Ruotsin kuningasperheen suosituin jäsen on pitkään ollut aivan kiistattomasti kruununprinsessa Victoria, jonka suosio näkyi jälleen iloisten 40-vuotisjuhlien aikana viikonloppuna. Kruununprinsessan syntymäpäivä 14. heinäkuuta on Ruotsissa perinteinen juhla, Victoriadagen, ja tänä vuonna menot olivat hieman tavallista suuremmat pyöreiden vuosien kunniaksi. Tavallisesti yksipäiväinen juhla vietetään aina Öölannin saarella, jossa kuningasperheen kesäpaikka Solliden sijaitsee, mutta nyt juhlaa oli hieman venytetty niin, että tapahtumat alkoivat perjantaina aamupäivällä poikkeuksellisesti Tukholmassa, jossa oli ns. virallinen osuus. Kuningasperhe matkusti illaksi Öölantiin, jossa juhlat jatkuivat illalla ja lauantaina päivällä. Psst, osassa kuvia on taas galleria-toiminto, eli nuolista siirtyy seuraavaan.
Tukholmassa aloitettiin Te Deum -kiitosjumalanpalveluksella, johon osallistui virallisen Ruotsin edustajia. Kutsuvieraille oli sen jälkeen vastaanotto kuninkaanlinnan Logården-puutarhassa. Vastaanotolla pidettiin puheita ja jaettiin lahjoja päivänsankarille: olin hieman kateellinen, kun luin Victorian saaneen hovilta hopeisen muistikirjan! Myös hallituksen ja parlamentin antama tyylikäs hopea-punakultainen maustesetti sopisi keittiööni varmasti paremmin kuin hyvin. Svensk Damtidning muuten haastatteli Victoriaa pikaisesti, ja kävi ilmi, että Estelle oli antanut äidilleen lahjaksi piirrustuksen. 🙂 Muun muassa päivänsankarin isä kuningas Kaarle Kustaa piti onnittelupuheen vastaanotolla. Kun vieraille tarjottiin lounas, lähti kruununprinsessaperhe hevosvaunuajelulle keskustan poikki. Tukholma-osuus oli siinä, eli ei mitään kovin poikkeuksellista, mutta Victoria tuskin on toivonutkaan prameita juhlia. Tukholmassa nähtiin koko kuningasperhe, kuninkaan sisaret sekä prinssi Danielin vanhemmat Ewa ja Olle Westling ja Anna-sisko.
Päivänsankari oli hehkuvan kesäinen hempeässä perhosmekossaan! Muutenkin kuosit olivat selkeästi perheen naisten suosiossa: rohkeaa kuviointia löytyi myös Madeleinen ja Sofian asuista. Madeleinen vaaleansininen mekko oli ehkä aavistuksen liian tätimäinen omaan makuuni, mutta ihailin hänen päähinettään! Sofia jatkoi omalla rohkealla tyylillään, ja en oikein osaa sanoa, että menikö nappiin vai ei. Tuntuu, että asussa oli liikaa kaikkea, mutta sitten jotenkin yllättävän toimivia elementtejä kuitenkin. Kuningatar Silvia meni tutulla ja turvallisella linjalla kaikkien muidenkin puolesta, niin taattua Silviaa oli perjantainen turkoosi jakkupuku. On muuten pakko ihailla kuninkaallisten kykyä sävyttää koko perhe tai vaikka koko suku nätisti yhteensointuviksi. Ihanan harmonisia kuvia! Leonore ja Nicolas hauskuuttivat taas juoksentelemalla ympäriinsä, ja he itse asiassa puuttuvat koko perheen yhteiskuvista. Ehkä Madeleine ei halunnut toistaa viime kesän yhteiskuvatilannetta, jossa Leonoren saaminen kuvaa vei paljon aikaa ja vaati monen hengen ponnisteluja, ja päätti päästä tänä vuonna helpommalla. Ruotsin kuningasperheen tapahtumat ovat sympaattisia juuri lasten mukanaolon takia, on mielenkiintoista seurata, millainen serkuslaumasta muodostuu kunhan kaikki vähän kasvavat.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...