Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 2

Jatkamme Tukholman viime viikonlopun asuloiston läpikäymistä! Edellisessä postauksessa tarkastelimme kuningasperheen ja kuninkaallisten vieraiden asuja juhlallisuuksien ensimmäisinä päivinä. Tästä postauksesta löytyy sitten itse pääpäivän eli perjantain (tiaroja luvassa!) sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain lookit.

Pohjoismaiden valtionpäät ja kruununperijät puolisoineen perjantain juhlaillallisella. Kuva: Ingemar Lindevall / Kungl. Hovstaterna

Te Deum ja vahdinvaihto

Päivän julkinen ohjelma alkoi Te Deum -kiitosjumalanpalveluksella kuninkaanlinnan kirkossa. Sen jälkeen vuorossa oli vahdinvaihto ja Kuninkaallisen musiikkiakatemian laulutervehdys ulommalla linnanpihalla. Kuningas Kaarle Kustaa seurasi vahdinvaihtoa prinssi Carl Philipin kanssa maantasalla, muu perhe ja ulkomaiset vieraat täyttivät linnan uuden parvekkeen. Lapsista prinsessa Estelle ja prinssi Oscar olivat jälleen mukana.

Kuningasperhe saapumassa Te Deumiin. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Olin perjantaina Tukholmassa katsomassa vahdinvaihtoa, ja olipa kuulkaa hauska reissu! Odotus meni nopeasti, sillä ympärille osui mukavaa porukkaa, jonka kanssa tuli vaihdettua kokemuksia livebongaamisesta. Ohjelman jälkeen yksi uusista tuttavuuksista vielä lyöttäytyi meidän matkaan tutkimaan kuninkaallista hautausmaata toiselle puolelle kaupunkia.

Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Sitten niihin asuihin. Ruotsin naisväki kantoi jälleen perhekunniamerkkejään, mutta nyt niiden seurana rintapielessä säihkyi kuninkaan valtakauden upouusi muistomitali. Sellaiset saattoi bongata kaikilta kuninkaallisen seurueen jäseniltä, sekä miehiltä että naisilta (ja myös Suomen ja Islannin presidenttipareilta). Miehillä oli lisäksi jälleen kunniamerkkien miniatyyriversioita rintapielissään.

  • Kuningatar Silvia: Georg et Arendin vaaleansininen mekko ja takki, samansävyinen pantamainen päähine sekä nudet kengät, hanskat ja laukku. Timanttiset korvikset ja kaulakoru, Leuchtenbergin safiirisettiin kuuluva rintakoru sekä pienehköjä rannekoruja.
  • Kruununprinsessa Victoria: By Malinan roosanvärisen mekon syksyisten kukkakuvioiden violetti väri toistui asusteissa. Philip Treacyn hatun ja Gianvito Rossin kengät on nähty aiemmin prinssi Nicolaksen kastejuhlassa. Kokonaisuuden täydensivät pienet ametistikorvikset. Kaulassa rusetin solmukohdan liepeillä kimalteli myös sydämenmuotoinen ametistirintaneula.
  • Prinsessa Estelle: Vaaleansininen Self-Portraitin takki ja hame olivat samaa sarjaa kuin hiljattain hovin julkaisemissa perhepotreteissa nähty vaaleanpunainen mekko. Estellen nappikorvakorut ja kaulakoru olivat lähes huomaamattomat.

Embed from Getty Images
Silvia, Victoria ja Estelle

  • Prinsessa Sofia: Lähes kokonaan keltainen asukokonaisuus koostui Lilli Jahilon mekosta, Christian Louboutinin kengistä ja Joanne Edwardsin leveälierisestä hatusta. Harmaat hansikkaat ja Susan Szatmaryn laukku antoivat hiukan kontrastia keltaiselle. Sofialla oli myös LWL Jewelryn koruja.
  • Prinsessa Madeleine: Vaaleansininen Emilia Wicksteadin mekko sai seuraa Philip Treacyn pantamaisesta päähineestä. Madeleinella oli tummat kengät ja tummasävyinen, kauniisti kuvioitu Silvia Furmanovichin laukku sekä timanttikorvakorut ja Cartierin rannekoru.
  • Prinsessa Christina: Mustavalkoinen hauskasti kuvioitu asu sai seuraa näyttävästä mustasta hatusta sekä mustasta käsilaukusta. Kokonaisuuden kruunasivat helmikorut.

Embed from Getty Images
Madeleine ja Sofia

Embed from Getty Images
Christina seurasi vahdinvaihtoa ikkunasta

Timanttisalongin suosikki isäntäperheestä: Tämä oli taas vaikea, kaikki olivat niin tyylikkäitä. Pastellisävyjen keskellä Victorian yritys tuoda vähän syksyn tummempia sävyjä erottui positiivisesti joukosta. Madeleine, Sofia ja Silvia olivat kyllä tyylikkäitä pastelleissaan. Sofian asu oli upea, mutta avonaiset hiukset jättivät lookin mielestäni aavistuksen keskeneräiseksi. Tyylikäs nutturakampaus olisi ollut juhlavampi. Madeleinen kampaus oli erityisen upea mielestäni!

Silvia, Madeleine ja Mary. Kuvakaappaus SVT:n lähetyksestä.
  • Kuningatar Margareeta: Mekko, jakku ja hattu fuksian ja liilan sävyissä sekä nudet kengät ja laukku. Margareeta muisti ruotsalaisia sukujuuriaan äitiinsä ja äidinäitiinsä kytkeytyvällä päivänkakkararintaneulallaan sekä saman sarjan korvakoruilla.
  • Kuningatar Anne-Marie: Sininen mekko oli Celia Krithariotin suunnittelema. Valkoiset hansikkaat ja helmet piristivät muuten yksiväristä asua. Anne-Mariella oli myös safiirikorvakorut sekä rintakoru.
  • Kruununprinsessa Mary: Erdemin sininen kukkamekko, jonka kuvioihin tummansiniset Gianvito Rossin kengät ja Quidamin laukku sointuivat. Maryn harmaansävyinen hatuke oli todella kaunis. Korvissa Marylla oli simppelit timanttikorvakorut.

Embed from Getty Images
Margareeta, Anne-Marie ja Mary

  • Kuningatar Sonja: Vaaleanpunaiset takki ja mekko sekä beiget kengät ja hattu. Perintökalleuksien sijaan Sonja valitsi koruikseen modernit tummat metallihelmet.
  • Tohtori Jenni Haukio: Valkoinen jakku, jonka alla oli harmaa hame/mekko. Tumma hiuskoriste erottui hiuksista huonosti.
  • Islannin Eliza Reid: Selvästi isäntämaan väreihin sovitettu sininen mekko ja siihen sointuva hatuke.

Embed from Getty Images
Sonja ja presidenttien rouvat

Timanttisalongin suosikki ulkomaisista vieraista: Mary! Vierailevat kuningattaret olivat jälleen kerran sinänsä tyylikkäitä, Anne-Marie varsinkin hyvin klassinen, mutta eivät oikein jääneet mieleen.

Tarkemmat asutiedot: UFO No More ja The Court Jeweller

Kuninkaanlinnan juhlaillallinen

Perjantai-iltana oli varsinaisen jubileum-illallisen aika. Pukukoodina oli frakki, eli pitkien iltapukujen seurana oli tiaroja ja kunniamerkit. Tämä oli luonteeltaan edellispäivän Drottningholm-illallista virallisempi tilaisuus, joten prinsessa Estelle ja prinssi Oscar eivät osallistuneet. Sen sijaan Norjan kruununprinssi Haakon matkusti illaksi Tukholmaan juhlia varten. Kaarle Kustaa on yksi Haakonin kummeista, ja perheet ovat tunnetusti muutenkin läheisiä, joten Haakonin osallistuminen oli varmasti arvostettua.

  • Kuningatar Silvia: 50-vuotisjuhlahan on “kultajuhla”, joten mikäpä olisi ollut parempi valinta illan emännälle kuin kultainen iltapuku? Georg et Arendin puvun yläosa oli kirjailtu kauttaaltaan värikkäillä kristalleilla. Tällaiseen historialliseen tilaisuuteen Silvia oli odotetusti valimmat Braganza-tiaran, jonka kanssa hänellä oli sukukokoelman muita timanttiaarteita; kaulakoru, korvakorut sekä näyttävä rintakoru.
  • Kruununprinsessa Victoria: Liukuvärjätty sininen Christer Lindarwin iltapuku oli hyvin tuhkimomainen! Väri sointui hyvin yhteen Serafiimiritarikunnan nauhan, perhekunniamerkin, uuden juhlavuosimitalin sekä Bottega Venetan tutun iltalaukun kanssa. Tiaraksi Victoria oli valinnut suosikkeihinsa lukeutuvan hapsutiaran. Korvakorut kuuluvat Braganza-settiin, ja safiiririntaneula puolestaan on osa Leuchtenbergin safiireja.

Embed from Getty Images
Silvia ja Victoria

  • Prinsessa Sofia: Isänmaalliset keltainen ja sininen olivat Ruotsin daamien suosiossa läpi viikonlopun, ja keltaisen päiväasunsa jälkeen Sofia valitsi samaa väriä myös illalliselle. Safiyaan olkaimettoman iltapuvun olkapäät ja laahus oli koristeltu metallisissa kukilla. Häätiara (yllätys yllätys), oli saanut uudet kullanruskeat kivet, mahdollisesti sitriinejä! Huomatkaa sukukokoelmaan kuuluvat upeat korvakorut ja rintaneula.
  • Prinsessa Madeleine: Jos Victoria oli Tuhkimo, niin Madeleinessa oli sitten Frozenin henkeä. Jenny Packhamin hopeisen iltapuvun kanssa Madeleinella oli niin ikään hopeinen iltalaukku, oma Modern Fringe -tiaransa sekä Ruotsin topaasisettiin kuuluvat korvakorut.
  • Prinsessa Christina: Asu oli melkein kaikkia koruja myöten sama kuin viime vuoden Nobeleissa: perhoskoristeinen musta iltapuku ja Connaught-tiara helmi- ja timanttikorujen kanssa. Kultaisen mitalinsa Christina sai veljeltään Kaarle Kustaalta muutama vuosi sitten tunnustuksena yhteiskunnallisesta työstään. Se on korkein kunnianosoitus, joka tavallisille ruotsalaisille voidaan kotimaassa myöntää.

Embed from Getty Images
Sofia ja Madeleine

Timanttisalongin suosikki isäntäperheestä: Tällä kertaa Madeleine! Mutta tämä oli vaikea, sillä Victorian look oli myös upea ja onnistunut. Silvia oli tyylikäs, mutta kulta ei oikein ole mun juttu. Sofia taas oli tyylikkään päiväasun jälkeen pettymys. Puku jotenkin tuntui lattealta, eikä häätiara jaksa sykähdyttää edes uusilla värillisillä kivillä.

  • Kuningatar Margareeta: korallinvärisillä kuvioilla koristeltu valkoinen iltapuku sai seuraa Tanskan upeista Pearl Poiré -koruista.
  • Kuningatar Anne-Marie: punainen Celia Krithariotin iltapuku sai seurakseen timantteja ja rubiineja! Egyptin kediivin tiara oli kunnianosoitus ruotsalaisille sukujuurille, sillä tiarahan oli Anne-Marien isoäidin kruununprinsessa Maragretin häälahjoja. Korvissa kimmalsi timanttikorvakorut, kaula-, ranne-ja rintakoruissa oli rubiineja.
  • Kruununprinsessa Mary: yönsininen Lasse Spangenbergin iltapuku, jossa oli kimaltava yläosa. Marylla oli tummansiniset pukuun sointuvat asusteet (iltalaukku ja kengät). Maryn häätiara sai seuraa näyttävistä akvamariinikorvakoruista, timanttirannekoruista ja akvamariinisormuksesta.

Embed from Getty Images
Margareeta, Anne-Marie ja Mary

  • Kuningatar Sonja: Keltainen iltapuku on nähty aiemminkin. Silvian ja Margareetan tavoin Sonja oli valinnut jalokiviholvista ne järeimmät aseet, eli Norjan smaragdijalokivet.
  • Tohtori Jenni Haukio: Tummansininen pitsikoristeinen iltapuku oli tyylikäs. Mutta nyt tunnustan, että olen vähän pettynyt Jennin koruvalintoihin. Tämä oli mitä todennäköisimmin Jennin ja Salen presidenttikauden viimeisiä isoja kuninkaallisia juhlia, joten nyt jos koskaan olisi ollut aika laittaa ne Presidentti-instituutiolle lahjoitetut juhlavuosikorut! Tässä seurassa ne eivät ainakaan olisi olleet missään tapauksessa liikaa. Sellaisten korujen arvo tunnetusti nousee korkean profiilin esiintymisillä. No, odotan näkeväni ne viimeistään sitten itsenäisyyspäivänä, kun Jenni on viimeistä kertaa Linnan emäntä.
  • Islannin Eliza Reid: Liilaa ja ruskeaa yhdistelevässä iltapuvussa oli näyttävä kuvointi ja merenneitohelma. Rouvalla oli kauniit korvakorut!

Embed from Getty Images
Sonja ja presidenttien rouvat

Illallisella myös Tanskan ja Norjan naisilla oli (Anne-Marieta lukuun ottamatta) omat perhekunniamerkkinsä. Kunnianauhoja näkyi muutamaa erilaista: Ruotsin naisten lisäksi Margareetalla ja Sonjalla oli Serafiimiritarikunnan kunniamerkit. Mary ja presidenttien rouvat kantoivat alempaa Pohjantähden ritarikunnan nauhaa. Anne-Marien vaaleansininen nauha näytti Serafiimiritarikunnalta, mutta oli todellisuudessa kreikkalaisen Vapahtajan ritarikunnan.

Kuva: Ingemar Lindevall / Kungl. Hovstaterna
Anne-Marie, Christina, Victoria ja Madeleine. Kuvakaappaukset SVT:n lähetyksestä.

Timanttisalongin suosikki ulkomaisista vieraista: Jälleen Mary – hänen pukunsa oli aivan upea! Margareeta saa kyllä bonuspisteitä vaikuttavasta koru- ja kunniamerkkikokonaisuudestaan.

Tarkemmat asutiedot: UFO No More ja The Court Jeweller

Juhlaillallisen kattaus. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Juhlallisuuksien päätös – vaunuajelu ja konsertti

Ulkomaisten vieraiden osuus juhlallisuuksissa päättyi perjantain illalliseen, mutta isäntäperhe jatkoi juhlia vielä lauantaina. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia tekivät vaunukierroksen Tukholman keskustassa. Osan matkasta he taittoivat kuninkaallisella Vasaorden-soutuveneellä.

Kierroksen jälkeen juhlallisuudet päätti Tukholman kaupungin juhlakonsertti kuninkaanlinnan pohjoisen julkisivun eli Lejonbackenin ja Kustaa Aadolfin torin väliin jäävällä Norrbron sillan ja puiston alueella.

  • Kuningatar Silvia: Arvaatteko, kuka keltaisen asun takana on? No Georg et Arend tietysti! 😀 Kaulassa ja ranteessa näkyi helmiä, korvissa ja takin rintapielessä puolestaan kauniit kukkakorut. Musta pikkulaukku oli Chanelin.
  • Kruununprinsessa Victoria: Myös Victoria meni turvallisella linjalla. Valko-sininen kukkamekko oli By Malinan. Siniset asusteet ja korvakorut sointuivat mekon kukkakuvioon.
  • Prinsessa Estelle: Vihreä kukkamekko oli niin ikään By Malinan. Konsertissa mekon päällä nähtiin valkoinen takki. Vaaleanpunainen Valentinon pikkulaukku oli äidin vaatekaapista.

Embed from Getty Images

  • Prinsessa Sofia: Vaaleanpunainen takki oli Sand Copenhagenin, mekko puolestaan Roland Mouret’n. Kengät olivat Stinaa.J:n, laukku Dolce & Gabbanan. Sofialla oli näyttävät LWL Jewelryn korvakorut.
  • Prinsessa Madeleine: Self-Portraitin vaaleansinisessä mekossa oli kauniisti koristeltu takkimainen yläosa ja hulmuava vekkihame. Asusteina oli harmahtavat LK Bennetin kengät ja Kara Rossin laukku. Korvissa näkyi timanttiset helmiriipukset.

Timanttisalongin suosikki: Nyt on taas vaikea. Kaikki olivat tyylikkäitä, Silvian, Sofian ja Madeleinen pastellit alkavat jo riittää. Victoriakin olisi voinut valita jotain muuta kuin kukkakuvioita. 😀 Mutta Silvia oli aurinkoisen säteilevä.

Embed from Getty Images

Tarkemmat asutiedot: UFO No More ja The Court Jeweller

Millainen fiilis asuista jäi kokonaisuudessaan?

Tukholmassa ei vielä varsinaisesti ollut syksy, mutta vähän kummaksun sitä, miten pastellisävyt olivat selkeästi viikonlopun suosituin valinta. Lisäksi isäntäperhe meni aika turvallisella linjalla, varsinkin Silvia, joka pukeutui lähes pelkästään Georg et Arendiin. Madeleine on tunnetusti lähes poikkeuksetta tyylikäs, ja Victoriallakin nähtiin kauniita asukokonaisuuksia. Ulkomaisista vieraista Mary oli selvästi paras pukeutuja.

Sofian taas koen osuvan oikeasti napakymppiin vain harvoin. Jos asu onkin mielestäni kaunis, niin sitten tuntuu, että kampauksen tai asusteiden kanssa olisi petrattavaa.

Olipa kuitenkin pippalot!

Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

2 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 2

  1. Päiväasut tosiaan ei mitään erityisen mieleenpainuvia, mutta kauniita. Ei varmasti sattumaa, että oli niin paljon sinistä ja keltaista! Juhlaillallisen asut ei osuneet ihan täysosumaan tällä kertaa, Mary oli totutun upea. Sonjan keltaisen puvun ja smaragditiaran yhdistelmä oli vähän liikaa 😀 Itsekin olen ihmetellyt, miksi niitä lahjaksi saatuja koruja ei ole Jennillä näkynyt, olisivat kyllä sopineet tuohon tilaisuuteen loistavasti. Puku oli kuitenkin tyylikäs. Toivoisin enemmän tuollaisia kapeampia pukuja Victoriallekin, kun niin usein nähdään noita jätti-isoja hameita hänellä.

    • Kävi mielessä, että olisiko asujen kanssa vedetty maltillista linjaa, kun kyseessä oli kuitenkin nimenomaan kuninkaan juhla. Mutta ei se oikein käy järkeen, kun kuitenkin prinsessoilla nähtiin useampia uusia asuja ja kaikilla uudet iltapuvut perjantaina.

      Voin kyllä jo kuvitella, että jos naiset olisivat valinneet ainoastaan kierrätettyjä asuja, olisimme varmaan marisseet, että mikä on kun ei ole viitsitty panostaa tällaiseen historialliseen juhlaan! 😅

      Jennillä olisi presidenttikorujen ensimmäisenä emäntänä velvollisuus myös ulkoiluttaa niitä! Ei tietenkään joka tilaisuudessa, enkä odottaisikaan hänen valitsevan niitä Linnan juhliin joka vuosi. Tämä olisi kyllä ollut mitä mainioin tilaisuus. 😃

Jätä kommentti