joten kolmipäiväinen joulu muun perheen ja tiukkojen perinteiden kanssa tuntuu ylivoimaisen raskaalta. Lohtua Dianalle tuovat omat lapset, prinssit William ja Harry.
Dianan elämäntarina on kaikille tuttu, ja Spenceristä ja The Crownista löytyy väkisinkin samoja elementtejä. Elokuva on kuitenkin sittenkin hyvin kaukana The Crownin tunnelmasta. Spencer on psykedeelinen ja paikoin jopa kauhuelokuvamainen. Ohjaaja Larraín kuvaa Dianan murtumispisteessä, suoraan sanottuna hulluuden partaalla. Prinsessa hallusinoi, on itsetuhoinen, näkee salaliittoja kaikkialla ja kapinoi pienimpiäkin odotuksia vastaan. Aina ei voi tietää, tapahtuvatko asiat elokuvassa oikeasti vai Dianan päässä.
En ole pitänyt Kristen Stewartia kovin lahjakkaana näyttelijänä (vaikka olin kova Twilight-fani nuorempana), mutta hän tulkitsee hyvin prinsessa Dianan eleitä ja ailahtelevaa ja ahdistunutta mielentilaa. Hyvästä aksentista huolimatta en kestänyt kuunnella hänen tapaansa artikuloida ja ikään kuin sylkeä sanoja suustaan. Stewart ei osannut minusta täysin karistaa pois häneen liitettyä pökkelyyttä, mutta toisaalta tässä tarinassa se sopi ulkopuolisen Dianan rooliin.
Olen samaa mieltä monien muiden kriitikoiden kanssa, että elokuvan parasta antia olivat kohtaukset, joissa Diana on lastensa kanssa. Katsojana tunsin myötätuntoa erityisesti tuolloin vain 9-vuotiasta prinssi Williamia kohtaan, joka on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen äidin olevan pulassa muun suvun kanssa.
Elokuvan Diana on tekemisissä lähinnä poikiensa ja henkilökunnan kanssa. Muu kuninkaallinen perhe ei välitä Dianasta ja tämän edesottamuksista, ja on prinssi Charlesia ja poikia lukuun ottamatta kuin lavaste. Hovin henkilökunnan hienot sivuroolit olivat plussa.
Spencer on näyttävä elokuva, joka nojaa usein visuaaliseen kerrontaan. Englantilainen maaseutu ja Sandringhamin hulppeat puitteet ovat hyvä kontrasti synkälle tarinalle ja kuvaavat tietysti samalla kuninkaallisen elämän kultaista häkkiä. Jonkinlaiseksi kuninkaallisfilmatisointien kliseeksi muodostunut metsästyskin oli saatu mukaan. Metsästyskohtaukset alkavat kyllästyttää, mutta tässä tapauksessa voin kyllä antaa sen anteeksi, koska metsästys kuuluu brittihovin jouluun. 😄
Annan Spencerille myös pisteitä omaperäisyydestä, sillä toista tämänkaltaista kuninkaallisfilmatisointia ei kyllä tule mieleen. Kuten sanoin, Kristen Stewart onnistuu kyllä vangitsemaan prinsessa Dianan ahdistuksen ja kärsimyksen, mutta ehkä siinä piilee juuri koko ongelman ydin. Miksi tällainen elokuva on tehty, ja mitä elokuvalla halutaan sanoa? Että Diana oli psykoottinen? Että hovi on vanhanaikainen ja haastava ympäristö?
Spencerin psykedeelisuus oli toisaalta virkistävä lähestymistapa, mutta samalla taas tuntui, että ei tästä kuitenkaan lopulta irronnut kauheasti uutta. Ahmiva, oksenteleva, herkkä ja ahdistunut Diana on jo nähty. Kuten myös välinpitämätön Charles ja ahdistava hovi. Lievä kauhuelokuvamaisuus vei prinsessan ahdistuksen kuvaamisen uudelle tasolle, mutta jos ohjaaja haluaa kuvata mielisairasta ja vaikeasta elämäntilanteesta kärsivää naista, niin eikö sen olisi voinut tehdä ilman Dianaakin?
The Crown on toki aivan oma itsenäinen tuotantonsa, mutta Spencerin ajoitus näin pian sen jälkeen tekee hallaa elokuvalle, varsinkin kun aihe on tällainen kaikkien tuntema, joka pyörii muutenkin mediassa jatkuvasti. Trailerin perusteella odotin Spenceriltä tavanomaisempaa draamaelokuvan tuntua, joten elokuva oli aikamoinen yllätys. Ehkä en ole tarpeeksi kulturelli ymmärtääkseni tätä, mutta itse en oikein saanut otetta Spenceristä ja sen sanomasta.
Ohjaus: Pablo Larraín. Pääosassa: Kristen Stewart. Sivuosissa: Timothy Spall, Sally Hawkins, Jack Farthing, Sean Harris, Jack Nielen, Freddie Spry.
Oletko käynyt katsomassa Spencerin? Jos olet, niin mitä tykkäsit?
Itse en ole vielä ehtinyt käydä katsomassa, mutta aion kyllä käydä. Aluksi ajattelin, että pitääkö taas tehdä Dianasta, mutta kun on kuullut niin paljon hehkutusta Kristen Stewardin suorituksesta niin uteliaisuus on kasvanut. Varsinkin, kun ennakko-oletukset häntä kohtaan oli aikas negatiiviset 😀 Veikkaan kyllä, että ei nämä Diana-leffat ja kirjat tule tähän jäämään, onhan hänen tarina niin ainutlaatuinen ja henkilönä hän on sellainen, joka kiehtoo ihmisiä. Toisaalta kyllähän siellä brittihovissa olisi paljon muitakin kiinnostavia henkilöitä, esim. prinsessa Margaret, josta saisi varmaan paljon irti.
Mielenkiinnolla myös odotan the Crownin tulevaa kautta ja uusien näyttelijöiden suorituksia! Emma Corrin onnistui loistavasti Dianana, ja Elizabeth Debicki oli myös hyvä ainakin Yövahti-sarjassa, joten saa nähdä miten hän tässä onnistuu. Juuri ajattelin aloittaa katsomaan Crownia uudelleen alusta seuraavaa kautta odotellessa. Eikös Ruotsin hovista ole kanssa tekeillä joku Crownin tyylinen sarja? Nyt olen katsonut Yleltä Kuninkaallinen salaisuus-sarjaa, enpä ollut tuosta tapauksesta aiemmin kuullut.
Margaretista saisi varmasti paljon irti. Ja on siellä paljon muitakin nykysukupolvien unohtamia kuninkaallisia. Mua kiinnostaisi vaikka kuningatar Viktorian pojan Alfredin ja suuriruhtinatar Maria Aleksandrovnan elämä. Tai vaikka Kreikan prinsessa Marinan, josta tuli Kentin herttuatar.
Joo Ruotsissa on käsittääkseni joku sarja tuloillaan, mutta ei siitä ole kauheasti mitään hypeä vielä näkynyt. Kiinnostavaa kyllä. Toivottavasti Crownin antama esimerkki laadukkaasta toteutuksesta välittyy myös muihin versioihin. 😁
No niin kävin tänään katsomassa Spencerin, niin pakko laittaa vielä uusi kommentti 😀 Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi, jotenkin en ihan saanut irti mitä leffalla haluttiin sanoa. Tuntuu, että ei tässä hirveästi ollut uutta, Diana oksentamassa, ahmimassa ruokakomerossa ja tanssimassa pitkin palatsia on nähty jo niin monesti. Lisäksi vaikka ymmärrän, että elokuva oli korostetusti Dianan näkökulmasta ja hyvin mustavalkoinen, niin ärsytti se missä valossa etenkin Charles oli kuvattu. Toisaalta William ja Harry taas herätti tosi vahvaa sympatiaa, joutuessaan kahden tulen väliin. Kyllä Spencer kuitenkin herätti myös paljon ajatuksia ja oli onnistuneempi kuin se aiempi Diana-elokuva.
Jee, en olekaan siis yksin! 😄
Mä en muuten ole sitä Diana-elokuvaa edes nähnytkään. Sitä sanottiin niin huonoksi, ettei se jaksanut kiinnostaa leffalipun vertaa silloin. Pitäisi ehkä katsoa kuitenkin joskus. Tämä Spencer varmasti on monella tapaa onnistuneempi ja mielenkiintoisempi teos, mutta kun Diana tuntuu edelleen olevan koko ajan kaikkialla, niin aiheesta puuttui tuoreus.
Minusta elokuva oli aivan liian pitkä ja outo. Yhtään en ymmärrä kriitikoiden hehkutusta. Pääosan esittäjä oli kyllä hyvä, mutta se ei riittänyt tekemään elokuvasta kiinnostavaa. Antaisi Dianan levätä rauhassa.
Mä luulen, että mun suhtautuminen olisi ollut erilainen, jos trailerissa olisi tullut enemmän esiin leffan outous. Trailerin perusteella odotin jotain enemmän The Crownin ja The Queenin kaltaista.
Mua ei sinänsä haittaa, että Dianasta tehdään tulkintoja. Aihe vaan valitettavasti on aika loppuunkulutettu ja tämä leffa ei nyt vaan tuntunut tarjoavan mitään uutta ja tuoretta näkökulmaa.