*Kirja saatu PR-lahjana kustantajalta*
Kotimainen kuninkaalliskirjallisuus on tänä keväänä ajankohtaista! Tietojeni mukaan kahden hiljattain ilmestyneen kirjan lisäksi huhtikuussa on tulossa vielä kolmas. Arvosteluvuorossa on nyt Tuula Vainikaisen tuore teos Kuninkaallisia naisia – elämää aikamme hoveissa (Kirjapaja). Kirja on saatu PR-lahjana kustantamolta.
Ruotsissa asuessa ei oikein pysy kärryillä Suomen kirjamarkkinoista, enkä tiennyt Vainikaisen kirjasta mitään, ennen kuin sain muutama viikko sitten sähköpostia kustantamolta. Mukavana yllätyksenä tuli tieto, että kirjailija on maininnut minut ja Timanttisalongin kirjassa pariinkin otteeseen.
Kuninkaallisia naisia on ruhtinaallinen annos naisvoimaa
Kuten nimikin kertoo, Kuninkaallisia naisia keskittyy Euroopan hovien naissukupuoleen. Fokus on nykykuninkaallisissa, mutta tilaa saavat myös edesmenneet 1900-luvun hahmot muutaman sukupolven verran taaksepäin.
Kirjan ensimmäinen osio kertoo kuninkaallisista naisista ja heidän roolistaan yleisesti sekä kuninkaallisen elämän eri elementeistä. Toisessa osiossa käydään läpi kuninkaalliset perheet yksitellen. Lopussa on vielä liitteenä selonteko kuninkaallisten välisistä sukuverkostoista.
Vainikainen kertoo sujuvasti hovien naisista ja heidän välisistä suhteistaan. Puheeksi tulee naisten taustojen ja perhe-elämän lisäksi luonnollisesti myös pukeutuminen, mutta erityisesti ilahduin siitä, että myös naisten koulutus ja työ kulkee mukana kerronnassa. Se puoli jää usein perhe-elämän ja tyylin jalkoihin.
Tekstiä on mukava lukea, ja kirjailijan ääni kuuluu kerronnassa kivalla tavalla. Mukana on esimerkiksi huomioita Vainikaisen omasta suhteesta kuninkaallisiin. Jos karsastit joitakin vuosia sitten ilmestyneen Monarkian muruset -kirjan mukahauskojen kommenttien paikoin mautonta sävyä, niin tämän kirjan kanssa ei tarvitse huolehtia samasta ongelmasta. Kerronta on hyväntahtoista ja viihdyttävää.
Eniten tilaa saavat odotetusti Britannia ja Pohjoismaat, mutta mukana on myös suomalaisyleisölle vieraampia hahmoja, esimerkiksi Espanjan infantat Elena ja Cristina sekä Alankomaiden ex-kuningatar Beatrixin sisaret.
Jäin harmittelemaan Luxemburgin suurherttuaperheen tiivistämistä vain muutamaan sivuun. Liechtensteinin nopean käsittelyn ymmärrän, sillä ruhtinasperheestä löytyy niukasti tietoa, mutta Luxemburgin mielenkiintoisista naisista riittäisi kyllä kerrottavaa!
Virheet faktatiedoissa kirjan heikko kohta
Muuten viihdyttävän kirjan suuri heikko kohta on kuninkaalliskirjallisuuden perisynti, nimittäin useat ja silmiinpistävän suuret virheet faktatiedoissa. Nimien, tittelien ja vuosilukujen kanssa on runsaasti petrattavaa, ja kirjassa on myös useita yksinkertaisesti virheellisiä väittämiä.
Mihin tahansa teokseen mahtuu aina joku yksittäinen painovirhe, mutta Kuninkaallisia naisia ikävä kyllä suorastaan pursuilee niitä. Virheiden määrä ja niiden laatu luonnollisesti syö teoksen ja kirjailijan uskottavuutta, vaikka lukukokemus muuten oli viihdyttävä.
Britannian Sophie on esimerkiksi toistuvasti Wessexin herttuatar, Beatricea taas kutsutaan Yorkin herttuattareksi. Norjan Märtha Louisen kerrotaan luopuneen asemastaan kruununperimysjärjestyksessä, ja Ruotsin kuningasperheen sukulaisen kreivitär Marianne Bernadotten mainitaan olevan kuningashuoneen jäsen. Hessenin suurherttuatar Alicen kuolinsyyksi mainitaan “ilmeisesti hemofilia”, vaikka Alice ei todellisuudessa sairastanut itse kyseistä tautia, vaan kuoli kurkkumätään.
Luvutkaan eivät monin paikoin täsmää. Virheellisten vuosilukujen lisäksi tekstissä oli esimerkiksi välillä mainittu, montako lastenlasta parilla X on. Kummallakaan kerralla en ymmärtänyt, mistä esitetty luku on vedetty.
Virheellisiä tietoja löytyy myös runsaasti kuninkaallisten pukeutumista kuvaavista kohdista, esimerkiksi tietoja siitä, kuka on mitäkin tunnettua asua tai tiaraa käyttänyt milloinkin. Jos tällaisia yksityiskohtia haluaa ottaa mukaan, niin niiden olisi hyvä olla oikein.
En tunne kustannusalaa, joten en oikein hahmota, missä kohtaa kirjan syntyprosessia on menty pieleen. Onko teos tehty kiireellä ja hätäisesti vai eikö kirjoittaja vain hallitse aihepiiriä? Millaista faktantarkistusta prosessiin sisältyy?
Huolimattomuudesta kielii myös epäjohdonmukaisuus nimistössä ja arvonimissä. Toisinaan puhutaan Saksi-Coburg-Gothasta, joskus taas Sachsen-Coburg-Gothasta. Välillä Euroopan Christinat ja Cristina sekoittuvat. Espanjan ja Alankomaiden kruununperijöitä nimitetään otsikoissa kruununprinsessoiksi, mutta Belgian Elisabeth on kuitenkin Brabantin herttuatar. Espanjan Leonorkin on itse tekstissä Asturian ruhtinatar, mutta Alankomaiden Amalian erityistitteliä ei mainita missään vaiheessa.
Kuninkaalliset ovat osoittautuneet haastavaksi aihepiiriksi
Tiedostan kuninkaallisten oleva haastava aihepiiri monestakin syystä. Usein jo monet “alan” käsitteet ja ilmiöt ovat suomalaisen kielen ja kulttuurin näkökulmasta vieraita, minkä lisäksi hovien välillä on valtavasti eroja. Kirjat myös vanhentuvat nopeasti, kun kuningasperheissä tapahtuu muutoksia.
Sujuvuuden vuoksi lehtiartikkeleissa ja kirjoissa yksinkertaistetaan asioita aika reippaastikin, mikä taas johtaa helposti virheelliseen tietoon. Toinen aihepiirin suuri haaste on siinä, että spekulointi ja lehdistön faktoina kertomat juorut menevät iloisesti sekaisin faktatiedon kanssa ja helposti jopa hallitsevat kerrontaa.
Oman vaikeutensa tuo vielä kuninkaallinen nimistö titteleineen. Yleisön suuhun vakiintuneet nimitykset eivät aina vastaa virallisia arvonimiä, minkä lisäksi moni kuninkaallinen kantaa eri arvonimiä elämänsä aikana. Toisinaan hovit eivät itsekään ole täysin johdonmukaisia esimerkiksi omien arvonimiensä kääntämisessä.
Monissa suvuissa on runsaasti samannimisiä perheenjäseniä. Osalla historiallisista (ja elävistäkin) kuninkaallisista on vakiintunut suomenkielinen nimi, toisilla ei.
Kiireellä kirjoitetut lehtijutut ovat oma juttunsa, mutta kirjoissa odottaisi riman olevan vähän korkeammalla. Olen huomannut samanlaisia puutteita myös joissain muissa kuninkaallisia käsittelevissä kirjoissa, ja ainahan se on harmi. Aiheen kepeys ei mielestäni voi olla syy siihen, että alkeellisimmatkin faktat ovat pielessä tai jotain sinnepäin. Esimerkiksi ne tittelit ovat kuitenkin merkittävä osa koko hommaa.
Lopullinen tuomio
Kuninkaallisia naisia – elämää aikamme hoveissa ei siis loista asiapitoisuudellaan, mutta muuten kirja oli viihdyttävä ja hyväntuulinen lukukokemus. Se on helposti lähestyttävä ja kepeä. Erityisesti myös pukeutumispuolen sisällyttäminen näinkin vahvasti on sellainen asia, joka keskivertolukijaa varmasti aihepiirissä kiinnostaa. Plussaa olisi tullut runsaammasta kuvituksesta kerronnan tukena.
Asiavirheidensä takia Kuninkaallisia naisia ei ole sellainen teos, josta kannattaisi hakea perustietonsa Euroopan kuninkaallisesta maailmasta. Puutteistaan huolimatta se kuitenkin toimii viihdyttävänä hömppäteoksena. Maailma tarvitsee myös hömppää.
Odotan mielenkiinnolla, miten kirja vertautuu Satu Jaatisen pian julkaistavaan kolmanteen tietokirjaan Puoli valtakuntaa – kuninkaallisten puolisoiden historiaa. Ennakkotietojen perusteella Jaatisen kirja liikkuu osittain saman aihepiirin ympärillä kuin Vainikainen.
Lisäksi hiljattain on julkaistu myös vähän kauemmas kuninkaalliseen historiaan sijoittuva Kuuden Katariinan jäljillä, jonka on kirjoittanut Jenna Kostet.
Ihan sattumalta osuin ruudun ääreen, kun kirjoittaja Tuula Vainikainen oli kertomassa kirjastaan.
Ettei hänkään ole tarkistanut faktoja, voi helkkari!
Kun näistä kuninkaallisista niin paljon nykyään puhutaan ja kirjoitetaan, niin ei olisi mahdotonta saada tarkat tiedot ja nimikkeet selville. Googletin huvikseni Sophien ja siellähän oli Wessexit ja nykyiset Edinburghit kerrottuna.
Monet eivät välitä onko herttua, jaarli, prinssi vai mikä, mutta kun oikein kirjaa tehdään, niin pitäisi ja vielä pitäisi tarkistaa, että kaikki tulee oikein.
Olen melkein varma, että ystäväni rojalisti tulee hankkimaan kirjan. Hän arastellen kyseli olisiko minulla kiinnostusta lukea Varamies. Hän oli sen ostanut itselleen. Toki oli, viimeiset sivut menossa ja herre du milde, millaista touhua hovissa! Tai ainakin kirjan mukaan on.
Joo, tosi moni kirjan virheistä ja epäjohdonmukaisuuksista olisi ollut helppo googlata, ihan wikipedia ja hovien nettisivut olisivat kuitenkin antaneet oikeat vastaukset esim. nimiin ja titteleihin. Kyllähän se mietityttää, että miltä pohjalta tätä kirjaa on lähdetty tekemään, kun faktavirheitä on päässyt seulan läpi niin paljon.
Pukeutumisesta oli mainittu esim. se Silvian Nobel-puku, jota Victoria myöhemmin lainasi. Muistaakseni kirjassa mainittiin “Silvian 80-luvulla käyttämä Diorin puku, jota Victoria lainasi vuonna 2013”. No siinä oli kaikki kolme asiaa väärin (Nina Riccin puku 90-luvulta nähtiin Victorialla vuonna 2018).
Varamies oli kyllä kiinnostava tapaus! Toki se kertoo vain Harryn näkökulman, mutta saa kyllä kyseenalaistamaan, onko mikään ikinä niin kuin hovi tai media väittävät asian olevan. 😃
Kirjaa on lähdetty tekemään tietokirjailijana, joka on kiinnostunut historiasta ja saanut myös historioitsijan koulutuksen. Kirjaan, jonka laajuus on 270 sivua ja joka on täynnä pieniä yksityiskohtia, kaikkia yksittäisiä faktoja ei toki ole voitu tarkistaa. Tuo kaunis Nobel-puku on hyvä esimerkki, näen sen silmissäni ja olen sen kyllä katsonut moneen kertaan, sen kohdalla vuodet eivät osu yksiin ja Riccistä tuli valitettavasti Dior. En usko kuitenkaan, että tämä yksityiskohta kohtuuttomasti tuhoaa kirjani arvoa. Valitettava se toki on. Olen kuitenkin aika hämmästynyt siitä, että arvioitsija esittää että kirjan “alkeellisimmatkin faktat ovat pielessä”.
Kirjan tekoprosessi kannattaa muistaa. Teksti on mennyt painoon ennen kuin Sophiesta tuli Edinburghin herttuatar. Näille asioille ei valitettavasti voi mitään, kun kirjoitetaan elävästä elämästä, jossa asioita tapahtuu koko ajan. Siihen ei googlailu auta. Voin vakuuttaa, että tämäntyyppisessä kirjassa, jossa on 270 sivua täynnä pieniä yksityiskohtia, mukaan jää varmasti huolellisenkin faktantarkistuksen jälkeen joitakin epätarkkuuksia. Eli faktantarkistusta on kyllä tehty.
On totta, että kuninkaalliskirjat vanhenevat nopeasti, mutta jos on tietokirjailija ja kirjoittaa tietokirjan, niin eikö nimenomaan faktojen tule olla kohdillaan?
Tuntuisi rakentavammalta kysyä kriitikolta tarkennuksia virheellisiin faktoihin, jos niitä todetaan olevan lukuisia – tai ehkä olet niin tehnytkin. 😊
Itse ajattelen, että millä tahansa alalla kirjan tulisi edustaa todennettavien faktojen osalta totuutta, koska kaikki muu syö koko alan uskottavuutta.
Kyllä, viesti blogistille odottaa tuolla lähettämistä. 👍 Juuri ns. lukuisista virheistä kuulen mielelläni.
Ei hän silti mikään Eessexin herttuatar ole ollut..
Korjaan näppäilyvirheen; Wessexin herttuatar
Olen myös pistänyt merkille, että ennätyspaljon kuninkaallisia käsittelevää kirjallisuutta on nyt ilmestynyt. Tietysti harrastajan näkökulmasta kivaa, että tulee myös suomalaisia kirjoja, mutta huonona puolena tuntuu olevan ikävän usein nämä pienet faktavirheet kirjoissa tai sitten sisältö on juuri sitä “hömppää”. Tosin suuri yleisö onkin varmaan enemmän kiinnostunut juuri draaman kaaresta, kun jostain kuninkaallisuuden syvimmän olemuksen pohtimisesta, mikä taas itseä kiinnostaisi. Siitä kuitenkin iso peukku, että tässä kirjassa on käsitelty naisten roolia monarkiassa myös koulutuksen ja työn kautta!
Ymmärrän, että suomalaisille esim. nämä titteliasiat on vaikeita, varsinkin kun joka maalla on oma systeeminsä, ollaanko herttuoita ja herttuattaria, kruununprinssejä ja -prinsessoita, vai esim. perintösuurherttuoita tai ruhtinaita. Eipä noissa itsekään aina pysy perässä, eikä kaikille termeille ole edes suomennoksia, mutta tosiaan nykyään netistä on aika helppo tarkistaa asioiden laita. Varmaan suurimmalle osalle lukijoista sillä ei ole väliä, kutsutaanko Sophieta Wessexin herttuattareksi vai kreivittäreksi, eikä varmaan suurin osa edes tajua, että ovat eri asia. Toisaalta jos joku ulkomaalainen kirjoittaisi kirjan tasavallan presidentistä ja kutsuisi hänen puolisoaan Jenni Niinistöksi, niin saattaisi vähän särähtää korvaan 😀
Tässä kirjassa oli paljon hyvää, ja sitä oli oikeasti muuten viihdyttävä lukea. Vainikaisen kirjoitustyyli on mukava ja on siellä hyvää näkemystä naisten roolista monarkiassa. Minusta mukaan oli nostettu sopivasti myös näitä edesmenneitä kuninkaallisia, joista ei ole enää samalla tavalla säännöllisesti juttua vaikkapa lehdissä, mutta joiden tarina on kuitenkin mielenkiintoinen ja osa sitä kontekstia, miksi kuningasperhe X on nykyisin sellainen kuin on.
Siinä vaan helposti käy niin (ihan mitä tahansa teosta lukiessa), että faktavirheitä bongatessa ei oikein uskalla luottaa täysillä mihinkään tietoon. Ja vaikka tämä aihe on omalla tavallaan hankala, niin näen kirjan olevan juurikin oikea paikka ja keino selventää sitä lukijalle. Sehän on juuri se mielenkiintoinen osa, miten eri hovit eroavat toisistaan ja mitä kaikkia kummallisuuksia monarkioiden maailmaan liittyy.