Presidentti Koivistolle järjestettiin Serafim-soitto Tukholmassa

Presidentti Mauno Koivisto saatettiin eilen viimeiselle matkalle valtiollisin menoin Helsingissä. Tuomiokirkossa pidettyyn siunaustilaisuuteen osallistui valtionjohdon ja muiden kutsuvieraiden lisäksi myös runsaasti kansalaisia. Hautajaissaatto Helsingin keskustan läpi keräsi kaduille arviolta kymmenien tuhansien ihmisten yleisön, ja presidentin haudalla Hietaniemen hautausmaalla kävi illan mittaan runsaasti ihmisiä osoittamassa kunnioitusta edesmenneelle presidentille. Naapurimaassa Ruotsissa Serafiimiritarikunta muisti Koivistoa omalla seremoniallaan.

koivisto_arkku
Oikealla alhaalla rouva Tellervo Koivisto ja tytär Assi Koivisto perheineen. Kuvakaappaus YLEn lähetyksestä.

Serafiimiritarikunta on Ruotsin vanhin ja arvostetuin, ja jäsenyys myönnetään nykyisin vain kuninkaallisen perheen jäsenille sekä ulkomaisille valtionjohtajille tai näihin rinnastettaville henkilöille. Presidentti Mauno Koivistolle tämä kunnia myönnettiin huhtikuussa 1982. Koiviston kuoleman jälkeen suomalaisia elossa olevia jäseniä on kolme: presidentit Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.

Ritarikunnalla on omat perinteensä kunnioittaa edesmenneitä jäseniään, ja koska edellisistä Suomen presidentin hautajaisista on yli 30 vuotta, Serafim-soitto ei välttämättä ole tuttu käsite kovin monelle suomalaisille.

Koivisto_vaakuna_hovstaterna
Presidentti Mauno Koiviston vaakuna. Kuva: Kungl. Hovstaterna

Serafiimiritarikunnan kaikilla jäsenillä on oma vaakunansa. Jos uudella jäsenellä ei ole vaakunaa entuudestaan, sellainen tehdään. Kun ritarikunnan jäsen menehtyy, hänen vaakunansa viedään kuninkaanlinnasta Riddarholmin kirkkoon, jonka seinälle se ripustetaan. Nykyisin vaakunoihin kaiverretaan myös kuolinpäivä ennen Serafim-soittoa.

Riddarholmin kirkko on Serafiimiritarikunnan kotikirkko ja myös Tukholman vanhin rakennus. Sinne haudattiin Ruotsin kuninkaat satojen vuosien ajan, joten kyseessä on todella arvokas paikka. Kirkon seiniltä löytyvät kaikkien Suomen edellisten presidenttien vaakunat, poislukien Ståhlberg ja Ryti, jotka eivät Serafiimiritareita olleet. Osa elossa olevien jäsenten vaakunoista on nähtävillä Tukholman kuninkaanlinnassa, ja suosittelen lämpimästi tutkimaan niitä ensi kerralla käydessä. Vaakunat ovat todella oma taiteenlajinsa!

Eilen torstaina hieman ennen puoltapäivää Ruotsin aikaa presidentti Koiviston vaakuna siis kuljetettiin sotilassaattueessa kuninkaanlinnasta Riddarholmin kirkkoon, jossa se oli esillä kirkon etuosassa seremonian ajan. Käytännössä Serafim-soitto tarkoittaa sitä, että kirkon kelloja soitetaan tunnin verran vainajan kunniaksi. Seremonia järjestetään aina hautajaispäivänä.

Riddarholmin kirkko ei ole ollut vuosisatoihin jumalanpalveluskäytössä, joten Serafim-soitot ovat niitä harvoja tilaisuuksia, kun kelloja nykyisin soitetaan. Kirkko on seremonian aikana aina avoin yleisölle, ja kuningashuoneen nettisivuilla ilmoitetaan ennakkoon päivä ja kellonaika. Tilaisuus on pienimuotoinen, mutta kaunis ja vanha perinne, jolla on helppo kunnioittaa juurikin ulkomaisia merkkihenkilöitä, joiden hautajaisiin kuningasperhe tai ritarikunnan edustajat eivät osallistu.

Riddarholmskyrkan, Stockholm.The Riddarholmen Church.
Riddarholmskyrkan. Kuva: Kungl. Hovstaterna
riddarholmskyrkan_kungl.hovstaterna
Kirkon sisäosa. Seinillä näkyy ritarikunnan jäsenten vaakunoita. Kuva: Kungl. Hovstaterna

Päivitys: 9. huhtikuuta 2021 kuolleen Edinburghin herttuan prinssi Philipin Serafim-soitto pidettiin prinssin hautajaispäivänä 17.4.2021 klo 12-13 Ruotsin aikaa. Ruotsin hovin tiedote ja kuvia prinssistä kuningasperheen kanssa löytyy täältä.

Artikkeli julkaistu alun perin toukokuussa 2017. Päivitetty huhtikuussa 2021: korjattu tekstiä ja uusittu kappalejakoa.

Jätä kommentti