Tiarat ja iltapuvut prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotisjuhlissa – kolmen nuoren prinsessan debyytti kuninkaallisiin piireihin

Vuosi 2022 on vasta puolivälissä, mutta jo nyt lienee turvallista sanoa, että Norjan prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotisjuhlan perjantainen gaalaillallinen oli ehdottomasti yksi kuninkaallisen vuoden kohokohtia!

Kuningas Harald ja kuningatar Sonjan isännöivät Oslon kuninkaanlinnassa illallista, johon osallistui iso joukko ulkomaisia kuninkaallisia. Tässä postauksessa käymme läpi kuninkaallisten vieraiden tiarat ja iltapuvut.

Perhe ja kuninkaalliset vieraat prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotisjuhlassa. Kuva: Håkon Mosvold Larsen / NTB

Kuninkaalliset debytantit

Kaikki olemme odottaneet malttamattomina Euroopan nuorten prinsessojen ensimmäisiä tiaratilaisuuksia. Saimmekin jo ennakkoon tietää, että näihin kemuihin tulisi peräti kolme debytanttia: prinsessa Ingridin lisäksi Alankomaiden ja Belgian kruununperijät Oranian prinsessa Catharina-Amalia sekä Brabantin herttuatar prinsessa Elisabeth.

Hiukan yllättäen juhliin saapui ulkomailta myös alaikäisiä kuninkaallisia, joille tämä oli myös todennäköisesti ensimmäinen kuninkaallinen gaalatilaisuus: Ruotsin prinsessa Estelle ja prinssi Oscar, Luxemburgin 2-vuotias prinssi Charles sekä Kreikan kruununprinssiparin nuorin poika prinssi Aristides. Nuorten vieraiden läsnäolo korosti kuninkaallisten lämpimiä välejä ja nuoren sukupolven esiintuloa.

Nuorista kruununperijöistä napattiin iloksemme oma potrettinsa. Takarivissä prinsessa Amalia ja prinsessa Elisabeth ja edessä prinsessa Estelle, prinsessa Ingrid ja Luxemburgin prinssi Charles. Tämä on kyllä mainio otos! 😀

Euroopan nuoria kruununperijöitä yhdessä. Kuvasta puuttuu Tanskan, Espanjan, Monacon, Britannian ja Liechtensteinin nuoriso. Kuva: Lise Åserud / NTB

Norja

Sitten ne tiarat ja iltapuvut! Kuninkaanlinnassa nähtiin monta onnistunutta ja upeaa lookia. Tiaroissa ei ollut suuren suuria yllätyksiä, ja aika monella oli aiemmin nähty puku, mutta tykkäsin silti kokonaisuudesta. On selvää, että pukujen uudelleenkäyttö on arkipäiväistynyt, mutta ehkä vanhemmat halusivat myös tietoisesti antaa valokeilaa nyt nuorisolle!

Prinsessa Ingrid Alexandra perheensä ja isovanhempiensa kanssa. Kuva: Lise Åserud / NTB

Isäntäperhe saapui juhlaillalliselle ihan viimeisenä muiden vieraiden jälkeen, mutta me aloitamme puvuston läpikäymisen heistä.

Päivänsankari Ingridillä oli kaunis lahjatiaransa, jonka näimme jo aiemmin perjantaina uusissa potreteissa (kirjoitin tiaran historiasta aiemmin oman postaukseensa). Puku oli kuitenkin vaihtunut. Potreteissa nähtiin yksinkertainen äidin vaatekaapista löytynyt tummansininen iltapuku vuodelta 2001, mutta illalliselle Ingrid saapui luumunvioletissa Alberta Ferrettin puvussa – joka sekin oli Mette-Maritin kaapista, vuodelta 2005!

Ingridillä oli tiaran lisäksi helmikorvakorut, timanttirannekoru, sormuksia sekä kunnianauhaa paikallaan pitänyt ametistirintaneula.

Kuningatar Sonja toivotti vieraat tervetulleiksi, ja illan aikana kuultiin puheet kuningas Haraldilta, prinsessa Ingridiltä itseltään, Norjan suurkäräjien puhemieheltä, kruununprinsessa Mette-Maritin äidiltä Marit Tjessemiltä sekä kruununprinssiparilta. Kuva: Håkon Mosvold Larsen / NTB

Kuningatar Sonjan keltainen iltapuku on nähty hänellä todella monta kertaa ennenkin. Itse tykkään siitä, mutta se tuntuu aina jakavan mielipiteitä somessa. Puvun seurana nähtiin Norjan upea smaragditiara ja siihen sopivat korut.

Kruununprinsessa Mette-Maritin vaaleanpunainen Puccin puku oli uusinta kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häiden aaton juhlallisuuksista. Tiarana toimi Mette-Maritin luottovalinta eli häälahjana saatu päivänkakkaratiara. Korvissa oli timanteista ja rubiineista koostuvat riippuvat korvakorut.

Kuningaspari ja kruununprinsessaperhe saapuivat illalliselle viimeisinä. Video: NRK

Prinsessa Märtha Louise saapui kuin saapuikin veljentyttärensä ja kummityttönsä juhliin tuoreen kihlattunsa Durek Verrettin käsipuolessa. Märthalla oli kuningatar Sonjan raidallinen sinivalkoinen puku ja oma vehnäntähkätiaransa (Märthan ja Astridin puvut näkyvät alempaa löytyvältä videolta).

Myös Märtha Louisen tyttäret Maud, Leah ja Emma olivat Twitterin tietäjien mukaan käyneet sukulaisten vaatekaapeilla. Maudilla (etummaisena) oli kuningatar Sonjan vanha puku, kun taas Leah ja Emma lainasivat äitinsä vaatteita. Leahin puku on itse asiassa sama, jota Märtha Louise häidensä aattona vuonna 2002.

Nykyisin pyörätuolissa liikkuvalla prinsessa Astridilla oli brittikuningatar Aleksandran peruja oleva turkoositiara ja siihen sopivia koruja.

Tanska ja Ruotsi

Kruununprinsessa Marylla oli valkoinen iltapuku, jonka tummat kuviot sointuivat nätisti moderniin Midnight-tiaraan. Tämä tiarahan ei ole Tanskan kuninkaallisen perheen oma, vaan Marylla on yksinoikeus lainata sitä Ole Lynggaardin jalokiviliikkeeltä.

Kruununprinsessa Victorialla oli kukkakoristeinen Frida Jonsvensin iltapuku ja sen parina prinsessa Lilianilta peritty laakeriseppeletiara. Kukkakoristeet olivat Norjan lipun väreissä, ja samaa koristelua nähtiin myös prinsessa Estellellä, jonka vaaleansininen puku oli kuin Tuhkimolla! Olipa 10-vuotiaalla prinsessalla myös oma iltalaukkunsakin. 😀

Benelux-maat

Alankomaiden kuningatar Máximan siksak-kuvioitu punainen iltapuku oli uusintakierroksella, mutta tällä kertaa sen seurana nähtiin perheen jättimäinen ja upea Stuart-tiara ja samaan settiin kuuluvaa myöskin aika kookasta kaulakorua. Timantteja löytyi myös korvista ja vyötäröltä.

Puvun on suunnitellut Jan Taminiau, joka on yksi Máximan luottosuunnittelijoista.

Embed from Getty Images
Kuningatar Máxima ja kuningas Willem-Alexander

Oranian prinsessa Catharina-Amalia teki suuren debyyttinsä kauniissa pinkissä iltapuvussa ja Alankomaiden tähtinappitiarassa. Lisäksi Amalialla oli timanttikaulakoru, timanttitähti pitämässä kunnianauhaa paikallaan ja ainakin yksi rannekoru, mahdollisesti timanttinen sekin.

Prinsessahan paljasti 18-vuotispäivänsä yhteydessä olevansa suuri jalokivien ystävä, joten yleisössä odotettiin innolla, mitä koruja hän valitsisi nyt. Tähtinappitiara oli mahdollisesti tunteellinen valinta, sillä se muistetaan parhaiten kuningatar Máximan häätiarana.

Prinsessa Amalia saapui Espanjan kuningas Felipen käsipuolessa. Kuva: NRK

Se on oikeastaan helminappitiara, mutta helmet vaihdettiin korukokoelmasta löytyneisiin timanttitähtiin Máximan häitä varten. Tähtiversiota ovat sen jälkeen käyttäneet myös prinsessa Beatrix ja prinsessa Margriet, ja nyt myös prinsessa Amalia.

Olisin toivonut Amalialle ehkä parempaa kampausta, mutta hän taitaa yleensä olla aina hiukset auki. Tykkään kyllä kovasti hänen puvustaan, viitoista on tullut mun heikko kohta! Kokonaisuudessaan elegantti look, kirkas väri toi nuorekkuutta muuten aikuismaiseen pukuun.

Tällä videolla näkyy kuninkaallisten vieraiden saapuminen. Vain Märtha Louisen tyttäret ja Bulgarian prinssiperhe puuttuvat. Norjan kuningaspari ja kruununprinssiperhe näkyivät aiemmassa videossa. Video: NRK

Belgian kuningatar Mathilde saapui illan kolmannen debytantin, esikoisensa prinsessa Elisabethin, kanssa. Kuningattaren sininen puku oli Armani Privén kokoelmasta. Kaunis Wolfers-tiara, näyttävä kaulakoru, isot korvakorut ja rannekoru toivat kokonaisuuteen mukavasti säihkettä.

Prinsessa Elisabeth tarjosi meille illan suurimman tiarayllätyksen: hänen timanttitiaransa ei nimittäin ole Belgian kuningasperheen tunnetusta kokoelmasta! Somessa näkyi heti teorioita: toiset arvelivat tiaran olevan antiikkia ja hankittu/lahjoitettu hiljattain Elisabethille, kun taas toisten mielestä se voisi olla Belgian aikaisemman kuningatarpuoliso Elisabethin vanhasta korusta tehty uusiodesign.

Kuninkaallisten korujen ekspertti The Court Jeweller ei tosin uskonut, että kuningatar Elisabethin koru ja prinsessa Elisabethin tiara liittyvät toisiinsa. Kuvan vanhasta korusta näkee täältä.

Embed from Getty Images
Kuningatar Mathilde ja prinsessa Elisabeth

Sen jälkeen venäläisiä koruja tunteva Russian Treasure jakoi Instagramissa mietteitään Elisabethin tiaran samankaltaisuudesta Vestey-tiaran kanssa. Olisiko kyseessä sama tiara vai saman tekijän samantyylinen tiara? Toivottavasti hovi suostuisi kommentoimaan tätä joskus!

Elisabethin olkaimeton kanervanvärinen iltapuku oli kaunis ja kivasti ihan eri linjaa kuin Ingridin ja Amalian. Tiaran lisäksi Elisabethilla oli timanttikorvakorut, rannekoru ja ainakin yksi sormus.

Luxemburgin perintösuurherttuatar Stéphanie oli yksiolkaiminen pirteän vihreä Elie Saabin puku. Tiarana oli yksi Luxemburg-suosikeistani: kokoshnikiä muistuttava timanttitiara, jonka keskellä on suuri safiiri. Stéphaniella oli myös safiireista ja timanteista koostuvat korvakorut.

Kreikka ja Bulgaria

Edustettuina olivat myös Kreikan ja Bulgarian entiset hallitsijasuvut.

Kruununprinsessa Marie-Chantallilla oli Kreikan jättimäinen timanttitiara, joka on nähty hänellä aiemmin ainoastaan kerran julkisesti. Vihreä näyttävä iltapuku, jättitiara ja kampaus toivat mulle jotenkin mieleen kuningatar Máximan tyylin. Ei suosikkini, mutta Marie-Chantal saa ehdottomasti pisteitä yrityksestä ja tiaravalinnastaan!

Kreikan prinsessa Maria-Olympia oli häikäisevä, yksi ehdottomia suosikkejani! Kuin klassinen Hollywood-filmitähti! 🙂 Prinsessa Olympialla oli oma kaunis hapsutiaransa, jonka hän sai yleisimmän tiedon mukaan äitinsä vanhemmilta kastelahjaksi.

Olympian rinnalla saapuivat nuoremmat veljet prinssit Constantine ja Aristidis. Perheen keskimmäiset lapset prinssit Achileas ja Odysseas olivat jääneet kotiin.

Bulgariasta saapuikin mielenkiintoinen kokoonpano. Prinssi Kyril ja prinsessa Rosario ovat olleet asumuserossa vuodesta 2009, mutta he eivät ole koskaan virallisesti eronneet. Heidät molemmat ja heidän kolme aikuista lastaan oli kaikki kutsuttu Osloon. Prinssi Kyrilillä on kuitenkin uusi naisystävä Katharine Butler, joka oli myös paikalla.

Prinsessa Rosario kulki perheen etunenässä poikansa prinssi Tassilon kanssa. Tyttäret prinsessa Mafalda ja prinsessa Olimpia seurasivat perässä, ja prinssi Kyril tuli viimeisenä Katharinen kanssa.

En seuraa Bulgarian kuninkaallisia aktiivisesti, enkä oikein hahmota, mistä kytkös Haakoniin ja Mette-Maritiin on syntynyt. Ehkä Espanjan Felipen ja Kreikan Pavloksen kautta? Kyril on Wikipedian mukaan Pavloksen ja Marie-Chantalin kolmannen lapsen kummi, ja espanjalainen Rosario puolestaan seurustelee samoissa piireissä Espanjan kuninkaallisten kanssa.

Toki Euroopan kuninkaallisissa piireissä kaikki ovat vähintään varmaan kuulleet toisistaan, mutta mielestäni Kyril ja Rosario eivät olleet Norjan kuningasparin 80-vuotisjuhlissa viisi vuotta sitten, joten he eivät ehkä ole ihan itsestäänselviä vieraita joka tilaisuudessa. Rosario on joka tapauksessa Sverre Magnuksen kummitäti (Pavloksen ja Alankomaiden Máximan ohella), joten he ovat varmasti Haakonille ja Mette-Maritille läheisiä.

Kunniamerkit

Huomasitte varmasti, että monilla kuninkaallisilla oli Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan kunniamerkit. Ne, joilla ei norjalaista kunniamerkkiä ole, kantavat korkeinta kotimaista merkkiään.

Esimerkiksi nuorimmat kuninkaalliset, kuten Amalia ja Elisabeth, eivät ole vielä kerenneet saada ulkomaisia kunniamerkkejä, mutta he molemmat saivat 18-vuotispäiviensä yhteydessä kotimaiset kunniamerkit.

Tanskan hovi ilmoitti lauantaina juhlien jälkeen, että kuningatar Margareeta on myöntänyt prinsessa Ingridille Tanskan Elefanttiritarikunnan kunniamerkin. Ingrid vastaanotti kunniamerkin kummisedältään kruununprinssi Frederikiltä yksityisessä seremoniassa ennen juhlia. Myös kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Victoria saivat Elefanttiritarikunnan merkit aikoinaan 18-vuotispäiviensä yhteydessä.

Lopuksi: kuka oli illan paras pukeutuja? Mun täytyy kyllä sanoa, että juhlakalu vei mielestäni voiton, vaikka Amalia, Elisabeth ja Kreikan Olympia olivat kaikki kyllä upeita ilmestyksiä. Moni kuninkaallisharrastaja kommentoi Twitterissä, että vanhemmat prinsessan ja kuningattaret jäivät ihan sivurooliin, kun nuoriso teki niin hienon debyytin! Kuka oli suosikkisi?

21 kommenttia artikkeliin ”Tiarat ja iltapuvut prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotisjuhlissa – kolmen nuoren prinsessan debyytti kuninkaallisiin piireihin

  1. Oo! Tällaisia tilaisuuksia lisää!🤩🤩 Upean värisiä pukuja! Kaikilla nuorilla prinsessoilla varsinkin. Harmi muuten kun Espanjan Leonoria tai tanskan prinssiä ei näkynyt mutta ehkä seuraavassa gaalaillassa sitten 😃

    • Ehkä Christianille pidetään gaala ensi vuonna? 😄 Tuosta Leonorin puuttumisesta oli puhetta Twitterissä, taidan yrittää ehtiä kirjoittaa Espanjasta kesän aikana 😄

  2. Ingrid ehdottomasti upein kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan.
    Victorian asu hyvin kaunis ja kesäinen.
    Yhtään täyttä fiaskoa en nähnyt.

    • Mäkin itse asiassa tykkäsin Victorian asusta! Olisin kyllä valinnut jonkun toisen tiaran, kun tuntuu että tota Lilianin on nähty paljon viime aikoina.

  3. Kylläpä on ihanaa päästä piiitkän taon jälkeen kommentoimaan tällaisten tilaisuuksien pukuja ja tiaroita! Arvostan myös Norjan hovin tapaa ottaa myös lapset mukaan ja tehdä se näkyväksi myös yleisölle. Ehdoton symppiskuva oli tuo tulevaisuuden hallitsijoista julkaistu!

    Ingrid Alexandran tiara näytti juhlaillalliselta julkaistuissa kuvissa vieläkin viehättävämmältä kuin niissä virallisissa potreteissa (tiara on sivulta katsottuna hyvin kaunis) ja todellakin pidän siitä, että upeita pukuja käytetään uudelleen, nuori Mette-Maarit ja IA ovat siis aika saman kokoisia.

    Victorian puku on kesäisen ihastuttuva, Mathilden hyvin kuninkaallinen, nämä omia suosikkejani.

    Minun on kyllä uskoa, että Elisabethin tiara olisi Vestley-tiara – toivottavasti tosiaan saisimme ihan virallisestikin asiasta lisää tietoa.

  4. Oli upeat juhlat ja ihan mahtavaa oli nähdä tulevat kuningattaret yhdessä tiaradebyytissä! Tuo kuva prinsessoista ja pikku Charlesista yhdessä on niin huippu. Veikkaan, että olisiko Ingrid ihan esittänyt toiveen, että kierrätetään pukuja. Hänhän on paljon puhunut ilmastonmuutoksesta joten ei olisi yllätys jos tällä tavalla ottaisi kantaa vaatteiden uusiokäytön puolesta.

    Suurimman huomion kiinnitti totta kai nämä nuoret kaunottaret, kaikki oli omalla tavallaan upeita! Belgian Elisabetin tiara todellakin kiinnostaa. Hän näytti ihan kuin olisi suoraan satukirjan sivulta jotenkin tuossa puvussaan ja tiarassaan 🙂 Täytyy myös hattua nostaa miten reippaasti ja hienosti Estelle ja Oscar edustivat! Oli niin liikuttavaa katsoa kun he käveli käsi kädessä sinne juhlasaliin.

    • Twitterissä myös arvailtiin, että olisiko Ingridin toiveesta laitettu kierrätyspukuja. Vanhemmilla niitä ainakin riittää, ja toisaalta Märthan tyttärillä ei niitä tilaisuuksia niin usein ole, että järkevää toki että sopivat löytyivät sukulaisilta. 😄

      Belgian hovi vahvisti Elisabethin tiaran olleen antiikkia ja kuningasparin ostaneen sen Elisabethille 18-vuotislahjaksi!

  5. Iso-Britaniasta ei ollut edustajaa? Harmi kun Leonere ei tullut vaikka isä olikin paikalla. Olisi saatu kuudes kruununperijä kuvaan. Ingrid oli suosikkini ja suoritus kuvien ja lehtitietojen mukaan illasta hyvin.

    • Brittikuninkaalliset tuntuvat lähes lopettaneen mantereen kuninkaallisten kanssa seurustelun, mikä on tosi sääli. Miettikää vaikka, miten mantereen kuningashuoneen muistivat Philipin ja Elisabethin platinajuhlaa. Harmi, ettei Norjaan saatu ketään, kun Harald on kuitenkin mantereen kuninkaallisista Elisabethille läheisintä sukua.

      Leonor toivottavasti nähdään joku toinen kerta. Hänen puuttumistaan ihmeteltiin kyllä Twitterissä. Yritän ehtiä käsitellä aihetta blogissa kesän aikana.

  6. Ihanaa kun järjestetään tämmöisiä! Harmi kun Elisabethilla ja Catharina-Amalialle ei järjestetty mitään tälläistä (taisivat molemmat täysi-ikäistyä koronan kurittaessa, joten ehkä annamme anteeksi) mutta toivottavasti esimerkiksi Tanskan Christianin 18 pippalot olisivat yhtä säihkyvät!

    Ingrid Alexandra oli kyllä ehdottomasti illan kuningatar, mielestäni perintötiara sopii hänelle oikein mainiosta. Etukäteen spekuloitiin jossain että onko liian iso, mutta mielestäni ei. Oikein sopiva Ingridille ja ihanaa että nimenomaan perintönä sukulaisilta tuli. Catharina-Amalian iltapuku oli mielestäni upea mutta tiara debyytti jäi mielestäni puvun varjoon. Ehkä paremmalla kampauksella tiara olisi tullut enemmän esiin. Elisabethin puku oli taas ihanan nuorekas, mutta tiaran kohdalla en kyllä kiljunut riemusta. Kiva, että on tullut uusi lisäys kokoelmaan, mistä nyt sitten onkin peräisin, mutta asettelusta tulee mielestäni sellainen pikkutyttömäinen kruunu-fiilis. Vähän sama reaktio kun aikoinen Ruotsin prinsessa Sofian häätiaran kohdalla – kaunis, mutta kummallinen pään päällä-asettelu ei toimi. Mutta odotan innolla paraneeko tämä tiara vanhetessaan, vai kaivetaanko seuraaviin pipppaloihin Elisabethille jotain muuta!

    Ihania kyllä nuo Ingrid Alexandrasta julkaistut viralliset muotokuvat. Lisää tämmöisiä kuvia ja tilaisuuksia muistakin hoveista!

    • Amalialla ehkä parempi kampaus olisi tehnyt tiaralle enemmän oikeutta. Mutta ah miten upea puku!

      Elisabethin tiara on mun mielestä kaunis ja upea. Myös kuva että on vähän isompi eikä mikään pieni panta vain. Mutta ihan totta, että asettelu ei ehkä mennyt ihan nappiin. Puku oli kuitenkin upea ja olin niin innoissani uudesta tiarasta, että jätin kommentoimatta asettelua 😄

      Belgia muuten vahvisti että tiara on antiikkia ja oli kuningasparin ostama 18-vuotislahja Elisabethille!

  7. Olen sama mieltä Veeran kanssa koskien Catharina-Amalian ja Elisabethin tiarasta.Ei taida Märtha Louise olla Ingrid Alexandran kummitäti, eikö kummeja ovat Victoria, Tanskan Frederik, Espanjan Felipe, kuningas Harald ja Mette-Maritin äiti?Hienon postauksen olet taas tehnyt!Kiitos siitä.Odotellaan Margarethen juhlallisuuksia!

  8. Belgian hovi on vahvistanut, että tiara oli kuningasparin 18-vuotislahja Elisabethille. Hovi kertoi tiaran olevan antiikkia, ja kuningaspari osti sen Elisabethille.

  9. Hienot juhlat, ja saatiin tiaranälkään oikein kunnon kattaus. Kommentoin jo edelliseen kirjoitukseen pukuja ja myös tiaroja. Kuningatar Sonjalle tuohon pukuun parittaisin sen kultaisen modernin tiaran, niissä on niin paljon samoja elementtejä.

    Iloinen asia että yksi tiara on tullut päivänvaloon ja Belgian pieneen kokoelmaan mahtuu mukaan uusikin tulokas.

    Tuota Bulgarian prinssi Kyrilin rakastajattaren mukana oloa oudoksun, kun vaimokin oli paikalla.

    • Bulgarian prinssiperhe oli selkeästi mukana henkilökohtaisina ystävinä, joten valinta lienee ymmärrettävä. Prinssipari on tosiaan ollut erossa jo yli vuosikymmenen ja uusi puoliso on ollut mukana kuvioissa useamman vuoden. Mutta mielenkiintoista silti että molemmat naiset olivat paikalla.

  10. Illan kuningatar oli tietysti Ingrid, mutta upeaa katseltavaa olivat muutkin. Ihastelin tuota kohtaa sisääntulovideolta, kun Mette Marit saapuu poikiensa kanssa. Hän näytti niin onnelliselta ja ylpeältä!

    Onkohan tuosta Elisabethin tiarasta kunnon lähikuvia missään?

    • En ole nähnyt Elisabethin tiarasta muita lähikuvia kuin illalliselta zoomatut. Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan parempia kuvia jostain toisesta tilaisuudesta!

  11. Mun mielestä on tosi hienoa että Märtha louisen sulhanen ja Prinssi Kyrilin naisystävä ja ex-vaimo oli kutsuttu tilaisuuteen! Henkii hyvin rentoa ja lämmintä perheenomaista tilaisuutta eikä olla mitenkään jäykkiä jäsenten perhestatusten suhteen. Oikein positiivinen juttu!

    • Perheenjäsenen kihlattua ei varmaan voisi jättää pois. Muistelen vain Durekin ensin sanoneen Instagramissa, ettei hän pääse osallistumaan. Mutta en tiedä olisiko vaikka kuningasparin 80-vuotisjuhliin tai Ingridin häihin kutsuttu Bulgariasta sekä vaimo että prinssin uusi avopuoliso. Mutta eivät he toisaalta ole niin tunnettuja kuninkaallisia varsinkaan täällä Pohjoisessa, että asiasta olisi kauheasti kiinnostanut lehtiä tai yleisöä. 😄

Jätä kommentti