Ruotsin kuningasperheen ja Nobel-palkittujen ohjelma jatkuu itse pääpäivän jälkeen perinteisesti vielä Tukholman kuninkaanlinnassa, missä kuningas Kaarle Kustaa perheineen tarjoaa palkituille illallisen.
Paikalla nähtiin sama kokoonpano kuin lauantaina: kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia sekä prinsessa Christina ja Tord Magnuson.
Kuninkaanlinnan illallinen ei ole samanlainen televisioitu spektaakkeli kuin pääpäivän banketti, mutta saamme joitakin kuvia, jolloin pääsemme näkemään asut ja tiarat. Tämä kakkosilta on aina kiva, sillä jos itse pääpäivän asut eivät ole säväyttäneet, niin yleensä sitten kuninkaanlinnassa on nähty jotain erilaista.
Kuningatar Silvia
Kuningatar Silvia oli pukeutunut oranssiin kapealinjaiseen iltapukuun, joka oli kirjailtu kauttaaltaan kauniisti kimaltavilla helmillä. Kuningatar palasi nyt tuttuun Nobel-kaavaansa, sillä eilisen ametistiyllätyksen jälkeen kutreilla säihkyi nyt kuningatar Sofian peruja oleva yhdeksänsakarainen timanttitiara.
Tiaran lisäksi Silvialla oli kunnioitettava määrä timantteja yllään: kaulakoru, korvakorut, jättimäinen rintaneula ja rannekoruja. Iltalaukku oli koruihin sointuvasti hopeinen.
Tämä look oli varmaankin sitä niin sanottua Silvia-tyyliä, mutta tykkäsin kokonaisuudesta kovasti! Oranssi sopii kuningattarelle erinomaisesti, ja yhdeksänsakarainen tiara oli minusta onnistuneempi valinta kuin asettelultaan hankala ametistitiara.

Kruununprinsessa Victoria
Kruununprinsessa Victoria säkenöi kuninkaanlinnan illallisella Elie Saabin vihreässä paljettipuvussa, jonka näimme ensimmäisen kerran jo 10 vuotta sitten vuoden 2012 Nobeleissa. Puku on upea: sinänsä yksinkertainen malli ja kapea silhuetti pitävät kokonaisuuden aikuismaisen eleganttina, mutta paljetit antavat ihanasti loistetta!
Victorialla oli prinsessa Lilianilta peritty laakeriseppeletiara, josta on tullut yksi hänen suosikeistaan, sekä kuningasperheen upeat smaragdikorut. Iltalaukku oli vaalea.
Prinsessa Sofia
Prinsessa Sofia oli valinnut kuningatar Silvian tavoin oranssia. Pitkähihaisessa puvussa oli löysä yläosa, tiukka vyötärö ja runsas, liukuvärjätty hameosa (liukuvärjäys näkyy hyvin tuossa Victorian kuvassa ylhäällä sekä alempaa löytyvästä yhteiskuvasta). UFO No Moren mukaan puku on Lilli Jahilon suunnittelema.
Häätiara nähtiin tällä kertaa helmillä, jotka sointuivat helman valkeaan alaosaan ja Bottega Venetan iltalaukkuun (sama, joka Victorialla oli eilen vaaleansinisenä). Mahdollisia korvakoruja ei näy hiusten alta, kiharoiden alta pilkotti vähän helmirintaneulaa, ja ranteessa näytti kimaltavan timantteja.
En valitettavasti lämmennyt tälle lookille. Tavallaan tykkään puvun yläosan ja vyötärön mallista, mutta samaan aikaan mulle tuli siitä mieleen joku tavallinen college-pusero. Hameen materiaali näyttää kauniilta, mutta en yleisesti ole liukuvärjäyksen fani. Tässä tapauksessa värjäys ei minusta ole myöskään ihan täysin onnistunut, vaan oranssin ja valkoisen raja jää liian selväksi. Oranssikin on vähän liian liikennekartion värinen. Apua, miten nirso olen tällä kertaa. 😀
Prinsessa Christina
Prinsessa Christinalla oli paljetein koristeltu violetti iltapuku, jonka olemme nähneet hänelle useasti ennenkin. Hiuksilla kimalsi tällä kertaa suvun pienempi nappitiara. Kaulassa näkyi jälleen medaljonkimainen kaulakoru, mutta kuvista ei erota yksityiskohtia hyvin. Kunnianauhaa piti paikallaan timanttiselta näyttävä rintaneula.

Kaikilla kuninkaallisilla oli tuttuun tapaan Serafiimiritarikunnan kunniamerkit ja naisilla lisäksi perhekunniamerkit. Kuninkaalla ja prinsseillä oli lisäksi Pohjantähden ritarikunnan kunniamerkit kaulassa.
Mä sanon tällä kertaa, että kuningatar Silvia oli illan voittaja. Kruununprinsessa Victoria tuli melkein tasapeliin, mutta odotan yhä päivää, jolloin laakeriseppeletiaran kanssa nähdään siihen täydellisesti istuva korkea kampaus! 😀 Prinsessa Sofia ei oikein säväyttänyt, mutta ei tämä nyt täysin katastrofi kuitenkaan ollut minun silmissäni.
Alla vielä hovin julkaisema lyhyt video illalliselta!
Kyllähän Silvia, Victoria sekä Sofia olivat jokainen omalla tavallaan upeita.
Sofia oli nyt tyttömäinen kun Silviassa ja Victoriassa oli kuninkaallista loistoa.
Täytyy antaa Sofialle tunnutusta siitä, että hän uskaltaa olla leikkisä ja kokeileva. Ei muotia saisikaan ottaa liian vakavasti. 🙂
Silvia oli kyllä upea. Paljon on puhuttu siitä pukujen kierrättämisestä ja lainaamisesta, niin tuon puvun voisin nähdä hyvin Victoriallakin. Sofian puku oli ehkä vähän eri maailmasta kuin muiden kimallukset, liukuvärjäys vei ajatuksia kesän suuntaan. Ylipäätään kuitenkin ilahdutti värien käyttö!
Ihan totta, Sofian puku tuntuu jotenkin olleen väärässä tilaisuudessa. Olisinkohan tykännyt tästä enemmän ehkä vaikka kesäisessä Polar Prize -gaalassa…
Just tuossa ylempänä kirjoitin Helenalle, että ei muotia saa ottaa liian vakavasti. Eli ei saisi lukkiutua liikaa tiettyjen sesonkien väreihin ja materiaaleihin, mutta kyllä mä tunnustan, että viime vuonnakin kun Victorialla oli marraskuisella valtiovierailulla hempeä kukkapuku, niin se vaan näytti olevan ihan väärässä paikassa muihin verrattuna. 😀
Silvia ylivoimaisesti upein. Victorian tyyli sitä hänen ominta tuttua.
Enpä minäkään lämmennyt Sofian lookille. Itseasiassa tuo puku on mielestäni hänen epäonnistunein kautta vuosien. Eikä meidän timanttisalonkilaisten näköjään kannata elätellä toiveita enää mistään muusta tiarasta.
Tuo video oli kiva, kiitos.
Pitääköhän meidän kirjoittaa joku vetoomus Sofialle tästä tiara-asiasta? 😀
Eiköhän tehdäkin niin 🙂
Minusta oli hienoa, että sekä Silvialla että Victorialla oli tällä kertaa vanha puku! Silvian asu on mun mielestä tosi tyypillistä Silviaa, takuutyylikäs ja arvokas. Ja timanttien määrä on ainakin kunnollinen!
Tykkään tosi paljon tuosta Victorian vihreästä paljettimekosta, se sopii hienosti loppuvuoden juhlaan. Ainut valituksen aihe on, että sama mekko, samanlainen kampaus ja samat korut on nähty jo vuonna 2017 jossain tilaisuudessa (ei Nobeleissa). Luin sen tästä blogista: https://royalistan.elle.se/kungligt-mode/kronprinsessan-ateranvande-nobelklanning-fran-2012/
Olisi kiva saada vähän vaihtelua stailaukseen niin ei mene tilaisuudet niin helposti sekaisin! Vaikka pitäisi saman tiarankin niin erilaisella kaulakorulla tulisi jo hieman vaihtelua 🙂
Sofian asu jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Siluetti on todella kaunis, mutta en erityisemmin pidä liukuvärjäyksestä ja yläosa näyttää vähän turhan arkiselta. En osaa sanoa, onko tuo erillinen paita ja hame, mutta jotenkin yläosa ja alaosa näyttää vähän eri parilta. Johonkin arkisempaan tilaisuuteen tämän asu sopisi oikein hyvin, mutta iltapukujuhlaan kaipaisin vähän enemmän glamouria.
Hyvä huomio, että kertaalleen nähty pukukin tuntuu uudelta, kun sen stailaa eri tavalla. Victoria meni nyt vähän sieltä missä aita on matalin. 😀
Just mietin tuolla ylempänä, että ehkä tämä Sofian puku olisi toiminut paremmin vaikka kesäkuisessa Polar Prize -gaalassa. Nyt puku tuntui olevan väärässä seurueessa, varsinkin kun muilla perheen naisilla oli kimallusta puvuissaan.
Minä lämpenin Sofian puvulle, se oli vähän erilainen kuin muilla mutta kuitenkin juhlava. Liukuvärjäys olisi voinut olla hieman “loivempi”. Puvun yläosa oli myös takaa hieno.
Toisaalta hienoa, että Victoria ja Silvia käyttävät vanhoja pukuja uudelleen, heillä on varmasti mistä valita.
Mä niin haluan, että nuoremmat prinsessat (myös Sofia) kävisivät Silvian vaatekaapilla jatkossakin!