Yksi Venäjän keisarillisen hovin eleganssin tukipilareista oli venäläinen hovipuku, joka antoi hovin naisväelle loisteliaan ja uniikin yleisilmeen erilaisissa seremoniallisissa tilaisuuksissa.
Osallistuin hiljattain ruotsalaisen taidehistorioitsija ja kuninkaallisbloggaaja Erika Lindblomin luennolle, jonka aiheena oli venäläinen hovipuku. Ajattelin heti, että aihepiiri varmasti kiinnostaa myös Timanttisalongin porukkaa!
Lindblomin (ruotsinkielinen) blogi Madame Scandaleuse on hiljentynyt viime vuosina, mutta Instagramissa hän postailee edelleen aktiivisesti. Tämä postaus perustuu pääosin Lindblomin pitämään luentoon, hänen blogikirjoitukseensa Den ryska hovdräkten sekä Alexander Palace Time Machinen artikkeliin Women’s Imperial Court Costume in Imperial Russia.
Mikä on hovipuku?
Hovipuku oli käytännössä yhtenäinen “univormu” hovin naisille. Hovipukuun eivät pukeutuneet pelkästään keisariperheen jäsenet, vaan myös esimerkiksi hovineidit ja aatelisto. Venäjällä hovipukua käytettiin monissa seremonioissa ja juhlissa, kuten kruunajaisissa, kastejuhlissa, häissä ja duuman eli parlamentin avajaisissa.
Muoti tietysti muuttui aikojen saatossa ja niin myös hovipuku. Lindblom jakaa puvun (tai ehkä enemmänkin hovipukeutumisen) historian Venäjällä kolmeen eri vaiheeseen: moskovalaiseen, eurooppalaiseen ja venäläiseen. Hovipuvun perinne katosi monarkian lakkauttamisen myötä vuonna 1917.
Moskovalainen aikakausi
Hovipukeutumisen moskovalainen aikakausi kattaa Lindblomin mukaan usean sadan vuoden pituisen jakson noin 900-luvulta 1600-luvun lopulle.
Venäjän keisarikuntana tunnettava valtio oli keskiajalla tietysti vielä lapsenkengissä. Moskova oli fyysisesti kaukana muusta Euroopasta, ja kulttuurisesti kallellaan vanhaan Bysantin valtakuntaan, josta ortodoksikirkkoa johdettiin. Hovi oli vanhanaikainen ja sulkeutunut.
Kirkon vaikutus oli vahva, ja moskovalaisen ajan hovipuku muistuttikin Lindblomin mukaan ortodoksipappien pukeutumista, ja sitä hallitsivat pitkät kaftaanit sekä sarafaanit, eli helmaa kohti levenevät olkainhameet. Tässä kuvassa on maalaus 1600-luvulla eläneestä tsaari Alekseista ja tämän morsianehdokkaista.
Embed from Getty Images
Venäjän ensimmäinen Romanov-hallitsija Mikael Fjodorovitš Romanov valittiin tsaariksi vuonna 1613.
Naisten asuun kuului myös kaarevamuotoinen kokoshnik-päähine. Nimi lienee tuttu päähineen mukaan nimetystä venäläisestä tiaramallista.
Hovissa sarafaanit tehtiin itämaisesta silkistä ja kirjailtiin kulta- ja hopealangalla, joskus myös helmillä ja jalokivillä. Tavallinen kansa pukeutui samalla lailla, mutta selvästi yksinkertaisimpiin malleihin. Nykyaikanakin sarafaanit mielletään osaksi venäläisiä perinteitä.
Läntinen Eurooppa siirtyi keskiajalta hiljalleen renessanssiin ja uuteen aikaan, mutta sulkeutuneella Venäjällä ei koettu samanlaista kulttuurin murrosta. Näin ollen hovipukeutumisessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia: Lindblomin mukaan vaatteet olivat 1600-luvun puolivälissä samanlaisia kuin 500 vuotta aiemmin 1100-luvulla.
Embed from Getty Images
Nikola II ja Aleksandra Fjodorovna pitivät vuonna 1903 suuret naamiasjuhlat, joiden teemana oli 1600-luku. Tässä keisaripari on pukeutunut edellä mainituksi tsaari Alekseiksi ja tämän vaimoksi. Muun keisariperheen asuista voi katsoa kuvia täältä.
Eurooppalainen aikakausi
Venäjä sai uuden suunnan vuonna 1680, kun Pietari Suuri nousi valtaan. Nuori ja eurooppamielinen tsaari katsoi mallia lännestä ja uudisti mm. hallintoa ja sotavoimia, ja hänen aikanaan Venäjästä tulikin keisarikunta ja eurooppalainen suurvalta.
Yhteiskunnallisten uudistustensa lomassa Pietari Suuri halusi myös hovilleen uuden ilmeen, joten venäläiset kaftaanit ja ja serafiinit kiellettiin vuonna 1700. Kielto koski Lindblomin mukaan kaikkia moskovalaisia, myös kaupunkiin tulevia maaorjia. Papisto ja maaseudun väki muodostivat poikkeuksen.
Tilalle tulivat eurooppalaiset vaatteet. Lindblomin mukaan naisten tuli pukeutua saksalaisiin mekkoihin, hattuihin, hameisiin ja kenkiin. Miehillä taas tuli olla ranskalainen tai saksalainen päällystakki, jonka alle tuli ohut liivi, polvihousut, saappaat ja saksalainen hattu.
Dramaattisen muutoksen näkee hyvin vertailemalla aiempia kuvia Pietari Suuren ja hänen kahden vaimonsa potretteihin. Ensimmäinen avioliitto päättyi ennen hovipuvun uudistusta.
Embed from Getty Images
Galleria: Pietari Suuri, hänen ensimmäinen vaimonsa Eudoxia Lopukhina ja toinen vaimonsa tuleva keisarinna Katariina I.
Uusi tyyli sai nopeasti suosiota, ja venäläisseurapiirien pukeutuminen ei enää erottunut eurooppalaisista hoveista. Samaan aikaan Pietari Suuri rakennutti Itämeren rannalle Pietarin kaupunkia keisarikuntansa uudeksi pääkaupungiksi ja hovinsa keskukseksi.
Ensin vaikutteita haettiin Saksasta, mutta pian ylimystö kiinnostui Ranskasta. Ranskalaistyyliset asut ovat tuttuja mm. 1760-luvulla valtaan nousseen keisarinna Katariinan Suuren yltä: leveitä värikkäitä hameita ja valkoisiksi puuteroituja peruukkeja. Lindblomin mukaan kauppojen ovia oli suurennettava, jotta daamit helmoineen ja peruukkeineen pääsivät sisään.
Embed from Getty Images
Venäjällä 1700-luvulla hallinneet keisarinnat Anna, Elisabet ja Katariina Suuri pukeutuivat eurooppalaisesti.
Muoti ei ole irrallaan politiikasta, ja Katariina Suuren tiedetään pukeutuneen toisinaan myös perinteisiin moskovalaisen ajan vaatteisiin vaikuttaakseen venäläisemmältä. Katariinahan oli alun perin saksalainen prinsessa, joka nousi keisarinnaksi petettyään miehensä.
Hovipuku saa viimeisen muotonsa: venäläinen aikakausi
1800-luvulle tultaessa Pietari Suuren sanelemista vaatimuksista oli lipsuttu jo kauan sitten. Muoti oli eurooppalaista, mutta naiset pukeutuivat miten lystäsivät. Samoihin aikoihin Ranskan ihannointi loppui Napoleonin sotiin, ja minkä lisäksi modernien kansallisvaltioiden vahvistuminen ympäri Eurooppaa herätti tarpeen yhtenäistää kansallista identiteettiä myös Venäjällä.
Vuonna 1825 valtaan nousi sotilaskasvatuksen saanut keisari Nikolai I, joka oli järjestyksen mies. Nikolai piti miesten univormujen selkeydestä ja halusi daameille samanlaisen yhtenäisen ilmeen. Lindblomin mukaan 1830-luvulla lanseerattu uusi venäläinen hovipuku otti vaikutteita venäläis-bysanttilaisesta tyylistä ajalta ennen Pietari Suuren uudistuksia sekä senhetkisestä nykymuodista.
Embed from Getty Images
Nikolai I:n puoliso keisarinna Aleksandra Fjodorovna (1798-1860).
Uutta univormua käyttivät jatkossa kaikki hovin naiset. Lindblom kirjoittaa sen koostuneen valkoisesta brodeeratusta hameesta, vyötärölle kiinnitetystä pitkästä laahuksesta sekä samettisesta liivistä, jossa oli pitkät ja leveät moskovalaiset hihat. Leveä ja matala pääntie jätti hartiat paljaiksi. Sametti ei peittänyt koko pukua, vaan vartalon etupuolella oli halkio, josta valkoinen hame näkyi. Vyötärö oli kapea, ja edessä oli usein myös selkeä pystysuuntainen linja, jossa saattoi olla napitus.
Myös kokoshnikit palasivat muotiin. Samettiset päähineet koristeltiin Lindblomin mukaan ensin helmillä, mutta ajan kuluessa koristelu muuttui yhä ylellisemmäksi. Naimisissa olevilla naisilla oli kokoshnikin kanssa myös huntu. Vuosisadan loppua kohten kokoshnik-tiarat syrjäyttivät päähineen.
Tätä hovipukua käytettiin aina vuoteen 1917, jolloin monarkia lakkautettiin. Täytyy mainita, että puku vaikuttaa kokeneen hieman muutoksia matkan varrella, tai sitten mallissa oli jonkin verran tulkinnanvaraa, sillä osa näkemistäni puvuista on mekkomaisia (esim. Maria Aleksandrovnan puku alhaalla vasemmalla), osassa taas sametti antaa takki- tai viittamaisen fiiliksen. Samoin olen nähnyt kuvia lyhythihaisista hovipuvuista. Yleisilme on kuitenkin sama. Olisiko pukua vaan sovitettu kunkin ajan ja makumieltymysten mukaan?
Venäläinen hovipuku oli univormu, joka kertoi kantajansa asemasta
Nikolai I oli armeijan kasvatti ja piti univormujen tavasta kertoa heti kantajansa asema. Edellisten vuosisatojen aikana syntynyt hovietiketti oli sekava kokonaisuus, ja niinpä myös naisten hovipukuun syntyi oma symboliikkansa.
Tärkeimpiä tunnusmerkkejä oli puvun väri. Lindblomin mukaan vain keisarinna ja keisarin tyttäret saivat pukeutua kullan- ja hopeanvärisiin pukuihin. Keisarinna oli kuitenkin etusijalla: jos hän oli aikeissa pukeutua hopeaan, suuriruhtinattarien tuli valita joku muu väri. Yleensä keisarinnat valitsivat mieluummin kevyemmän ja imartelevamman hopean, joten suuriruhtinattaret pääsivät pukeutumaan siihen vain harvoin.
Keisarinnan hovinaisilla puolestaan oli smaragdinvihreää tai tummanpunaista. Myös laahuksen pituus ja kirjailun määrä kertoi asemasta: mitä pidempi laahus, sitä korkeampi asema.
Hovinaisilla saattoi olla rinnassaan keisarinnan muotokuva tai hänen palvelemansa keisariperheen jäsenen monogrammi. Arvoltaan korkeimmat naiset saattoivat olla myös naisille luodun Pyhän Katariinan ritarikunnan jäseniä, jolloin he luonnollisesti kantoivat tätä kunniamerkkiä kunnianauhan kanssa.
Hovipuku saattoi painaa kymmeniä kiloja
Vaikka Nikolai I:llä oli käytännöllisyys mielessä, hovipuvut olivat kaikkea muuta kuin käytännöllisiä. Yksi puku saattoi painaa jopa 30 kg kankaasta ja koristeluista riippuen, ja tähän lukuun ei sisälly vielä jalokivet ja tiara.
Seremonialliset tilaisuudet tarkoittivat, että naisten tuli seistä näissä tiukasti nyöritetyissä korsettihaarniskoissaan tuntikausia. Lindblomin mukaan ei ollut harvinaista, että naisia pyörtyi.
Pukujen valmistaminen oli myös oma prosessinsa, joka kesti kuukausia tai jopa vuoden. Lindblom kertoo, että kirjailuja tekivät usein nunnat, joilla oli säilynyt käsityöperinne. Linblomin mukaan pukuja käytettiin vain yhden tai kaksi kertaa, mutta Alexander Palace Time Machine mainitsee, että toisinaan pukuja myös pesetettiin.
Pukujen hintaa on vaikea sanoa, mutta halpaa lystiä se ei ollut. Jonkinlaista suuntaa antaa yksi ruhtinatar Irina Jusupovalle (joka oli Venäjän rikkaimpia naisia) vuonna 1885 tilattu puku, joka maksoi 1500 ruplaa. Se vastasi silloin yhden Fabergé-munan hintaa. Keisariperheen jäsenille tehdyt puvut varmasti maksoivat paljon enemmän.
Sanotaan, että kauneuden eteen on kärsittävä, ja sitä keisarillisen hovin naiset ovat totisesti tehneet painavissa puvuissaan. Voin kuitenkin vain kuvitella, miten upea näky naisväki on aikanaan ollut. Ulkomaalaiset vieraat ihailivat Pietarin hovin eleganssia, ja Euroopan hoveissa matkustaneet venäläisnaiset erottuivat puvuillaan aina joukosta.
Monarkian lakkauttamisen myötä koko hovi ja niin myös venäläinen hovipuku hävisi maailmasta. Alexander Palace Time Machinen mukaan monet käsityöläiset pakenivat Venäjältä esimerkiksi Pariisiin, missä he löysivät töitä ranskalaisten muotitalojen palveluksesta.
Pukuja säilyi onneksi jonkin verran, ja nykyisin niitä voi ihailla mm. Eremitaašissa Pietarissa. Toivottavasti maailmantilanne jonain päivänä sallii taas matkailun Venäjälle, sillä Pietari lähiseutuineen on tietysti erinomainen matkakohde kuninkaallisesta historiasta kiinnostuneille.
Viimeisenä: myös lapsille oli omat versionsa! Kuvassa viimeisen keisariparin viisi lasta: tyttäret Olga, Tatiana, Maria ja Alastasia sekä tsarevitš Aleksei.
Haluatko lukea lisää Venäjän keisarinnoista ja elämästä Pietarin hovissa? Tässä postauksessa voit tutustua Suomea hallinneiden Venäjän keisareiden puolisoihin.
Kiitos, tämä oli hyvin mielenkiintoinen postaus 🙂
Kiitos palautteesta, mukava kuulla, että postaus oli kiinnostava! 😊
Todella hienoja nuo puvut, olisi kiva joskus nähdä livenäkin. Ja kätevää kun ei ole tarvinnut hankkia joka tilaisuuteen eri asua, asukriiseiltä vältytty 😀
Näitä on kyllä pakko päästä joskus ihailemaan livenä!
Harmi, että tuo hovipuvun perinne on jäänyt. Ruotsissahan se vielä elää, mutta kuninkaallisia ei niissä mustissa puhvihihaisissa puvuissa nähdä. Muista hoveista mulla ei olekaan tietoa, mutta oletan että jonkinlaisia erityisiä asuja on vielä olemassa tiettyjen perinteisten hovitehtävien yhteydessä.
Todella kiinnostava postaus
Kiitos, mukava kuulla! 😊
mietin, että miten naiset pystyivät olemaan ja kulkemaan puvuissaan! Nehän painoivat käyttäjänsä verran ja siihen aikaan naisten , etenkin ylhäisön, piti olla henkevän heiveröistä, eteeristä.
Puvut ja kaikki korut lukuisine jalokivineen, monen kilon kullat ja hopeat päässä ja kaulalla.
Vuosia sitten oli Tampereella Vapriikissa näyttely keisarillisista kalleuksista, oli pääsiäismunia ja korujakin ja muutama vaate. Silloin oli helteinen päivä, näyttely hämärässä, ilmastoidussa tilassa, minun tuli hiki ajatellessani millaista oli ollut olla ulkona jokin niistä puvuista päällä, vaikkei muuta, kuin istua vaunuissa.
Ei varmasti ollut helppo juttu kulkea noiden pukujen kanssa, ei ihmekään että daamit pyörtyilivät!
Oi, tuo näyttely kuulostaa upealta! Toivottavasti tulisi joskus uudestaankin Suomeen. 🙂