Mitä prinsessa Eugenien häistä jäi mieleen?

Tässä vielä kertausta perjantaisista prinsessahäistä. Tämän postauksen myötä prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin häät on käsitelty minun osaltani. Palataan siis hetkeksi Windsorin tunnelmiin, ja muistellaan häiden kohokohtia ja liikuttavimpia hetkiä. Mitä teille jäi mieleen perjantaista?
Prinsessa Eugenie ja Jack Brooksbank olivat 17. kuninkaallinen Pyhän Yrjön kappelissa vihitty pari. Häät olivat Britannian ensimmäiset prinsessahäät sitten vuoden 1973, jolloin Eugenien täti prinsessa Anne avioitui ensimmäisen kerran. Prinsessa Annen ja prinsessa Eugenien häiden välissä on tietysti nähty monet prinssihäät, kun Eugenien serkut, sedät ja oma isä ovat menneet naimisiin, mutta prinsessahäissä on ihan omanlaisensa tunnelma. Tässä minun poimintojani perjantailta.
Embed from Getty Images
Ensimmäisenä mieleen jäi kaunis ja onnellinen hääpari. Olen maininnut aiemminkin, että monipuolisesta ja mielipiteitä herättävästä tyylistään tunnetun prinsessa Eugenien häälook todella jännitti minua. Huoli oli kuitenkin aivan turhaa, sillä Eugenie todella säteili hääpäivänään, ja hänen molemmat pukunsa, eli varsinainen hääpuku ja iltajuhlassa nähty vaaleanpunainen iltapuku jäivät mieleeni viime vuosien kuninkaallisten hääpukujen parhaimmistona. Morsiamen lisäksi myös sulhanen oli parhaimmillaan, komeana saketissa ja myöhemmin smokissa iltajuhlassa. Hermostuneelta vaikuttanut Jack hurmasi sympaattisella olemuksellaan. Sulhanen oli melkein koko vihkitoimituksen ilman silmälaseja, mutta Eugenien saapuessa kirkkoon olivat lasit hetket aikaa silmillä, jotta Jack näkisi morsiamensa kunnolla. Aww! Parihan on tutustunut toisiinsa jo vuonna 2010, ja takana on siis hyvin pitkä seurustelu, mutta rakkaus ei näytä onneksi kadonneen mihinkään!
Prinsessa Eugenien häätiara oli sen luokan yllätys, että se täytyy mainita erikseen. Pidin äidin tiaraa niin varmana valintana, etten alkanut tosissani edes läpikäymään muita vaihtoehtoja. Eugenie kuitenkin yllätti, ja kutreilla nähtiin Greville Emerald Kokoshnik Tiara, jota ei ole nähty aiemmin kenenkään kuningasperheen jäsenen käytössä, vaikka tiara on ollut perheen omaisuutta yli 70 vuotta. Kaunis timanteista koostuva ja smaragdein koristeltu tiara oli poikkeuksellinen valinta myös siksi, että häätiaroissa harvemmin on värillisiä kiviä. Smaragdit kuitenkin sopivat Eugenielle täydellisesti!
Embed from Getty Images
Harkitsin pitkään, lähdenkö Lontooseen livebongaamaan hääparia, mutta lähetystä katsoessa olin hyvin tyytyväinen omaan sohvastudiooni. Syksyiset häät olivat todellakin syksyiset, sää näytti ihan jäätävältä tuulen takia! Vierailta lensi hattuja, kädet olivat kananlihalla yhdellä jos toisella ja pelkäsin kappelin sisäänkäyntejä reunustavien kukkakoristeiden kestävyyttä. Tuuli myös lennätti helmoja, ja vieraista oli vaikea löytää hyviä kuvia, kun kaikilla näytti olevan toinen käsi pitämässä hattua ja toinen helmaa. Ei käynyt yhtään kateeksi linnan pihalle kutsuttua väkijoukkoa. 😀 Pistin myös merkille, että yllättävän moni oli pukeutunut kesäisen kevyesti. Kuninkaallisiin häihin ei tietenkään marssita ihan samalla tavalla arkitakki päällä kuin me tavikset ehkä tekisimme, mutta paksummat kankaat, takkimekot tai joku juhlatakki olisivat olleet omiaan syyshäihin.
Embed from Getty Images
Syyshäät olivat ihanan raikas valinta ainaisten kesähäiden sijaan, ja vuodenajan tunnelmaa oli saatu kauniisti mukaan koristeissa ja kakussa. Kappelin sisäänkäynneillä ja sisällä kuoriosassa lähellä alttaria oli kauniita asetelmia, jotka olivat hollantilaisen floristi Rob van Heldenin käsialaa. Jo yli 30 vuotta sitten lontoolaistuneen van Heldenin tiimiin kuuluu myös hänen sisarensa Patrice van Helden Oakes, joka teki morsiuskimpun. Näyttäviin asetelmiin käytettiin Windsorin puistosta kerättyä lehvästöä ja kukkaoksia, erilaisia ruusuja, hortensioita, daalioita, marjoja sekä ambrapuuta. Asetelmat heijastavat syksyn rikasta värimaailmaa. Morsiuskimppu muuten vietiin häiden jälkeen perinteiseen tapaan Westminster Abbeyyn tuntemattoman sotilaan haudalle – perinne, jonka kuningataräiti Elisabet aloitti häissään vuonna 1923.
Embed from Getty Images
Embed from Getty Images
Lontoolaisleipuri Sophie Cabotin luoma hääkakku oli myös todella kaunis. Suklainen red velvet -kakku oli kaukana perinteisestä hedelmäkakusta, jota brittikuninkaallisten häissä on yleensä tarjoiltu, mutta prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tavoin hääpari lähti rohkeasti omalle linjalleen hieman modernimpaan makumaailmaan. Kakun ulkonäössä oli kuitenkin myös menneiden vuosikymmenten tyyliä. Cabotin järjettömän yksityiskohtaiset lehtikoristeet olivat upeita!
Embed from Getty Images
Eugenien ja Jackin vihkiminen oli selvästi perinteisempi kuin toukokuussa näkemämme. Syy on ihan luonnollinen – hääparin kumpikin osapuoli on peribrittejä, joten seremoniassa ei ollut tarvetta yhdistellä kahden kulttuurin perinteitä, kuten Harryn ja Meghanin häissä. Kuitenkin muutamia persoonallisia valintoja nähtiin, esimerkiksi oopperatenori Andrea Bocelli, joka esitti kirkossa Ave Marian sekä Panis Angelicus -hymnin. Kaasona toiminut prinsessa Beatrice luki kirkossa parin itse valitseman tekstin, pätkän F. Scott Fitgeraldin klassikkoteoksesta The Great Gatsby. Valinta herätti ihmetystä, mutta kuninkaallistoimittaja Rebecca English valotti sen taustaa twitterissä. Prinsessa Eugenie sattui lukemaan kirjan hieman hänen ja Jackin ensitapaamisen jälkeen, ja tämä tietty kohta, jossa päähenkilö Jay Gatsbya kuvaillaan, oli tuonut hänelle mieleen Jackin. Eugenie on aiemminkin kuvaillut sulhastaan henkilöksi, joka saa muut tuntemaan olonsa mukavaksi. Valinta oli mielenkiintoinen ja parille itselleen merkityksellinen, joten harmi, että niin moni lähti netissä mollaamaan sitä. Toisenlainen persoonallinen valinta, joka ei tosin liittynyt seremoniaan, oli morsiamen toive hänen leikkausarpensa näkymisestä hääpäivänä. Kunnioitettava päätös, jota kukaan ei ikimaailmassa odottanut.
Embed from Getty Images
Häistä jäi mieleen myös morsiamen isä. Tiedän prinssi Andrew’n taustat pääosin, mutta hän on jäänyt minulle aika etäiseksi hahmoksi, josta minulla on hyvin ristiriitainen kuva. Nuori sotasankari ja kuninkaallisen laivaston kasvatti, sittemmin monissa kohuissa pyörinyt playboy-prinssi, joka nauttii kuninkaallisen aseman eduista vähän liikaakin. Toisaalta taas rakastava perheenisä, joka on onnistunut pitämään ydinperheensä koossa ja läheisenä avioerosta huolimatta. Tätä perheenisän puolta pääsimme näkemään perjantaina, sillä monet pistivät merkille prinssin selkeästi tunteellisen olemuksen. Andrew’n tunteellisuus kanavoitui jostain syystä Eugenien hääpuvun laahuksen hoitamiseen, ja päivän aikana oli monta hetkeä, jolloin prinssi sympaattisesti touhotti laahuksen kimpussa. Raporttien mukaan Andrew myös piti hääjuhlassa tunteikkaan puheen, jonka lopuksi hän kuninkaallisen perheen jäykiksi kuvailluista tavoista poiketen halasi vävypoikaansa.
Myös muut Yorkit ansaitsevat maininnan. Herttuatar Sarah on piristysruiske missä tahansa tilanteessa, ja “sooloilu” alkoi jo kirkolle saapuessa, kun herttuatar nousi autosta ja suuntasi kirkon portaiden sijaan yleisön luokse tervehtimään ilmeisesti väkijoukosta bongaamansa tuttavaa. Lyön vetoa, että moni katsoi häitä ihan vain Sarahin takia. 😀 Prinsessa Beatrice puolestaan ansaitsee pisteitä tyylikkyydestään sekä rohkeudesta, sillä kaason tehtäviin kuului siis lukeminen kirkossa – ei helpoin tehtävä lukihäiriöistä kärsivälle prinsessalle, mutta hän suoriutui tehtävästä kunnialla.
Embed from Getty Images
Suloiset morsiuslapset on myös pakko mainita! Perheen pienimmät eivät aiheuttaneet samanlaista show’ta kuin Ruotsissa on totuttu esimerkiksi kuninkaallisissa ristiäisissä näkemään, mutta pirteää lapsilaumaa on aina hauska seurata – erityisesti prinsessa Charlotten vilkutuksia.
Embed from Getty Images
Häitä ympäröi vilkas keskustelu, josta kirjoitin juuri ennen häitä viime torstaina, ja keskustelu jatkui aktiivisena koko hääviikonlopun ja edelleenkin. Minusta esimerkiksi ilman vaunuajelua olisi pärjätty, mutta yleisesti ajateltuna häät tuntuivat oikein sopivilta prinsessan häiltä. Tähän tietysti auttoi se, että lauantainen juhla oli tiukan yksityinen, joten yleisön silmissä häät rajoittuivat siihen perjantaihin. Hovi yllätti positiivisesti runsaalla tiedotuksella ja materiaalilla. Omasta näkökulmastani siis oikein onnistunut kokonaisuus, mutta tiedän, ettei Britanniassa kaikki ole ihan vakuuttuneita. Eugenie ja Beatrice ovat epäkiitollisessa asemassa, sillä he ovat ensimmäiset prinsessat, joilta kuninkaallisen uran mahdollisuus on poissuljettu. Tämä on siis hovillekin uudenlainen tilanne, jossa monarkian perinteet ja uudistuspaineet joutuivat törmäyskurssille. Esimerkiksi vielä 60-luvulla vastaavanlaisessa asemassa ollut kuningattaren serkku prinsessa Alexandra, kuningas Yrjö V:n lapsenlapsi, sai itsestäänsevästi kuninkaalliset häät ja hän edustaa edelleen säännöllisesti. Silloin kuninkaallinen perhe oli tosin paljon pienempi, mutta kuitenkin. Minusta Eugenien häät olivat ihana piristys syksyyn, ja toteutus oli onnistunut, joten en purnaa ollenkaan, mutta kriittinen keskustelu Yorkien ja muiden pikkukuninkaallisten rooleista jatkuu ihan varmasti.

Jätä kommentti