Se on kuulkaas uutiskatsauksen paikka, ja listalla onkin taas paljon puitavaa! Aiheina mm. kuningatar Elisabetin koronatartunta, yllättävä erouutinen Luxemburgista ja Ruotsin kruununprinsessaparin ympärillä pyörivät erohuhut.
Ihan ensimmäisenä kuitenkin paljon onnea Ruotsin prinsessa Estellelle, joka täytti eilen 23. helmikuuta 10 vuotta! Hovi julkaisi juhlan kunniaksi uuden potretin syntymäpäiväsankarista. Kuva on otettu kuninkaanlinnassa aiemmin tässä kuussa.

Sitten muihin uutisaiheisiin!
Kuningatar Elisabetin koronatartunta
Koronavirus tavoitti lopulta myös 95-vuotiaan kuningatar Elisabetin. Buckinghamin palatsi tiedotti viime viikonloppuna kuningattaren saaneen positiivisen testituloksen ja kärsivän lievistä flunssaoireista. Hovin mukaan kuningatar tekee kevyitä työtehtäviä, mutta tämän ohjelmassa olleet virtuaalitapaamiset on siirretty myöhemmäksi.
Kuningatar on saanut kolme koronarokotusta, mutta britit ovat luonnollisesti huolissaan tämän puolesta, ja Elisabetin terveys on ollut syksystä saakka tapetilla. Hovin viimesyksyinen yritys salata kuningattaren sairaalareissu on vielä tuoreena mielessä, joten moni suhtautuu lähtökohtaisesti varauksella hovin lausuntoihin. Toivokaamme kuitenkin pikaista toipumista Windsoriin!
Koronatartunnan myötä netissä on valitettavasti kiertänyt perätön huhu, että kuningatar olisi kuollut. Kyseessä on amerikkalaisen Hollywood Unlocked -sivuston juttu, ja ilmeisesti päätoimittaja pitää tiukasti kiinni väitteestään edelleen – vaikka palatsi on sittemmin kertonut kuningattaren pitäneen viikoittaisen pääministeritapaamisensa puhelimitse. Uutinen on yhä luettavissa HU:n sivuilla.
Todella mautonta toimintaa jatkaa väitteen levittämistä, kun se ei selvästi pidä paikkaansa. Voin vakuuttaa, että kuningatar Elisabetin kuolema ei tule paljastumaan suurelle yleisölle epämääräisen roskalehtisivuston skuuppina.
Prinssi Andrew sovitteli siviilikanteensa
Viime viikolla prinssi Andrew’n kerrottiin sopineen Virginia Giuffren häntä vastaan nostaman siviilikanteen. Kanteen mukaan prinssi Andrew olisi käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen tapahtuma-aikaan alaikäistä Giuffrea 2000-luvun alussa. Syytös liittyy prinssi Andrew’n ympärillä jo vuosia pyörineeseen Epstein-skandaaliin. Prinssi on kiistänyt syytökset.
Sopimuksen yksityiskohdat pidetään salassa, mutta asianajajien tiedote kertoo prinssin lahjoittavan merkittävän summan rahaa Giuffren hyväntekeväisyysjärjestölle, joka tukee seksuaalirikosten uhreja. Brittimediassa sopimuksen kokonaissumman on arveltu olevan jopa 14 miljoonaa euroa.
Andrew pysyy lain kirjoissa syyttömänä, sillä juttu ei ratkaisun löydyttyä etene oikeuteen. Hovi säästyy myös oikeudenkäynniltä, jolta olisi epäilemättä voinut odottaa uusia kiusallisia paljastuksia prinssin yksityiselämästä.
Sovittelusta huolimatta Andrew’n tulevaisuus ei näytä hyvältä, mutta tässä on niin paljon puitavaa, että yritän ehtiä kirjoittamaan oman postauksensa aiheesta lähiaikoina!
Erouutisia Luxemburgista
Luxemburgin suurherttuaparin kolmas poika prinssi Louis ja Scarlett-Lauren Sirgue kertoivat tällä viikolla Point de Vuen haastattelussa purkaneensa kihlauksensa. Pari oli kihloissa vajaan vuoden, ja heidän oli tarkoitus mennä naimisiin tänä vuonna. Pari kihlautui huhtikuussa 2021.
Pari kertoo eroavansa hyvissä väleissä ja pysyvänsä ystävinä. Yhteisessä haastattelussa ja hovin julkaisemassa lausunnossa pari mainitsee eron syyksi “perustavanlaatuiset mielipide-erot”. Hovin tiedotteen mukaan suurherttuapari pitää eropäätöstä kypsänä.
35-vuotias Louis on suurherttua Henrin ja suurherttuatar Maria Teresan keskimmäinen lapsi. Hän erosi ensimmäisestä vaimostaan Tessy Antony de Nassausta vuonna 2017, mutta avioero astui virallisesti voimaan kaksi vuotta myöhemmin. Louis’lla ja Tessyllä on kaksi yhteistä lasta, prinssit Gabriel (s. 2006) ja Noah (s. 2007), ja he vaikuttavat pysyneen ainakin Tessyn Instagramin perusteella hyvissä väleissä.
Herttuatar Catherine Tanskassa
Cambridgen herttuatar Catherine kävi tällä viikolla työmatkalla Tanskassa! Kyse oli herttuattaren ensimmäisestä soolomatkasta pandemian jälkeen, ja reissun teemana oli varhaislapsuus ja selvitystyö herttuattaren viime vuonna avaamaa varhaislapsuuden tutkimuskeskusta varten.
Turvallinen varhaislapsuus on ollut herttuattaren yhteiskunnallisen työn kärkiteemoja jo pitkään, ja nyt Kate oli tutkimuskeskuksen kanssa tutustumassa “Tanskan malliin”. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli mm. tutustumisvierailu LEGO-säätiöön. Tästä saatiin ikimuistoisia kuvia, kun herttuatar innostui laskemaan alas liukumäkeä! 😀 10 pistettä ja papukaijamerkki siitä, että Katen alastulo oli kuninkaallisen elegantti (itsehän olisin lentänyt varmaan naamalleni).
Toinen päivä alkoi vierailulla tanskalaiseen “metsäpäiväkotiin”. Sen jälkeen herttuatar Catherine suuntasi Amalienborgiin, jossa hän tapasi kuningatar Margareetan ja kruununprinsessa Maryn. Kruununprinsessa ja herttuatar nauttivat yhdessä lounasta, minkä jälkeen kaksikko vierailulle Dannerin kriisikeskuksessa, joka tarjoaa suojaa väkivaltaa pakeneville naisille ja näiden lapsille.
Erityisesti Maryn ja Katen jälleennäkemistä odotettiin lehdistön ja yleisön parissa innokkaasti. Naiset voisivat hyvin olla siskokset! Molemmat esiintyivät julkisuudessa itsevarmasti ja tyylikkäästi, ja oli ylipäätänsä mukavaa nähdä Kate seurustelemassa muiden maiden kuninkaallisten kanssa. Erittäin onnistunut reissu herttuattarelta!
Ruotsin kruununprinsessaparin erohuhut
Loppuun vielä juttua Ruotsin kuningasperheen suuresta kohusta. Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel yllättivät viime lauantaina julkaisemalla hovin somekanavilla poikkeuksellisen lausunnon, jossa pariskunta kiistää laajamittaisiksi levinneet huhut heidän avioliittonsa tilasta ja avioeroaikeistaan. Tällaisia lausuntoja tulee harvoin mistään hovista, joten kyse on todella merkillisestä tapauksesta.
Ruotsalainen juorusivusto Stoppa Pressarna on kirjoitellut nyt pidempään kruununprinsessaparin liiton tilasta. Nettilehdessä on puhuttu mm. pariterapiasta ja avioerosta, mutta lehteä on vaikea ottaa tosissaan. Jutut ovat sitä tasoa, että otsikossa vihjaillaan prinssi Danielin salasuhteesta, mutta juttua lukemalla paljastuu, että otsikossa mainittu nainen on ruotsalainen juontaja, joka haluaisi Danielilta haastattelun.
Ruotsin isommat lehdet suhtautuivat huhuihin varovaisesti, eikä niistä raportoitu ennen kruununprinsessaparin lausuntoa. Aftonbladetin hovitoimittaja Jenny Alexandersson vakuutti, että toimituksessa on tehty paljon työtä aiheen parissa – jos avioero olisi ollut tuloillaan, olisi Aftonbladet Alexanderssonin mukaan raportoinut siitä.
Kruununprinsessa Victoria on tunnetusti äärimmäisen suosittu kotimaassaan, joten ei mikään ihme, että mediatalot ottivat huhut vastaan varovaisesti. Victoriaan kohdistunut “mediahyökkäys” olisi kääntynyt itseään vastaan. Nytkin lehtien kommenttikentät ovat täyttyneet myötätuntoisista kommenteista, joissa osoitetaan tukea kruununprinsessaparille.
Muissa toimituksissa on kuitenkin seurattu tilannetta, ja perjantaina joukko toimittajia oli odottanut kruununprinsessaparin avioerohakemusta käräjäoikeudella. Hakemusta ei tullut, mutta lauantaina pariskunta ja hovi yrittivät saada tilanteen haltuun julkisella lausunnolla.
Lausunto on merkittävä, sillä kuninkaalliset eivät tavallisesti reagoi huhupuheisiin. Se antaisi huhuille painoarvoa. Osa ruotsalaisista toimittajista tukee parin ulostuloa, kun taas joidenkin mielestä se oli huonoa kriisinhallintaa. Laajempi ongelma on siinä, että miten ihmiset suhtautuvat jatkossa huhuihin, joita hovilla ei ole aikaa ja halua kumota? Otetaanko ne vakavammin, kun kumoavaa lausuntoa ei tule? Oliko tässä tarinassa kuitenkin totuuden siemen?
Stoppa Pressarna on jatkanut aiheesta kirjoittamista. Sivusto on erikoistunut skandaaliotsikoihin ja on tietoisesti jättäytynyt journalistisen etiketin ulkopuolelle, minkä vuoksi sen kirjoituksista ei ymmärtääkseni voi edes valittaa alaa valvoville tahoille. Tavallaan lukiessa tulee sellainen olo, että täytyyhän näissä olla jotain perää, kun kerronta on niin yksityiskohtaista ja sivusto pitää väitteistään lujasti kiinni.
Samalla kuitenkin juttuihin on vaikea suhtautua vakavasti. Esimerkiksi postauksen alussa mainittu HU:n juttu kuningatar Elisabetin kuolemasta on hyvä osoitus, että kirjoitusten takana voi olla yksittäinen ihminen, jolta puuttuu moraali ja suhteellisuudentaju. En ole salaliittoteoreetikko, mutta näin voimakas hyökkäys kruununprinsessaparia vastaan on jotenkin käsittämätön juttu. En varmaan yllättyisi, jos sivuston takana olisi esimerkiksi monarkiaa vastustavia tahoja.
Olen silti vähän sillä kannalla, että kruununprinsessaparin lausunto ei ollut paras tapa toimia. Ymmärrettävä ja inhimillinen veto se tietysti oli, sillä parin lapset alkavat olla niin isoja, että tällaiset huhut löytävät varmasti myös heidän korviinsa. Hovin tiedottaja myös sanoi, että kaikkiin kyselyihin vastaaminen erikseen osoittautui toimimattomaksi strategiaksi. Toisinaan on syytä miettiä, mitä kaikkea julkisuuden henkilöiden odotetaan sietävän työnsä vuoksi.
Mutta esimerkiksi minäkään en ollut aiemmin edes kuullut tästä, kun en seuraa Stoppa Pressarnan uutisointia. Isot lehdet pidättäytyivät uutisoinnista, kun mitään konkreettista uutisoitavaa. Nyt kuitenkin aihe päätyi otsikoihin, ja kaikki puhuvat ja kirjoittavat siitä. Moni miettii pakostikin, että onnistuiko SP kuitenkin sohaisemaan arkaan paikkaan.
Itse ajattelen, että jos kriisi olisi todella käsillä, niin Ruotsin kokeneet hovitoimittajat olisivat kuulleet siitä. Mitäs mieltä te olette?
Mulle tuli tunne että ehkä he ovat käyneet terapiassa mikä ei tarkoita eroa. Hyvä vaan! Mutta juorulehdet tulkitsee asiat just noin. Toinen mitä mietin oli myös tuo monarkian vastustajien hyökkäys. Toivottavasti ei sentään.
Tämä SP:n hyökkäys tuntuu jotenkin todella ison kokoluokan jutulta tapahtuakseen Ruotsissa. Ja kun asia vielä koskee kansan suosikkiparia. Siis ne jutut mitä siellä sivuilla näin olivat todella yksityiskohtaisia ja puhuivat pahaa erityisesti Danielista. Siis ei mitään kevyitä spekulaatioita vaan oikein yksityiskohtaisia kertomuksia hovin ja perheen tapahtumista ja kruununprinsessaparin väleistä. Ihan käsittämätöntä.
Mä mietin myös, että joku tieto pariterapiasta on voinut vuotaa, mutta eihän se nyt heti tarkoita että on avioero tulossa. Mutta se on suuri arvoitus, että miten SP olisi tämän tiedon saanut muiden vakavampien lähteiden ohi.
Kiitos uutiskatsauksesta.
Elisabet on jokaisessa uudessa kuvassa entistä hauraamman oloinen. Korona, suru ja kriisit perheessä ( Andrew ja Harry) ovat kuluttaneet voimìa uskomattoman paljon.
Estellestä oli viikko sitten artikkeli Anna-lehdessä.
Muuten: prinsessa Sofiaa toivotaan vierailulle metsäsuomalaispäiville elokuussa Rautalammille. Kerron lisää kun tiedän enemmän. Prinssi Danielin isää odotetaan myös.
Elisabet on kyllä näyttänyt hauraalta. Suru-uutisia voi siis hyvin tulla milloin tahansa. Mutta tosi mautonta huhupuhetta, ja erityisesti se että tuon roskalehden toimittaja ei suostu korjaamaan artikkelia ja myöntämään virhettä.
Oho, toivottavasti saatte Sofian vierailulle! Kerro ihmeessä kun lisätietoja tulee!
Onnea ihanalle Estellelle, en voi uskoa että hän on jo 10v! Ja Leonorelle myös joka täytti vuosia ja Madeleinen julkaisemissa uusissa kuvissa näytti ihan äidiltään nuorena. Tosi ikäviä nuo erohuhut, epäilen että tämän ulostulon taustalla oli juuri ajatus siitä, että Estelle ja Oscar saattaisi näistä huhuista kärsiä ja siksi haluttiin kommentoida. Mutta olen vähän samoilla linjoilla, että hovin ulostulo saattoi jopa lisätä vettä myllyyn. Eihän se mikään ihme ole, jos pitkässä liitossa tulee vaikeampia aikoja, mutta millään en halua uskoa että Daniel menisi Victoriaa pettämään. Jos he eroaisi niin menisi kyllä usko rakkauteen lopullisesti 😀 Tuo Katen Tanskan reissu vaikuttaa varsin onnistuneelta ja hienoa että tulee hänellekin enemmän näitä itsenäisiä projekteja, hyvä hyvä!
Näitä huhuja olisi helpompi uskoa mistä tahansa muusta pariskunnasta kuin Victoriasta ja Danielista. Mutta tässä tulee taas myös se, että loppujen lopuksi yleisö tietää varsin vähän siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Tosin se, miten Daniel käyttäytyy julkisuudessa, ei mielestäni tunnu mitenkään siltä että hän olisi yhtäkkiä suljettujen ovien takana jotenkin hankala ihminen. Ja kukaan ei kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että onnistuisi esittämään vuosikymmenet täysin päinvastaista roolia.
Katen reissua oli tosi kiva seurata! Eilenhän ilmoitettiin myös brittikuninkaallisten juhlavuoden reissuista. Cambridget matkustavat Karibialle, olikohan peräti jo ensi kuussa!
Karibian reissuun olisi helppo yhdistää piipahdus Harryn ja Meghanin perheen luokse. Minusta on ollut todella tökeröä toimintaa ettei prinssi Charles ole vaivautunut vierailemaan poikansa perheen luona. Joskus on syytä mennä vastaan pitemmälle kuin puoliväliin
Eugenie ja Jack ovat muuten olleet juuri käymässä Sussexien luona! Heistä nähtiin paparazzikuvia
Nyt on tietty ollut pandemia, minkä lisäksi Kalifornia on niin kaukana, ettei siellä tuosta noin vaan piipahdeta. Mutta olen ihan samaa mieltä, että kädenojennusta tarvitaan myös Briteistä. Siinäkin draamassa on selvästi kipeitä tunteita molemmin puolin, joten kaikkea sovitteluvastuuta ei minusta voi laittaa Harryn ja Meghanin vastuulle.
Kiitos koosteesta! Melko mollisointuista tuntuu olevan nyt kuninkaallispiireissäkin meininki, mutta onneksi on ihana Estelle! Tuo kruununprinsessaparin ulostulo tuntuu oudosti ajoitetulta, noin lähellä Estellen syntymäpäivää. Oliko sitten tarkoituksena, että syntymäpäivän yhteydessä ei lehdissä kirjoiteltaisi ilkeämielisiä juoruja. Samaa mieltä olen siitä, ettei ehkä lausunto ollut viisain tapa toimia juurikin “ei savua ilman tulta” -ajattelun vuoksi. Toivottavasti pariskunta saa ratkottua ongelmiaan, jos niitä on, rauhassa keskenään ja ammattiavulla.