Otetaan tähän väliin nyt vähän hääjuttuja, sillä Liechtensteinin prinsessa Maria Anunciatan häät olivat viime viikkojen suuri seurapiiritapahtuma! Morsian on isolle osalle teistä varmasti täysin tuntematon nimi, mutta ei anneta sen haitata. 😀 Näistä häistä ei taidettu kirjoittaa mitään suomalaisessa mediassa, joten postauksen myöhästynyt ajankohtakaan tuskin haittaa kamalasti.
Liechtensteinin ruhtinasperhe oli elo-syyskuun vaihteessa uutisissa kahdesta eri syystä. Ensin ruhtinatar Marie kuoli 21. elokuuta saatuaan sairaskohtauksen muutama päivä aiemmin. Ruhtinatar oli kuollessaan 81-vuotias. Hänet haudattiin viikkoa myöhemmin maan pääkaupungissa Vaduzissa (hautajaisista lisää seuraavassa uutiskatsauksessa).
Viikko hautajaisten jälkeen ruhtinasperhe kokoontui iloisemmissa tunnelmissa ruhtinas Hans-Adamin veljentyttären prinsessa Maria Anunciatan häihin. Ruhtinatar Marien kuolema juuri ennen häitä oli luonnollisesti valitettava sattuma, mutta eihän sille mitään voinut.

Hääpari
Prinsessa Maria Anunciatan isä on Liechtensteinin ruhtinas Hans-Adamin nuorempi veli prinssi Nikolaus. Anunciatan äiti puolestaan on Luxemburgin prinsessa Margaretha eli suurherttua Henrin sisar. Sukusiteitä on siis moneen suuntaan, ja häiden vieraslistalla olikin paljon tuttuja nimiä.
Prinssi Nikolaus ja prinsessa Margaretha menivät naimisiin vuonna 1982, ja heidän avioliittonsa on tällä erää viimeisin kahden hallitsevan suvun jäsenten välinen liitto. Heillä on Maria Anunciatan (s. 1985) lisäksi kaksi lasta; prinsessa Marie Astrid (s. 1987) ja prinssi Josef-Emanuel (s. 1989).
Isänsä kautta Anunciata polveutuu tietysti Liechtenstenin ruhtinassuvusta, mutta myös esimerkiksi Itävallan Habsburgeista. Äitinsä puolelta Anunciata on sukua mm. Luxemburgin ja Belgian kuninkaallisille perheille. Alla olevassa kuvassa ovat prinsessa Margaretha ja prinssi Nikolaus tyttäriensä kanssa vuonna 2014.
Prinsessa Anunciatan tuore aviomies Emanuele Musini on italialainen liikemies ja yrittäjäperheen poika. Hänestä ei ole hirveästi tietoa, mutta Emanuelen perustama yritys toimii terveysteknologian alalla. Italian Vanity Fairin mukaan pari on ollut yhdessä lähemmäs 10 vuotta, ja elänyt Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Emanuelen perhe on kotoisin Keski-Italiasta Umbrian seudulta.
Hääjuhla
Hääparin siviilivihkiminen oli hoidettu jo aiemmin, ja lauantaina 4. syyskuuta oli sitten kirkollisen vihkimisen ja isomman hääjuhlan vuoro. Juhlat vietettiin Wienissä Itävallassa. Hääkirkkona toimi vanhassakaupungissa sijaitseva Schottenkirche (alla kuvassa).
Häävastaanotto pidettiin ruhtinassuvun omistamassa “kaupunkipalatsissa” (saksaksi Stadtpalais), ja illaksi vierasjoukko siirtyi niin ikään ruhtinasperheen omistamaan “puutarhapalatsiin” (Gartenpalais).
Häälook
Anunciatan hääpuku oli italialaisen Valentinon käsialaa. Muuten melko yksinkertaisen puvun jujuna oli valtavat pallohihat. Hunnussa näytti olevan pitsiä ja kukkakoristeita. (Huom! Alla oleva Instagram-julkaisu on galleria!)
Häätiaraksi oli valikoitunut ruhtinasperheen kaunis klassinen fringe eli hapsutiara. Sen englanninkielinen nimi Habsburg Fringe Tiara kertookin jo, että tiaran historia alkaa Itävallan keisariperheestä. Tiara on noin vuodelta 1890, ja sen valmisti hovin kultaseppä Köchert. The Court Jewellerin mukaan tiara tehtiin todennäköisesti keisari Frans Joosefin veljen arkkiherttua Karl Ludwigin vaimolle Maria Theresalle.
Karl Ludwigin ja Maria Teresan tytär arkkiherttuatar Elisabeth Amalie avioitui vuonna 1903 Liechtensteinin prinssi Aloysin kanssa. Elisabeth Amalie peri tiaran äidiltään vuonna 1944, ja sen jälkeen se on ollut Liechtensteinin ruhtinasperheen kokoelmassa. Aloysin ja Elisabeth Amalien vanhimmasta pojasta tuli Liechtensteinin ruhtinas Frans Joosef II. Frans Joosef oli prinsessa Anunciatan isoisä, ja tiaran alkuperäinen omistaja arkkiherttuatar Maria Teresa oli näin ollen prinsessa Anunciatan isänisän äidinäiti.
Nykyisin tiaraa käyttää lähinnä perintöruhtinatar Sophie edustaessaan perhettä ulkomaisissa kuninkaallisissa tapahtumissa. Liechtensteinissa ei tiaratilaisuuksia juuri ole.
Ennen iltajuhlaa Anunciata vaihtoi hääpuvun kevyempään valkoiseen mekkoon (yllä oleva julkaisu on jälleen galleria). Myös tiara vaihtui, ja nyt kutreilla kimalteli Luxemburgin suurherttuaperheen kokoelmaan kuuluva timanttinen viininlehtitiara. Tiara on peräisin 1800-luvun jälkipuolelta, mutta sen historia ja tie suurherttuaperheeseen ei ole tiedossa. Useat suurherttuaperheen naiset ovat kuitenkin käyttäneet tiaraa vuosikymmenten aikana.
Tiara muistetaan erityisesti Luxemburgin prinsessa Clairen häätiarana. Perintösuurherttuatar Stéphanie puolestaan valitsi saman tiaran omia häitään edeltävälle juhlaillalliselle.
Prinsessa Maria Anunciatan häät kokosivat kuninkaalliset sukulaiset Wieniin
Kuninkaalliset häät vaativat kuninkaallisia vieraita, prinsessa Maria Anunciatan häät kokosivatkin yhteen aikamoisen joukon kuninkaallisia sukulaisia. Kuvaajien kameroihin tallentui runsaasti tuttuja naamoja. Olen listanut alle vain tunnetuimpia vieraita. Kiitos Netty Royal -blogille listauksesta!
Valitettavasti kuvia ei löydy Gettystä, joten en saa niitä upotettua tähän postaukseen. Liechtensteinilaisen Vaterland-median sivuilta löytyy kuitenkin hyvä kuvagalleria, samoin myös Newscomin sivuilta.
Morsiamen perhe
- prinssi Nikolaus ja prinsessa Margaretha
- Morsiamen sisko prinsessa Marie-Astrid kihlattunsa kanssa (he muuten menevät naimisiin muutaman päivän päästä)
- Morsiamen veli prinssi Josef-Emanuel kihlattunsa kanssa
Liechtensteinin ruhtinassuku (ruhtinas Hans-Adam ja hänen jälkeläisensä eivät osallistuneet)
- prinssi Philipp (morsiamen setä) ja prinsessa Isabelle
- prinssi Alexander (morsiamen serkku)
- prinssi Rudolf (morsiamen serkku) ja prinsessa Tilsim lapsineen
- prinssi Wenzeslaus (morsiamen serkku)
- prinsessa Nora (morsiamen täti)

Luxemburgin suurherttuaperhe
- suurherttua Henri (morsiamen eno)
- perintösuurherttua Guillaume (morsiamen serkku) ja perintösuurherttuatar Stéphanie
- prinssi Félix (morsiamen serkku) ja prinsessa Claire
- prinssi Louis (morsiamen serkku) ja tämän kihlattu Scarlett-Lauren Sirgue
- prinsessa Alexandra (morsiamen serkku)
- prinssi Sébastien (morsiamen serkku)
- prinssi Jean (morsiamen eno) ja Nassaun kreivitär Diane
- Nassaun prinsessa Marie-Gabrielle (morsiamen serkku)
- prinssi Guillaume (morsiamen eno) ja prinsessa Sibilla
Habsburgit
- arkkiherttuatar Marie-Astrid (morsiamen täti, syntyjään Luxemburgin prinsessa) ja arkkiherttua Carl Christian
- arkkiherttua Alexander (morsiamen serkku)
- arkkiherttuatar Gabriella (morsiamen serkku) ja Bourbon-Parman prinssi Henri (morsiamen pikkuserkku; heidän häistään kirjoitin viime vuonna)
- arkkiherttuatar Marie-Christine (morsiamen serkku)
- arkkiherttua Simeon
- arkkiherttua Michael ja arkkiherttuatar Christiana
Belgian kuningasperhe
- prinssi Lorenz (jonka vaimo prinsessa Astrid on morsiamen äidin serkku)
- prinssi Amedeo (morsiamen pikkuserkku) ja prinsessa Elisabetta Maria
- prinsessa Maria-Laura (morsiamen pikkuserkku)
- prinsessa Laetitia Maria (morsiamen pikkuserkku)
Muita kuninkaallisia
- Hannoverin perintöprinssi Erns August ja prinsessa Ekaterina
- Hannoverin prinssi Christian ja prinsessa Alessandra
- Pierre Casiraghi ja Beatrice Borromeo
- Tatiana Santo Domingo
Anunciatan sisko prinsessa Marie Astrid tosiaan menee naimisiin tänä lauantaina eli 25. syyskuuta. En tiedä yhtään, millaiset juhlat on tulossa. Saa nähdä, saadaanko kuninkaallisia vieraita yhtä runsaasti paikalle saman perheen juhliin näin lyhyellä aikavälillä. (Päivitys: lyhyt raportti Marie Astridin häistä löytyy lokakuun uutiskatsauksesta!)
Kuten alussa sanoin, moni teistä ei ole varmaan kuullutkaan morsiamesta ja hänen perheestään. Halusin tällä postauksella nyt kuitenkin nostaa esiin heidät ja heidän monipuoliset sukukytköksensä Euroopan seurapiireihin. Liechtensteinin ruhtinasperheen jäsenet eivät ole mitään A-listan julkkiksia, eikä Anunciatan perheellä ole edustusroolia, joten suurimmaksi osaksi he elävät pois valokeilasta. Ainahan prinsessahäät silti vähän kiinnostavat yleisöä! 🙂
Suloinen pari.
Näyttävät onnensa.
Ei pönötystä 😍
Voisin kuvitella, että Anunciata perheineen elää aika tavallista elämää, vaikka perhe toki lienee hyvin varakas. Eikä tarvitse pönöttää, kun ei ole sitä virallista/valtiollista roolia. 🙂
Noi hihat oli vähän… kröhöm. Mutta muuten hyvät asut. Rento fiilis.
Jossain brittilehdessä oli uutisoitu puvun olevan “Dianan inspiroima”. 😀 Yllätys… Mäkään en oikein välitä noista hihoista, mutta muuten puku oli kauniin yksinkertainen. Huntu ja tiara täydensivät hyvin!
Kaunis hääpari vaikka nuo puhvihihat eivät minuunkaan ihan iske. Stephanie näyttää upealta! Harvalle sopii oranssi noin hyvin kuin hänelle.
Hihat näyttävät kivoilta tossa virallisessa potretissa postauksen alussa, mutta muuten en oikeen välittänyt niistä.
Joo, oranssi on upea sävy Stéphanielle!
🤩 Mitä vielä! Statement puhvihihat sopivat sopivat morsiamelle täydellisesti! Ja kummatkin tiarat myös. Iltapuku olikin ihan vastapainoksi klassista ja kaunista. Harmi ettei vierailla ollut iltavastaanotossa tiaroita.
Kunnon prinsessahäiden oloiset juhlat minun mielestä 🙂 Tällaiset postaukset ( myös) ovat minusta mielenkiintoisia.
Sanoin tuossa ylempänä Roosalle, että puhvit näyttää hyvältä mun mielestä tuossa virallisessa potretissa postauksen alussa, mutta muuten en oikein välitä. 😅 Mutta statementit ne todella ovat!
Kiva kuulla, että myös tällaiset postaukset kiinnostavat! Mun mielestä on kuva tuoda esiin myös näitä pienempiä ja tunnetumpia hoveja ja perheitä tilaisuuden tullen. 😊
Kaunista on, sekä ihmiset, että vaatteet! Kaikki vaikuttavat kuvissa hyvin vapautuneilta, ei välity väkinäistä poseeraamista.
Hurjan liikkis tuo pienin morsiuslapsista, vauva. Kenen lieneekään?
En osaa valitettavasti sanoa, kenen vauva on kyseessä. 🙁 Aika harvinaista, että niin pieni lapsi on mukana morsiusporukassa, mutta onhan se nyt söpöä! 😍
Häät ovat kivoja juhlia. Upea pari.
Toki voidaan väittää morsiamen puvussa olevan viitteitä Dianan pukuun, kas kun siinä D:n puvussa on niin paljon kaikkea. Minun huomioni kiinnittyi huntuun. Se on niin kaunis, ilmava ja upeasti kirjottu.
Olisihan ollut mielenkiintoista nähdä tiaroja, mutta onkohan niitä enää kaappien kätköissä vai onko ne myyty rahapulassa. Pitänee herkutella vanhoilla kuvilla kun emme saa Nobel-juhliakaan.
Toi on kyllä totta, että Dianan puvussa oli niin paljon kaikkea, että kaikki on väkisinkin jotenki siihen kytkettävissä! 😄
Aika monesti seurapiireissä näyttää olevan tapana, että häät ovat päivätilaisuus, ja tiara on vain morsiamella. Onhan se ehkä vähän liiallista vieraille alkaa kuljettaa tiaroja mukaan, jos tilaisuus on kuitenkin ns. tavallinen (eli ei-edustuskuninkaallisen juhla). Ja ehkä se veisi sitä huomiota pois morsiusparista vähän liikaa. Kunnon kuninkaalliset häät Pohjoismaiden tapaan on sitten muutenkin niin iso spektaakkeli, että vieraiden tiarat solahtavat sekaan viemättä huomiota.
YouTubessa on toisen siskon prinsessa Marie-Astridin eilisistä häistä n. 3 min video. Kauniit häät nekin. Morsiamen iltapukua voisi kuvata sanoilla upea ja ainutlaatuinen.
Kattelin hääkuvia ohimennen viikonloppuna, hyvä tiaravalinta oli ainakin! Laitan ehkä someen huomenna jotain, vaikka en kerkeä omaa postausta tekemään. 😊