Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 1

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan valtakauden 50-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat viime viikolla Tukholman monipäiväiseen juhlaviikonloppuun, joka tarjoili runsaasti kuninkaallista pukuloistoa. Ohjelmaa seurattiin niin tiiviisti suomalaisessa mediassa, että se on tuskin mennyt keneltäkään ohi, joten keskityn tässä postauksessa suosiolla asupuoleen.

Tapahtumia ja vieraita oli sen verran paljon, että jaan koosteen kahteen osaan. Käymme nyt läpi alkuviikon annin Drottningholmin illalliseen asti, ja seuraavassa osassa jatkamme sitten pääpäivän eli perjantain sekä juhlallisuudet päättäneen lauantain asuilla.

Tukholmassa nähtiin runsaasti kuninkaallista pukuloistoa kuningas Kaarle Kustaan monipäiväisissä juhlissa.
Viikonlopun isäntäpari Drottningholmissa torstai-iltana. Kuva: Clément Morin / Kungl- Hovstaterna

Vaikka ulkomaisia kuninkaallisia saapui “vain” Tanskasta ja Norjasta, niin kyllähän heistä yhdessä isäntäperheen kanssa tuli silti näyttävä kokoonpano. Ruotsista nähtiin kuningasparin lisäksi kaikki heidän kolme lastaan puolisoineen, prinsessa Christina sekä lapsenlapsista prinsessa Estelle ja prinssi Oscar.

Estellen ja Oscarin lisäksi Carl Philipin ja Sofian vanhemmat pojat, prinssit Alexander ja Gabriel, osallistuivat lauantain konserttiin, mutta muuten muut lapsenlapset jäivät kotiin. Prinssi Julian on 2-vuotiaana liian nuori osallistumaan, ja Madeleinen katraan arvelin jääneen Yhdysvaltoihin, minkä hovi myöhemmin vahvisti lehdistölle.

Tanskan sukulaisia edustivat kuningatar Margareeta, kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary sekä Kreikan ex-kuningatar Anne-Marie. Norjasta nähtiin kuningas Harald ja kuningatar Sonja sekä perjantain illallisella myös kruununprinssi Haakon. Kroonisesti sairas kruununprinsessa Mette-Marit joutui harmillisesti jäämään sairauslomalle juuri ennen juhlia. Tsemppiä Mette-Maritille! <3

Valtiopäivien avajaiset

Puhemies Andreas Norlén vastaanotti kuningasperheen valtiopäivien avajaisiin. Kuva: Pontus Lundahl/ TT

Tiistaina 12.9. juhlallisuuksien kynnyksellä kuningas Kaarle Kustaa avasi Ruotsin valtiopäivät. Suurkirkon jumalanpalveluksessa ja valtiopäivätalossa pidetyissä avajaisissa nähtiin kuningasparin lisäksi kruununprinsessapari, prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia. Tilaisuuden “värikoodi” on kuninkaallisille mustavalkoinen jäänteenä hovipukujen ajalta.

  • Kuningatar Silvia: Georg et Arendin valkoinen jakkupuku, mustat kengät ja laukku sekä helmikoruja.
  • Kruununprinsessa Victoria: Maruschka de Margon valkoinen bleiseri, House of Dagmarin musta vekkihame, mustat kengät, laukku, hanskat ja hattu sekä helmikoruja.
  • Prinsessa Sofia: Andiatan valkoinen bleiseri, Atelier Kajsan musta hame, mustat kengät, laukku ja hattu sekä Efva Attlingin korvakorut.

Timanttisalongin suosikki: Victoria ja Sofia olivat selvästi saaneet saman ajatuksen asujaan valitessaan. Victoria onnistui mielestäni paremmin, ja Sofian versio tuntui jotenkin pliisulta sen rinnalla. Myös Silvia oli kyllä tyylikäs.

Illalla sama kokoonpano osallistui valtiopäivien avajaisten kunniaksi järjestettyyn juhlaesitykseen Tukholman konserttitalolla. Alla olevasta Instagram-julkaisusta saa käsityksen daamien asuista.

  • Kuningatar Silvia: Georg et Arendin vaaleanpunainen jakkupuku
  • Kruununprinsessa Victoria: Dolce & Gabbanan kukkakuvioinen mekko ja mustat asusteen
  • Prinsessa Sofia: Lilli Jahilon valkoinen haalari ja hopeansävyiset asusteet

Timanttisalongin suosikki: Tämä on vaikea! Tilaisuudesta ei ole kauheasti kuvia, mutta kaikki kolme olivat tyylikkäitä. Silvian valinta ehkä liiankin kaavamainen, joten annan Sofialle pisteitä haalarista.

Tarkemmat asutiedot: UFO No More, päivätilaisuus ja konsertti

Kuninkaanlinnan vastaanotot

Keskiviikkona 13.9. kuningas vastaanotti valtiopäivien ja hallituksen sekä hovin lahjat. Valtiopäivät ja hallitus muistivat hallitsijaa ruotsalaistaitelija Lars Lerinin akvarellia mukailevalla kuvakudoksella. Kokoa teoksella on 8 m2, ja sen paikaksi on valittu kuninkaanlinnan läntinen porraskäytävä, jota mm. turistit kulkevat linnaan saapuessaan.

Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Hovin työntekijöiltä Kaarle Kustaa sai lahjaksi kaksi monogrammiaan, jotka on sijoitettu Logårdenin puutarhan portille kuninkaanlinnan Skeppsbron puoleiselle sivulle. (Huom! Alla olevan tyylisten kuvagallerioiden kuvat voi klikata auki suuremmiksi!)

  • Kuningatar Silvia: puuterinpinkki Valentinon takki on tuttu mm. prinsessa Estellen kastejuhlasta. Ulkona Silvialla oli lämmikkeenä asuun sointunut huivi.
  • Kruununprinsessa Victoria: By Malinan harmaansininen mekko sekä Pradan vaaleansininen takki.
  • Prinsessa Sofia: By Malinan kuviollinen pusero ja hame sekä Andiatan vaaleansininen trenssitakki.
  • Prinsessa Madeleine: Salonin kukkakuviollinen mekko sekä Alberto Bianinin harmaa takki.
  • Prinsessa Christina: viininpunainen takki ja musta hame.

Timanttisalongin suosikki: Ehdottomasti Silvia! Nuorempien prinsessojen takkivalinnat eivät minusta oikein sointuneet mekkoihin.

Torstaina 14.9. kuningaspari vielä vastaanotti onnitteluja eri instituutioilta. Tuolloin kuningatar Silvia oli pukeutunut hopeiseen jakkupukuun.

Kuningaspari vastaanottamassa Ruotsin läänien maaherrojen lahjaa. Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Tarkemmat asutiedot: UFO No More ja The Court Jeweller

Kuninkaallista pukuloistoa Drottningholmissa

Torstain iltaohjelma järjestettiin kuningasparin kotona Drottningholmin linnassa. Kuninkaallisen oopperan juhlaesitykseen ja sen jälkeen kuningasparin isännöimälle illalliselle osallistuivat myös pohjoismaiset arvovieraat.

Pukukoodina oli black-tie eli smokki, joten kyseessä oli juhlava iltatilaisuus, mutta suurimpia jalokivikoruja ei nähty (Ruotsin naisilla on tosin tapana kantaa perhekunniamerkkejään ilman tiarojakin). Katsokaapas muuten herrojen rinnuksia: takkien liepeissä näkyi napeilta näyttäviä kunniamerkkien miniatyyriversioita.

  • Kuningatar Silvia: puuteripinkki Georg et Arendin iltapuku, simpukanmallinen Judith Leiberin iltalaukku, Jimmy Choon nudet kengät, kuningasperheen upeat Vasa-korvakorut sekä timanttikaulanauha.
  • Kruununprinsessa Victoria: Korallinvärinen Christer Lindarwin iltapuku (olkapään kukat ja höyhenet Tim Mårtensonin käsialaa), metallinhohtoiset kengät ja iltalaukku sekä näyttävät korvakorut Shouroukilta.
  • Prinsessa Estelle: H&M Conscious -malliston vihreä tyllipuku oli kruununprinsessa Victorian komerosta! Estellellä oli myös H&M:n iltalaukku, metallinhohtoiset ballerinat, simppeli helmirannekoru sekä The Court Jewellerin mukaan timanteista ja peridooteista koostuva korusetti (kaulakoru, sormus ja korvakortu).
  • Prinsessa Sofia: Lars Wallinin röyhelöinen kirkkaanpinkki iltapuku oli uusintakierroksella. Asusteina oli Christian Louboutinin pinkki iltalaukku, Gianvito Rossin nudet kengät sekä suvun ametistisetistä rannekoru ja korvikset.
  • Prinsessa Madeleine: olkaimeton vaaleanpunainen/nude Marchesan iltapuku, Valentinon kengät ja iltalaukku, Cartierin kultainen rannekoru, helmikorvakorut sekä timanttinen rintaneula hiuskoristeena.
  • Prinsessa Christina: violettia ja vihreää yhdistelevä kaftaanimainen iltapuku ja siihen sointuva huivi, Shouroukin näyttävät kaula- ja korvakorut, harmaat rusettikoristeiset kengät sekä valkoinen iltalaukku.

Timanttisalongin suosikki isäntäperheestä: Silvia vei niukasti voiton Victoriasta! Sofian puku tuntui olevan liikaa – runsas helma ja pitkät hihat olisivat olleet tasapainoisempi kokonaisuus avonaisemmin kaula-aukon kanssa. Madeleinen puku taas oli mielestäni upea (samoin kampaus!), mutta kaula-aukko oli turhan matalalla.

  • Kuningatar Margareeta: kukkakuvioinen mekko sai seuraa sen sävyjä toistavista kengistä, iltalaukusta ja huivista. Monirivinen helmikaulakoru sekä timanttiset helmikorvakorut ja rintaneula kruunasivat kokonaisuuden.
  • Kuningatar Anne-Marie: Celia Kritharioti metallinsininen iltapuku, siihen sointuva iltalaukku ja mustat kengät sekä valkoinen huivi. Koruiksi Anne-Marie oli valinnut mm. paksun helmikaulanauhan, helmikorvakorut sekä pukuun sointuneen safiiririntaneulan.
  • Kruununprinsessa Mary: Lasse Spangenbergin mustavalkoinen iltapuku sai seurakseen mustan huivin, iltalaukun ja kengät. Pieni väripilkahdus tuli turkoosikorvakoruista ja -sormuksesta, joiden lisäksi Marylla oli kasa rannekoruja, yksinkertainen kultainen kaulakoru sekä huonosti kuvissa näkynyt koru hiuksissa.
  • Kuningatar Sonja: Dundaksen punaisessa mekossa oli hiukan samaa henkeä kuin Sofian iltapuvussa: röyhelöitä, iso rusetti ja pitkät hihat. Puvun kanssa Sonjalla oli metallinhohtoiset kengät ja iltalaukku sekä kaunis valkoinen pitsikoristeinen huivi lämmikkeenä. Helmikorvakorujen lisäksi Sonjalla oli kasa rannekoruja.
  • Tohtori Jenni Haukio: metallinhohtoinen tummansininen polvipituinen mekko ja nudet kengät. Mekon rintamuksessa komeili pyöreä rintaneula.
  • Islannin Ensimmäinen nainen Eliza Reid: tummansinisessä polvipituisessa mekossa oli kaunis kukkaprintti. Kokonaisuuden kruunasivat mustat kengät ja iltalaukku sekä näyttävät statement-korvakorut.

Timanttisalongin suosikki ulkomaisista vieraista: Mary! Mustavalkoinen kokonaisuus oli todella elegantti ja toimi hyvin hollywood-laineiden kanssa.

Pukukoodin tulkinnassa oli tällä kertaa aikamoinen hajauma. Tästä oli jossain suomalaisessakin lehdessä juttua, että miksi Suomen ja Islannin presidenttien rouvilla oli lyhyet helmat. Googlailin asiaa, ja ilmeisesti naisille pitkä puku on perinteisin valinta smokin rinnalle, mutta nykyisin kai lyhyempikin helma käy, kunhan asu on juhlava.

Mutta eivätpä olleet kaikki kuninkaallisetkaan tällä kertaa ihan samoilla linjoilla. Presidenttien rouvat ja Margareeta tuntuivat olevan menossa päivätilaisuuteen, Victoria, Sofia ja Mary taas voisivat osallistua Nobeleihin näissä puvuissa. Muut ovat jotain siltä väliltä. 😀 Ulkomaisista kuningattarista Anne-Marie osui parhaiten isäntäperheen tyyliin.

Kuva: Clément Morin / Kungl. Hovstaterna

Tarkemmat asutiedot: UFO No More ja The Court Jeweller

Ps. Koostin Seuran puolelle jo aiemmin kiinnostavia yksityiskohtia juhlallisuuksista! Postaus löytyy täältä.

4 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaallista pukuloistoa Tukholmassa, osa 1

  1. Maryn mustavalkea iltapuku oli upea. Samoin tykkäsin Victorian korallin värisestä puvusta, vaikka olisi ehkä sopinut paremmin kevääseen tai kesään, mutta menköön nyt alkusyksyynkin 😀 Estellen äidiltä muokattu asu oli niin symppis! Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa tullaan näkemään esim. Nobeleissa hänellä äitinsä (tai miksei Silviankin!) iltapukuja myös. Hienoa, että tää äidiltä tyttärelle-kierrätys vaan lisääntyy uudella sukupolvella, kun mm. Norjan Ingridkin on äitinsä mekkoja käyttänyt.

    • Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi näiden nuorten naisten asuvarasto muodostuu. Omia vaatteita on tietty hankittava, sillä kyllähän äideilläkin on tarvetta edustusasuille vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Mutta paitsi ympäristön myös julkisuuden kannalta on ihan fiksua aloittaa “vaatimattomasti”. Näillä juuri aikuistuvilla ei luonnollisesti ole vielä kummoisia ansioita julkisessa palveluksessa, joten ehkä ei heti ensimmäiseksi halua saada sellaisia “luksusprinsessa”-otsikoita. 😀

      Muutenkin olisi kiva nähdä monia iltapukuja uudelleen! Kyllä moni kuninkaallinen kierrättääkin, mutta väistämättä nuorena on erilainen maku ja kroppakin muuttuu ajan myötä. Uusi sukupolvi voi antaa uuden mahdollisuuden monille asuille. 🙂

Jätä kommentti