Aamulla maailma heräsi uutiseen Lontoon Buckinghamin palatsissa pidettävästä hovin hätäkokouksesta, johon kuningatar Elisabet oli kutsunut koko henkilökuntansa, Skotlannin Balmoralin linnaa myöten. Koko maailma tuntui seonneen hetkessä ja luonnollisesti monien ensimmäinen ajatus oli, että jompikumpi hallitsijaparista oli kuollut tai vakavasti sairastunut. Jonkinlaisia vahvistuksia tuli, että kyse ei kuitenkaan olisi kuningattaren eikä prinssi Philipin terveydestä, mutta mystistä uutista koskevaa tiedotusta odotettiin ensin klo 10 asti Suomen aikaa ja sitten tiedotusta siirrettiin klo 12 alkavaksi.
Odottavan aika on pitkä, ja suosittuja veikkauksia uutisaiheeksi olivat kuningattaren luopuminen kruunusta, prinssi Harryn kihlausilmoitus, prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen kolmas lapsi tai jonkun muun kuninkaallisen perheen jäsenen kuolema. Nettikansa löi tietysti leikiksi, ja Twitterissä pyöri vaikka minkälaista vitsiä aiheesta: kuningatar ja Philip trollaavat, ilmoittavat ottavansa uuden corgi-koiran tai valtaavansa Amerikan siirtomaat uudestaan.
Koska uutisen kertomista lykättiin, ja kyse ei ollut kuolintapauksesta, en odottanut kovin mullistavia uutisia. Brittihovi on melko konservatiivinen viestinnässään, ja siellä on totuttu kyllä hoitamaan vaikka minkälaisia tilanteita. Tietysti kuitenkin tämänkaltainen suurempi henkilökunnan kokoontuminen on harvinainen tapaus – mikä tiedotus vaatii koko henkilökunnan liikkeellepanon varhain aamulla lyhyellä varoitusajalla? Jos kyse olisi ollut iloisista perheuutisista, kuten kihlauksesta tai raskaudesta, ei tällaista ruljanssia olisi järjestetty. Oma veikkaukseni oli, että kyse voisi olla muutoksista kuningattaren henkilökunnassa. Lord Chamberlain, eli kuningattaren henkilökunnan ja taloudenpidon “päällikkö” on melkein 70-vuotias ja ollut virassa jo yli 10 vuotta.
Kello löi 12 ja hovin Twitter-tilille ilmestyi tiedotus, että prinssi Philip jää kesän jälkeen eläkkeelle kuninkaallisista edustustöistä. Kesäkuussa 96 vuotta täyttävä prinssi on ollut viime vuosinakin aktiivinen kuninkaallisessa työssään, ja viime vuoden työtehtävien saldoksi laskettiin yli 200 – ihailtava saavutus ikäänsä nähden, varsinkin, kun nuoremman sukupolven luvut jäivät jälkeen Philipistä. Prinssiä pidetään korvaamattomana tukena kuningattarelle, jonka kanssa hän on ollut naimisissa ensi marraskuussa 70 vuotta.
Philip ei ole ensimmäinen eurooppalainen eläköitynyt prinssipuoliso. Vuodenvaihteessa 2016 Tanskan kuningatar Margareeta ilmoitti uudenvuodenpuheessaan, että hänen puolisonsa prinssi Henrik jää eläkkeelle prinssipuolison tehtävistä. 80-kymppinen Henrik on sen jälkeen nähty kuningattaren kanssa harvakseltaan, mutta selvästi eläkepäivät ovat tehneet prinssille hyvää. Kuninkaallisten kruunusta luopuminen ja eläkkeelle jääminen on ollut ajankohtainen aihe jo pitkään, ja luulen, että brittihovista tuleva esimerkki on aika painava puoltolause käytäntöä kohtaan. Saa nähdä, miten yleinen tavasta tulee Euroopan kuninkaallisissa perheissä. Tänään julkaistussa tiedotteessa mainittiin erikseen, että kuningatar jatkaa työtehtäviään normaalisti, vaikka hänkin täytti vastikään 91 vuotta. Se on tehty melkoisen selväksi, että kuningatar Elisabet ei luovu kruunusta, mutta Philipille varmasti kaikki suovat mielellään rauhalliset viimeiset vuodet.
Prinssin eläkkeelle jääminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että hänen yli 200 työtehtävän panoksensa jää vapaaksi muille. Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen on pitkään lupailtu ryhtyvän kokopäiväisiksi kuninkaallisiksi, kuten heidän asemansa tulevaisuuden hallitsijoina edellyttää. Pari on muuttamassa Lontooseen, jossa prinssi George aloittaa esikoulun syksyllä, ja Williamin ajat helikopterilentäjänä ovat pikkuhiljaa takanapäin. Williamin ja Catherinen kohdalla lupauksia on aiemminkin tehty paljon, ja monet ovat suhtautuneet varauksella tälläkin kertaa, mutta prinssi Philipin poisjääminen on mielestäni selkeä viesti, että nuorempi väki aktivoidaan nyt tosissaan – ja hyvä niin! Toivottavasti emme tällä kertaa joudu pettymään, sillä Williamilla ja Catherinella ei ole enää hirveästi varaa vastaanottaa kritiikkiä alhaisista työmääristä. Suhtaudun kuitenkin lupaavasti herttuaparin tulevaisuuteen. Oikein hyviä eläkepäiviä prinssi Philipille!