Aika koota taas viime aikojen kuninkaallisia uutispaloja yhteen! Nyt kävi vahingossa niin, että kaikki uutisaiheet ovat niinkin tuoreita kuin ihan tältä viikolta. Tällä kertaa mukana mm. tiaroja valtiovierailuilta sekä yksi iloinen kotiinpaluu!
Alankomaiden kuningaspari Norjassa
Aloitetaan tiaroilla! 🤩 Kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima päättivät tänään kolmipäiväisen valtiovierailunsa Norjaan. Kuningasperheet ovat hyvin tuttuja toisilleen, ja tervetuloseremonioissa oli lämminhenkisen jälleennäkemisen tunnelmaa.
Kuningas Harald ja kuningatar Sonja sekä kruununprinsessa Mette-Marit ottivat vieraat vastaan kuninkaanlinnan aukiolla järjestetyssä tervetuloseremoniassa, ja sisällä linnassa seuraan liittyi myös prinsessa Märtha Louise. Kruununprinssi Haakon joutui jättämään vierailun alun väliin flunssaoireiden takia.
Norjan hovin mukaan tämä oli muuten kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan 100. valtiovierailu! Se on aika paljon 30 vuoden valtakauteen!
Uusiokäyttö oli selvästi päivän sana ensimmäisen päivän illallisella (ja päiväasuista ainakin Máximan ja Mette-Maritin asut tunnistan aiemmin nähdyiksi). Hienoa, että kierrättäminen tuntuu yleistyvän! Varmasti myös pandemia edelleen vaikuttaa niin, että nyt ei taida vielä olla sopiva aika liialliselle pröystäilylle.
Kuningatar Máximalla oli liukuvärjätty sinivihreä iltapuku, jonka olemme nähneet aiemmin valtiovierailulla Britanniassa muutama vuosi sitten. Pukuun kuuluu läpinäkyvä viitta, jonka Máxima oli jättänyt tällä kertaa auki. Tiaraksi kuningatar oli valinnut Alankomaiden upean suuren safiiritiaran, jonka seurana näimme niin ikään safiireista ja timanteista koostuvat ranne- ja korvakorut. Kunnianauhaa piti paikallaan yksi perhekokoelman rusettirintakoruista.
Kuningatar Sonja oli pukeutunut kirkkaaseen limenvihreään iltapukuun, joka on nähty aiemmin ainakin kuningasparin 80-vuotisjuhlissa muutama vuosi sitten. Sonja yhdisti puvun kanssa perheen upean smaragditiaran ja muita smaragdikoruja.
Myös kruununprinsessa Mette-Maritin yläosasta kukkakuvioilla koristeltu valkoinen iltapuku oli uudella kierroksella. Kutreilla kimmelsi kruununprinsessan siro päivänkakkaratiara. Korvissa näyttää olevan helmiriipuksilla varustellut timanttikorvakorut.
Prinsessa Märtha Louisen vaaleanliila iltapuku on tuttu prinsessa Madeleinen häistä vuodelta 2013. Tällä kertaa puvun parina oli kuningasperheen ametistitiara sekä ametisteista ja akvamariineista koostuva korusetti.
Kuningas Willem-Alexanderilla ja kuningatar Máximalla oli Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan kunniamerkit. Kuningas Haraldilla ja kuningatar Sonjalla oli puolestaan Alankomaiden Leijonan ritarikunnan merkit. Prinsessat kantoivat hiukan alempia alankomaalaisia kunniamerkkejä: Mette-Maritilla oli Orania-Nassaun ja Märtha Louisella puolestaan Kruunuritarikunnan merkki.
Monacon ruhtinatar Charlene on päässyt kotiin
Monacon hovi ilmoitti tämän viikon maanantaina, että ruhtinatar Charlene on (viimeinkin) päässyt kotiin! Charlenehan on ollut terveysongelmien vuoksi viimeiset puoli vuotta jumissa Etelä-Afrikassa. Hän matkusti lapsuutensa kotimaahan toukokuussa tapaamaan siellä asuvia perheenjäseniä ja ystäviä sekä tekemään luonnonsuojelutyötä. Ruhtinatar sai kuitenkin matkan aikana nenään, kurkkuun ja korviin vaikuttaneen tulehduksen, jonka myötä hän ei ole voinut lentää.

Hovi on ollut melko vaitonainen ruhtinattaren tilasta, mutta tiedossa on, että tulehduksen hoito vaati useamman operaation. Pitkä poissaolo ja hovin vaitonaisuus synnyttivät paljon huhuja ruhtinasparin avioliiton tilasta, ja Charlenen on juoruttu olleen pakosalla tai vastaavasti “karkotettu” Monacosta. Ruhtinas Albert torppasi huhuja hiljattain People-lehden haastattelussa, mutta tällaiset huhut eivät varmaan koskaan häviä tämän pariskunnan ympäriltä.
Puoli vuotta on pitkä aika olla erossa perheestä, varsinkin pienten lasten äidille, vaikka perintöruhtinas Jacques ja prinsessa Gabriella ovat käyneet välillä isänsä kanssa tervehtimässä Charlenea Etelä-Afrikassa. Charlene vaikuttaa omistautuneelta äidiltä, joten on vaikea kuvitella hänen olleen tarkoituksella näin pitkään erossa lapsistaan.

Äidin poissa ollessa kaksoset ovat mm. aloittaneet koulun, ja Gabriella oli myös loukannut itsensä, sillä pieni prinsessa saapui yhteen edustustilaisuuteen pyörätuolissa ja jalka kipsissä. Näiden uusien kuvien perusteella hän kuitenkin onneksi vaikuttaa jo toipuneen!
Belgian prinsessa Delphinen yllätysveto
Belgian kuninkaallisen perheen uusin jäsen prinsessa Delphine on ollut kuninkaallinen nyt vuoden. Pitkän ja kitkerän oikeustaistelun jälkeen näytti siltä, että kuninkaallinen uusperhe oli valmis rauhaan ja uuteen lukuun. Prinsessa Delphine on tavannut kuninkaallisia sukulaisiaan, ja kesällä hän oli mukana kansallispäivän paraatissa osana kuninkaallista seuruetta.
Olin alkujaan hyvin sympaattinen Delphinen tapaukselle ja iloinen hänen puolestaan, kun isyysjupakka selvisi virallisesti. Nyt kuitenkin koin jonkinlaisen pettymyksen, kun luin prinsessan osallistuvan Belgian Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudelle kaudelle.
Delphine osallistuu ohjelmaan hyväntekeväisyyden nimissä tarkoituksenaan kerätä rahaa ja huomiota Make a Wish -järjestölle, joka toteuttaa vakavasti sairaiden lasten toiveita. TTK ei ole mikään Temptation Island, mutta kuninkaalliset ja tv-kilpailut ovat yhdistelmä, johon suhtaudun varauksella.
Kuninkaallistenkin täytyy uusiutua ja tavoittaa kansa nykyaikaisin tavoin, mutta samalla pitää muistaa, että kuninkaalliset eivät ole viihdejulkkiksia samalla tavalla kuin esimerkiksi laulajat ja näyttelijät.
Delphinen tilanne on tietysti hieman erilainen kuin hänen sisarustensa. Hän on tehnyt uraa taiteilijana jo vuosikymmeniä. Prinsessa hän on ollut vasta vuoden, mutta tittelistä huolimatta hänellä ei ole edustusroolia, määrärahaa eikä paikkaa kruununperimysjärjestyksessä. En osaa sanoa, kuinka menestyksekäs hänen oma uransa on ollut, mutta oltaisiinko häntä kysytty ohjelmaan, jos hän ei olisi prinsessa?
Taiteilijan työ yleensä edellyttää jonkin verran julkisuutta, mutta rohkenen sanoa, että suurelle yleisölle Delphine on tuttu nimenomaan kuninkaallisesta kytköksestään. Tanssikilpailuun ehkä lähdetään hyväntekeväisyyden nimissä, mutta missä määrin osallistuminen hyödyttää taiteilija-Delphineä?
Tämäntyyppisissä viihdeohjelmissa yleensä mennään se oma persoona edellä. Eivät edustuskuninkaallisetkaan mitään robotteja ole, mutta he ovat julkisuudessa edustamansa instituution ja valtionpään nimissä. Tässä on varmaan nyt tulkintakysymys, että onko kyseessä arvokas hyväntekeväisyystyö ja modernia kuninkaallisuutta vai kuninkaallisella statuksella ratsastamisen makua. Itse valitettavasti kallistun nyt jälkimmäiseen.
Ikävä olla näin kyyninen, mutta kyllähän viihdejulkisuuteen hakeutuminen näin nopeasti sotii Delphinen aiempaa tarinaa vastaan. Tv-ohjelmaan hakeutuminen on vähän muutakin kuin vain halua tulla tunnustetuksi. Juuri tämäntyyppiset ongelmat ovat syy siihen, miksi tittelien kanssa eläminen on haasteellista niille, joille ei ole kokopäiväistä edustusroolia luvassa. Rajanveto on vaikeaa, ja toisaalta portteja on vaikea sulkea, kun ne kerran avataan.
Kuningatar Margareeta valtiovierailulla Saksassa
Tanskan kuningatar Margareeta on parasta aikaa valtiovierailulla Saksassa kruununprinssi Frederikin kanssa. En käy tässä vierailun ohjelmaa sen tarkemmin läpi, mutta Margareeta näytti upealta ensimmäisen päivän illallisella!

Kuningatar oli pukeutunut kauniiseen sinivihreään pitsipukuun, johon hän oli yhdistänyt helmikoruja. Kaunis Pearl Poiré -tiara tehtiin alun perin saksalaiselle Preussin prinsessa Louiselle, joten se sopi tietysti hyvin tälle vierailulle. Tiaraan sopiva helmikorusetti on myöhempää perua. Kuningatar kantoi tällä kertaa saksalaisesta kunniamerkistään vain sen pientä “pinssiversiota”.

Jos katsotte yllä olevia kuvia tarkasti, niin huomaatte kuningattaren kadottaneen rintakorusta yhden helmen. Margareetan saapuessa korussa on viisi päärynänmuotoista helmeä. Alemmassa kuvassa, jossa kuningatar istuu, korussa on jäljellä enää neljä helmeä. Yksi oli siis ilmeisesti tipahtanut! Toivottavasti joku sai helmen talteen! 😀
Perintösuurherttua Guillaume täyttää 40 vuotta
Päivän viimeinen aihe: Luxemburgin perintösuurherttua Guillaume täyttää tänään 11. marraskuuta 40 vuotta, paljon onnea!

Prinssi Guillaume Jean Joseph Marie syntyi vuonna 1981 silloisten perintösuurherttua Henrin ja perintösuurherttuatar Maria Teresan esikoisena. Guillaumesta itsestään tuli perintösuurherttua 18-vuotiaana vuonna 2000, kun hänen isoisänsä luopui vallasta, kuten Luxemburgissa oli muodostunut tavaksi. Guillaume on hyvin aktiivinen sekä kruununperijän virallisissa velvollisuuksissa että hyväntekeväisyystyössä.
Guillaume on naimisissa perintösuurherttuatar Stéphanien kanssa, ja pariskunnalla on vuonna 2020 syntynyt poika prinssi Charles.

Tiesitkö, että Guillaume…
- puhuu sujuvasti luxemburgia, ranskaa, saksaa, englantia ja espanjaa?
- on Luxemburgin asevoimien eversti?
- opiskeli Britanniassa kuuluisassa Sandhurstin sotakorkeakoulussa?
- on pikkuserkkunsa Belgian prinssi Emmanuelin kummi?
- soittaa kitaraa ja oli lapsena mukana kuorossa?
- tykkää lukea omaelämäkertoja?
Kiitos, ihana postaus 🎄
Kiva että tykkäsit!
Kiitos, kylläpä tuli tarpeeseen tämä uutiskatsaus! Marraskuun harmaus väistyi kun timantit loistivat.
Ihanaa että saamme taas tiarojen kimallusta oikein kunnolla. Esillä hovien isot ja komeimmat korut. Olikohan tuo pukujen kierrätys etukäteen sovittu juttu kun kaikilla oli. Kyllähän noita kelpaa käytää useammankin kerran, hyviä, kalliita pukuja.
Margareeta on yhä edelleen komea nainen.
Toivottavasti tuo pudonnut korun osa on tallessa. Siinä Ruotsin koruohjelmassahan sanoivat että nämä vanhat korut on hauraita.
Ruhtinatar Charlene on yksi minun suosikki kuninkaallinen. Ihana että hän pääsi kotiin lastensa luo.
Muuten mihin osoitteeseen voisi lähettää Mette-Maritille joulupostia?
Olipa hauskaa kyllä saada kunnon tiaraloistoa pitkästä aikaa!
Toivon myös, että pudonnut helmi on tallella. Toivottavasti ei kukaan ehtinyt esimerkiksi astua sen päälle!
Mette-Maritille voi kirjoittaa seuraavaan osoitteeseen:
Det Kongelige Hoff
Det Kongelige Slott
Postboks 1 Vika
0010 Oslo, NORWAY
Ihanaa, kunnon tiaroita ja juhla-asuja 🤩 Minunkaan mielestä Ttk ei ole ehkä ihan tyylikkäin hyväntekeväisyystempaus prinsessalle vaikka ohjelma on muuten kyllä onnistunut formaatti ja on sellaista koko perheelle sopivaa, hyvän mielen katsottavaa.
En ole itse katsonut Ttk:ta satunnaisia pätkiä lukuun ottamatta, mutta yleiskäsitykseni ohjelmasta on sinänsä ihan positiivinen. Se ei tietääkseni keskity skandaalijulkisuuteen. Tässä Delphinen kontekstissa vain päätös hypätä mukaan viihdeohjelmaan näin pian kuninkaalliseksi tultuaan (ja ilmeisesti sen enempää hovin tai muun kuninkaallisen perheen mielipidettä kyselemättä) on minusta kyseenalainen…
Charlenen kotiinpaluu jäi lyhyeksi. On ilmeisesti jossakin hoitolassa. Varmaan Ranskassa, tai Sveitsissä. Ilmeisen vaikea tilanne kun veljetkin ovat osallistuneet päätöksentekoon. Pikaista paranemista hänelle. Pääasia että jaksaisi olla äiti lapsilleen.
Ikävältä vaikuttaa Charlenen tilanne. ☹ Toivottavasti saa nyt toipua rauhassa. Olin vähän yllättynyt, että kaksosten annettiin poseerata kameroille niiden ikävä äitiä -kylttien kanssa.