Norjan prinsessa Ingrid Alexandra täyttää tänään 21. tammikuuta 18 vuotta, paljon onnea! Kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin tytär on maan kruununperimysjärjestyksessä toisella sijalla isänsä jälkeen, ja hänestä odotetaan aikanaan itsenäisen Norjan ensimmäistä hallitsevaa kuningatarta.
Listasin eilen juhlan kunniaksi hauskoja faktoja juhlakalusta, mutta katsotaan tänään vielä syntymäpäivän ohjelmaa. Lopussa pohditaan vähän myös Ingridin tulevaa ensitiaraa!

Prinsessa Ingridiä on valmisteltu kuninkaalliseen elämään jo pienestä pitäen, ja viime vuosien mediaesiintymisten perusteella kasvatustyö on kantanut hedelmää. Julkisuudessa on nähty iästään huolimatta itsevarmasti esiintynyt nuori nainen, jolla on sana hallussa ja pilkettä silmäkulmassa.
Hovin mukaan Ingrid tulee jatkossa osallistumaan kuningashuoneen edustustyöhön enemmän, mutta lähivuosina prinsessa keskittyy ensisijaisesti opintoihinsa. Ingridin kuitenkin kerrottiin saaneen oman työhuoneen kuninkaanlinnaan.
Syntymäpäiväohjelma
Valitettavasti prinsessa Ingridin kunniaksi kaavailtu gaalaillallinen ja hallituksen järjestämä juhlatilaisuus on kumpikin siirretty koronan takia myöhemmäksi. Ihan tyhjäksi prinsessan kalenteri ei kuitenkaan jäänyt. Eilen torstaina ohjelmassa oli kolme valtiomahtia: Norjan parlamentti eli suurkäräjät, korkein oikeus sekä pääministerin toimisto.
Ingrid vieraili kussakin instituutiossa noin tunnin ajan, ja tapasi mm. suurkäräjien puhemiehen sekä Norjan pääministeri Jonas Gahr Støren. Myös kruununprinssi Haakon teki vastaavanlaiset vierailut oman 18-vuotispäivänsä yhteydessä vuonna 1991.
Tänään perjantaina Ingrid vastaanottaa kuninkaanlinnassa onnitteluja edellä mainittujen kolmen lisäksi mm. diplomaattikunnalta, puolustusvoimilta, saamelaiskäräjiltä, Norjan kirkolta sekä Oslon kaupungilta. Puolenpäivän aikaan Norjan puolustusvoimat ampuvat 21 kunnialaukausta prinsessan kunniaksi.
Minkä tiaran Ingrid saa 18-vuotislahjaksi?
Pohjoismaissa prinsessat ovat perinteisesti saaneet 18-vuotislahjaksi tiaran, joten spekulaatiot prinsessa Ingridin ensimmäisestä tiarasta ovat käyneet kuumina. Pidetään peukkuja pystyssä, että tiaradebyytti nähdään vielä tämän vuoden puolella!
Prinsessa Märtha Louise täytti 18 vuotta vuonna 1989. Tuohon aikaan vallassa oli hänen isoisänsä kuningas Olavi, joten Märtha Louise oli statukseltaan kruununprinssiparin toinen lapsi. Kuningas kuitenkin osti pojantyttärelleen oman tiaran: siron ja kokotimanttisen vehnäntähkätiaran.
Samalla linjalla jatkoivat myös kuningas Harald ja kuningatar Sonja, jotka hankkivat miniälleen kruununprinsessa Mette-Maritille häälahjaksi oman tiaran. Pantamaisesta päivänkakkaratiarasta on tullut kruununprinsessan tavaramerkki. Märtha Louise ja Mette-Marit ovat käyttäneet myös perheen muita tiaroja, mutta omat ovat pysyneet menossa mukana koko ajan.
Sinänsä siis ihan mahdollista, että myös Ingridille on hankittu oma tiara. Jos kuningasperhe on päätynyt tähän vaihtoehtoon, niin ennustan tiaran olevan prinsessan äidin ja tädin tiarojen tapaan kokotimanttinen ja melko pienikokoinen.
Vaikea kuitenkin sanoa, tuntuuko uuden tiaran ostaminen Norjassa 2020-luvun menolta, joten voi olla, että Ingrid saa tyytyä suvun kokoelmaan. Jätän veikkauksista pois suosiolla ainoastaan kuningatar Sonjan käytössä olevat isot tiarat sekä kokoelman erikoistiarat (kuten Sonjan pahamaineisen “Wondar Womanin”).
Äidin päivänkakkaratiara olisi tunteellinen valinta nuorelle prinsessalle, mutta se on niin vahvasti henkilöitynyt Mette-Maritiin, että vaikea uskoa Ingridin tekevän suurta tiaradebyyttiään siinä.
Miten olisi brittiläissyntyisen kuningatar Maudin peruja oleva viuhkamainen Vifte-tiara, joka toimii myös kaulakoruna (kuten alla olevassa kuvassa Mette-Maritilla)? Korkea ja kapea muoto kampaajalle antaa haastetta, mutta tiara on muuten kaunis. Tämä ei ole kuulunut perheen naisten suosikkeihin, joten Ingridillä olisi mahdollisuus tehdä siitä omansa.
Oma suosikkini olisi Vasa-tiara, joka tosin on prinsessa Astridin kokoelmassa. Ensi kuussa 90 vuotta täyttävä Astrid on kuitenkin kertonut pitävänsä kuninkaallisia perintötiarojaan lainoina, jotka hän aikoo palauttaa suvun päälinjaan kuolemansa jälkeen. Prinsessalla on useita muita tiaroja, eikä Vasaa ole hänellä käsittääkseni moniin vuosiin nähtykään, joten sinänsä sukupolvenvaihdos voisi olla mahdollinen.
Vasa-tiara oli Tukholman kaupungin häälahja kuningas Haraldin ja prinsessa Astridin äidille kruununprinsessa Marthalle, joka oli syntyjään Ruotsin prinsessa. Alla kuvassa kruununprinsessa Märtha Vasa-tiara päässään. Olisiko se kuitenkin turhan iso 18-vuotiaalle?

Kuningatar Maudin peruja oleva suuri helmitiara olisi liian merkittävä tiara prinsessa Ingridille, mutta tiarasta saa myös pienemmän muodon, jota kruununprinsessa Mette-Marit ja prinsessa Märtha Louise ovat toisinaan käyttäneet.
Brittikuningatar Alexandran peruja oleva maltanristeillä koristeltu timanttitiara täydessä muodossaan olisi varmasti liikaa (koon ja erikoisuuden puolesta), mutta sen timanttinen pantaosa ilman ristejä on nähty toisinaan julkisuudessa. Tämä ei ole suosikkini, sillä ainakin Sonjan päässä nähty versio on liian sädekehämäinen omaan makuuni. Ehkä toisenlaisella kampauksella ja paremmalla asettelulla? Tämä sopisi sinänsä Ingrid Alexandralle hyvin!
Kuningas Haraldin ja prinsessa Astridin vuonna 2012 kuolleella siskolla prinsessa Ragnhildillä oli myös joitakin tiaroja hallussaan. Kuningatar Maudin timanttitiaran huhutaan siirtyneen takaisin kuninkaallisen perheen ytimeen, mutta se on luultavasti liian iso ja merkittävä Ingridin ensitiaraksi. Ragnhildin toinen tiara puolestaan meni perintönä hänen lapsilleen.
Mitä luulette, saako prinsessa Ingrid uuden tiaran vai jonkun suvun kätköistä? Mietin myös ametistitiaraa, jota Mette-Marit ja Märtha Louise ovat käyttäneet, mutta kallistun enemmän kokotimanttisiin vaihtoehtoihin.
Tyylinsä puolesta päivänkakkaratiara olisi kyllä Ingridille täydellinen ensimmäiseksi tiaraksi, myöhemmin voisi sitten ottaa vaikka tuon Vasa-tiaran käyttöön. Toisaalta näin harrastajan näkökulmasta en panisi pahakseni jos Ingridille olisi hankittu kokonaan uusi tiara, kunhan se vain on onnistunut 😀 Nuo Märtha Louisen ja Mette-Maritin lahjatiarat on kyllä huomattavasti onnistuneempia, kuin vaikka Victorian 18v tiara.
Päivänkakkaratiara on kyllä kaunis, mutta Mette-Marit käyttää sitä niin paljon, että mielellään näkisi jotain muuta. 😄 Ja joo ehdottomasti, Norjan uudemmat tiarat pyyhkivät pöytää Ruotsin kuningasperheen lahjatiaroilla?
Ingrid on niin luonnonläheinen prinsessa että luontoon liittyvä, muunneltava ja kevyt oma tiara olisi kiva nähdä hänen kutreillaan.
Onnea Ingridille 🌹
Olisi kyllä kiva nähdä hänellä oma tiara!
Minusta Vasa-tiara vaikka onkin kaunis niin on myös vanhanaikainen, mielenkiintoisempi olisi prinsessa Astridin hallussa oleva aigrette tiara, olisiko siinä 5g-yhteys, tiedäpä tuota.
Martha Louisan ja Mette Maritin tiarat ovat kauniita, jotakin saman veroista siis Ingridillekin. Jos ei löydy vanhaa aarretta niin suunnitellaan tulevaisuuden hallitsijalle ihan uusi tiara.
Olisi kiva, jos Ingrid saisi uuden oman tiaran! Voi olla että Vasa on ehkä vähän iso ensimmäiseksi tiaraksi.
Toivon kyllä kanssa Ingrid Alexandralle ihan omaa tiara lahjaksi. Vaikka kuningasperheen kokoelmassa on upeita tiaroita, olisi ihan oma mielestäni hyvä aloitus. Toivottavasti prinsessa saisi itse vaikuttaa millaisen tiaran kuningas mahdollisesti hankkii!
Mielenkiintoista aikaa elämme kun niin moni Euroopan tulevista ja nykyisistä kruununperijöistä täysi-ikäistyy! Ingrid vaikuttaa kyllä maanläheiseltä ja reippaalta nuorelta. Ja miten kaunis! Upeita nuo uudet hänestä julkaistut kuvat. Hän on myös syntymäpäivänsä kunniaksi saanut sekä perhekunniamerkin että Pyhän Olavin ritarikunnan kunniamerkin!
Tulee vähän taas uutuudenviehätystä, kun nämä nyt täysi-ikäistyneet alkavat esiintyä enemmän julkisuudessa!
Täytyykin muistaa päivittää myös tähän postaukseen. 😊 Laitoin facebookiin kuvat niistä mutta kaikki eivät ole siellä.