Yllätysuutisia: Ruotsin prinsessa Sofia on raskaana! Hovi julkisti hetki sitten prinssiparin ilouutiset nettisivuillaan ja somekanavillaan. Samalla hovi julkaisi alla olevan kauniin kuvan parista.
Vauvan laskettu aika on keväällä maalis-huhtikuun taitteessa. Lapsi on prinssi Carl Philipin ja Sofian kolmas. Hovin mukaan prinsessa voi hyvin, ja pari kertoo olevansa iloisia ja odottavansa perheen täydentymistä innokkaasti. Perheessä on entuudestaan kaksi poikaa: 4-vuotias prinssi Alexander sekä 3-vuotias prinssi Gabriel.
Syntyessään vauva sijoittuu kruununperimyksessä seitsemänneksi ja tiputtaa prinsessa Madeleinen perheineen yhden pykälän alaspäin. Mielenkiintoista nähdä, miten vauvan syntymä, kastejuhla ja siihen liittyvät perinteet hoidetaan. Carl Philipin ja Sofian vanhemmat lapsethan olivat syntymästään lähtien heidän kuninkaallisia korkeuksiaan, ja he saivat omat herttuakunnat sekä televisioidut kastejuhlat. Vuosi sitten kuningas ilmoitti, että Carl Philipin ja Madeleinen lapset eivät jatkossa ole enää HKK, eikä heiltä tulevaisuudessa esimerkiksi odoteta edustustöitä.
Kaikki kuninkaan lapsenlapset ovat kuitenkin edelleen kuninkaallisen perheen jäseniä sekä prinssejä ja prinsessoja, joten en usko muutoksen olevan kovin dramaattinen. Korona tuo varmasti omat haasteensa järjestelyissä, mutta uskoisin vauvan saavan myös oman herttuakunnan, kun kerran sisaruksilla ja serkuilla kaikilla on. Muutoksen taustalla oli tarve selkeyttää kuningasperheen työnjakoa ja rooleja pitkällä tähtäimellä.

Meinasin juuri kirjoittaa luukkuun 11 että joko kuulit tästä! 😀
Joo, onneksi on töissä rauhallista tänään niin kerkesi nopsaa laittaa blogiin! 😄 Ihania uutisia!
Nyt on iloisia vauvauutisia piisannut, onnea myös Ruotsiin! Osasin kyllä vähän odottaa, että tälle parille voisi vielä kolmas vauva tulla. Toivottavasti koronatilanne ensi vuonna rauhoittuisi, että ristiäiset pystyisi pitämään. Tulisiko vihdoin Danielista kummi, ja nimiäkin päästään spekuloimaan taas… Itselläkin ensimmäinen ajatus oli, että mitenköhän tuo CP:n ja Madeleinen lapsia koskeva päätös nyt tulee näkymään, mutta olisihan se outoa jos yksi lapsenlapsi ei saisikaan titteleitä ja herttuakuntaa kun kaikilla muillakin on.
Mä niin toivon pientä prinsessaa heille! 💕 Ja ehdottomasti Danielista kummia! Mutta hittolainen, mikseivät kertoneet tästä jo eilen ennen kuin laitoin prinssiparille joulukortin postiin! 😄
Kiinnostavaa kyllä, että tuleeko mitään eros sisarusten syntymiin nähden. Sinänsä Ruotsin päätös oli musta ehdottomasti hyvä veto tulevaisuutta ajatellen. Verrattavissa monen muun maan käytäntöihin.
Voi kuinka herttaista! Ja olen myös aavistellut, ettei heidän lapsilukunsa kahteen jää. Nämä ovat aina positiivisia ja iloisia uutisia kaiken tämän vuoden ikävän ja negatiivisuuden jälkeen. Lycka till CP och Sofia!
Jotain ohjelmaa tänne blogiinkin luvassa sitten keväällä, ihania uutisia kyllä!
Niin ihana ja toivottu uutinen ❤