Prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotispäivää juhlitaan perjantaina Oslossa

Norjan prinsessa Ingrid Alexandra täytti tammikuussa 18 vuotta, ja vaikka merkkipäivää huomioitiin jo tuolloin, jouduttiin varsinainen gaalajuhla siirtämään myöhemmäksi koronapandemian takia. Nyt juhlat viimein lähestyvät, ja niistä odotetaan peräti kahden nuoren prinsessan tiaradebyyttiä!

Kuva: Ida Bjørvik/Det kongelige hoff

Hallituksen illallinen torstaina 16.6.

Norjan hallitus juhlistaa kruununperillistä juhlaillallisella torstaina 16.6. Oslon pääkirjastossa. Tilaisuuteen saapuu noin 200 kutsuvierasta ympäri Norjaa, ja vieraslistalla on painotettu eri alojen nuoria vaikuttajia. Illallisen aikana kuullaan myös ohjelmaa, joka kertoo Norjan historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Ingridin lisäksi myös muu kuninkaallinen perhe osallistuu tilaisuuteen.

Kuninkaanlinnan illallinen perjantaina 17.6.

Perjantai on kuninkaallisharrastajien kohokohta, sillä kuningas Harald ja kuningatar Sonja isännöivät tuolloin juhlaillallista Oslon kuninkaanlinnassa. Luvassa on tiaroja ja kuninkaallisia vieraita!

Paikalle odotetaan Norjan kuningasperheen lisäksi ainakin Ruotsin kruununprinsessaparia, Tanskan kruununprinssiparia sekä Alankomaiden kuningasparia ja joulukuussa 18 vuotta täyttänyttä Oranian prinsessa Catharina-Amaliaa. Monet hovit eivät ole vahvistaneet osallistumistaan, mutta yllätyn kovasti, jos paikalla ei nähdä tämän enempää kuninkaallisia.

Tilaisuudesta odotetaan sekä Ingridin että Amalian ensimmäistä julkista tiaratilaisuutta! Kevään aikana kuninkaallispiireissä on raportoitu, että Ingrid olisi saanut 18-vuotislahjaksi timanteista ja helmistä koostuvan “silmukkatiaran”, joka on viimeisimpänä nähty kuningas Haraldin vuonna 2012 kuolleella siskolla prinsessa Raghildilla.

Vielä kun saisi Belgian prinsessa Elisabethin paikalle tiarassa!

Spekulaatioita vieraslistasta

Olettaisin, että juhla on tavalliseen tapaan vain täysi-ikäisille, joten Ingridin nuorempi veli prinssi Sverre Magnus tai vaikkapa Tanskan prinssi Christian tuskin osallistuvat. Nähdäänköhän Ingridin vanhempi veli Marius paikalla? Marius on vältellyt viime vuosina kuninkaallista julkisuutta, mutta kai hänen voisi odottaa osallistuvan siskon juhliin, eikö?

Prinsessa Märtha Louisen tuore kihlattu Shaman Durek eli Durek Verrett ei tietojeni mukaan osallistu työkiireiden vuoksi (kirjoitin kihlauksesta sunnuntaina Seuran puolella), mutta Märtha Louisen vanhin tytär Maud pääsisi ainakin ikänsä puolesta paikalle. Kuningas Haraldin sisar prinsessa Astrid taas varmasti osallistuu, jos vain vointi sen sallii. Astrid täytti helmikuussa 90 vuotta.

Espanjan kuningas Felipe on yksi prinsessa Ingridin kummeista, joten olisi luontevaa nähdä joko Felipe tai kuningatar Letizia paikalla. Onkohan Kreikan kuninkaallisia kutsuttu? Perheet vaikuttavat kuitenkin olevan hyvissä väleissä, sillä kruununprinssi Pavlos on Sverre Magnuksen kummi. Entäs Luxemburg, Belgia, Monaco? Erityisesti Belgian Elisabeth olisi kyllä kiva saada paikalle täydentämään tätä nuorten kuninkaallisten debyyttiä!

Nyt pidetään peukkuja pystyssä, että tilaisuudesta saadaan kunnollisia kuvia!

Päivitys 16.6. Hovi on julkaissut vieraslistan

Norjan hovi on julkaissut kuninkaanlinnan illallisen vieraslistan. Osallistujalistalla on hiukan yllättäen myös pieniä lapsia, kuten Ruotsin prinssi Oscar ja Luxemburgin prinssi Charles. Myös Marius ja Durek Verrett ovat mukana! Alla kaikki kuninkaalliset vieraat.

Norja

  • Kuningas Harald ja kuningatar Sonja
  • Kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit
  • Prinsessa Ingrid Alexandra
  • Prinssi Sverre Magnus
  • Marius Borg Høiby
  • Prinsessa Märtha Louise ja tämän tuore kihlattu Durek Verrett
  • Märtha Louise lapset Maud, Leah ja Emma Behn.
  • Prinsessa Astrid
  • Kruununprinsessan äiti Marit Tjessem

Tanska

  • Kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary

Ruotsi

  • Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel
    • Prinsessa Estelle
    • Prinssi Oscar

Alankomaat

  • Kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima
    • Oranian prinsessa Catharina-Amalia

Belgia

  • Kuningatar Mathilde
    • Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth

Espanja

  • Kuningas Felipe

Luxemburg

  • Perintösuurherttua Guillaume ja perinstösuurherttuatar Stéphanie
    • Prinssi Charles

Kreikka

  • Kreikan kruununprinssi Pavlos ja kruununprinsessa Marie-Chantal
    • Prinsessa Maria Olympia
    • Prinssi Constantine Alexios
    • Prinssi Aristides

Bulgaria

  • Bulgarian prinssi Kyril ja tämän naisystävä Katharine Jibba Butler
  • Rosario Nadal, Preslavin prinsessa (Kyrilin vaimo, olleet tosin asumuserossa vuodesta 2009)
    • Prinsessa Mafalda
    • Prinsessa Olimpia
    • Prinssi Tassilo

13 kommenttia artikkeliin ”Prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotispäivää juhlitaan perjantaina Oslossa

    • Joo, ei taida mikään ihan mini olla. Tuskin mitenkään jättimäinen mutta sopiva! Ragnhildin kampauksissa kiharat vähän vaikeuttavat todellisen koon hahmottamista.

  1. Onnea Ingrid 🌹
    Onko tuo kuninkaanlinnan illallinen 17.6 vaiko vasta heinäkuussa 🤔

  2. Törmäsin instagramissa tietoon, että Belgian kuningatar ja prinsessa Elisabeth olisivat myös osallistumassa huomisen illalliselle. Oiskohan tosiaan niin, että nähdään peräti kolme debyyttiä!

  3. Norjan hovi olikin jo eilen julkaissut listan vieraista. Listalla tosiaan on myös prinsessa Elisabeth sekä prinsessa Estelle ja prinssi Oscar. Listan mukaan myös Durek Verret on osallistumassa, mistä mulla kyllä on vähän ristiriitaiset fiilikset…

    • Kiitos vinkistä! Mä en ole ehtinyt someen ollenkaan viime päivinä!

      Toivottavasti pukukoodi sisältää silti tiaroja, vaikka on perheen pienimpiäkin tulossa paikalle. Ihanaa, että lapsia on mukana! 😍

      Tilaakohan Euroopan kuninkaalliset kaikki pian shamaanipalveluita Durek Verrettiltä… 😅 Toivottavasti ei. Meikäläisen kanta häneen kävi varmaan selväksi Seuran artikkelissa.

  4. Nyt on Norjan kuningashuoneen instassa upeita virallisia kuvia Ingridistä. Upea nuori nainen, upea tiara 🤩🤩🤩

    • Todella kauniit kuvat! Tiara näyttää upealta! Onkohan Ingrid valinnut sen myös illalliselle vai nähdäänkö siellä joku toinen tiara kun tämä kerran nähtiin nyt potreteissa?

  5. Ingrid on tosiaan upea nuori nainen.
    Eihän siihen kulu kuin 8 vuotta, kun Ruotsin Estelle on tuossa samassa tilanteessa.
    Minäkin kyllä ihmettelen pienten lasten läsnäoloa. Eivätköhän ole saaneet lastenvahteja 🙂

  6. Siis aivan mahtava kuva Ingridistä, Amaliasta, Elisabethistä, Estellestä ja Charlesista näytettiin äsken NRKn lähetyksessä! 😁

Jätä kommentti