Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin tiistaina 9. helmikuuta syntynyt poikavauva on saanut nimen! Eugenie ilmoitti tänään Instagramissa heidän antaneen esikoiselleen nimeksi August Philip Hawke Brooksbank! Samalla prinsessa julkaisi myös muutaman perhekuvan. Kuvat on ottanut heidän kotivisiitillä käynyt kätilönsä, jota prinsessa kiitti erityisesti päivityksessään.

Se lähes kaikkien odottaman Philip vauvan isoukin prinssi Philipin mukaan ei ollut yllätys, mutta August ja Hawke sen sijaan yllättivät! Hyvin mielenkiintoinen kombinaatio kieltämättä. Mielenkiintoista oli myös se, että yllättäen nimeä saatiinkin odotella melkein kaksi viikkoa.
Nimi August tulee latinankielisestä Augustuksesta, ja tarkoittaa kunniarvoisaa, suurta ja arvostettua. Kyseessä on hyvin klassinen nimi, jolla on useita eri variantteja eri kielissä. August-muoto on yleinen englannin lisäksi esimerkiksi saksan, ruotsin, norjan ja tanskan kielissä. Nimellä sekä sen naispuolisella vastineella Augustalla on kuninkaallista historiaa ympäri Eurooppaa, mutta se ei ole viimeisten sukupolvien aikana ollut yleinen brittihovissa.
Meikäläisen korviin August kuulostaa aika vanhahtavalta jopa, mutta olisiko tässä nyt sellainen isovanhempien nimi, joka on trendannut Britanniassa? Vaikea sanoa, millainen soundi nimellä on englantilaisittain.

Hauskana yksityiskohtana kerron, että yksi brittikuningas Yrjö III:n pojista oli nimeltään Augustus Frederick (1773-1843). Tämä Augustus oli kuningatar Viktorian setä ja sattumoisin ensimmäinen Sussexin herttuan titteliä kantanut henkilö. Hänen jälkeensä arvonimi palautui kruunulle, kunnes se luotiin prinssi Harrylle vuonna 2018. Minun korviini se kuulostaa kyllä kaukaa haetulta yhteydeltä, vaikka Eugenie ja Harry läheisiksi tiedetäänkin. Mutta hauska sattuma, arvelen kyllä lehtien mainitsevan tämän.
Philip puolestaan tulee kreikasta ja tarkoittaa hevosystävää tai hevosten ihailijaa. Sekin on klassinen nimi, jolla on historiaa monissa eri hoveissa. Hawke puolestaan tarkoittaa tietysti haukkaa, joka on englanniksi hawk. Tämä on hyvin moderni valinta kuninkaallisissa piireissä kasvavalle lapselle, eikä nimellä tietääkseni ole kytköksiä Jackin tai Eugenien lähisukuun. Mitä ilmeisemmin nimi on yksinkertaisesti parin mieleen, tai voihan se viitata johonkin muuhun läheiseen kuin verisukulaiseen.
PÄIVITYS 20.02.2021 KLO 14:30: Prinsessa Eugenie kertoi Instagram Storyssaan seuraavaa: On his grandfather’s birthday weekend, thinking of my grandfather, we are introducing our little boy. He is named after his great-grandfather and both of his great 5x grandfathers. Tässä viitataan siis siihen, prinssi Andrew vietti eilen syntymäpäiväänsä, ja prinssi Philip puolestaan on ollut nyt loppuviikon sairaalahoidossa. Philip on tuo isoukki, mutta “molempien isoisoisoisoisoisien mukaan” on hiukan kinkkisempi. Tuon polven esi-isiähän on jo aika monta. Mutta hauska tietää, että nimet tulevat suvusta vaikkakin useamman sukupolven takaa!
PÄIVITYS 23.02.2021: Tarkennuksena on saatu tietää, että August tulee kuningatar Viktorian puolisolta prinssi Albertilta, jonka koko nimi oli Francis Albert Augustus Charles Emmanuel. Hawke tulee Jackin puolelta.

Philipiä lukuun ottamatta ei tainnut mennä arvaukset oikein juuri kenelläkään. 😀 Millainen fiilis teille tuli? 🙂
Hovin mukaan pari on liikuttunut lapsensa syntymän johdosta saamistaan onnentoivotuksista. Itse en vielä ole laittanut korttia, kun ajattelin odottaa nimen julkistamista ensin. Jos joku muukin haluaa lähettää parille terveisiä, niin osoite on prinssi Andrew’n toimisto Buckinghamin palatsissa:
HRH Princess Eugenie, Mrs. Brooksbank & Mr. Jack Brooksbank
Duke of York’s Office
Buckingham Palace
London SW1A 1AA
UNITED KINGDOM
Ilahduin nimestä, sehän on persoonallinen kaikkien perinteisten suvussa kulkeneiden nimien joukossa ja jälkeen. Vähän sama kuin Estelle.
Miten pieneltä August näyttää isänsä sylissä, voi vauvaa ! Saisipa hän aivan tavallisen pikkupojan lapsuuden joutumatta kenenkään hampaisiin, koskaan!
Eugenie on suloisesti juuri sen näköinen, kuin hiljan synnyttäneet äidit ovat.
Juuri mietin samaa.
Eugenie on juuri synnyttäneen näköinen pulleromasu ja pyöröposki.
Niin kaunista 🥰
Suloinen nuori perhe kyllä! Voisin kuvitella, että August saa aika rauhallisen lapsuuden. Eugenie ja Beatrice vielä kiinnostavat jonkin verran, varsinkin Sussexien lähdettyä. Mutta miettikää, kuinka paljon media tai yleisö nyt välittää kuningatar Elisabetin serkkujen lapsista?
Tulihan se Philip sieltä!
August oli sikäli mielenkiintoinen kun mulle tutumpi englanninkielinen muoto oli juurikin tuo Augustus.
Hawke tuli ihan puskista, tuleekohan pojasta “haukansilmä”, hehheh 😁🦅
Mäkin kyllä todella yllätyin ekasta j viimeisestä nimestä! Hauska ja erilainen valinta.
Tosi kiva nimi ja ihanaa että tuli se Philip mukaan. Toivotaan samalla isoisoisä-Philipille pikaista paranemista! Itse asiassa tuo August oli yksi nimi mitä mietin Sofian ja CP:n vauvalle jos tulisi poika 😀 Hawke aika jännä, mutta minusta hyvä että tulee nimiin persoonallisuutta! Voisikin laittaa onnittelukortin menemään, josko tulisi vaikka tuommoisella söpöllä kuvalla vastaus 🙂
Katsotaan, tuleeko hovista viikonlopun aikana suru-uutisia. Charles on käynyt nyt illalla sairaalassa ja poistuessa oli selvästi kyyneleitä silmissä. 🙁
Hieno nimi ja ihana perhe! Minäkin yllätyin etunimestä, jonka ajattelin sopivan hyvin ruotsin tai muiden euroopan hovien prinsseille.
Brittikuninkaallisethan ovat melko pitkälle germaanista perää joten ei varmaan mikään ihmekään, toisaalta en tiedä miten paljon Eugenie ja Jack tätä ajattelivat, ehkä vähän kaukaa haettua mutta kuitenkin xD
Aika saksalaiselta ja ehkä ruotsalaiselta tuo August kuulostaa minullekin, mutta onhan se kansainvälinen nimi. Mua yllätti enemmän, että itse pidän sitä jotenkin vanhanaikaisena nimenä. Mutta en tosiaan tiedä, että millainen kaiku sillä on Briteissä. 🙂