*Kirja saatu arvostelua varten kustantamolta*
Kevään kotimaisen kuninkaalliskirjallisuuden läpikäynti jatkuu! Vuorossa on Satu Jaatisen viime viikolla ilmestynyt teos Puoli valtakuntaa – Kuninkaallisten puolisoiden historiaa (Docendo). Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantamolta.
Odotin tätä kirjaa innolla, sillä olen tykännyt kovasti Jaatisen aikaisemmista kuninkaallisia käsittelevistä tietokirjoista Kuninkaallisessa seurassa – Rojalistin käsikirja (2020) sekä Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen (2021). En joutunut pettymään, sillä Puoli valtakuntaa lunasti odotukseni.

Puoli valtakuntaa paneutuu kuninkaallisten puolisoiden ja avioliittojen historiaan
Puoli valtakuntaa paneutuu kuninkaallisten puolisoiden ja avioliittojen historiaan viihdyttävällä ja asiantuntevalla otteella. Kirjassa perataan kuninkaallisen avioliiton anatomiaa alusta loppuun: miten puoliso valittiin, millaista oli elää puolisona vieraassa maassa odotusten ja juonittelujen keskellä, miten avio-ongelmia käsiteltiin ja mitä liiton päättyminen tarkoitti.
Pääosassa ovat naiset hallitsijoiden ja kruununperillisten puolisoina, mutta mukana on myös naiskuninkaallisten puolisoja. Miehet ja heidän puolisoilleen tarjoama avio-onni (tai pikemminkin avio-onnettomuus) kulkevat luonnollisesti mukana kerronnassa. Kansikuvasta voi jo päätellä, että fokus on historiassa, ja nykykuninkaallisista onkin juttua verrattain vähän. Se on mielestäni Jaatisen kirjojen vahvuus, sillä teos ei tule vanhenemaan oleellisesti ihan hetkessä.

Kirja tarjoaakin kontekstia nykykuninkaallisuuteen. Vaikka ajat ovat muuttuneet, niin historia vaikuttaa yhä vahvasti siihen, miten kuninkaallisia puolisoja ja avioliittoja julkisuudessa katsotaan, ja teksti tuntuu siksi yllättävän ajankohtaiselta. Lukemisen jälkeen kuninkaallisessa nykymaailmassa huomaa monia menneisyyden kaikuja. Miten naisten asema on muuttunut, ja miten kuninkaallisten avioliittojen vaikeudet ovat muuttaneet muotoaan ajan kuluessa?

Jaatisen teksti on jälleen kerran mukavaa luettavaa, ja hauska mustavalkoinen kuvitus tuo kerrontaan sopivasti eloa. Kokonaisuudessaan kirja on viihdyttävä, mutta asiallinen. Teos sukeltaa syvään päätyyn ja välttää monille kuninkaalliskirjoille ominaisen pinnallisuuden – tämä ei siis ole mitään juorulehtikamaa, vaan kunnollinen tietokirja, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Eräs ystäväni kertoi lukeneensa sen kokonaan yhdeltä istumalta!
Puoli valtakuntaa – Kuninkaallisten puolisoiden historiaa on mielenkiintoinen tietopaketti kuninkaallisista kiinnostuneille. Se sopii sekä uusille että vanhoille harrastajille, ja on “sisarkirjojensa” tavoin kotimaisen kuninkaalliskirjallisuuden selvä perusteos.
Kyllä nyt taas on tyrkyllä luettavaa, niin monta mielenkiintoista kuninkaallisista ja taviksista! Tämänkin lisäsi to read-listalleni.
Asiasta toiseen ja kolmanteenkin; ärsyttää kauheasti Charlesin ja Camillan kruunajaisjutut. Tuleeko Harry vai ei ja voi kun ei tulisi, mokoma. ja voi, kun tulisi ja sitä on nyt väännetty puoli kevättä. Aina huono ratkaisu tulla tai olla tulematta. Ja kun nyt yksin päätti tulla, niin eikö ala poru siitä ja Charles on pahoillaan. Jos Meghan tulisi, niin sivukaupalla olisi kritiikkiä, kuinka kehtasi tulla pilaamaan tilaisuuden. Nynny tyyppi koko Charles, olisi selvästi toivottanut tervetulleeksi poikansa ja miniänsä, hän on sentään kuningas!
Onko kukaan samaa mieltä?
Toi on niin totta, että ihan sama mitä Sussexit olisivat päättäneet, niin kohuhan siitä olisi syntynyt joka tapauksessa. En oikein jaksaisi tätä. Brittilehdistökin jaksaa yllättävän paljon jauhaa Meghanista, vaikka hän esiintyy julkisuudessa melko harvakseltaan.
Kikka L, oon niin samaa mieltä !
Muttei mikään tunnu olevan hyvä.
Tuleekohan kruunajaiset meijän tv:stä ?
Yle Areenan sivuilta ainakin löytyy tieto, että luvassa on suora lähetys! Laitan tietoa näistä lähiaikoina kun teen ison infopostauksen kruunajaisista!
Ehdottomasti blogiin sitten liveseurantaa kruunajaisista! 🙂
Ehdottomasti! 😃
Kruunajaisista kun on puhe tuolla ylempänä, Royal Musings-blogissa on resepti Coronation Quicheen (kruunajaispiirakka)! 😀
Ja tää on siis ihan virallinen!
Joo, niinpä näkyy! Täällä on hovin info aiheesta: https://www.royal.uk/coronation-quiche-0
Kasvisruoka tuntuu ihan Charlesin valinnalta! 🙂