Meghanin ja Harryn Oprah-haastattelu perattuna

Fanit odottivat verilöylyä, jossa Meghanin ja Harryn totuus tapahtumista on kylmää kyytiä hoville ja kuninkaalliselle perheelle. Kriitikot pitivät haastattelua huomionhakuisena uhriutumisena, joka polttaa viimeisetkin sillat Britannian suuntaan. Voisinpa sanoa, että todellisuus oli jompaa kumpaa, sillä se olisi niin yksinkertaista ja helppoa. Totuus ja todellisuus ovat kuitenkin harmaita.

Saimme paljon kiinnostavaa tietoa ja oikaisuja, mutta osaan lausunnoista suhtaudun kriittisesti. Sanoin aiemmin, että vaikka olen puolustanut Sussexeja useaan otteeseen blogissa, niin tulen kyllä kertomaan rehellisen mielipiteeni haastattelusta. Joten tässä se nyt on: Oprah-haastattelu perattuna. Pahoittelut taas pitkästä postauksesta, mutta halusin pitää tämän yhtenä artikkelina.

Sussexit Oprahin haastattelussa Kuva: Harpo Productions/Joe Pugliese

Haastattelun aluksi Oprah kertasi katsojille ennakkoasettelun: Meghan ja Harry eivät saa rahaa tästä esiintymisestä eivätkä he tiedä ennakkoon, mitä Oprah tulee heiltä kysymään. Mikään aihe ei ole kielletty (mutta käsiteltävät aihepiirit on varmasti luonnosteltu yhdessä). Haastattelu kuvattiin ennen kuin prinssi Philip joutui sairaalaan ja ennen kuin palatsi tiedotti, että Sussexit eivät palaa työkuninkaallisiksi. Haastattelumateriaali olisi vielä kahden tunnin verran lisää, ja Oprah kertoi jakavansa nyt alkuviikosta vielä joitain klippejä, jotka eivät mahtuneet lähetykseen.

Alku

Kuninkaalliseen perheeseen tutustuminen: Meghan sanoi olleensa naiivi ja kertoo, ettei kasvaessaan erityisemmin tiennyt kuninkaallisesta perheestä. Tietysti hän tiesi esim. kuningattaren ja prinsessa Dianan, mutta ei ollut erityisen vihkiytynyt kuninkaallisiin. Meghan ei koskaan googlannut Harrya seurustelun alussa, ja hänet yllätti esimerkiksi se, että kuningattarelle niiataan myös yksityisesti.

Meghanin lapsuudessa ei ollut somea, ja jos vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita kuninkaallisista, niin ei hän varmaan tiennyt aiheesta sen enempää kuin keskivertoamerikkalainen tietää nytkään. Tämä pätkä oli silti minusta vähän outo, ehkä jotenkin läpinäkyvä yritys korostaa Meghanin ulkopuolisuutta? Ei hän kuitenkaan missään tyhjiössä ole elänyt, ja suoraan sanottuna tuntuu oudolta, etteikö hän olisi oikeasti tehnyt mitään tiedonhakua, kun Harryn status selvisi hänelle. Kertomus ensikohtaamisesta kuningattaren kanssa oli kuitenkin hauska yksityiskohta.

Kuninkaalliset häät: Meghan kertoi, että he menivät itse asiassa naimisiin muutama päivä ennen tv:ssä nähtyjä häitä. Pienessä takapihalla pidetyssä seremoniassa oli vain hääpari ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welby. Meghan kuvaili varsinaista hääpäivää maailmalle suunnitelluksi spektaakkeliksi, joten he halusivat pienen hetken ihan vain heille kahdelle.

Tästä ennakkovihkimisestä ja sen laillisuudesta heräsi todella paljon kysymyksiä (esim. Royal Central kirjoitti asiasta). Nyt näyttää siltä, että kyse oli todella vain henkilökohtaisesta intiimistä hetkestä. Kommentit itse hääpäivästä särähtivät vähän korvaani. He saivat kuninkaallisella mittapuulla todella yksityiset ja omannäköisensä häät. Kyllä, kuninkaalliset häät suunnitellaan myös yleisölle, mutta se on vähän niin kuin pelin henki. Meghan tuskin tarkoitti sitä niin, mutta se kuulosti vähän ikävältä kuitenkin.

Riita herttuatar Catherinen kanssa: Kuuluisa riita Katen kanssa meni niin, että Kate sai Meghanin itkemään. Kate pyysi anteeksi asiaa ja Meghan antoi anteeksi, eikä hänellä ole ongelmaa Katen kanssa. Meghanin mukaan hovissa ja lähipiirissä tiedettiin totuus, mutta kukaan ei halunnut korjannut asiaa julkisuuteen. Meghanin mukaan hovissa oltiin valmiita valehtelemaan hänestä ja Harrysta, jos perheen muita jäseniä piti suojella.

Vaikea uskoa, että Meghan värittäisi totuutta tästä, sillä Katen olisi hyvin helppo oikaista asia. Tämä oli hyvä muistutus kaikille, että vaikka lööpeissä on usein totuuden siemeniä, niin todellisuus voi olla aivan jotain muuta kuin otsikot kirkuvat. Juorut olivat Meghanin kannalta tuhoisia, sillä niiden levitessä yleinen narratiivi Meghanista alkoi lopullisesti kääntyä negatiiviseksi. Katen itkettämisen myötä hänestä kuvattiin ilkeä ja vaativa nainen, jota hienostunut Kate vain oli yrittänyt auttaa.

Tervetulotoivotus kuningasperheeseen: Meghan ja Harry kuvailivat kuninkaallisten toivottaneen Meghanin tervetulleeksi perheeseen. Meghan puhui arvostavasti kuningatar Elisabetista, ja kertoi heidän hyvistä väleistään. Kuninkaallisten asenne kuitenkin muuttui Harryn arvion mukaan heidän Tyynenmeren kiertueensa aikoihin.

Lämmin vastaanotto näkyi myös yleisölle kihlauksen aikana sekä heti häiden jälkeen; joulu Sandringhamissa jo kihlattuna, prinssi Charles saattoi alttarille ja yhteisesiintyminen kuningattaren kanssa pian häiden jälkeen. Jokin kuitenkin selvästi muuttui häitä seuraavana syksynä. Harry arvioi varovasti kateellisuuden olleen yksi mahdollinen syy. Kiertueella Meghanin tähtivoima ja pätevyys tulivat todella esiin, ja hän esiintyi vakuuttavasti, piti puheita ja hurmasi yleisön.

Hovin tuki: Meghanin mukaan hänellä ei ollut mitään prinsessatunteja kenenkään kanssa, eikä kukaan opastanut häntä tärkeissä käytännön asioissa Harrya lukuun ottamatta.

Tämä selittäisi monta asiaa, mutta voisiko kyse olla väärinymmärryksistä tai kommunikaation puutteesta? Onko mikään ihme jos hänestä ei pidetty hovissa, jos kukaan ei opastanut siihen, miten asiat toimivat? Onko hänen ajateltu vaan pärjäävän (mikä olisi typerää), vai eikö häntä ole haluttu opastaa? Kumpi tuli ensin, muna vai kana?

Kuva: Harpo Productions/Joe Pugliese

Mielenterveysongelmat ja Archien syntymä

Mediamyrsky jatkuu: Meghanin mukaan hän oli raskaana ollessaan kuukausia todella yksin kotonaan, tapaamatta ja tekemättä juuri ketään tai mitään. Joku kuninkaallisista oli vieraillut hänen luonaan ja kehottanut pitämään matalaa profiilia, sillä Meghan oli mediassa “kaikkialla”. Meghan ihmetteli, että mitä hänen pitäisi tehdä, kun hän on nytkin ollut viimeiset kuukaudet kotona.

Meghanin saama huomio oli todella intensiivistä, ja niitä uutisia ja valeita tuli ihan joka tuutista päivittäisellä tasolla, riippumatta siitä oliko hänellä edustustehtäviä vai ei. Aina löytyi jotain, mistä häntä voitiin moittia. Katelle oli selvästi eri standardit niin lehdistössä kuin ehkäpä palatsin sisälläkin.

Itsetuhoiset ajatukset: Meghan oli raskauden aikana todella huonossa jamassa, jopa itsetuhoinen paineen alla. Hän yritti saada palatsista apua laihoin tuloksin. Hänen ei annettu hakeutua hoitoon, koska se ei näyttäisi hyvältä instituutiolle (hovin korkea-arvoisen työntekijän vastaus). Hovin HR-osasto sympatiastaan huolimatta voinut auttaa, koska Meghan ei ollut hovin palkollinen.

Meghan muisteli päivää, jolloin hän oli saanut kerrottua Harrylle tarvitsevansa apua. Heidän oli pakko lähteä illalla edustamaan, hymyillä ja poseerata, vaikka konsertin aikana pimeässä Meghan oli kyynelissä. Asia oli raskas Harrylle, eikä hän ei ottanut asiaa perheensä kanssa esiin häpeän vuoksi. Perheen asenne on Harryn mukaan “tämä nyt vain on tällaista”.

Olin tosi pahoillani Meghanin puolesta. Paine on varmasti ollut valtava, minkä lisäksi hän oli raskaana, kaukana omista läheisistään ja hänen avunpyyntönsä oli torjuttu. Myös prinsessa Diana ja herttuatar Sarah ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista itsetuhoisten ajatusten kanssa. En sano, että syy on suoraan kuninkaallisten, vaan selvästi koko systeemin toiminnassa on petrattavaa.

Tämä on hoville kiusallinen paljastus, sillä Cambridget ja prinssi Harry ovat kampanjoineet paljon nimenomaan mielenterveyden puolesta. Miksei Meghanille voitu järjestää vaikka terapeuttia kotikäynnille? Harry kertoi muutama vuosi sitten saaneensa itse apua ongelmiinsa. En kyseenalaista Meghanin ongelmia, eikä siinä tilassa ole välttämättä voimavaroja itse hankkia apua. Mutta jokin tässä ei oikein täsmää. Eikö Harry olisi voinut järjestää jotain?

Archien ihonväri: Sussexit kertoivat, että nimeämätön kuninkaallisen perheen jäsen oli ollut ennen Archien syntymää huolissaan siitä, miten tumma vauvan ihonväri olisi. Pari ei suostunut kertomaan kameralle yksityiskohtia tai kommentin esittäjää, mutta Oprah varmisti myöhemmin, että kyseessä ei ollut kuningatar Elisabet eikä prinssi Philip.

Yksi haastiksen arkaluontoisimmista kohdista. Kyseessä on niin erityinen syytös, että siitä valehteleminen olisi järjetöntä ja valtava riski. Ei rasismia pidä suojella, mutta toivon parin harkinneen tarkasti, ettei kontekstia ole dramatisoitu liikaa. Lausunnon vaikutukset voivat olla voimakkaat, sillä kuningatar Elisabet on myös 15 muun maan hallitsija ja Kansainyhteisön johtaja. Näissä maissa väestö on kirjaimellisesti kirjavaa, ja monelle Meghan tarkoitti oman etnisen ryhmän näkemistä siellä yhteiskunnan ylimmällä pallilla.

Archien titteli: Meghanin mukaan heille kerrottiin, että heidän vauvansa ei olisi prinssi, eikä hänelle siksi maksettaisi turvajärjestelyjä. Meghan sanoi, etteivät he välittäneet tittelistä niinkään, vaan poikansa turvallisuudesta. Herttuattaren mukaan hän ei saanut selitystä siihen, miksi hovissa ei haluttu Archielle titteliä.

Tämä pätkä oli käsittämätön. Jokainen kuninkaallisharrastaja tietää, mitkä säännöt Archien titteliin vaikuttivat. Miten Meghan ja Harry ei olisi tienneet niitä? Ne eivät ole mitään salaisuuksia, Letters Patentit ovat ihan julkista tietoa. Muutenkaan Archie ei ole täysin verrannollinen serkkuihinsa, sillä Cambridget ovat kruununperillisen lapsia, joihin pätee eri säännöt kuin Archieen. Turvallisuudesta en valitettavasti osaa sanoa. Kuulostaa aika hurjalta, että Harryn ja Meghanin lapsen turvallisuudesta ei olisi huolehdittu, varsinkin alaikäisenä.

Lisäksi Meghan ja Oprah eivät puhu lainkaan Harryn herttuakunnasta. Brittiaatelin tapaan Archiesta odotettiin jaarlia prinssi Harryn kakkostittelin mukaan. Miksei tätä tapaa noudatettu? Eikö se ollut pariskunnan oma toive? Jaarli olisi ollut brittiyhteiskuntaan sulautuva arvonimi, mutta kevyempi painolasti kuin prinssiys. Kyseessä on myös muun brittiaatelin käyttämä vakiintunut tapa, joten miksi hovi olisi estänyt sen? Tämä tittelikeskustelu meni minusta uhriutumisen puolelle.

Archien syntymän jälkeinen kuva: Meghan sanoi, että heitä ei pyydetty ottamaan kuvaa Archien kanssa synnytyssairaalalla.

Tämä keskustelu jäi heiltä hiukan kesken, mutta myös tässä maalattiin aika heppoista kuvaa kaltoinkohtelusta. Harry ainakin on pakosti ollut tietoinen, että kuvaa odotettaisiin. He järjestivät median kanssa kuvaushetken muutama päivä myöhemmin, mutta kenelläkään tiimissä tai mediassa ei tullut puheenaiheeksi, että hei, miten olisi kuva siinä sairaalalla? Eikö eri kuninkaalliset ollenkaan koordinoi keskenään, eikö kukaan muka oikeasti miettinyt tällaista asiaa tai miten lehdet siitä kirjoittaisivat?

Olisin mieluummin kuullut sellaisen vastauksen, että he eivät halunneet poseerata heti synnytyksen jälkeen. Se olisi ollut täysin ok. Se voi toki edelleen olla totta, mutta Meghanin selitys ontui minusta. Monessa kohdassa kuulosti muuten siltä, että Meghan ei ole ollut paikalla kriittisissä keskusteluissa, vaan kuullut asiat jälkikäteen Harrylta. Ovatko Kate, Camilla ja Sophie yhtä ulkona omien asioidensa suunnittelusta?

Kuva: Harpo Productions/Joe Pugliese

Lähtöilmoitus ja muutto Yhdysvaltoihin

Lähdön syyt: Harry tiivisti lähdön syyksi tuen ja ymmärryksen puutteen, koskien sekä hovia ja perhettä että mediaa. Harryn mukaan perhe ei ilmaissut tukeaan heille mitenkään julkisesti. Kuninkaallinen perhe huolehtii, että lehdet kääntyisivät heitä vastaan. Sussexien mukaan tabloidien ja kuninkaallisten suhteesta kertoo se, että hovi isännöi tabloidien edustajille juhlia palatsissa säännöllisesti.

Tämä ei yllätä. Sitähän Sussexien puolustajat ovat sanoneet pitkään. Kuninkaallisilla oli tilaisuuksia osoittaa tukea, mutta niitä ei käytetty.

Yllätysilmoitus: Harryn mukaan keskustelut heidän päätöksestään olivat jatkuneet jo pitkään. Kuningatar ja prinssi Charles tiesivät niistä päivämäärää myöten. Prinssi Charles lakkasi vastaamasta hänelle kahden puhelun jälkeen loppuvuodesta 2019 Sussexien perhevapaansa aikana.

Tää tuli vähän yllätyksenä, että kipupiste onkin kuningattaren ja prinssi Williamin sijaan Harryn ja Charlesin väleissä.

Kireät neuvottelut: Sussexit halusivat olla osa-aikakuninkaallisia (samoin kuin Kentin prinssipari, Kentin herttuatar ja Yorkin prinsessat). Sussexien suurin kipupiste neuvotteluissa oli turvajärjestelyt, jotka lakkautettiin heiltä nopeasti “aseman muutoksen myötä”, vaikka turvallisuusuhkien taso ei ollut muuttunut. Meghan kirjoitti kuninkaalliselle perheelle ja pyysi näitä takaamaan edes Harryn turvallisuuden, vaikka hän itse ja Archie eivät olisi prioriteettilistalla. Meghan mainitsi tappouhkaukset ja netissä liikkuvan rasistisen materiaalin.

Pystyn jollain tasolla ymmärtämään hovia tässä, sillä turvallisuudesta on leikattu myös työkuninkaallisten kohdalla. Turvajärjestelyt maksetaan julkisista varoista. Mutta näin korkean profiilin perheenjäsenten kohdalla on jotenkin uskomatonta, että näin todella tehtiin. Julkinen paine siihen oli varmasti kyllä kova.

Kaupalliset yhteistyöt: Kuninkaallinen perhe (=prinssi Charles) laittoi rahahanat kiinni vuosi sitten. Sussexit eivät olleet suunnitelleet Netflixin ja Spotifyn kaltaisia diilejä, mutta Harryn mukaan hän tarvitsi rahaa sen verran, että hän pystyy huolehtimaan perheensä turvallisuudesta. Ilman Dianalta perittyä omaisuutta kuninkaallisuuden jättäminen ei olisi ollut mahdollista.

Moni katsoja ei varsinaisesti tunne sympatiaa, vaikka kuninkaallinen perhe lakkasi rahoittamasta heitä. On kyllä ihan aiheellista huomauttaa, että muiden junior-tason kuninkaallisten kohdalla ei ole ollut ongelmaa löytää esim. asuntoa lukuisista kuninkaallisista kiinteistöistä.

Välit perheeseen: Voimme tulkita, että välit kuningattareen ovat hyvät, Charlesiin kireät ja Williamiin etäiset, mutta vähemmän kireät kuin Charlesiin. Harry toivoo heidän voivan tehdä töitä suhteiden eteen, ja että aika parantaa haavoja. Hän sanoi suoraan pettyneensä isäänsä, jolla on kuitenkin kokemusta samankaltaisista asioista.

Auts, tämä oli kyllä kylmää kyytiä Charlesille. Moni miettii jo muutenkin, tuliko ihonväri-kommentti Charlesin suusta. Kiva kuulla, että kuningattaren kanssa menee hyvin, ja että Williamin kanssa ehkä on vielä toivoa sovinnosta.

Tiivitys: Sussexien kokevat tehneensä kaikkensa saadakseen asiat toimimaan. He pyysivät apua yhdessä ja erikseen ja koittivat neuvotella. Jos heitä olisi tuettu enemmän, he olisivat edelleen Britanniassa. Molemmat ovat kuitenkin tyytyväisiä nykyiseen elämäänsä ja ymmärtävät etuoikeutensa. Nyt he keskittyvät omaan työhönsä.

Päätelmät

Tämä oli heidän versionsa tarinasta, ja olen iloinen, että se tuli julki. Tilanne ei tästä heti ole rauhoittumassa, mutta kaiken sen myllytyksen ja huhujen jälkeen oli mukava kuulla heidän omia sanojaan. Vaikka en joka asiasta pitänytkään.

Haastattelu oli minusta suhteellisen pehmoinen, eli Oprah ei haastanut kovin voimakkaasti. Se tuskin oli tarkoituskaan, sillä Sussexit halusivat kertoa oman tarinansa. Harmittelen kuitenkin sitä, että pari ei missään vaiheessa tullut vastaan ja myöntänyt esimerkiksi vikaa omasta toiminnastaan. Jäin kaipaamaan edes jonkinlaista itsereflektiota ja vastuunottoa omasta toiminnasta. Se olisi ollut realistisempi lopputuloksen kannalta, ja vähentänyt sitä uhriutumisen ja valittamisen tunnetta, johon kriitikot ovat takertuneet.

Jotkin yksittäiset kohdat, kuten Meghanin kommentit Archien tittelistä, saivat vähän epäilemään asioiden todellista laitaa. Miten Harry ja Meghan ovat asiat kokeneet on toki heidän asiansa. Tunteita ja oikeutta tunteisiin ei voi kiistää. Yksityiskohtaiset tiedot, kuten Kate-tarina ja keskustelu Archien ihonväristä taas ovat niin erityisiä, että sellaisesta valehteleminen olisi todella typerää. Miksi he keksisivät sellaisia väitteitä, jos tarkoitus kuitenkin mitä ilmeisemmin on ollut pitää välit perheeseen?

Jää nähtäväksi, miten kauan tällaisten haavojen paraneminen kestää. Sussexit ovat kuninkaallisen perheen jäseniä, mutta paljonkohan heitä nähdään jatkossa Britanniassa?

Suurin johtopäätös on se, että hovin täytyy muuttua. Esimerkkejä on aiemmiltakin sukupolvilta. Kuninkaallinen elämä on pahimmillaan raadollista, varsinkin siihen avioituville naisille. Huomio on repivää, kilpailutilanne myrkyllinen ja hovin organisaatio vaikuttaa jakautuneelta ja huonosti toimivalta. Meghan ei syntynyt pahana ja vaativana, ja olisi ollut kaikkien eduksi, että olemassa olevat ongelmat – mitä ne sitten hovin mielestä olivatkaan – olisi myönnetty, ja paria olisi tuettu enemmän. Nyt he kokevat jääneensä yksin.

Tämä postaus on nyt vain keskustelun alku ja vähän kiireellä vielä naputeltu. Mitäs te olitte mieltä? Muuttuiko kuva Sussexeista hyvällä tai huonolla tavalla? Ottaako hovi tästä opiksi? Korjaantuuko välit tämän jälkeen vai huonontuvatko entisestään? Tuleeko hovi korjaamaan väitteitä?

43 kommenttia artikkeliin ”Meghanin ja Harryn Oprah-haastattelu perattuna

  1. Kiitos jälleen kattavasta yhteenvedosta! En itse onnistunut vielä koko dokumenttia katsomaan, mutta kaikki helposti löytyvät pätkät kyllä. Tuosta Archien tittelistä jäi itselleni se mielikuva, että Meghan kertoi että nimenomaan George V:n aikaista protokollaa haluttiin muuttaa niin, että Archie ei saisi prinssin titteliä silloinkaan kun Charlesista tulee kuningas. Erikoista on toki, että jaarlin tittelistä ei ollut enempää puhetta, saatika että lapsen turvallisuus on kiinni tittelistä. Tämä on kyllä aivan käsittämätöntä, jos näin on. Luulisi, että kuningashuone suojelisi omiaan (varsinkin kun Harryn perheeseen on ollut todellisia turvallisuusuhkia, uhkailuja natsijärjestöiltä jne). Lisäksi itse ihmettelen sitä, että eikö tosiaan Harrylla ollut mahdollisuutta hankkia apua Meghanin mielenterveysongelmiin. Vai onko niin, että apua hankittiin sitten instituution tahdon “ohitse”? Tämä ei itselleni käynyt ilmi..

    Nuo kommentit Archien ihonväristä ovat kyllä räikeän järkyttäviä ja jos hovissa ei näihin puututa viime viikon kiusaamistutkintojen jälkeen, niin instituutio (kuten H&M kutsuivat) osoittaa kyllä olevansa läpimätä.

    Lisäksi tuo rahoitus ihmetyttää, on totta että nuo puheet voivat monille etenkin korona-aikana kuulostaa aika etuoikeutetulta eivätkä kyllä herätä sympatiaa. Ottaen kuitenkin huomioon että edes Andrew’lta ei ole käsittääkseni viety turvajärjestelyjä, vaikuttaa tässä kyllä vahvat kaksoisstandardit olevan hovin toiminnassa. Tällaisten seikkojen takia sympatiani on edelleen H&M puolella, vaikka eivät hekään tietysti täydellisiä ole.

    Toivottavasti Harry ja Meghan saavat nyt rauhassa elää uutta elämäänsä, ja hovissa herättäisiin edes vähän. Jälkipyykkiä odotellessa!

    • Toi titteliasia on kyllä hämmentävä. Se on vielä vähän sellainen helppo piste Sussexeille, että keskiverto amerikkalaiskatsoja ei varmasti tiedä noista arvonimien määräytymisestä mitään. Lausunto oli vähän monitulkintainen. Mielenkiintoista kyllä, että tuo jaarlin titteli jäi kokonaan pois keskustelusta, tai ainakin tv-versiosta. Materiaalia tosiaan olisi vielä 2 tuntia lisää… 😀

      Vaikka tätä miten pyörittelee, niin siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri, että Meghanille asetettiin selvästi sekä hovissa että julkisuudessa täysin eri standardit kuin muille. Lisäksi huomion intensiiviys ja negatiivisuus menivät niin pitkälle, että sympatiat tosiaan pysyvät silti heidän puolellaan, kuten kirjoititkin. Alithea mainitsi tuolla alempana myös hyvän pointin, että tuon kaltaisessa stressitilassa toiminta on selviytymismoodissa, eikä kaikki asiat tapahdu aina suunnitelman mukaan hyvistä aikeista huolimatta.

  2. Itsehän en ole tuota haastattelua nähnyt, joten pohdinnat nyt ihan median ja tämän blogitekstin pohjalta. Itse ajattelen, että olennaisinta tässä haastattelussa ei ollut se, kuka on riidoissa kenenkin kanssa tai mitkä on kuningasperheen välit. Vaan minusta tärkein pointti minkä Meghankin toi esille oli se, kuinka vanhanaikainen instituutio brittihovi on. Tämä nyt ei tullut ainakaan itselle yllätyksenä, että kaksoisstandardit siellä on vahvat ja vaikuttaa siltä, että rakenteellista rasismia myös, liekö jäänne britti-imperiumin kolonialismin ajoilta…

    Hovissa varmaan on työntekijöitä, jotka ovat olleet siellä vuosikymmeniä ja heillä on paljon vaikutusvaltaa, eivätkä epäröi käyttää sitä. Ei taida brittihovin meininki olla ihan hyvän hallintotavan mukaista, vaan paljon modernisaatiota olisi tehtävänä, tai muuten tuo hovi tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. En ajattele, että Meghan ja Harry olisi täydellisiä pyhimyksiä, vaan hekin olisivat voineet hoitaa tiettyjä asioita paremmin. Mutta tämä vaan vahvisti ajatustani siitä, että heidän kannalta lähteminen oli oikea ratkaisu ja toivon heidän perheelleen ja tulevalle tyttärelle kaikkea hyvää.

    Pakko vielä loppuun nostaa iänikuinen vertailukohta Ruotsi, koska aiemminkin on Harrya ja Meghania verrattu CP & Sofiaan. Silloin ennen heidän häitään liikkui huhuja, että Sofiaa ei olisi heti hyväksytty perheeseen menneisyytensä takia. Mutta pystyisittekö kuvittelemaan, että siellä esim. Victorian ja Danielin pr-henkilöt olisi alkanut mustamaalauskampanjan lehtiin Sofiaa vastaan? En minä ainakaan, Ruotsissahan hovista annettiin julkisesti tukea Sofialle ja näyttävät olevan kaikki hyvissä väleissä. Sussexeista olisi voinut tulla samalla tavalla loistava taustatuki Cambridgeille mitä CP&S on kruununprinsessaparille, jos asiat olisivat menneet toisin. Nyt lopputulema on, että kaikki hävisivät.

    • Erinomaisia huomioita! Toivottavasti hovissakin voitaisiin tehdä jonkinlaista itsereflektiota. Tulee mieleen ne Angela Kellyn kirjan maininnat hovin hierarkiasta. Pitkäaikaisilla työntekijöillä on varmasti paljon valtaa, ja ne Sussexien tiimin vuodot tuntuvat ihan käsittämättömiltä edelleen.

      Helpottuukohan tilanne parin vuoden sisällä, kun Charlesista tulee Buckinghamin palatsi ja yhtälöstä jää yksi toimisto pois?

      Tuo menetetty potentiaali on niin iso häviö. CP ja Sofia ovat hyvä verrokki tässä!

      • Charlesilla olisi kyllä paljon työtä tehtävänä että saisi hovin tulevaisuuden turvattua. Kannattaisi ainakin pyytää konsultointiapua skandinavian suunnalta, että miten pyöritetään modernia kuningashuonetta 2020-luvulla. Ja mietitäänpä vaikka Belgiaa, miten hienosti kuningas Philippe ja hänen tiimi on hoitanut Delphine-kohun! Siitä voi kyllä antaa täydet pisteet, miten Philippe on ottanut siskopuolensa osaksi perhettä ja ovat edustaneetkin yhdessä. Muutenkin Belgian kuningasperhe on yksi suosikeistani nykyään.

        • Joo, Belgiassa hoidettiin hyvin todella ikävä ja pitkittynyt perheskandaali. Albertin maine ei varmaan kokonaisuudessaan palautunut, mutta Delphine kutsuminen tutustumaan esti lisävahingot, onnistui pitämään koko monarkian vielä inhimillisenä ja kääntämään asian sen jälkeen yksityiseksi pois lehtien palstoilta. Delphine toivottavasti voi jatkossakin osallistua sopiviin perhetilaisuuksiin.

  3. En ole haastattelua nähnyt vielä, mutta en malta olla kommentoimatta paria asiaa. Täytyy varmasti katsoa koko haastattelu jossain välissä, vaikka paljon asiasta lukeneena onkin jo muodostanut jonkinlaisen kuvan eikä ihan puhtaalta pöydältä pysty muodostamaan omaa mielipidettä.

    Raha: onhan se hassua sääliä miljonäärejä eivätkä tosiaan monet sitä varmasti tee, mutta huolta on varmasti aiheuttanut turvallisuus-järjestelyistä johtuvat kulut. Ei ole mitään käsitystä mitä semmoinen voi maksaa, mutta jos koko elämä muuttuu lyhyessä ajassa ja asiat eivät mene omien suunnitelmien mukaan, on luonnollista murehtia raha-asioitakin.

    Varmasti siellä on ylipäätään ollut kaksi stressaantunutta ihmistä tekemässä päätöksiä ja eivät ehkä ole pystyneet loogisesti kaikkea pohtimaan ja selvittämään. Mikä varmaan on johtanut koko tuohon käsittämättömään Archien titteli-asiaan. Uskomatonta, että tämmöinen asia ei olisi vähintään Harryllä tiedossa, mutta kyllä toisaalta alkaa minulle muodostua käsitys, että ei tuossa suvussa kukaan osaa keskenään kommunikoida järkevästi ja sitten tämmöiset asiat jää selvittämättä. Tosin sitä vaan miettii, että eikö siellä nyt joku työntekijä edes selvitä asioita, mutta varmaan aseman takia on niin kummallinen tilanne, että voiko myöntää ettei tiedä jotain ja varmaan työntekijät ajattelee että tottakai ne tietää.

    Omassa elämässäni olen viimeisen vuoden parin aikana kokenut melkoisia stressitilanteita ja kokenut itse miten ne vaikuttavat ajatteluun, muistiin ja päätöksentekoon, joten senkin puolesta sympatiat ovat H&M:n puolella. On luonnollista, ettei kaikki päätökset tai ulostulot mene “täydellisesti” kun ei pysty vaan toimimaan ja ajattelemaan samalla tavalla kuin silloin kun kaikki on hyvin ja selkeästi heidän tilanne on ollut ja on edelleen hyvin vaikea.

    • Muistan nähneeni joskus arvion, että Meghanin omaisuus olisi noin 4 miljoonaa euroa. Tiedä sitten, paljonko siitä on sidottu johonkin ja paljonko on ns. käytettävissä. Harryn perintö on isompi, mutta ei silläkään vuosikausia maksella noin tunnetun parin ympärivuorokautisten turvajärjestelyjen kustannuksia. Googlailin vähän, ja arvioisin että 1-2 miljoonaa ihan minimissään/vuosi.

      Tuo on kyllä erinomainen lisäys, että stressissä ja paineessa toiminta vaan menee selviytymistilaan. Silloin kaikki ei mene ihan odotusten ja suunnitelmien mukaan, varsinkin jos lähipiiri tai oma tiimi ei ole ajan tasalla tilanteesta.

      Toivottavasti hovi oppisi tästä jotain! Harmillista, että Katen kohdalla niin yritettiin olla toistamatta Dianan kanssa tehtyjä virheitä, mutta sitten Meghanin kohdalla hovin osaaminen ja tilanteen hallinta pettivät aivan totaalisesti.

  4. Itselleni jäi kyllä enemmän negatiivinen kuva pariskunnasta kuin positiivinen. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että pariskunta on kovin kärsimätön. Että jos joku asia ei mene juuri niin kuin he ajattelevat, niin sitten hiukan lapsellisestikin kiukustutaan. En tosin ole koko haastattelua katsonut, mutta ehkä noin puolet plus näitä klippejä ”kohokohdista”. Ja yllättävää kyllä, Harryn tekemiset tai tekemättä jättämiset nousivat esiin.

    Olen muutamia vuosia vanhempi kuin Meghan, aktiivisesti kiinnostunut kuninkaallisista ehkä 5 – 6 vuotta. Mutta toki jonkin verran seurannut mm. Dianan ja Sarahin juttuja aiemmin, mutta näköjään tiesin jo tuolloin enemmän tuosta elämästä kuin Meghan. Kertooko se sitten enemmän amerikkalaisuudesta kuin Meghanista, mutta eivät nuo kaikki jutut ole voineet tulla yllätyksenä! Vaikka olisit kuinka rakastunut kuninkaalliseen, niin miksi ei ota selville edes jotain etukäteen? Ja Harry, kun kerran tietää kuinka hankalaa äidillä oli, niin olisi panostanut ihan kunnolla tuohon, että mitä se oikeasti tarkoittaa kun mennään naimisiin. Tässä mielestäni näkee veljesten eron, William teki oikein kun seurusteli pitkään ja vaikka kuinka on valiteltu pariskunnan huonoa työmoraalia, niin ainakin he saivat rauhassa kasvaa yhteen ja perustaa perheen. Ymmärrän toki tässä kiireen Harryn ja Meghanin kohdalla kun ikää oli kuitenkin jo paljon, mutta toisaalta sen olisi luullut auttavan.

    Ulkopuolisen silmin Meghan otettiin todella hyvin vastaan. Tuntuu sen puitteissa oudolta ettei hänelle olisi pidetty minkäänlaista prinsessakoulua. Mutta jotain tuolla Australian reissulla on täytynyt tapahtua kun asiat ovat lähteneet sen jälkeen tuohon suuntaan. Oma mielipiteeni on, että Harryn väite siitä, että Meghanille oltiin kateellisia hänen suosiostaan kuulostaa heppoiselta. Sellaiselta, joka heitetään kun jostain arvostellaan tai neuvotaan, eikä haluta ottaa viestiä vastaan, niin todetaan että se toinen on vaan kateellinen. Luulisi hovin olleen enemmin tyytyväinen, että nyt tuli hyvä pariskunta jakamaan tulevien vuosien työtaakkaa.

    Itsekin haastavia asioita kokeneena tiedän avun hakemisen mielenterveysongelmiin olevan vaikeaa. Mutta miksi Harry ei auttanut? Onko oikeasti niin, että jokaiseen lääkärikäyntiinkin tarvitaan lupa jostain? Varsinkin kun Harry on itse kertonut saaneensa apua, hänellä pitäisi olla kontakteja. Vai kertooko tämä sen, että hovissa kasvanut Harry ei osaa itse hoitaa asioita vaan joku muu on ne aina hoitanut. (Anteeksi, tuo menee jo ilkeäksi mutta jotenkin ärsyttää tämä Harryn avuttomuus auttaa vaimoa tässä).

    Lapsen tittelin puutteesta valittaminen oli kyllä selkeä virhe, Harryn todellakin pitäisi tietää oikea asianlaita. Suojelun puute johtunee siitä, että he päättivät muuttaa ulkomaille. Suojelunhan maksaa valtio, ei hovi, ja varmasti valtiolla on sanansa sanottavana kuinka ison porukan suojelun he maksava ja ulottuuko se myös kokopäiväisesti ulkomailla asuvaan.

    Ainoa asia, joka mielestäni oikeasti ikävä asia, oli tuo lapsen ihonväriin liittyvä arvailu. En yhtään ihmettele että vanhoillisessa hovissa sitä olisi ääneen mietitty. Ja myös se, että Meghan sai paljon rasistista lokaa niskaansa lehdistöltä.

    Pitkä tuli näköjään kommentistanikin, mutta kiitos hyvästä tiivistelmästä.

    • Tuo Archien tittelin ja turvajärjestelyjen välinen yhteys on keskusteltu jo raskauden aikana, eli kauan ennen kuin lähtö hovista tuli todellisuudeksi. Haastattelumateriaalia on leikattu reippaasti, joten emme harmillisesti tiedä miten paljon ja miten asiasta on puhuttu raakaversiossa. Hiukan on arvuuteltu, oliko kyse nykyhetkestä vai tulevaisuudesta.

      Nyt hetken ajateltuani mietin, että julkinen mielipide ei varmasti olisi taipunut Sussexien suojelun maksamiseen lähtöilmoituksen jälkeen. Kuninkaallinen perhe olisi kuitenkin voinut maksaa Sussexien turvallisuudesta yksityisesti. Harry ei voi syntyperälleen mitään, ja on ihan selvää, että hovin sisäisillä ongelmilla oli suuri merkitys siinä, että Meghanin tilanne pääsi kehittymään niin pahaksi. Vaikka uskoisi kaikkien tarinoista vain puolet, niin selväähän se on, että koko instituutiossa on jotain pielessä, kun taas ollaan tällaisessa tilanteessa. 😀

      Olen miettinyt paljon myös sitä, että kuinka erilainen tilanne voisi olla, jos Sussexeilla olisi ollut luotettava ja asiansa osaava henkilökunta. Tunnistan kyllä tuon, että Harry ja Meghan vaikuttavat määrätietoisuuden ohella olevan hiukan ehdottomia. Mutta kun vaikutti selvältä, että parilla oli todella halua tehdä tätä työtä (hyväntekeväisyyttähän je jatkavat oman säätiönsä kautta), niin ehkä niitä heidän terävimpiä kulmiaan olisi voitu hioa kunnollisen vuoropuhelun ja opastamisen kautta.

      Mä vähän jännityksellä mietin, että mitenhän hovi tähän vastaa. Tuleeko hyökkäys vai sovitteleva, jopa reflektoiva sävy.

  5. Minäkään en ole haastattelua nähnyt, joten kiitos tästä erittelystä.

    Tuo rasismiasia kuulostaa tosi pahalta. Jossain lööpissä kyllä sanottiin, että Meghan OLETTAA jonkun henkilön miettivän lapsen ihon tummuusastetta, eli ymmärsin, ettei kukaan ollut suoraan mitään sellaista sanonut.
    Missään tapauksessa en ainakaan epäilisi Charlesia. Hänhän kohteli häissä Meghanin äitiäkin todella lämpimästi ja sydämellisesti.

    Ihmettelen sitä, kun Harry vertaa Meghanin tilannetta Dianaan. Eihän voi olla kahta erilaisempaa naista kuin nuo kaksi! Ujo, maaseudulla elänyt, tuntematon lapsimorsian, joka joutuu rakkaudettomaan avioliittoon, ja toisaalla amerikkalainen julkisuudessa elänyt itsevarma, maailmaa (ja miehiä) nähnyt näyttelijä. Morsian-Meghan olisi ikänsä puolesta voinut melkein olla morsian-Dianan äiti. Toki hovissa eläminen oli molemmilla uutta ja raskasta. Ihmettelen kuitenkin niitä Meghanin itsemurhapuheita. Ehkä kaikki ei hovissa sujunut Meghanin suunnitelmien ja tahdon mukaan, mutta mielestäni hänellä ei ollut oikeutta kuvitellakaan niin. Maassa maan tavalla…
    Meghanin ikäisen julkkiksen luulisi osaavan käsitellä lehdistöä.
    Ja vielä, Meghanillahan on tapana hylätä perheensä riitaisasti ja julkisesti…

    Pyydän anteeksi, kun kirjoitan aika arvostelevasti Meghanista. Kun hän aikoinaan tuli kuvioihin, olin todella ihastunut tähän nuoreen pariin. Jälkeenpäin olen huomannut, että Harrystä ei ole julkaistu (ainakaan minä en ole nähnyt) yhtään onnellista kuvaa. Kaipaan niitä aikoja, kun Harry, William ja Kate edustivat ja hassuttelivat yhdessä, ja Harry näytti niin ihanan onnelliselta.

    • Ei täällä kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Kunhan pysytään asiallisessa linjalla. Meghan ei ole kaikkien makuun, ja se on ihan ok.

      Meghan kertoi tuosta ihonvärikeskustelusta ensin, ja Harry myöhemmin vahvisti asian liittyessään keskusteluun. Eli heidän mukaansa näin todella tapahtui. Harry kuvaili keskustelun olleen kiusallinen.

      Dianan ja Meghanin (ja vaikka Meghanin ja Fergien) välillä on paljon eroja, mutta ilmiöt (tunkeileva/vainoava julkisuus ja kuninkaallisuus) ovat samat, ja niin ovat myös niiden seuraukset. Diana ja Fergie puhuivat myös itsetuhoisista ajatuksista paineen ja myllytyksen keskellä. En usko Meghanin kuvitelleen kaiken sujuvan helposti. Hän sanoi siinä Afrikka-dokumentissa, että odotti kuitenkin kohtelun olevan reilua. Ymmärrän hyvin hänen pettymyksensä, sillä se kiusaaminen, rasismi ja seksismi alkoivat heti seurustelu-uutisen tultua julki, eli ennen kuin hän oli ottanut askeltakaan kuninkaallisena tai edes kihlattuna.

      Ymmärrän myös, mistä ajatuksesi Meghanista kumpuavat. Mutta täytyy puolustaa häntä vielä sen verran, että ei Meghan ollut mikään A-listan julkkis ennen Harrya. Hän tähditti tv-sarjaa, kasasi miljoonaomaisuuden, piti blogia ja hänellä oli käsittääkseni esim. Instassa muutama miljoona seuraaja. Siis menestynyt kaikilla mittapuilla, mutta ei mikään A-luokan julkkis tai paparazzien seuraama. Ja isänsä kanssa Meghan oli niin läheinen, että halusi isän häihin saattamaan alttarille. Mutta isä ja puolsisarukset ovat myyneet hänet niin monta kertaa medialle, että vahinko on varmaan ainakin sisarusten osalta peruuttamatonta.

      • Moi! Lisään vielä vähän tuohon Timanttisalongin vastaukseen. Kaikilla on ehdottomasti oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta haluan kuitenkin nostaa esille nämä pari asiaa.
        1) Valitettavasti Harryn, Williamin ja Katen trio-ajan tekemisetkin olivat tarkkaan suunniteltua PR:ää. Heillä kyllä vaikutti olevan tuolloin aidosti hauskaa yhdessä, mutta Harry oli silloin ajoittain varsin ulkopuolisen oloinen, joten suhtautuisin kriittisesti tuohon kuvaan, että kaikki oli silloin huoletonta ja kivaa. (Se, että Fab Fouria ei vuorostaan saatu toimimaan, ja Katen ja Meghanin ainoaksi yhteiseksi esiintymiseksi jäi Wimbledon-vierailu, kertoo osaltaan palatsien toimistojen ja kuninkaallisten itsensä merkittävästä yhteistyökyvyttömyydestä).
        2) Valokuvien pohjalta yleensä on vaikeaa tehdä vedenpitäviä johtopäätöksiä (ellei sitten ole kyseessä sellainen teatteri kuin Diana ja Charles Soulissa 1990). Valokuvia katsotaan aina vähän valikoivasti omien linssien läpi, ja itse olen hieman tyrmistynyt väitteestä, ettei Harry olisi näyttänyt kuvissa onnelliselta avioliittonsa aikana. Pariskunnan keskinäinen kemia yhdistettynä heidän ystävälliseen suhtautumiseensa tapaamiinsa ihmisiin on nimenomaan tuntunut olevan se tekijä, joka tuo heistä otettuihin kuviin harvinaista lämpöä.
        3) Toisen, erityisesti itselle vieraan, ihmisen mielenterveyden ongelmista kannattaa puhua erittäin varoen. Toki Meghanilla itsellään oli varmasti ruusuisemmat odotukset siitä, mitä tulevaisuus tulisi tuomaan, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että hän oikeasti kärsi syvästi ja miten vakavaksi tilanne oli pahimmillaan ajautunut. Kuten kansainvälisessä mediassakin on todettu, yhden ihmisen itsetuhoisten ajatusten kyseenalaistaminen saa toisen niistä niin ikään kärsivän tuntemaan, ettei häntäkään tulla uskomaan.

        • (hups, sattui väärä vuosiluku Dianan ja Charlesin kuuluisien kuvien yhteyteen – Etelä-Koren vierailu oli vasta vuonna 1992)

          • Tosi hyvät lisäykset! Toi kuninkaallinen unelmatrio oli oma juttunsa, mutta eihän Harry olisi voinut tai varmaan edes halunnut muutenkaan roikkua loputtomiin veljen perheen kolmantena pyöränä työasioissa. William on muutaman vuoden päästä Walesin prinssi.

            Mä näin niin punaista, kun Piers Morgan taas räyhäsi, ettei usko sanaakaan Meghanin mielenterveysongelmista. 🙄 Katselin muuten viime yön CNN:ää yövuorossa, oli mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla haastattelu otettiin vastaan Yhdysvalloissa. Jopa presidentti Biden on kommentoinut kannustavasti, että oli rohkeaa Meghanilta kertoa vaikeuksistaan.

  6. Suosittelenkyllä ehdottomasti kaikkia katsomaan haastattelun, jos vain pääsette siihen käsiksi esimerkiksi VPN:n kautta. Tämä postaus luonnollisesti esittää minun tulkintani siitä.

    Reaktiot ympäri maailmaa ovat olleet erilaisia. Katselen tässä yövuorossa juuri CNN:ää, ja kaikki illan juontajat ovat käsitelleet Meghania tänään. Vaikka Sussexine kertomukset ottaisi ripauksella epäilystä, niin selvästi monarkia instituutiona on tavattoman vaikea paikka ja monin tavoin vanhanaikainen. Oliko väärin tuoda nämä ongelmat päivänvaloon? Kuuluisiko Sussexien suojella loputtomiin instituutiota ja perhettä, joka ei heidän mielestään suojellut heitä itseään?

    • Kyllä olisi tullut suojella perhettä ja erityisesti suhteita perheeseen. Hyvien ja itselle tärkeiden asioiden puolesta voi taistella muutoinkin kuin häpäisemällä koko oman sukunsa julkisesti. Nyt meni välit sitten lähes kaikkiin perheenjäseniin. Onko se kovin hyvä omalta ja pienten lasten kannalta? Kai tässä kaikki voivat myöntää, että jokin meni pahasti pieleen myös Harryn ja Meghanin osalta?

      Nyt on hyvät käytöstavat ja riidanratkaisumenetelmät unohdettu täysin. Kaipa he sitten ovat onnellisia ilman “pahoja” läheisiään.

      • Kyllä Meghan ja Harry olisivat voineet tehdä varmasti monta asiaa eri tavalla enkä tiedä oliko tämä haastattelu loppujen lopuksi järkevää, mutta onhan hyökkäykset heitä kohtaan olleet aivan järkyttäviä. Kenenkään ei ole pakko myöskään kestää mitä vaan oman perheensä tai sukunsa puolelta vaan on myös ok jopa katkaista välit, jos ei pysty luottamaan ja kohdellaan hirveällä tavalla. Tätä tapahtuu kyllä ihmisille, mutta normaalisti emme vaan tiedä välttämättä näistä päätöksistä. Tässä perhe on vaan niin kuuluisa, ettei asiaa voi hoitaa ilman hulabaloota.

      • Brittihovissa ei ole uutta puida likapyykkejä julkisesti. Diana häpäisi hovin Panorama-haastattelussa, samoin Charles itsestään kertovassa dokumentissa myöntämällä pettämiset yms. ja voin vain kuvitella miltä vanhempien julkinen sodankäynti on heidän pojistaan tuntunut. Tietysti toivoisi, että nuorempi polvi ei toistaisi samoja virheitä, mutta kun Harry on tämän mallin vanhemmiltaan saanut niin onko se toisaalta kovin suuri ihme? Selvästi hovilla olisi petraamista siinä, miten ristiriitatilanteet voitaisiin puida läpi perheen kesken, eikä median välityksellä. On se minustakin tosi surullista, jos Archie ja tuleva vauva nyt menettää yhteyden isän puoleiseen sukuun.

        • Ja tuo likapyykkien puiminen julkisesti on minusta myös kytköksissä siihen, että palatsista on vuodettu tietoa Sussexeista jatkuvalla syötöllä. Ja samalla se, että Katen ja Meghanin riitaa ei voitu kiistää tai jotenkin vaikka yhteisillä esiintymisillä vahvistaa julkista kuvaa hyvissä väleissä olevista herttuattarista.

          Myönnän kyllä, että jos palatsi alkaisi jokaisia juoruja kumoamaan, niin eihän sitä pr-osasto ehtisi muuta tehdäkään. Mutta nykymaailmassa kaiken tiedonkulun tahti on niin erilainen kuin vielä 90-luvulla Walesien sodan aikaan. Kun näyttää siltä, että nämä “harmittomat yksittäiset juorut” kasaantuvat pinoksi, jolla oikeutetaan näin valtavaa vihaa yhtä kuninkaallista kohtaa, niin kyllä siinä olisi syytä hovilla reagoida.

  7. Mielestäni haastattelu oli kokonaisuudessaan hyvä ja valaisi montaa asiaa. Olisin myös hieman kaivannut selkeämmin itsereflektiota. Totta, että media oli armoton ja mustamaalasi. Totta, ettei palatsi suojellut, päinvastoin. Varmasti totta sekin ettei itsenäinen moderni nainen osannut kuvitella vanhoillisen perheen ja organisaation tapoja kokonaisuudesaan. Mutta… jotain muutakin jäin kaipaamaan kuin “olin naiivi” tai “pyysimme apua ja emme saaneet”. Myös Harryn rooli vähän jäi hämäräksi siinä eikö hän oikeasti saanut vaimolleen prinsessakoulutusta, tukea mielenterveysasioihin ja palatsia uskomaan heitä. Käsittämätöntä on se, että jos suhde isovanhempiin on hyvä, että todella joku virkamies siellä määrää asioista niiin, että perheet hajoaa.
    Charlesin kylmyys ei yllätä. Se nähtiin jo Dianan aikoina. Olisin vain luullut, että hän haluaisi suojella omaa poikaansa ja lapsenlastaan, mutta näin ei nähtävästi ole. Vuosien varrella, ennen ja jälkeen Dianan, on Charlesin luonteesta vihjailtu usein aika ikävään sävyyn. Tämä mielestäni todisti jo pitkään tiedettyä faktaa. Ja todennäköisesti paljasti nähdäkseni sen miten William on talutusnuorassa. Harry selvästi olisi odottanut tämän nousevan Harryn puolelle, mutta William ei uskaltanut/voinut syystä x. Itse suojelisin kyllä sisartani ja taistelisin perheeni sisällä hänen puolestaan. Syystäkin Harry on tuohtunut. Se suhde toipuu varmasti vasta Elisabethin ja Charlesin edesmentyä. William ei uskalla nousta perheettään vastaan ja se alistuneisuus varmasti sai Harryn kokemaan etteivät he ole samalla puolella.
    Kaksinaismoralismi perheessä on valtava ja kestänyt vuosikymmeniä. En koskaan ymmärtänyt miksi tämän parin suhteen se oli joko tai. Ulos tai sisään. Miksi he eivät voineet työskennellä pienesti kuten Beatrice tai Eugenie, joilla myös omia tuloja ja itsenäinen avioimies, mutta osallistuvat myös edustustilaisuuksiin ja toimivat lähettiläinä.
    Oprah ei ollenkaan haastanut ja ollut semmoinen kuin olisi voinut olla. Kyllä tästä kävi ilmi, että ystävä haastatteli ystävää.
    Kaikenkaikkiaan brittihovi on vanhoillinen niin monessa tasossa ettei sitä menaa edes ymmärtää. Halleluja skandinaavian moderneille hoveille!

    • Mä vähän toivon, että Oprahilta tulisi klippejä vielä enemmänkin julki. Ei mitään paljastuksia perheestä enää, mutta jotain pohdintoja tilanteesta. Näin yhden, missä Meghan puhui oikeudesta perusyksityisyyteen. Hän sanoi siinä suunnilleen niin, että vaikka piäisit työpaikan työpöydällä kehystettyä kuvaa lapsestasi, niin se ei anna työkavereillesi oikeutta vaatia pääsyä puhelimeesi näkemään kaikki kuvia, jotka sinulla on lapsestasi.

      Aloin nyt pohtia, että mikähän Williamin tunnetila nyt on, ja paljonko hänellä puheista huolimatta on valtaa tässä tilanteessa. Niin paljon avoimia kysymyksiä!

      • Näin tämän saman ja argumentti on oikea. Ei julkisuuden henkilön tarvitse kaikkea jakaa eikä sietää sitä että sukulaisia ja ystäviä lähestytään jatkuvasti lööppien saamiseksi. Eikä yksin tuo, vaan asioiden vääristely. Siinä ei ole kunnioitusta.

  8. Haastattelu on vielä näkemättä, ja tässäkin yhteydessä tuli mieleen sama mikä usein jo tätä ennenkin: kuka tai ketkä ovat se paljon puhuttu “hovi”. Se jonka tahdon yli Elisabethkaan ei kävele, se joka määrää, kenenkä kalenterista löytyy aikaa ja milloin. Kenen tahto tarvitaan, että “hovia” voidaan uudistaa ja muuttaa toimintatapoja?

    Japanin keisarikunnan hovia usein kuvataan erittäin vanhanaikaiseksi. Edes silloinen kruuninprinssi ei pystynyt suojelemaan silloista kruuninprinsessaa kaikilta niiltä paineiltä, joita “hovi” hänelle asetti. Mikä ihmeen kummallinen instanssi tämä tämmöinen “hovi” on?

    Ajatuksia on herännyt, kun olen katsonut The Crownia. (Fiktiota, tiedän, mutta jotain oikeasti tapahtunutta myös.) Muistuu mieleen esim. kuinka uusi kuningatar ei voinut ottaa omaksi yksityissihteerikseen (vai mikä se titteli nyt olikaan) omaa silloista yksityissihteeriään vaan hänen oli suostuttava, että paikalla jatkaa hänen isänsä yksityissihteeri Tommy Lascalles, koska näin “hovi” määrää. Vai käytetäänkö tätä mystistä hovia tekosyynä, kun ei haluta muuttaa ja uudistaa? Onko helpompi sanoa, että “hovi” määrää toimimaan kuten ennenkin.

    • Kuningattarella on uskoakseni viimeinen sana suunnilleen kaikkeen, mutta aika paljon on varmasti näiden henkilökohtaisten neuvonantajien ja yksityissihteerien vallassa. He varmaan päättävät ylipäätänsä, mitkä asiat viedään kuningattaren tietoon ja millä tavalla. Protokolla ja monet perinteet varmasti ohjaavat toimintaa myös voimakkaasti.

      Yksi Elisabetin läheisimpiä työntekijöitä on hänen pukeutumisestaan huolehtiva Angela Kelly. Kellyn viimeisimmästä kirjasta voi rivien välistä lukea kyllä hyvin hierarkkisesta ilmapiiristä. Hänelle sanottiin aikoinaan, että sitten voi olla mielipide jostain, kun on ollut 12 vuotta hovissa töissä.

    • Olen miettinyt samaa, että mikä tämä “hovi” oikein on. Itsekin olen The Crownia katsonut ja siitä muistuikin mieleen, että ilmeisesti myös pääministereillä ja heidän hallituksillaan (vai miksi sitä kutsutaan?) on sanansa sanottavina kuninkaallisen perheen asioihin. The Crownissahan on se kohtaus kun Churchill on sitä mieltä että kuningattaren tulee asua Buckinghamissa ja että kuningashuoneen nimenä säilyy Windsor. Ja hallitus ei myöntynyt että prinsessa Margaret saisi avioitua Townsendin kanssa.

      Kuulostaa kyllä oudolta ettei Harry voinut mitenkään saada apua Meghanille. Ehkä kuninkaallinen perhe ei voi tehdä itse paljon mitään vaan kaiken tulee mennä tämän mysteerisen hovin seulan läpi ja he sitten päättävät onko se ok vai ei. Ja tämä hovi on ilmeisesti mutkikas kuin umpisolmussa oleva naru ja väki sielä niin kaavoihinsa kangistuneita että tässä on lopputulos.

      Kuulostaa sekin oudolta ettei Meghan olisi saanut mitään opastusta. Vai olisiko Meghan tarkoittanut ettei hovi opastanut häntä? Jos kerran aiemmin on kerrottu kuningattaren ja Katen opastaneen häntä. Ehkei heidän opastuksensa riittänyt vaan Meghan olisi tarvinnut tueksi myös hovia.

      En ole haastattelua itse katsonut mutta olen lukenut meidän iltapäivälehtien otteita siitä. Meghan ilmeisesti korosti haastattelussa kritisoivansa nimenomaan hovia eikä niinkään itse kuninkaallista perhettä.

      • Uskoisin, että pääministerillä/hallituksella on valtaa isoissa ja merkittävissä asioissa, kuten juurikin hallitsijan asuinpaikassa tai kuningashuoneen nimessä (ja varsinkin Elisabetin nuoruudessa ehkä Winston Churchillin kaltaisella miehellä oli vielä erityistä auktoriteettia). Mutta eivät he ymmärtääkseni mitenkään päivittäiseen elämään puutu. Borins Johnson on erityisesti pitäytynyt kommentoimasta kuninkaallisen perheen asioita, eikä tehnyt sitä nytkään.

        Julkaisen tänään lyhyen postauksen tästä paljon puhuttavasta hovista, sillä sen verran paljon siitä on ollut täällä nyt puhetta. Paljon toki joudutaan arvaamaan, mutta paljon myös tiedetään.

        Vastasin tuolla jollekin aiemmin, että kun Katella on kuitenkin omat velvollisuutensa ja aikataulunsa ja perheensä, niin hän ei ehkä ole ollut sellainen päivittäinen saatavilla oleva tuen lähde. Omassa tiimissä olisi syytä olla joku, jonka puoleen voi kääntyä kaikenlaisessa pienessä, mitä vastaan tulee. Tai sitten joku kokenut toimija Elisabetin tai Charlesin tiimistä olisi voinut saada vastuun huolehtia siitä, että Meghanilla alkaa asiat rullaamaan.

  9. Olen ihmetellyt vähän samoja asioita, mitä tässä toit ilmi.
    Muistanko nyt aivan väärin, mutta aikanaan kihlajaishaastattelussa kehuttiin Katea, miten hän on perehdyttänyt Meghania hovin tavoille. Jotenkin jäi mieleeni em. haastattelussa lausahdus ”she has been great” tai jotain sinne päin eli oliko sitä perehdytystä nyt sitten vai ei…?
    Rasismi on tietenkin tänä päivänä ala-arvoista eikä missään nimessä hyväksyttävää ja mielenterveysongelmiin pitää suhtautua vakavasti, mutta muuten tämä jätti vähän ristiriitaiset tunnelmat itselleni.

    • Katesta on varmaan ollut paljon apua, mutta onhan hänellä omat edustustyönsä, lapset ja Meghanin tapaan myös tavistausta. Ehkä Kate ei ole sellainen taho, jonka puoleen voi kääntyä arkisesti milloin mistäkin pienestä vastaantulevasta askarruttavasta asiasta? Sellainen olisi helpompaa hoitaa oman tiimin kautta tai vaikka ihan osoittamalla joku Elisabetin/Charlesin kokenut työntekijä valvomaan, miten homma lähtee käyntiin.

      • Minäkin hieman kaivelin vanhoja uutisia ja tosiaan on uutisoitu lukuisia kertoja, miten kuningatar yrittää Meghanin kohdalla välttää samat virheet, joita Dianan kanssa tehtiin. Kuningatar on itse opastanut ja tukenut Meghania. Samoin Kate (kuinka hyvin, sitähän emme tiedä). Mutta joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että hovissa on ainakin yritetty perehdyttää ja tukea Meghania. Olisikohan kulttuurishokki vain ollut Meghanille liikaa? Tottahan on, että hovi on äärimmäisen pölyttynyt, vanhanaikainen ja hierarkinen. Siinä on ollut vapaalle jenkkitytölle sulateltavaa. 🙂

        Olisin minäkin kaivannut kyllä hitusen itsereflektiota Meghanilta ja Harrylta. Ja vielä pohdin sitä, että H on niin suosittu Briteissä, että jo pelkästään hän olisi voinut julkisesti tukea vaimoaan enemmän.

        • Tässä kaikessa on niin paljon sulateltavaa ja jäsenneltävää tietoa, että kiinnitän joka kommentissa huomiota vähän eri asiaan. 😄. Tuli nimittäin tosta kulttuurishokista mieleen, että sillä on psykologisesti varmasti tosi iso vaikutus, että on ollut niin eristäytyneenä. Siis toiseen maahan muuttaessa se nyt vaan on niin, mutta hän kertoi haastattelussa, ettei hänen annettu mennä lounaalle ystävien kanssa ja juurikin kehotettiin vain pitämään matalaa profiilia lehdistöhuomion takia.

          Katen kanssa onnistuttiin välttämään isoja virheitä, ja toisaalta Kate on juuri sellainen mitä hovi varmaan odotti Dianasta. Hän sopii rooliinsa siinä mielessä kyllä tosi hyvin. Mutta sitten Meghanin kohdalla kaikki oppi vain unohdettiin ilmeisesti. 🤔

  10. Ensinnäkin kiitokset kivasta blogista, olen jo jonkin aikaa lukenut juttujasi, mutta nyt vasta innostuin kommentoimaan 🙂 Kiinnostavaa keskustelua ja hyviä kommentteja kaikilta! Ihanaa, kun voi kommentoida suomeksi!

    Onnittelut Harrylle ja Meghanille tyttärestä, toivotaan, että kaikki menee hyvin loppuun asti. Ihana uutinen <3 Toivottavasti odotusaika on nyt seesteisempi (vaikkakin tämän haastattelun aikaansaama reaktio kenties stressitasoja nostaakin). Itse muistan olleeni todella herkillä enkä ollenkaan oma itseni millään tasolla synnytyksen jälkeen.

    Ja onnittelut Oprahille tämän haastattelun saamisesta, aika mukavat katsojaluvut on kerännyt tämä.

    Siihenpä sitten ehkä onnitteluiden aiheet loppuivatkin. Mielestäni nimittäin ollaan tilanteessa, jota voisi kuvata sanoilla hot mess. Ja tabloidit vaan heittävät bensaa liekeille.

    Tässä taitaa olla aikamoinen kulttuurien yhteentörmäys taustalla myöskin, enkä nyt tarkoita pelkästään hovin konservatiivisuutta. Kuinkahan helppoa on ollut ylipäätään muuttaa Britteihin, onhan se nyt aivan erilainen maa. Sama kieli ja siinäpä se sitten onkin. Ei käy kateeksi. Itsekin olen asunut eri maissa ja kulttuurishokki on tullut joka kerta. Onneksi ei ole tarvinnut pyristellä sen kourissa julkisuuden valokeilassa.

    • Kiva, että olet löytänyt blogiin! Tervetuloa kommenttipalstalle, keskustelu on aina tervetullutta. 😊

      Asun itse Ruotsissa tällä hetkellä (ja perhetaustani on täysin suomenkielinen), ja kyllä täällä länsinaapurissakin jo välillä tuntuu siltä, että en ymmärrä mistään mitään. 😄 Ero Yhdysvaltojen ja Britannian välillä on varmasti valtava. Varsinkin liberaalin Kalifornian ja konservatiivisen brittimonarkian. Ihailen todella Meghania, että hän seurasi sydäntään, vaikka se tarkoitti hänelle niin monesta asiasta luopumista ja johti lopulta tänne. Perhe ja rakkaus ovat kuitenkin varmasti sen arvoista. ❤️

  11. Paljon samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa. Jäin miettimään sitä, kun Harry sanoi että isänsä ja veljensä on ”loukussa”. Voiko olla, että William esimerkiksi olisi halunnut puolustaa Harrya ja Meghania julkisesti, mutta ei tulevana kruununperijänä siihen jostain syystä pystynyt? En osaa asiaa tuon paremmin sanoa.
    Toisaalta koko touhu meni niin pahaksi, että ainakin itse olisin noussut mediaa vastaan silläkin uhalla, että hovi tykkää kyttyrää.

    Jäin miettimään myös sitä lausuntoa joka hovista annettiin. Vähän ehkä jäi jännä olo siitä ”some recollections may vary”… En oikeen tiiä mikä mua siinä häiritsee, joku vaan jäytää koko ajan…

    En luokittele itseäni vahingoniloiseksi ihmiseksi, mutta täytyy sanoa että Piers Morganin eroilmoitukselle teki mieli nauraa. Liputan niin täysiä Alex Beresfordille ettei mitään rajaa. Näin melko paljon punaista siinä vaiheessa kun Morgan puhui vähättelevään sävyyn Meghanin itsetuhoisuudesta ja muusta, niin ihana että joku on oikeasti pistänyt Piersillekin luun kurkkuun. Itsetuhoisuus ja masennus on vakavia asioita ja jokaisen vähänkään täysjärkisen kuuluisi tajuta, ettei niillä lasketa leikkiä. Siksi se että Meghanin sanotaan vaan hakevan niillä puheilla huomiota on aivan törkeää.

    • Unohdin vielä sen kirjoittaa, että miksi Harrylle ja Meghanille ei annettu samaa roolia kuin Yorkin prinsessoille?

      Ja tää on varmaan rumasti sanottu, mutta mua ihan oikeesti vähän ärsyttää se että menin joulukortit lähettämään brittihoville. En tiiä miten sitä porukkaa pitäs ravistella hereille, tuntuu että siellä on kaikki ihan unessa eikä tajua mitä niiden suvun sisällä tapahtuu. Yhdeltä pariskunnalta otetaan tittelit pois sen takia, että haluavat enemmän rauhaa ja yksityisyyttä hirveän kiusaamisen takia, mutta kun toista syytetään alaikäisiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä, niin kuningatar silti vielä kiertää jumalanpalveluksissakin kyseisen tyypin kanssa.
      Kaksinaamaista, niin kaksinaamaista.

      • Siis Piers Morgan ärsyttää mua niin paljon! Hänen henkilökohtainen kostonsa Meghanille on oikeasti jo pakkomielteistä. Ja ne jutut joissa hän on ollut mukana aiemmin, esim. skandaali lehdistön harjoittamasta puhelinhakkeroinnista 15 vuotta sitten. Ja häntä on aiemminkin ennen Meghania arvosteltu liian tungettelevalta kuninkaallisuutisoinnista. Ehkä Meghan jäädytti ystävyyden kun Harry kertoi, missä kaikessa Piers on ollut mukana? 😄

        Toi palatsin lausunto on kyllä kiinnostava. Jenkeissä CNN ja esim. monet koomikot ovat nauraneet ja pudistelleet päätään sille. Mä vähän mietin, että tuleeko tuollainen “käsitellään yksityisesti” riittämään vastaukseksi, kun miettii kuningashuoneen asemaa Kansainyhteisössä.

  12. “Some recollections may vary”

    Siis hetkinen mitähän halvattua. Eikö siellä ymmärretty miten vähätteleväksi tuo voidaan tulkita? Ihmisen muisti osaa olla oikukas, joo, mutta joku raja.

    • Eivät kiistäneet mutta eivät myöntäneetkään. 🤔 Tuleekohan lehtiin kohta palatsivuotoja, että koko keskustelu ihonväristä oli tarkoitettu vitsiksi ja Harry ja Meghan vaan tulkitsivat väärin? 😁

      Se toimittaja, joka aloitti viime viikolla kiusaamiskohun Meghania vastaan, mainitsi podcastissa että hän tiesi kyllä Meghanin olleen alamaissa kesällä 2019. Kiistääköhän Piers Morgan tämänkin?

  13. En ole tähän mennessä oikein tykännyt Meghanista; ajattelin heti alkuun, että näin voimakas ja vahva persoona sullottuna hovin protokollaan on aika valmis katastrofi kaikkien kannalta. Omasta mielestäni hovi todellakin on tunkkainen ja vanhoillinen protokollineen ja modernisoituminen ei tule tapahtumaan samaa tahtia muun maailman kanssa. Kuningatar on ollut “pomona” kohta 70 vuotta – siinä ajassa kulttuuri on muuttunut aivan valtavasti.

    En ollut yllättynyt siitä, että hovin rakenteet ovat täynnä rasismia, pr-näyteikkunaa ja “suck it up” -menoa. Toisaalta omasta mielestäni hovi otti yllättävän nopeasti Meghanin vastaan ja jousti tietyissä käytänteissä, kuten joulunvietossa, kirkkohäissä ja muussa. Meghanin sukujuuret ja niiden periytyminen Archielle tuskin ovat voineet tulla yllätyksenä kenellekään. Toki en kiellä, etteikö varmasti rasistisia kommentteja ole kuulunut paljonkin – mutta hovi ympäristönä on hyvin aikaansa jäljessä, joten siellä tällaiset kommentit on voitu ajatella olevan “neutraaleja” vaikkeivat ne sitä todellisuudessa ole yhtään.

    Haastattelun myötä symppaan Meghania enemmän kuin aiemmin. En ihmettele, että täysin uudenlaiseen “suljettuun” kulttuuriin eksyminen on aiheuttanut mielenterveysongelmia, enkä ihmettele, ettei apua ole ollut saatavilla helposti.

    Asiat, jotka jäivät silti ihmetyttämään:

    – Tuen puute ja googlailut: vietiinkö Meghanin 6kk herttuatarkoulutus Samantha Cohenin avulla loppuun saakka, vai miten sitä ei mainittu ollenkaan? Lisäksi ihmettelin, eikö Harry auttanut missään – tai jos olisikin, eikö Harryn tuen ja avun tärkeyden mainitseminen olisi ollut vain plussaa ja tuonut hyvää PR:ää?

    – No ne tittelit: olen ihmetellyt samaa mitä täälläkin. Miten se nyt menikään ja mitä protokolla sanoo? Meghan ja Harryhan kieltäytyivät siitä jostain Jaarlin tittelistä?

    – Itsereflektio: toki Meghan sanoi, että oli naiivi eikä tiennyt mitään mistään (toki tätä ihmettelen, koska todella moni muu todellakin olisi selvittänyt etukäteen, mihin soppaan on matkalla – Harryn ex-tyttöystäväkin kieltäytyi aikoinaan kosinnasta, koska ei halunnut protokollan vangiksi), mutta olisin kaivannut enemmän. Miten hän otti protokollan vastaan? Ajatteliko Meghan muuttaa protokollaa tekemällä asioita, jotka olivat kiellettyjä vai eikö hänelle kerrottu tarpeeksi niistä? Entä häät? Enemmän omia kokemuksia/käyttäytymistä verrattuna protokollaan.

    Ja joka kerta tämä: halutaan yksityisyyttä ja autonomiaa, mutta miksi silti näemme heidän olevan Oprahin haastattelussa (jota enempää julkisuutta eipä oikein voi saada) ja lapsen nimi markkinallistetaan bisnesnimeksi. Ymmärrän kyllä, että viimein kun on mahdollisuus kertoa asioista miten ne oikein ovat niin se tehdään, mutta että todella yksityiskohtaisesti kerrotaan hovin asioita – ja tiedetään, ettei hovista voida oikein sanoa asioihin mitään, sillä juuri siitä “silenced” -menosta myös Meghan ja Harry ovat kärsineet. Itse olisin myös toivonut, että tulevan lapsen asioista olisi informoitu jossakin muussa hetkessä – nyt tulevankin lapsen ensimmäiset pr-hetket ovat sotkettuna tähän dokumenttiin, jolla on hyvin negatiivinen kaiku (kuten rasismiasioissa pitääkin olla).

    Toivon, että Meghan ja Harry voivat nyt rauhassa jatkaa elämäänsä ja kasvattaa lapsiaan. Hovin kohdalta toivon, että siellä käsitellään näitä asioita kunnolla ja pohditaan modernisoitumista vähän rankemmalla kädellä. Läpinäkyvämpää toimintaa kaikin puolin. Brittitabloidit ja Piers Morgan voisivat puolestani suksia kuuseen.

    • Titteliasiasta, Archie olisi ollut oikeutettu käyttämään Dumbartonin jaarlin titteliä (Harryn kakkostitteli) kuten muillakin ei-niin-suorien päärinarvon omaavien kruununperijöiden lapsilla. Vertaa esimerkiksi Wessexeihin: Edwardin kakkostitteli on Severnin varakreivi ja hänen poikansa käyttää juurikin tuota.

Jätä kommentti