Prinsessa Madeleinen suosio pohjalukemissa

Prinsessa Madeleinen suosio tai pikemminkin sen puute oli Ruotsissa viime viikon kuninkaallinen puheenaihe. Svensk Damtidningin teettämä vuosittainen kyselytutkimus paljasti nimittäin, että ruotsalaisten luottamus prinsessa Madeleineen on olematon, pyöreät 0 %. Tulos vahvistaa iltapäivälehti Aftonbladetin huhtikuussa teettämän kyselyn tulosta, jossa Madeleineen luotti vain 1 % vastaajista.

Tulokset ovat kiinnostavaa luettavaa, mutta tilanne ei ehkä kuitenkaan ole ihan niin dramaattinen kuin monissa lehdissä otsikoitiin. On silti syytä miettiä, mitä tällainen luku tarkoittaa monarkialle ja Madeleinelle itselleen.

Prinsessa viettää tänään muuten 39-vuotispäiväänsä, joten paljon onnea Madeleinelle! (Ja pahoittelut hänelle vähän ikävästä postausaiheesta syntymäpäivänä! 😀 )

Hovi julkaisi uuden kuvan syntymäpäivän kunniaksi! Kuva: Kungahuset.se

Kyselytulosten jälkeen Aftonbladetin kuninkaallistoimittaja Jenny Alexandersson kirjoitti Instagramissa, että prinsessan alhaiseen luottamusprosenttiin on kolme syytä: osittain kyse on henkilökohtaisesta puolesta eli Madeleinen persoonallisuudesta ja kiinnostuksesta julkiseen elämään, osittain vähäisestä näkyvyydesta ja osin kuningas Kaarle Kustaan päätöksestä selventää kuningashuoneen ja kuningasperheen välistä rajaa.

Kansan luottamus on monarkialle kriittinen mittari, mutta Alexandersson ei näe Madeleinen tulosta yhtä hälyttävänä kuin Svensk Damtidning, jonka päätoimittajan Johan T Lindwallin mielestä hovin pitäisi miettiä asiaa ja ryhtyä korjaustoimenpiteisiin.

Olen Alexanderssonin kanssa samoilla linjoilla, enkä pidä Madeleinen alhaista kannatusta kovin ratkaisevana käänteenä. Jälleen kerran kyse on myös kontekstista. Madden nolla kyllä antoi hyvät otsikot, mutta kruununprinsessa Victoriaa lukuun ottamatta muukaan perhe ei voi ylpeillä tuloksillaan. Kysymyshän oli “Keneen kuningasperheen jäseneen luotat eniten?”.

  • Kruununprinsessa Victoria 54 %
  • Kuningas Kaarle Kustaa 10 %
  • Prinssi Daniel 3 %
  • Kuningatar Silvia 2 %
  • Prinssi Carl Philip 2 %
  • Prinsessa Sofia 1 %
  • Chris O’Neill 1 %
  • Prinsessa Madeleine 0 %
  • Epävarma/ei osaa sanoa 26 %

Embed from Getty Images

Eli ei se nolla nyt niin dramaattinen tulos ole, jos kuningatar Silviankin valitsi vain 2 % vastanneista. Noin neljäsosa vastaajista ei osannut sanoa, mikä tuntuu paljolta. Kiinnostavaa kyllä, että Chris sai enemmän ääniä kuin vaimonsa.

Madeleine ei ole kokopäiväkuninkaallinen, joten prinsessa ei täten ole myöskään yhtä riippuvainen kansansuosiostaan. Sitä ei tietenkään voi täysin sivuuttaa, mutta tällainen kehitys on aika luonnollista, kun ottaa huomioon, miten vähän prinsessaperhettä Ruotsissa nähdään. Poissa silmistä, poissa mielestä. Lindwallilla on kuitenkin pointti, jota on ajankohtaista miettiä varsinkin nyt, kun olemme täällä blogissa hiljattain muutenkin pohtineet kuningasperheiden nuorempien sisarusten asemaa ja elämää.

Ensinnäkin, kruununprinsessan suosio on edelleen vahvaa, ja Victoria on kuningasperheen kantava voima. Suosittu kruununperijä on vahva etu monarkialle, mutta aloin näistä tutkimustuloksista lukiessani miettimään, että onko se pelkästään hyvä asia. Näin suuret erot perheenjäsenten välillä tekevät systeemistä melkoisen riippuvaisen Victorian suosiosta.

Victorian asema on vakaa, mutta ei itsestään selvä. Rohkenen veikata, että nykytilanteen ylläpitäminen vaatii aikamoista varovaisuutta. Suosio on nimittäin katoavaista. Esimerkiksi Alankomaiden kuningasparin kannatus toipuu edelleen viime syksyn matkustuskohusta, kun perhe lähti lomamatkalle, vaikka maahan oli juuri julistettu uusia koronarajoituksia. Sekin oli vain yksittäinen arviointivirhe, joka oli kuitenkin kova kolaus kansalaisten luottamukselle.

Embed from Getty Images

Toisekseen ajattelen tätä varaperijöiden asemaa. Myös heidän elämänsä täytyy olla siedettävää, eikä heidän julkikuvansa merkitystä voi vähätellä. Eikö ihan maalaisjärjellä ajateltuna koko monarkia voi paremmin, kun kansalla on positiivinen kuva muistakin jäsenistä kuin vain hallitsijasta ja kruununperillisestä?

Tosielämän esimerkkien myötä voi sanoa, että hovien sisäiset valtataistelut tai tyytymättömyys ynnä muut negatiiviset fiilikset kyllä vaikuttavat purkautuvan julkisuuteen tavalla tai toisella. Viimeisimpänä puhuimme Tanskan prinssi Joachimin perheen tilanteesta.

Tämän perusteella olen sitä mieltä, että vakaa tilanne ja positiivinen yleiskuva koko perheestä on tavoittelemisen arvoinen asia. Käytännössä tätä voi kyllä olla välillä vaikea toteuttaa. Kun yhä useammin verorahoin kustannetun elatuksen saavien määrää täytyy kiristää, niin hovien täytyy keskittää fokusta hallitsijaparin ja suoriin perillisiin.

Prinsessa Madeleinen perheelle vähäinen näkyvyys ja yksityisempi elämä ovat varmasti oikea tie. Varjopuolena on toki juuri tämä, että perhe jää ruotsalaisille etäiseksi. Tietysti kyselyssä on myös huomioitava pandemia – mitään suurta ei ole tapahtunut lähes 1,5 vuoteen, ja koko kuningasperheen näkyvyys on ollut aivan minimissä normaaliin verrattuna.

Damtidningin Lindwallin pohtima kriisipalaveri on minusta liiallinen toimenpide tilanteen kontekstiin nähden, mutta tietenkään tällaisen kehityksen jatkuminen ei tunnu missään nimessä tavoittelemisen arvoiselta. Ei olisi huono idea, että Nobelien ja isojen perhejuhlien lisäksi Madeleine Ruotsissa käydessään toisinaan tekisi muutaman hyväntekeväisyysvierailun tai jonkun puolijulkisen retken lasten kanssa. Toivottavasti myös koko kuningasperheestä saataisiin yhteiskuvia kesällä!

Tästäkin kuvasta on jo kolme vuotta, ja hovin lehdistösivulta ei uudempaa kuvaa Madeleinen perheestä löydy. Kuva: Anna-Lena Ahlström/Kungahuset.se

Loppuun vielä kaksi ilmoitusasiaa! Ensinnäkin, Ruotsin hovi tiedotti prinssi Julianin kastejuhlasta. Päivämäärä on 14. elokuuta ja paikkana toimii jälleen Drottningholmin linnankirkko. Tilaisuutta ei televisioida, mutta medialle on varattu paikkoja kirkkoon, ja myös kirkon ulkopuolelle järjestetään kuvausmahdollisuus.

Toisekseen, kaikki eivät seuraa blogin somekanavia, joten ilmoitan nyt vielä täälläkin. Keskiviikkona 23. kesäkuuta klo 17:30 blogin lukijoilla on mahdollisuus osallistua virtuaalikierrokselle Venäjän keisarillisen hovin maailmaan. Kierrämme suomenkielisen oppaan kanssa Tsarskoje Selon Katariinan palatsin puistoaluetta, ja voimme ihastella palatsia (ulkopuolelta), suihkulähteitä ja paviljonkea samalla kun kuulemme hovin elämästä.

Kierros on Timanttisalongin lahja lukijoille blogin 5-vuotispäivän kunniaksi, ja näin ollen siis maksuton osallistujille. Tapahtuman Facebook-ryhmä löytyy täältä linkin takaa. Ilmoita, jos et ole Facebookissa mutta haluaisit silti osallistua. Mukaan mahtuu rajattu määrä osallistujia, mutta tällä hetkellä paikkoja on vielä hyvin vapaana!

8 kommenttia artikkeliin ”Prinsessa Madeleinen suosio pohjalukemissa

  1. Åj då igen ja taas tätä! Madeleinehan ilmoitti ajat sitten muuttavansa maailmalle ja hänen perheensä ei tule elämään hovielämää. Jos eläisi, niin kauhea syytös siitä, että kansa kustantaisi hänen luxuselämänsä .
    En ymmärrä tätä luottamusta, mitä tarkoittaa ?

    • Munkin mielestä toi kysymys on jotenkin hassun kuuloinen. Millä tavalla luottaa? Mutta ehkä “förtroende” on ruotsinkielisessä kontekstissa selkeämpi.

      Mutta oon ihan samoilla linjoilla, että eipä Madeleine Ruotsissa jaksaisi varmaan niin kovin kauaa innostaa kansalaisia. Ja eipä tuo tulos nyt niin kummallinen ollut, kun katsoo muun perheen lukemia.

  2. Mun mielestä on vähän hassua, että esitetään tuollainen kysymys, että keneen luotat eniten eli voi vastata vain yhden, ja siltä pohjalta revitään isot otsikot, että kansa ei luota Madeleineen 😅 Hänellä on kuitenkin ollut todella pieni rooli ja vähän työtehtäviä viime vuosina, ja muutenkin pitänyt aika matalaa profiilia jo pidempään

    • Munkin mielestä toi on jotenkin hassu kysymys, mutta Svensk Dam teettää saman kyselyn vuosittain. Ehkä se alkuperäinen ruotsinkielinen kysymys avautuu ruotsalaisille jotenkin eri tavalla. 😀 Mutta Victoriahan on aina suosituin. Eri asia olisi, jos muiden äänet olisivat jakautuneet tasaisemmin, niin sitten Madeleine olisi pistänyt silmään 0% kanssa.

  3. Madeleine on kolmen lapsen äiti kaukana Yhdysvalloissa, vaikka onkin mukana Silvian childhood-säätiön töissä. Victoria valtion pr-työssä Ruotsissa. Victorian tekemisistä kerrotaan tasaiseen tahtiin täällä Suomessakin saati sitten kotimaassa. Madden perheen kuulumiset ovat paljon vähäisemmät.
    Siskokset elävät varsin erilaista elämää julkisuuden suhteen, onhan toinen heistä kruununperijä- tuleva valtionpää.
    Maddea on turha kritisoida, hän tulee Ruotsiin perheineen kun matkustusrajoituksia puretaan ja perhetilanne sallii. Toivottavasti näemme tämään edustavan prinsessan viimeistään nobeleissa.

  4. Hei!

    Haluaisin ilmoittautua mukaan keskiviikon kierrokselle. Onnistuisiko se tätä kautta (näet varmaankin sähköpostini)?

    Kiitos kun avaat hovikoukeroita meille lukijoille, tämä blogi on itselleni piristys arjen keskellä.

Jätä kommentti