Syyskuussa kuolleen kuningatar Elisabetiin lähipiiriin kuulunut hovinainen lady Susan Hussey on tänään irtisanoutunut tehtävästään Buckinghamin palatsissa eilen tapahtuneen välikohtauksen jälkeen. Irtisanoutuminen astuu voimaan välittömästi.
Eilen tiistaina kuningatar Camilla emännöi Buckinghamin palatsissa vastaanottoa, jonka teemana oli naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta, joka on ollut kuningattaren tärkeimpiä teemoja jo pitkään. Noin 300 vieraan joukossa oli myös Belgian kuningatar Mathilde, Jordanian kuningatar Rania, Tanskan kruununprinsessa Mary sekä Wessexin kreivitär Sophie.
Paikalla oli myös kuningatar Elisabetin hovinaisena yli 60 vuotta palvellut lady Susan Hussey, jonka kommentit yhdelle tapahtuman vieraista nousivat tänään julkisuuteen.
Embed from Getty Images
Lady Susan Hussey
Tilaisuuteen osallistunut brittiläinen Ngozi Fulani, joka on väkivaltaa kohdanneita mustia naisia tukevan Sistah Space -hyväntekeväisyysjärjestön perustaja, kertoi keskiviikkona Twitterissä kokeneensa ristiriitaisia tuntemuksia tilaisuudesta.
Tällaisissa tilaisuuksissa kuninkaallisen perheen lisäksi myös hovinaiset kiertelevät vieraiden joukossa jututtamassa näitä. Fulanin mukaan pian hänen saavuttuaan lady Susan lähestyi häntä ja siirsi ensin tämän hiuksia nähdäkseen Fulanin rinnassa olleen nimikyltin. Fulani kertoo lady Susanin kysyneen häneltä sen jälkeen hänen alkuperästään. Fulanin mukaan lady Susan ei tyytynyt vastaukseen Fulanin brittiläisyydestä, vaan jäi jankkaamaan tämän etnisestä taustasta.
Alla kuvassa Fulanin versio keskustelusta. Tilaisuuteen osallistunut Mandu Reid on vahvistanut Fulanin kertomuksen ja kuvailee sananvaihdon olleen epämiellyttävä tilanne ja kysymysten loukkaavia ja rasistisia.

Hiusten koskettelu ja kysymykset henkilön “todellisesta” alkuperästä ovat tavallisia esimerkkejä monien värillisten ihmisten kokemasta arkipäiväisestä rasismista. Ongelma ei tässä tapauksessa ollut niinkään alkuperäinen kysymys, vaan se, ettei lady Susan hyväksynyt Fulanin vastausta brittiläisyydestään, vaan jäi jankkaamaan asiasta, vihjaten että Fulanin täytyy olla jostain muualta kuin Britanniasta.
Hovi on kommentoinut suhtautuvansa välikohtaukseen äärimmäisen vakavasti ja selvittäneensä tapahtunutta välittömästi. Hovi on tavoittanut Ngozi Fulanin ja kutsunut tämän keskustelemaan kasvokkain. Hovi ei lausunnoissaan nimennyt lady Susania, mutta kertoo välikohtaukseen liittyvän henkilön olevan syvästi pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta ja eronneen roolistaan välittömästi. Hovin mukaan kaikkia sen jäseniä on muistutettu hovin monimuotoisuuskäytännöistä.
Näin ollen lady Susan Husseyn yli 60 vuotta kestänyt palvelus brittihovissa on päättynyt. Hovinaisen rooli on kunniatehtävä ja vapaaehtoinen, eli kyseessä ei ole työsuhde eikä tehtävästä saa palkkaa.
Vaikka lady Susan ei ole kuninkaallisen perheen jäsen, niin kohu on kiusallinen. Vuoden 2021 Oprah-haastattelussaan Sussexin herttua Meghan tunnetusti syytti kuninkaallista perhettä ja hovia rasismista.
Kuka on lady Susan Hussey?
Lady Susan Hussey (s. 1939) on syntyjään brittiläisen aatelisperheen tytär, jonka isä oli Waldegraven jaarli. Lady Susan aloitti hovissa kuningatar Elisabetin palveluksessa vuonna 1960, ja yli 60 vuoden palveluksen aikana hänestä tuli kuningattaren luotettua lähipiiriä. Vuonna 2021 lady Susan saattoi kuningatar Elisabetia prinssi Philipin hautajaisissa.
Lady Susan on ollut läheinen ystävä kuningasperheelle jo usean sukupolven ajan, ja vuonna 1982 hän sai kunnian olla yksi prinssi Williamin kummitädeistä. Hänet on kuvattu monissa julkisissa tilaisuuksissa myös perheen muiden jäsenten rinnalla.
Embed from Getty Images
Lady Susan kuningatar Elisabetin takana vuoden 2021 Ascotissa.
Hänen aviomiehensä Marmaduke Hussey vaikutti BBC:n johdossa vuosina 1986-1996 . Kuningatar Elisabet myönsi Marmaduke Husseylle elinikäisen paroninarvon vuonna 1996.
Lady Susan ja muut hovinaiset osallistuivat kuningatar Elisabetin hautajaisiin syyskuussa 2022.
Vallanvaihdon myötä kuningatar Elisabetia palvelleet hovinaiset (ladies-in-waiting) tunnetaan jatkossa nimellä ladies of the household, ja heidän tehtävänään on avustaa kuningas Charlesia hovin tapahtumien kanssa. Kuningatar Camillalla ei tule jatkossa olemaan hovinaisia samassa merkityksessä kuin edeltäjillään, vaan Camilla on nimittänyt itselleen kuusi luotettua seuralaista (Queen’s companions), joilla on hovin mukaan epämuodollisempi ja satunnaisempi rooli.
Ps. Seuran blogissa ilmestyi muutama päivä sitten uusi artikkeli brittihovin muutoksista hallitsijan sijaisjärjestelyissä. Edellisviikolla kirjoitin Pohjoismaiden hallitsijoiden supersiskoista, jotka ovat väsymättömästi tukeneet sisaruksiaan näiden valtakausilla.
Niin valui ladyn koko ura hallitsijan palveluksessa rasismin likaviemarista alas. Pakko kysyä tätäkö se Meghanin elämä hovissa oli, jos ei suoria sanoja niin katseita nenänvartta pitkin. Charles ja Camilla ovat paljon vartijoina että tämän kaltainen ajattelutapa saadaan kitkettyä hovista pois.
Mun mielestä on jotenkin uskomatonta, jossei tuossa asemassa oleva ihminen ole kärryillä siitä, miten tällaisia aiheita lähestytään nykyisin. Ja eikö ole ihan peruskäytöstapoja, että varsinkaan tuntemattomille ihmisille ei lähdetä tuolla tavoin inttämään jostain, varsinkin jos puheenaihe saa selvästi toisen osapuolen vaivaantumaan.
Annan kyllä Charlesille pisteitä siitä, että asiaan reagoitiin nopeasti ja henkilö sai oikeita seuraamuksia.
Tätä tapahtumaa ei voi sanoa enää yksittäistapaukseksi. Pakko sanoa, että Meghanin väitteet Brittihovin rasismista ovat totta.
Kentin prinsessasta otetuissa kuvissa, jotka otettu joululounaalle menessä (Harry ja Meghan osallistuivat myös joululonaalle), näkyy selkeästi blackamoor-rintaneula, joka esittää tummaihoista miestä kultaisessa turbaanissa. Kentin prinsessa on aiemminkin ollut rasismikohun keskellä. Vuonna 2004 hänen väitettiin sanoneen tummaihoisille ravintolassa, että näiden olisi ”palattava siirtokuntiin”. Nainen kiisti väitteet ja kertoi sanoneensa, että hän ”olisi valmis palaamaan siirtokuntiin”.
Tämä on yksi syy miksi minun kiinnostukseni Englannin kuninkaallisiin on loppunut kokonaan. Kuningatar Elisabethilla oli karisma jota ei Charles tule ikinä saavuttamaan. Eipä taida polvi parantua seuraavassa kuninkaassakaan.
Eihän tää hyvältä näytä yleisön silmissä.
Kiinnostava ilmiö, että lady Susanin käytökselle on haettu netissä tekosyitä vaikka kuinka paljon mm. Fulanin asusta ja aiemmasta Twitter-historiasta. Yllättävän moni on onnistunut kääntämään keskustelun siihen suuntaan, että Fulani on tahallaan lavastanut tilanteen ja haluaa pahaa hoville. 😃
On kyllä äärettömän kiusallista lukea tuota keskustelua. En ole tosin ollenkaan yllättynyt, että hyvin-hyvin valkoisessa brittihovissa, jolla on vankkan kolonialistinen historia, tällaista tapahtuu. Hyvä, että ainkin tällä kertaa asiaan puututtiin ja tuli ihan oikeita seuraamuksia kyseiselle henkilölle.
Kiitos muuten tuosta lady-in-waiting roolin esittelystä! Minä en tiennyt, että se on kunniatoimi ja vapaaehtoista. Oletin, että he ovat hovin palveluksessa ja saavat palkkaa niin kuin muutkin työntekijät. Tuollainen rooli tuntuu kovin vanhanaikaiselta, tulee mieleen historialliset sarjat ja elokuvat jossa on iso hovi jonka tärkein tehtävä on pitää seuraa kuninkaallisille ja valtataistelut kulisseissa siitä, kuka on hallitsijan suosiossa! Ehkä totuus ei ole ihan niin dramaattinen… 😀
Hovinaisten rooli on kyllä mielenkiintoinen, en ole minäkään sitä ihan kauheasti erikseen ajatellut ennen tätä Camillan päätöstä. Toisaalta arvostan perinteen historiallisuutta ja on rooli selvästi arvossa pidetty, kun siinä on moni vuosikymmeniä viihtynyt. Laitan postauslistalle erillisen postauksen aiheesta, mutta en osaa luvata, koska ehdin palata aiheeseen. 😀
Tuli mieleen, että onkohan tämä hovilady jotenkin dementoinut tai -toitumassa ja palannut nuoruutensa aikaan, jolloin muun rotuiset tai väriset olivat lähinnä palvelevissa ammateissa ja ainakin töissä, missä joutuivat olemaan jotenkin alempaa ja nöyrempää väkeä.
Varmaan hän ja kaltaisensa ovat kärsineet siitä, eivätkä helposti osaa kulkea ajassa mukana. Mene ja tiedä.
Takuulla hän ja kaltaisensa vanhat leidit ovat antaneet esim. juuri Meghanin ymmärtää, ettei hoviin parane tulla vaatimaan korkea-arvoisilta ylhäisaatelisilta mitään eikä esittämään toiveita tai ehdottamaan mitään nykyaikaista.
Silloin Meghanin ja Harryn rasismikohun ollessa kovimmillaan kyseltiin, että kuka mielipiteiden takana onkaan, M ja H olivat niin lojaaleja, etteivät syytelleet ketään, mutta tietysti kaikki heidän läheisensä joutuivat kohteiksi.
Nämä nyt ovat täysin omia pohdintojani, en todellakaan ole perillä todellisista tapahtumista.
Nyt vaan hovista häätämään tämä ylhäisö pois, he ovat jo työnsä tehneet.
Harmillista, että tämäkin tilanne on nyt kääntynyt somessa niin, että monen mielestä Fulani suoraan valehtelee tai on muuten vaan itse syyllinen tapahtuneeseen.
Katsotaan, mitä Harryn ja Meghanin uusi dokumentti sanoo. Jos sieltä tulee lisää rasismisyytöksiä, niin hovi on kyllä pulassa.