30 faktaa kruununprinsessa Marysta

Tanskan kruununprinsessa Mary täyttää tänään 50 vuotta, paljon onnea! Merkkipäivän kunniaksi tein yhteenvedon kuluneen juhlaviikon ohjelmasta ja listasin myös 30 faktaa kruununprinsessasta.

Kruununprinsessa Mary juhlii syntymäpäivää tänään yksityisesti lähipiirin kesken. Eiliseksi kaavailtu juhlaillallinen peruuntui koronatilanteen takia, mutta muuten huomionosoituksia ja juhlallisuuksia on kyllä riittänyt. Hovikin on jakanut tukullisen uusia kuvia pitkin viikkoa!

Kuva: Hasse Nielsen

Maanantaina kruununprinsessa Mary avasi Koldinghusin linnassa uuden näyttelyn Mary ja kruununprinsessat, joka kertoo kruununprinsessan roolista Maryn ja hänen neljän edeltäjänsä kautta. Myös kruununprinssi Frederik ja prinsessa Benedikte olivat paikalla. Näyttelyssä on esillä mm. kuningasperheen upea rubiinisetti!

Embed from Getty Images

Keskiviikkona ohjelmassa olivat Kööpenhaminan eläintarha ja yliopisto. Eläintarhaan avasi merkkipäivän kunniaksi uuden Maryn australialaisen puutarhan, joka on erikoistunut nimensä mukaisesti kruununprinsessan kotimaan lajistoon. Mukana vierailulla olivat myös prinssi Vincent ja prinsessa Josephine. Kööpenhaminan yliopisto puolestaan avasi uuden tutkimuskeskuksen. Crown Princess Mary Center – solving problems through research and partnerships luo monialaisen tiedeympäristön, joka keskittyy löytämään ihmiskeskeisiä ratkaisuja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Kruununprinsessa on jatkossa yhteydessä keskukseen sen neuvoa-antavan komitean kautta. Kruununprinssi Frederik oli myös piakalla avajaisissa.

Embed from Getty Images

Torstaina kruununprinssiperhe prinssi Christiania lukuun ottamatta vieraili Frederiksborgin linnan kansallishistorian museossa avaamassa uuden näyttelyn HKK Kruununprinsessa Mary 1972 – 2022. Näyttely kertoo Maryn elämästä ja julkisesta roolista, mutta mukana on myös muita Tanskaan ulkomailta saapuneita sekä Tanskasta ulkomaille naineita prinsessoja. Avajaisissa paljastettiin myös espanjalaisen taiteilijan Jesús Herrera Martinezin uusi muotokuva kruununprinsessa Marysta.

Embed from Getty Images

Huomenna sunnuntaina kruununprinssiperheen ohjelmassa on syntymäpäivän kunniaksi järjestettävä juhlashow Mary 50 vuotta – me juhlimme Tanskan kruununprinsessaa. Show esitetään livenä televisiossa.

30 faktaa kruununprinsessa Marysta

1. Mary Elizabeth Donaldson syntyi 5.2.1972 Tasmaniassa, Australiassa.

2. Hänen vanhempansa John Dalgleish Donaldson ja Henrietta Clark Donaldson olivat alun perin Skotlannista. Pari muutti Australiaan vuonna 1963.

Kuva: Hasse Nielsen

3. Mary on neljästä sisaruksesta nuorin; hänellä on isosiskot Jane ja Patricia sekä isoveli John.

4. Hänet on nimetty molempien isoäitiensä mukaan.

5. Maryn isä teki pitkän akateemisen uran sovelletun matematiikan professorina.

6. Maryn äiti Henrietta kuoli sydänleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin vuonna 1997, kun Mary oli 25-vuotiaana.

Tanskan kruununprinssiperhe vuosimallia 2022. Kuva: Hasse Nielsen

7. Mary soitti lapsena pianoa, viulua ja klarinettia sekä pelasi mm. koripalloa.

8. Hänen isänsä on ollut vuodesta 2001 naimisissa englantilaisen kirjailijan Susan Horwoodin kanssa.

9. Mary opiskeli yliopistossa oikeustieteen ja kauppatieteen yhdistelmätutkinnon, ja jatkoi myöhemmin opintoja markkinoinnin parissa.

Kuva: Hasse Nielsen

10. Mary tapasi tulevan miehensä kruununprinssi Frederikin ensimmäistä kertaa Sydneyn kesäolympialaisissa syyskuussa 2000. Prinssi Joachimin, Kreikan prinssi Nikolaoksen, Espanjan kuningas Felipen ja Norjan prinsessa Märtha Louisen kerrotaan olleen kruununprinssin seurueessa sinä iltana.

11. Tuleva kruununprinsessa muutti Australiasta Eurooppaan vuonna 2002 ja asui ensin hetken aikaa Pariisissa ennen Kööpenhaminaa. Pari meni kihloihin syksyllä 2003.

12. Hän teki ennen avioliittoaan uraa markkinoinnin parissa, mutta työskenteli myös englannin kielen opettajana pariisilaisessa bisneskoulussa sekä projektikonsulttina Kööpenhaminassa.

Kuva: Hasse Nielsen

13. Kruununprinssipari meni naimisiin 14.5.2004 Kööpenhaminan tuomiokirkossa.

14. Tanskan parlamentti sääti Marya varten erityisen lain, jolla tuleva kruununprinsessa sai Tanskan kansalaisuuden avioliiton myötä. Näin oli tehty aiemmin myös muille kuningasperheeseen liittyneille puolisoille.

15. Mary oli aiemmin presbyteriaani, mutta kääntyi Tanskan evankelisluterilaiseen kirkkoon avioliittonsa myötä.

Kuva: Hasse Nielsen

16. Kruununprinssiparilla on neljä lasta: prinssi Christian (s. 2005), prinsessa Isabella (s. 2007) sekä prinssi Vincent ja prinsessa Josephine (s. 2011).

17. Maryn titteli on hänen kuninkaallinen korkeutensa Tanskan kruununprinsessa, Monpezatin kreivitär. Kuningatar Margareeta päätti vuonna 2008, että hänen ja prinssi Henrikin mieslinjaiset jälkeläiset (puolisoineen) kantavat Monpezatin kreivin/ttären arvonimeä kunnianosoituksena prinssi Henrikin suvulle.

18. Mary ei kruununprinssin puolisona ole mukana kruununperimysjärjestyksessä, mutta hän on syksystä 2019 saakka voinut sijaistaa kuningatar Margareetaa, kun sekä kuningatar että kruununprinssi Frederik ovat estyneitä.

Kuva: Hasse Nielsen

19. Kruununprinsessalla on kaksi kuninkaallista kummilasta; prinssi Joachimin ja prinsessa Marien poika prinssi Henrik sekä Ruotsin prinsessa Estelle. Estellen viimeinen nimi Mary tulee kummitädiltä.

20. Marylla on suomalainen kunniamerkki: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi. Tasavallan presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio tekivät Tanskaan valtiovierailun vuonna 2013.

21. Kruununprinsessa Mary teki toistaiseksi ainoan työvierailunsa Suomeen vuonna 2018 Suomen ja Tanskan diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Alun perin vierailu oli kruununprinssi Frederikin keikka, mutta Mary hyppäsi miehensä tilalle Frederikin jouduttua selkäleikkaukseen. Kruununprinsessa vieraili Helsingissä ja Turussa, ja allekirjoittanut oli paikalla Turun Forum Marinumilla!

Mary-bongaukseni Turussa syyskuussa 2018! Kruununprinsessa siis kiinnitti vierailustaan kertovan muistolaatan museon edustalle. Läheltä löytyy myös kruununprinsessa Victorian laatta. Kuva: Timanttisalonki

22. Kruununprinssiperhe asuu Amalienborgissa Frederik VIII:n palatsissa. Heidän kesäresidenssinsä on Fredensborgissa ns. kanslerin talossa.

23. Marysta tulee kruununprinssi Frederikin valtaannousun myötä Euroopan ensimmäinen australialaissyntyinen kuningatarpuoliso.

24. Äitinsä kuoleman jälkeen Mary lähti reppureissaamaan Eurooppaan ja Amerikkaan.

25. Tuoreessa Financial Times -lehden haastattelussa kruununprinsessa kertoo, että kuninkaallisen elämän tuomat odotukset hänen pukeutumistaan ja ulkoasuaan kohtaan tuntuivat alkuun pelottavilta. Mary kuvaili viihtyneensä aiemmin t-paidassa, shortseissa ja paljain jaloin. Suosittelen muuten katsomaan ainakin tuon artikkelin kuvat, mielenkiintoisia otoksia nimittäin!

Kuva: Hasse Nielsen

26. Samaisessa haastattelussa kruununprinsessa, kansainvälinen tyyli-ikoni, toteaa myös, että toisinaan tuntuu turhauttavalta, että hänen vaatteensa vievät huomion itse asialta. Hän mainitsee kuitenkin myös aistivansa ja toivovansa muutosta tähän.

27. Kruununprinsessan vuonna 2007 perustama Mary Foundation -säätiö työskentelee sosiaalista eristäytymistä ja yksinäisyyttä vastaan. Säätiö perustettiin 1,1 miljoonalla Tanskan kruunulla, jotka tanskalaiset ja grönlantilaiset lahjoittivat kruununprinssiparille häälahjaksi.

28. Mary työskentelee kruununprinsessana monien erilaisten yhteiskunnallisten asioiden, kuten humanitaaristen ongelmien, kiusaamisen ja kansanterveydellisten asioiden, parissa niin Tanskassa kuin ulkomailla. Mary on mm. YK:n väestörahaston lähettiläs ja tukee tässä roolissaan äitiysterveyttä ja turvallisempaa äitiyttä kehittyvissä maissa. Viime vuosina kruununprinsessa on tukenut LGBTQ-vähemmistöjä.

Kuva: Hasse Nielsen

29. Kruununprinsessa sairasti koronaviruksen joulukuussa 2021.

30. Kruununprinsessa Marya kuvaillaan usein rautaiseksi ammattilaiseksi, jossa on eleganssia ja lämpöä. Ei ole liioiteltua sanoa, että mm. esiintymistaidoistaan tunnettu Mary on kuin tehty edustustyötä varten!

6 kommenttia artikkeliin ”30 faktaa kruununprinsessa Marysta

  1. Paljon onnea Marylle! Tosi kauniita nämä uudet kuvat, kiva kun julkaistiin myös perhekuvia. En sinänsä ihmettele, että Maryn kohdalla huomio kiinnittyy pukeutumiseen kun hän on niin tyylikäs ja karismaattinen 🙂

    • Onhan se sääli, että niin iso osa mediahuomiosta pyörii pukeutumisen ympärillä. Mutta toisaalta ei sitä oikein voi täysin kiertääkään. Eikä tyylikkään ulkoasun pitäisi poissulkea itse asiasta puhumista. Ulkoasusta vain ei tarvitsisi puhua niin paljoa. Mutta tätä on ehkä paha arvostella, itsekin kirjoitan paljon enemmän ulkoasusta ja tiaroista kuin puhtaasti siitä itse työstä, jota kuninkaalliset tekevät. 😀

  2. Hauska tuo FTn jutun vertaus, että Catherine on kuin Maryn pikkusisko. En ole ennen ajatellut, mutta heissä on paljon samaa!

  3. Ei helvetti, eksyi prinssin seuraan, kävi nussimassa ja seuraavana päivänä herää prinsessana. Sitten voikin elää veronmaksajien rahoilla 👌🏼

    • Keskustelu kuninkaallisista on tervetullutta, mutta pysytäänhän asiallisella linjalla. Jos aihe ei kiinnosta, niin aina voi mennä lukemaan toisia blogeja.

Jätä kommentti