Britannian kuninkaalliset hääkirkot

Kaikkien kuninkaallisten häiden keskeisimpiä elementtejä ovat arvokkaat puitteet, joten tänään käydään läpi Windsorin suvun kuninkaalliset hääkirkot!

Kuningashuoneilla on usein tietyt perinteiset kirkot häille, hautajaisille ja kruunajaisille, mutta valinnanvaraa on yleensä jonkin verran. Britannian kuningashuoneeseen mahtuu hyvin erilaisissa asemissa olevia kuninkaallisia ja muita perheenjäseniä. Hääkirkon valintaan vaikuttavat keskeisesti häiden koko ja luonne, perinteet ja tietysti vihittävien henkilökohtaiset toiveet.

Prinssi William ja Catherine Middleton vihittiin Lontoossa Westminster Abbeyssä. Kuva: WPA Pool/Getty Images

Pyhän Yrjön kappeli, Windsor

Suurista kuninkaallisista häistä tuoreimpana ovat muistissa prinssi Harryn ja Meghan Marklen sekä Yorkin prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin häät vuodelta 2018. Kumpikin pari valitsi vihkikirkokseen Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelin.

Pyhän Yrjön kappelin historia alkaa 1300-luvulta kuningas Edvard III:n ajoilta. Kappelia on laajennettu ja muokattu vuosisatojen aikana, ja nykyisillään sinne mahtuu istumaan noin 800 henkilöä. Kappelin kuvaillaan olevan kuninkaallisen perheen ”kotikirkko”.

Embed from Getty Images

Linnalla ja kappelilla on pitkä historia kuningasperheen kanssa, ja se on myös kuningattaren tuleva hautapaikka. Edinburghin herttua prinssi Philip haudattiin sinne vuonna 2021.

Pyhään Yrjöön on haudattu myös lukemattomia muita brittikuninkaallisia vuosisatojen ajan; mm. kuningattaren vanhemmat kuningas Yrjö VI ja kuningatar Elisabet, prinsessa Margaret, kuningas Yrjö V ja kuningatar Mary, kuningas Edvard VII ja kuningatar Alexandra, kuningas William IV ja kuningatar Adelaide, Walesin prinsessa Charlotte, kuningas Yrjö III ja kuningas Henrik VIII.

Embed from Getty Images

Pyhä Yrjö on kuninkaallisia seuraaville tuttu monista yhteyksistä. Kuninkaallisten perhejuhlien lisäksi se on kuningatar Elisabetin pääsiäiskirkko, ja kesäkuussa siellä vietetään vuosittain Sukkanauharitarikunnan päivää. Kappeli on ritarikunnan henkinen koti.

Vaikka kappeli on erityisen tunnettu hautapaikkana, on siellä myös vihitty monet kuninkaalliset parit, ensimmäisinä kuningatar Viktorian vanhin poika Walesin prinssi Albert Edward ja Tanskan prinsessa Alexandra (myöhemmin kuningas Edward VII ja kuningatar Alexandra) vuonna 1863.

Sen jälkeen Pyhä Yrjö on toiminut vihkikirkkona myös monille muille Viktorian jälkeläisille. Hänen lapsistaan prinsessa Helena, prinsessa Louise, prinssi Arthur ja prinssi Leopold ja lapsenlapsistaan mm. Connaughtin prinsessa Margaret ja Albanyn prinsessa Alice vihittiin kappelissa.

Embed from Getty Images
Kappelin kuoriosa ja portaat ovat tuttuja kuninkaallisia häitä seuraaville.

Lähihistoriassa Pyhään Yrjöön ovat päätyneet prinssi Harryn, prinsessa Eugenien lisäksi Kentin prinssi Michaelin tytär lady Gabriella Windsor (2019), prinsessa Annen poika Peter Phillips (2008) ja kuningatar Elisabetin nuorin poika prinssi Edward (1999). Myös Walesin prinssi Charlesin ja Camilla Parker-Bowlesin avioliiton siunaustilaisuus pidettiin Pyhän Yrjön kappelissa vuonna 2005.

Sijainti parinkymmenen kilometrin päässä Lontoosta tekee kappelista hieman rauhallisemman vihkipaikan, mikä on varmasti ollut osasyy siihen, että prinssi Harry ja prinsessa Eugenie kihlattuineen valitsivat Windsorin. Väkijoukkoja kyllä kerääntyy sinnekin, eli ei se mikään yksityinen ja suljettu paikka kuitenkaan ole kuninkaallisille häille.

Westminster Abbey, Lontoo

Ikonisin brittikuninkaallisiin liitettävä kirkko on Lontoossa sijaitseva Westminster Abbey, jossa on kruunattu kaikki maan hallitsijat tuhannen vuoden ajan. Kruunajaiset ovat valtion merkittävimpiä tilaisuuksia, ja Abbey tarjoaa juuri sopivat puitteet. Kyseessä on kiistatta yksi Lontoon ja koko maan tunnetuimmista rakennuksista.

Nykyisen kirkon rakennustyöt on aloitettu 1240-luvulla, ja laajennuksia ja muokkauksia on tehty pitkin historiaa. Goottilaistyyliseen kirkkoon mahtuu noin 2200 ihmistä.

Embed from Getty Images

Westminster Abbey on tunnettu kruunajaisten lisäksi myös kuninkaallisista häistä jo keskiajalta lähtien. Abbeyllä oli kuitenkin yli 400 vuoden tauko hääkirkon tehtävästä, kunnes kuningatar Viktorian pojantytär, Connaughtin prinsessa Patricia meni naimisiin siellä vuonna 1919.

Embed from Getty Images

Prinsessa Patrician jalanjäljissä kirkko palautui kuninkaalliseen hääkäyttöön, ja sen jälkeen siellä on vihitty monia Windsorin suvun jäseniä; kolme kuningas Yrjö V:n kuudesta lapsesta (mm. kuningatar Elisabetin vanhemmat), kuningatar Elisabet itse, prinsessa Margaret, Kentin prinsessa Alexandra, prinsessa Anne, prinssi Andrew ja viimeisimpänä tietysti Cambridgen herttua prinssi William ja Catherine Middleton.

Embed from Getty Images

Tulevaisuudessa ainakin prinssi George voi hyvin avioitua Westminster Abbeyssä, mahdollisesti myös prinsessa Charlotte ja prinssi Louis.

St Jamesin palatsi, Lontoo

Kuninkaallisia häitä on vietetty myös St Jamesin palatsissa Lontoossa. Palatsi sijaitsee Buckinghamin palatsin vieressä, ja sen punatiilinen ulkoasu on helposti tunnistettava. Palatsin kappeliin mahtuu noin 150 vierasta.

Pääosin 1530-luvulla rakennetun palatsin tilasi kuningas Henrik VIII, jolle se oli kakkosasunto. Aivan 1600-luvun lopussa palatsista tuli hallitsijan pääasiallinen asunto ja hovin hallinnollinen keskus, jota se edelleen on virallisesti.

Embed from Getty Images

1700-luvulla kuningas Yrjö III hankki suurperheelleen Buckingham Housen, josta on sittemmin tullut Buckinghamin palatsi. Kuningatar Viktoriasta asti Buckingham on ollut hallitsijan virallinen residenssi ja käytännössä hovin päämaja, mutta St Jamesin palatsi on hierarkiassa virallisesti korkeammalla ja muodollisesti hovin keskus. Käsite ”St Jamesin hovi” elää edelleen monissa virallisissa yhteyksissä.

Nykyisin St Jamesin palatsissa järjestetään joitakin virallisia tilaisuuksia, ja se on toiminut vuosien varrella useiden kuningasperheen jäsenten Lontoon-kotina. St Jamesissa on myös kastettu kuninkaallisia lapsia, esimerkiksi prinssi George ja prinssi Louis sekä prinsessa Beatrice ja tämän tytär Sienna Mapelli Mozzi.

Embed from Getty Images

Kuningatar Viktoria avioitui Saksi-Coburg-Gothan prinssi Albertin kanssa juurikin St Jamesissa vuonna 1840. Heidän vanhin tyttärensä prinsessa Victoria meni naimisiin samassa paikassa 1858.

Myös tuleva Yrjö V ja Teckin prinsessa Mary vihittiin palatsissa vuonna 1893, ja myöhemmin samaan paikkaan päätyivät myös heidän kolmas poikansa Gloucesterin herttua prinssi Henry ja lady Alice Montagu Douglas Scott. Lähihistoriassa prinsessa Beatricen ja Edoardo Mapelli Mozzin piti mennä naimisiin siellä, mutta koronapandemia ja prinssi Andrew’n skandaalit muuttivat suunnitelmia. Prinsessa Alexandran pojantyttären Flora Ogilvyn häät pidettiin St Jamesissa.

Muut kuninkaalliset hääkirkot

Pyhän Yrjön kappeli, Westminster Abbey ja St James ovat perinteisimmät kuninkaalliset hääkirkot Windsorin suvun parissa. Brittikuninkaallisia on kuitenkin vihitty muuallakin.

Walesin prinssi Charlesin ja lady Diana Spencerin häät vuonna 1981 olivat valtava suurspektaakkeli. Hääkirkoksi valikoitui vielä Westminster Abbeyäkin isompi St Paulin katedraali. Katedraali kupolineen on hyvin keskeinen ja tunnistettava maamerkki Lontoossa, ja sinne mahtuu 3500 ihmistä.

St Paulin paikalla on ollut kirkko 600-luvulta asti, mutta nykyistä barokkityylistä katedraalia alettiin rakentaa 1600-luvun lopussa. Charlesin ja Dianan lisäksi siellä ei ole avioitunut muita kuninkaallisia pareja, mutta siellä on pidetty esimerkiksi kuninkaallisia kiitosjumalanpalveluksia, kuten viimeksi kuningatar Elisabetin platinajuhlaviikonloppuna kesäkuussa 2022.

Embed from Getty Images
St Paulin katedraali vuonna 1981 prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan häissä.

Lisäksi esimerkiksi Winston Churchillin ja Margaret Thatcherin hautajaiset on pidetty St Paulissa.

Myös Buckinghamin palatsissa on vihitty kuninkaallisia pareja. Kuningas Edvard VII:n tyttäristä prinsessa Louise ja prinsessa Maud (tuleva Norjan kuningatar) vihittiin siellä. Alla kuva palatsin kappelista vuonna 1911.

Embed from Getty Images

Kuningatar Elisabetin serkku Kentin herttua prinssi Edward ja Katharine Worsley avioituivat puolestaan Yorkin katedraalissa vuonna 1961. Toinen serkku, Gloucesterin herttua prinssi Richard ja Birgitte van Deurs vihittiin vuonna 1972 Pyhän Andrew’n kirkossa Northamptonshiressa.

Prinsessa Margaretin poika eli silloinen Linleyn varakreivi David Armstrong-Jones ja Serena Stanhope avioituivat Westminster Abbeyn vieressä sijaitsevassa Pyhän Margaretin kirkossa vuonna 1993.

Muutamia kuninkaallisen perheen jäseniä on vihitty myös Skotlannissa. Prinsessa Anne ja vara-amiraali Timothy Laurence avioituivat vuonna 1992. Koska kyseessä oli prinsessan toinen avioliitto, pari meni naimisiin Skotlannissa, jonka kirkolla oli avioeroon Englantia löysempi suhtautuminen. Hääkirkoksi valikoitui pieni Crathie Kirk, jossa kuninkaallinen perhe käy ollessaan Balmoralin linnassa Skotlannissa.

Embed from Getty Images
Canongate Kirk

Annen tytär Zara Phillips avioitui Skotlannissa. Zara ja hänen miehensä Mike Tindall vihittiin vuonna 2011 Canongate Kirkissä Edinburghissa. Canongate sijaitsee lähellä Holyroodin palatsia, joka on hallitsijan virallinen residenssi Skotlannissa. Kuningatar Elisabet käy Holyroodissa asuessaan kirkossa Canongatessa.

Artikkeli julkaistu alun perin toukokuussa 2018. Päivitetty heinäkuussa 2022: korjattu tekstiä ja kappalejakoa, lisätty alaotsikoita ja päivitetty kuvia.

Osallistu keskusteluun