Timanttisalongin blogijoulukalenterin 1. luukku!

Joulukalenteri_logo

Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille! Ihmeellisen nopeasti se aika vain kulkee, eikö vuosi vasta vaihtunut? 😀 Joka tapauksessa, kuun vaihtumisen myötä toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan Timanttisalongin ihkaensimmäistä blogijoulukalenteria!

Joulukalenterin konsepti lienee kaikille tuttu, eli 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu pieni postaus kalenterin aiheeseen liittyen. Aloin pohtia kalenteria lokakuussa, ja teema oli alusta asti selvä. Vuoden pimein aika kaipaa ehdottomasti vähän kimallusta ja säihkettä arkeen, siispä joulukalenterin aiheeksi valikoitui kuninkaalliset korut! Tunnetuimpaa korupuolta edustavat luonnollisesti tiarat, ja niitäkin tullaan kalenterissa kyllä näkemään. Kuningashuoneiden holveissa on kuitenkin sen verran muitakin merkittäviä, kauniita, arvokkaita ja ikonisia koruja, etten halunnut rajata kalenteria vain tiaroihin. Seuraavien viikkojen aikana uppoudutaan siis jalokivien säkenöivään maailmaan aina rintaneuloista tiaroihin.

Olen valinnut kaikkien luukkujen sisällön itse. Mukana on monia kuuluisia koruja, mutta tunnetusti tykkään vaihtelun vuoksi nostaa esiin myös niitä vähän vieraampia ja tuntemattomampia aarteita. Luukuista löytyy tarinaltaan, statukseltaan ja karaateiltaan erilaisia kappaleita, ja hiljainen tavoitteeni onkin, että kaikki löytäisivät jonkun uuden suosikin kalenterin aikana. Siirrytään pitemmittä puheitta ensimmäiseen luukkuun! Blogiin tulee joulukuun aikana normaalejakin postauksia, esimerkiksi Nobelit ovat jo nurkan takana.

Erityiskiitokset Mialle joulukalenterin logon toteutuksesta!


Luukku 1 – Ruotsin timanttiset epolettikorvakorut

Ruotsin kuningashuoneen tiara- ja korukokoelma on suorastaan häikäisevä, ja nämä timanttiset epolettikorvakorut ovat yksi ehdoton suosikkini naapurimaan holvista. Niiden tunnetuin esiintyminen oli kruununprinsessa Victorialla kruununprinsessaparin häiden aattona järjestetyssä gaalassa vuonna 2010. (Tämä kyseinen look on muuten yksi kaikkien aikojen suosikkejani Victorialta.) Korvakorut on nähty häiden jälkeen pääosin kruununprinsessalla, mutta ne ovat koristaneet myös prinsessa Madeleinen korvia ainakin kerran.

Embed from Getty Images

Epoletit ovat sotilasuniformujen olkakoristeita, joilla on perinteisesti ilmaistu kantajan sotilasarvo. Monissa maissa niiden käytöstä on luovuttu ainakin normaaliyhteyksissä, ja ovathan nämä timanttiversiot kieltämättä vähän turhan arvokkaat ihan normaali työpäivään pidettäviksi. Korujen täsmällisestä alkuperästä ei ole tietoa, mutta ne on voitu valmistaa esimerkiksi jollekin kuninkaallisen perheen jäsenelle vaikkapa juhlauniformuun. Epolettien käyttäminen lopetettiin Ruotsissa 1930-luvulla, joten nämä ovat luultavasti siis sitä ennen valmistetut. Niiden muuntaminen korvakoruiksi oli aika fiksu veto, sillä ulkonäöltään epoletit kuitenkin sopivat hyvin siihen tarkoitukseen ja ainakaan mahdollisesti historiallisesti merkittäviä koristeita ei ole tarvinnut näin purkaa, vaikka niille ei mitään käyttöä nykypäivänä olisikaan. Olisi hauskaa tietää, paljonko korvakorut painavat. Säihkettä ja kimallusta niistä ei ainakaan puutu. Huolisin ne omaan korurasiaani koska vain!

Embed from Getty Images

2 kommenttia artikkeliin ”Timanttisalongin blogijoulukalenterin 1. luukku!

  1. Kiva idea joulukalenterille! Kiitos myös mielenkiintoisesta blogista. Löysin tänne tällä viikolla ja luin kaikki postaukset läpi. En viitsinyt kaikkiin kommentoida mutta yhteisesti sanon, että niitä on ollut mielenkiintoista lukea 🙂

    Tykkää

    • Kiitos, ja tervetuloa blogin pariin! 🙂 Kommentit ovat oikein tervetulleita, mukavaa vaihtaa ajatuksia toisten kanssa! Osallistuthan myös jouluarvontaan? Palautetta ja toiveita saa laittaa koska vaan, mutta nyt olisi erityisen otollinen hetki esittää niitä arvonnan yhteydessä, kun ensi vuoden postauslista on kehitteillä 😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s