Vuoden toiset kuninkaalliset brittihäät ovat jo ylihuomenna! Hovi on julkistanut tänään prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin hääseurueen. Mukana ei ole suuria yllätyksiä, mutta tässä tuli todistettua, että lehdistökin osuu toisinaan oikeaan, sillä morsiuslasten kohdalla huhupuheet osoittautuivat tosiksi!
Prinsessa Eugenie kertoi jo aiemmin haastattelussa pyytäneensä isosiskoaan prinsessa Beatricea kaason kunniatehtävään. Sisarukset tiedetään hyvin läheisiksi, joten Beatrice oli odotettu valinta. Bestmanina toimii Jackin pikkuveli Tom, jota myös osattiin veikata rooliin. Alla hovin instagram-päivitys, jossa on suloiset lapsuudenkuvat sekä morsiamesta ja sulhasesta sisaruksineen, sekä hääparista yhdessä.
Morsiuslapset ovat perinteinen osa kuninkaallisia häitä, ja ne ovat myös monen kuninkaallisen tai melkein-kuninkaallisen ensimmäisiä “edustustehtäviä”. Omat spekulaationi osuivat lähes kokonaan oikeaan. Kunniatehtävän ovat saaneet:
- Cambridgen prinsessa Charlotte, 3 vuotta
- Peter ja Autumn Phillipsin tytär Savannah Phillips, 7 vuotta
- Peterin ja Autumnin tytär Isla Phillips, 6 vuotta
- Zara ja Mike Tindallin tytär Mia Tindall, 4 vuotta
- Lordi ja lady Frederick Windsorin tytär ja Eugenien kummityttö Maud Windsor, 5 vuotta
- Laulaja Robbie Williamsin ja Ayda Fieldin tytär Theodora Williams, 6 vuotta
- Cambridgen prinssi George, 5 vuotta
- Pankkiiri Olivier de Givenchyn ja Zoe de Givenchyn poika Louis de Givenchy, 6 vuotta
Lisäksi hovin tiedotteen mukaan prinssi Edwardin ja kreivitär Sophien lapsille, lady Louise Windsorille ja Severnin varakreivi Jamesille, on varattu omat erityisroolit hääseurueessa. Lady Louise, 14, ja James, 10, olisivat jo hieman vanhoja morsiuslapsiksi, mutta mukavaa, että heidätkin on huomioitu. Näin ollen tänä vuonna syntyneitä prinssi Louisia ja Lena Tindallia lukuun ottamatta kaikki kuninkaallisen perheen lapset ovat mukana hääseurueessa!
Blogin hääsivulla ja muistaakseni jossain postauksessakin arvuuttelin hääseuruetta, ja veikkaukseni olivat näitä perheen ja suvun ulkopuolisia lapsia lukuunottamatta oikeassa. Lehdistössä on kirjoiteltu kesästä asti Theodora Williamsin ja Louis de Givenchyn mukanaolosta, mutta omaan korvaani väitteet tuntuivat kummallisilta. Tällä kertaa lehdistö oli kuitenkin oikeassa, ja puheet pitivätkin paikkansa.
Postaan huomenna hieman häiden ennakkotunnelmasta, ja viikonloppu meneekin sitten häitä purkaessa. Häitä voi siis seurata Suomessa ainakin Yle Areenasta suorana. Brittiläinen ITV vastaa häiden televisioinnista, mutta en osaa vielä sanoa, voiko lähetystä seurata esimerkiksi Youtubesta. Palaan asiaan blogin Facebook-sivulla myöhemmin!