Ikääntyvät hallitsijat vs. kruunusta luopuminen?

Tänään puhutaan mielenkiintoisesta aiheesta eli ikääntyvistä hallitsijoista sekä vanhenemisen haasteista hallitsijan roolissa. Kuninkaallisten parissa nähtiin 2010-luvulla useampia vallanvaihtoja, joita yhdisti se, että hallitsija teki tilaa seuraavalle sukupolvelle luopumalla vapaaehtoisesti kruunusta.

Alankomaissa, Espanjassa ja Belgiassa vuosina 2013-2014 tehdyt vallanvaihdokset synnyttivät keskustelua myös muissa Euroopan monarkioissa. Joissain maissa samanlaiseen ratkaisuun on päädytty aiemminkin ongelmitta, kun taas joissain maissa ajatus tällaisesta vallanvaihdosta on jokseenkin torpattu.

Postauksesta tuli valitettavasti aika pitkä, toivottavasti jaksatte lukea! 😀 Tällaista aihetta ei vain oikein saa tiivistettyä pariin kappaleeseen.

Embed from Getty Images

Velvollisuus

Monarkioissa valtionpään tehtävä on tavallisesti perinnöllinen ja elinikäinen, eli valta siirtyy hallitsijan kuoleman myötä tämän perilliselle. Hallitsijat syntyvät rooliinsa ja ovat siinä loppuelämänsä. Jokainen kuninkaallisharrastaja tunnistanee kuningatar Elisabetin 21-vuotispäivänään pitämän puheen: ”I declare before you all that my whole life whether it be long or short shall be devoted to your service and the service of our great imperial family to which we all belong.”

Eläköitymisen myötä ”aikaistetulla” vallanvaihdolla on parhaassa tapauksessa monia hyviä puolia. Moderneja esimerkkejä on jo useammassa sukupolvessa, mutta ratkaisulla on myös vastustajia, osittain hallitsijat itsekin.

Veikkaan, että vanhempi sukupolvi on yksinkertaisesti kasvanut toisenlaiseen maailmaan. Heidät on kasvatettu elinikäiseen palvelukseen. Luulen, että monarkioissa tietyt asiat ovat jotenkin niin kiveen hakattuja, etteivät kaikki hallitsijat yksinkertaisesti edes harkitse pestin kesken jättämistä – ainakaan ilman todella painavia syitä.

Siitä pääsemmekin seuraavaan kysymykseen: mikä on tarpeeksi painava syy? Millaisissa tilanteissa vapaaehtoinen vallanvaihto voi olla jopa suotavaa? Millaisia haasteita ikääntyvä hallitsija tuo mukanaan? Täyttyykö velvollisuus siten, että hallitsija on virassa loppuun asti hampaat irvessä, vai voisiko kruunusta luopumisen nähdä velvollisuuden täyttämisenä, jos maan etu sitä vaatii?

Embed from Getty Images

Ikääntyvän hallitsijan ongelma

Ikä ei ole itsessään synti. Ikä edustaa myös kokemusta, ja moni pysyy terävänä ja fyysisesti hyväkuntoisena pitkälle vanhuuteen. Kuninkaallisilla on ykkösluokan palvelut käytössään, joten apua saa jokaiseen vaivaan ja tarpeeseen.

Siitä huolimatta iän myötä tapahtuu väistämättä tiettyjä muutoksia. Yksinkertaisesti ilmaistuna keho ja aivot hidastuvat ja jaksaminen ei ole samanlaista kuin nuorena. Selvimmin tämä ikääntyvän hallitsijan ongelma on nähtävissä Britanniassa, mutta samoja asioita on pohdittu varmasti myös muissa monarkioissa.

Velvollisuudentunnostaan tunnetun kuningatar Elisabetin pitkää uraa ja yhä vain jatkuvaa panostusta arvostetaan laajasti. Elisabet on ollut puikoissa 68 vuotta, pienen ikuisuuden siis. Vaikka työmäärää on sopeutettu iän mukana, niin vasta koronakriisi on selvästi pysäyttänyt kuningattaren julkiset esiintymiset. Prinssi Philip, 99, jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle muutama vuosi sitten, mutta 94-vuotias Elisabet on jatkanut.

Embed from Getty Images

Prinssi Philip on viettänyt eläkepäiviään maaseudulla, ja julkisuudessa olevien tietojen mukaan puolisot eivät ennen koronaviruksen alkua välttämättä nähneet toisiaan viikkokausiin. Moni toivoo vilpittömästi poikkeustilan antaneen pariskunnalle vielä tilaisuuden viettää aikaa yhdessä Windsorissa ja Sandringhamissa rentoutuen.

Kuningatar Elisabet ei ole matkustanut ulkomaille enää vuoden 2015 jälkeen. Luonnollisesti vertailu ei ole ihan näin yksinkertaista, mutta tätä voi silti miettiä: olisiko presidentti virkakelpoinen, jos ei syystä tai toisesta pystyisi matkustamaan? Olisiko presidentin hyväksyttävää toimia vuosikausia kevennetyllä työtaakalla?

Britannia odotuksen tilassa

Britannia on vaikuttanut olleen jo pitkään odotuksen tilassa. Moni asia tuntuu olevan ”sitten kun” -vaiheessa, eli mietitään ja tehdään sitten kun kuningattaresta aika jättää, kun ei nyt loppumetreillä viitsitä aloittaa mitään uutta tai tehdä uudistuksia. Yhä useampi asia hoituu Walesin prinssi Charlesin toimiston kautta, mutta vielä seitsemänkymppisenä Charles on edelleen varamiehen asemassa.

Vaikka Elisabet on ilmeisen kykenevä työskentelemään, niin iän sekä poikkeuksellisen elinympäristön seurauksena varmaan väistämättä irtaantuu jossain määrin siitä kuuluisasta nykyajasta. Aiempia sukupolvia vähättelemättä totean, että minusta nykyajassa navigoiminen vaatii uudenlaisia ja erilaisia taitoja kuin ennen. Maailma muuttuu ja tuo mukanaan uusia haasteita.

Embed from Getty Images

Esimerkiksi ymmärrys seksuaalirikosten luonteesta on lisääntynyt ja asenteet niitä kohtaan ovat samalla koventuneet selvästi. Kuninkaallisten vahvuus on osittain heidän vakaudessaan, mutta Me too -liikkeen jälkeisessä maailmassa kuningatar Elisabetin henkilökohtainen toiminta prinssi Andrew’n Epstein-skandaalin  aikana on valitettavasti ikävä tahra pitkän valtakauden viime metreille, vaikka kuningattaren henkilökohtainen suosio ei tietenkään laske nopeasti tuosta noin vain.

Kriisin ollessa kovimmillaan vuodenvaihteen molemmin puolin sosiaalisessa mediassa näkyi paljon kommentteja ihmisiltä, joilla oli alkujaan neutraali tai positiivinen mielipide kuningattaresta ja monarkiasta, mutta jotka yksiselitteisesti tuomitsivat Elisabetin julkiset tuenosoitukset prinssi Andrew’lle.

Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tilanne on luonteeltaan monimutkaisempi. Andrew’n kohdalla puhutaan selvistä rikosepäilyistä, kun taas Sussexien lähtö on mutkikkaampi vyyhti, johon on monenlaisia näkökulmia. Herttuaparin lähtö ei johdu suoraan kuningattaresta, mutta pohjimmiltaan se kertoo vähintään siitä, että brittihovissa järjestelmänä on perustavanlaatuisia ongelmia, joista kuningatar pomona kantaa vastuun loppukädessä.

Uskon, että prinssi Charles olisi hoitanut ainakin Andrew-kriisin paremmin ja luultavasti jo kauan sitten.

Embed from Getty Images

Mitä jos kuninkaallisen terveys pettää?

Terveys on lähtökohtaisesti yksityisasia, mutta kuninkaallisten kohdalla kansan kuuluu tietää asioista, jotka vaikuttavat olennaisesti työn hoitamiseen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi pidempää poissoloa vaativat sairastumiset sekä lääketieteelliset operaatiot.

Norjan 83-vuotiaan kuningas Haraldin sairastelut vuoden vaihteessa huolestuttivat norjalaisia, ja kruununprinssi Haakon toimi jonkin aikaa sijaishallitsijana. Belgian taannoisen vallanvaihdoksen syyksi ilmoitettiin nimenomaan kuningas Albertin terveysongelmat, ja niillä oli merkitystä myös Espanjan kuningas Juan Carlosin päätöksessä luopua kruunusta

Kaikki fyysiset vaivat eivät tietenkään ole esteeksi. Tanskan Margareeta, 80 vuotta, on jo pidempään istunut pidemmät seremoniat ja kättelyt reumavaivojen takia, mutta en pidä sen tyyppistä vaivaa suoraan esteenä hallitsijan työlle, kun pienillä järjestelyillä asiaa voidaan helpottaa. Kuninkaalliset tyypillisesti muutenkin esimerkiksi kuljetetaan turvallisuussyistä lähes ovelta ovelle.

Embed from Getty Images

Juttu menee kinkkisemmäksi, kun aletaan puhua mielenterveyteen ja ymmärrykseen vaikuttavista asioista. Esimerkiksi dementia vaikuttaa olennaisesti toimintakykyyn. Pahimmassa tapauksessa voi saada aikaan aikamoista tuhoa, ennen kuin tautia edes diagnosoidaan. Surullinen esimerkki tästä on muutama vuosi sitten kuollut Tanskan prinssi Henrik.

Kuningatar Margareetan puoliso tuli elinaikanaan tunnetuksi muutamista ”kohulausunnoista”. Vuonna 2017 Henrik purnasi jälleen julkisesti kuninkaan arvonimestä ja siitä, miten ei halua tulla haudatuksi Margareetan viereen. Syntyi taas kohu, mutta se ei ollut sinänsä mitään uutta, koska puheenaihe oli jo vanha. Myöhemmin hovi kertoi prinssin sairastavan dementiaa, mutta iso vahinko oli jo tapahtunut. Mikä osa sitten oli sairauden vaikutusta ja mikä ns. oikeaa Henrikiä, ken tietää.

Mitä jos hallitsija sairastuukin dementiaan? Tai jos joku muu hitaasti etenevä sairaus alkaa heikentää toimintakykyä hiljalleen ja huomaamatta? Miten määritellään, missä vaiheessa hallitsija ei enää ole pätevä hoitamaan virkaansa? Mitä jos henkilö ehtii tehdä pahaa vahinkoa julkisilla esiintymisillään vielä havaitsemattoman sairauden myötä? Nykypäivänä on lähes mahdotonta peitellä harkitsemattomia tekoja, kun kaikki leviää reaaliajassa maailmalle.

Embed from Getty Images

Eurooppalaisia esimerkkitapauksia

Sijaishallitseminen ei ole mikään uusi juttu, ja historiasta löytyy paljon esimerkkejä, joissa on hallittu alaikäisen tai sairaan monarkin nimissä. Briteissä huhutaan toisinaan, että kuningatar Elisabet suunnittelisi nimittävänsä prinssi Charlesin sijaishallitsijaksi ensi keväänä täyttäessään 95 vuotta.

Hallitsijoiden eläköityminen sai paljon huomiota 7 vuotta sitten, mutta tapa ei oikeastaan ole niin vallankumouksellinen kuin helposti ajatellaan. Modernista Euroopasta löytyy yllättävän monta esimerkkiä.

Alankomaissa voi puhua jo perinteestä; kuningatar Beatrix luopui kruunusta ilman sen kummempaa draamaa, kuten äitinsä ja isoäitinsä aikanaan. Myös Luxemburgissa on tehty samanlainen ratkaisu parin viime sukupolven kohdalla. Kuninkaallisten lisäksi jopa paavi jäi eläkkeelle tavanomaisesti elinikäisestä tehtävästään vuonna 2013.

Liechtensteinissa ruhtinas Hans-Adam on muodollisesti edelleen ruhtinas, mutta päivittäinen hallinto on ollut perintöruhtinas Aloisin käsissä vuodesta 2004. Ruhtinaan isä teki 80-luvulla samanlaisen ratkaisun muutama vuosi ennen kuolemaansa.

Embed from Getty Images

Kruunusta luopumisen plussat

Mikä tämän systeemin idea siis on? Ensinnäkin, sehän hyödyttää molempia osapuolia eli valtiota ja hallitsijaa. Vallanvaihdon myötä valtio saa nuoremman ja paremmin jaksavan päämiehen, ja mahdollisesti ikääntymisen väsyttämä hallitsija saa nauttia rauhasta vuosikymmenten ympärivuorokautisen palveluksen jälkeen.

Eliniän piteneminen voi aiheuttaa ikävän ketjun. Jos kaikki hallitsijat eläisivät yli 90-vuotiaiksi ja olisivat vallassa loppuun asti, niin myös kruununperijät ehtisivat usein korkeaan ikään ennen valtaannousuaan. Sitten oltaisiinkin pian taas samassa tilanteessa, että työmäärää pitää sopeuttaa, hallitsija ei pysty matkustamaan jne.

Jos esimerkiksi kuningatar Margareeta eläisi vielä 15 vuotta 95-vuotiaaksi, niin kruununprinssi Frederik olisi valtaannoustessaan jo melkein 70-vuotias.

On ehdottomasti hyvä, että kruununperijät saavat käydä rauhassa koulunsa, totutella velvollisuuksiinsa, perustaa perheen ja nauttia lastensa lapsuudesta. Kaikilla monarkeilla ei tätä mahdollisuutta ole ollut, mutta asiaa selvästi priorisoidaan nykyisin. Jos mietitään käytännöllisesti, niin siinä 40-50 ikävuoden paikkeilla olisi monilla varmaan ”optimaalisin” aika alkaa hallitsijaksi. Lapset alkavat olla kouluiässä, kokemusta on kertynyt ja oma jaksaminen on yleensä vielä hyvää.

Embed from Getty Images

Mahdollisia uhkakuvia

Kukaan ei tietenkään halua, että aiemmin tiukasti elinikäisenä pidetystä tehtävästä tulisi liian heppoisin perustein hylättävä. En kuitenkaan usko, että tästä tulisi ongelmaa. Tällaisissa päätöksissä on mukana muitakin tahoja, eikä päätös ja sen läpivieminen tapahdu yhdessä yössä ilman tarkkaa harkintaa.

Enemmän olisin huolissani siitä, että hovin ulkopuolelta alkaisi tulla painetta vallanvaihtoihin liian kevyin perustein. Moni merkittävässä asemassa oleva julkisuuden henkilö on kokenut ”someraivon”. Virheistään pitää kaikkien kantaa vastuu, mutta toisinaan tuntuu, että nykyisin ollaan vaatimassa aika herkästi milloin kenenkin eroa tai tuhoamassa jonkun ura.

Monarkiasta voi olla montaa mieltä, eikä se minustakaan ole täydellinen systeemi. Jos se kuitenkin on olemassa, niin sitten siinä täytyy pitää tietyistä periaatteista kiinni. Monarkian keskeisiä etuja on se, että valtionpään tehtävä on kuninkaallisen perheen hallussa, suojassa päivänpolitiikalta. Hallituksia tulee ja menee, maailman muuttuu, mutta monarkki on pysyvämpi kokonaisuus, joita pienet aallot eivät keinuta.

Embed from Getty Images

Kuvitellaanpa tilanne, jossa kruunusta luopumiset ovat arkipäiväistyneet ja yhä useampi hallitsija päätyy siihen, osa terveyssyistä ja osa esim. skandaalien takia. Mitäpä jos esimerkiksi Euroopassa kovasti nousseet ääriliikkeet tai muut tahot saavat päähänsä alkaa vaatimaan hallitsijan vaihtoa itselleen mieluisempaan henkilöön ja lopulta pahimmassa tapauksessa vallankaappaukseen asti?

Uhka tuskin on välitön, mutta tässä maailmantilanteessa en pitäisi sitä poissuljettuna. Pointti on siinä, että hallitsijan tehtävä on perusluonteeltaan elinikäinen ja kruununperimys laissa määrätty, eikä saa syntyä mielikuvaa, että poliitikot tai kansa voivat kevyin perustein vaatia eroa tai ”shoppailla” kuningasperheestä haluamansa henkilön. Korruptioriski olisi olemassa.

Näen paljon virheellisiä uskomuksia siitä, että kuningatar Elisabet salakavalasti ohittaisi prinssi Charlesin ja siirtäisi kruunun suoraan prinssi Williamille. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kruununperimystä säätelee laki. Kun Elisabet kuolee, kruunu siirtyy automaattisesti prinssi Charlesille (olettaen että Charles ei kuole ennen äitiään).

Embed from Getty Images

Pikanappi kansansuosioon?

Luxemburgin ja Alankomaiden sukupolvenvaihdot ovat menneet sulavasti tällä vuosituhannella. Uusi hallitsija antaa samalla monarkialle uudet ja usein kiinnostavammat kasvot. Kyllähän Ruotsissakin seurataan kruununprinsessan perhe-elämää kiinnostuneemmin kuin vanhaa kuningasparia.

Joissain monarkioissa vallanvaihdoksia on käytetty ”kasvojenkohotuksena”. Joskus se toimii, joskus ei. Sekä Belgian että Espanjan kuninkaat luopuivat vallasta vuonna 2014 osin iän tuomien terveyshuolien ja osin erilaisten skandaalien vuoksi.

Molempien maiden nykyiset kuningasparit hoitavat tehtäviään hyvin, mutta edellisen sukupolven varjo on pitkä – sen on oppinut erityisesti Espanjan Felipe. Vallanvaihto ei ole automaattinen nappi kansansuosioon. Felipen valtakauteen on mahtunut perheenjäsenten sotkujen lisäksi vakavia sisäpoliittisia kriisejä sekä maan vaikea taloustilanne. Suuri suosiokaan ei ole pysyvää, kuten ex-kuningas Juan Carlosin korruptioskandaali osoittaa.

Belgiassa ex-kuningas Albertin isyysjupakka on ilmeisesti rauhallisempi, vaikka monarkia ei käsittääkseni ole ihan niin suosittu kuin muissa Benelux-maissa. Mielenkiintoista seurata, muuttaako nuori kruununperijä prinsessa Elisabeth tätä lähiaikoina.

Embed from Getty Images

Vallanvaihto ei siis ole laastaria kummempi toimenpide, jos perusta on jo huonolla tolalla. Yksittäisillä henkilöillä on paljon väliä. Ruotsissa kruununprinsessa Victoria vastaa yksin koko hovin kannatuksen noususta, kun taas esimerkiksi Espanjassa ex-kuninkaan väärinkäytökset murentavat koko monarkian uskottavuutta ja suosiota.

Yleisesti katsottuna eläköityminen ei poistaisi sitä etua, että valtionpään rooli on edelleen monarkian suojassa. Se ei vaikuta myöskään maabrändin ja turismin kaltaisiin etuihin negatiivisesti, vaan päinvastoin. Jos saisin itse päättää, niin luultavasti pitäisin eläköitymistä potentiaalisena vaihtoehtona tilanteen mukaan, mutta en tekisi siitä automaattista oletusta. Vallanvaihdossa on kuitenkin monia hyviä puolia, joita hoveissa tulee miettiä.

Mitäs te olette mieltä asiasta? 🙂

16 kommenttia artikkeliin ”Ikääntyvät hallitsijat vs. kruunusta luopuminen?

  1. Itse olen ehdottomasti eläköitymisen kannalla, mielestäni jokainen ansaitsee mahdollisuuden nauttia eläkepäivistä. Varmasti myös uuden hallitsijan kannalta olisi etu, että olisi edellinen monarkki vielä taustatukena ja tarvittaessa voisi kysyä neuvoa. Esimerkiksi Alankomaissa tilanne on mielestäni hoidettu tosi järkevästi. Kyllähän ikä tuo mukanaan monia haasteita, juurikin dementoituminen ehkä ongelmallisimpana. Onhan meillä Suomessakin tästä esimerkki, presidentti Kekkosen pitkä valtakausi, jonka loppupuolella hän alkoi olla jo kykenemätön hoitamaan virkaa. Uskon, että tulevaisuudessa eläköitymisestä tulee tavallisempaa, nuorempi sukupolvi ei ehkä koe samalla tavalla velvollisuudekseen palvella tehtävässään kuolemaan saakka.

    Tykkää

    • Toi on hyvä pointti, että edellinen monarkki on vielä tukena, jos valta vaihtuu eläköitymällä. Toki neuvoa ja tukea on varmasti saatavilla muilta kuninkaallisilta, esim. kummeiltaan ja ystäviltään. Mutta onhan se kieltämättä varmasti todella raskas elämänmuutos, että se oman elämän varsinainen tehtävä alkaa vanhemman menettämisestä.

      Eliniän pitkittyessä tätä on pakko miettiä. Eiköhän sen velvollisuudem voi katsoa täytetyksi, vaikka saisikin loppupäässä muutaman vuoden rauhallisia eläkepäiviä. Ja kruunusta luopuneet ovat useimmiten tainneet olla jo reippaasti yli tavallisen eläkeiän kuitenkin.

      Tykkää

  2. Et tainnut erikseen mainita, mutta
    itse näkisin vallansiirtossa olevan myös se positiivinen asia, että uudella monarkilla on vielä vanha tukenaan. Tältä voi saada vielä sellaisia apuja, joita ei aiemmin ole tajunnut kysyä. 🙂 Victoria on tuonut mielestäni haastatteluissa ilmi, että hänen kuningattaruuteensa liittyy isän kuolema ja samalla suuri suru. Että eihän sitä tietenkään sellaista voi toivoa tapahtuvan liian pian – toisaalta Ruotsin monarkialle se olisi aivan toivottava piristys. Vaikeita asioita!

    Tykkää

    • Roosa tuossa ylempää mainitsi tuon saman, että edellisen hallitsijan tuki on joo ehdottomasti positiivinen asia! 😊 Onhan sitä tukea saatavilla muutenkin esim. toiselta vanhemmalta, omilta kuninkaallisilta kummeilta ja ystäviltä jne. mutta oma vanhempi ja oma maa on aina erityinen.

      On varmasti rankkaa, että se varsinainen elämäntehtävä johon on syntynyt alkaa perinteisesti oman vanhemman menetyksellä. Varmasti kruununperijä jokseenkin odottaa omaa valtakauttaan, mutta samalla siihen kytkeytyy myös ristiriitaisia fiiliksiä.

      Tykkää

  3. Mielenkiintoinen aihe! Hallitsijoiden eläköitymisessä on kyllä paljon hyviä puolia. Toisaalta siinä on jotain kiehtovaa että hallitsijan tehtävä on elinikäinen ja valta siirtyy seuraavalle edellisen kuoltua. Nykyäänhän elinajanodotteet on niin korkeat ja kuninkaallisille tietysti odotettavissa parhaat hoidot mitä on olemassa niin hallitsijoiden voi olettaa pääsevän korkeisiin ikiin. Tästä näkökulmasta on varmasti paras luopua ”elinikäinen tehtävä” ajattelusta. Vallanvaihto tai sijaishallitsijaan siirtyminen olisi minusta hyvä ajoittaa siihen kun kruununperijöillä lapset on jo tarpeeksi vanhoja (ehkä noin 10 vuotta on hyvä ikä nuorimmilla lapsilla) ellei hallitsijan terveys yms. pakota vallanvaihtoon jo aiemmin. Ehdottomana rajana vois varmaan pitää kun hallitsija ei pysty enää matkustaa tai muuten osallistua kaikkeen mitä hallitsijan kuuluu tehdä.

    Tykkää

    • Ymmärrän tuon kiehtovuuden 😃 Nimenomaan se aseman elinikäisyys ja koko prosessin erityisyys tasavaltojen vaaleihin verrattuna. Se ajatus, että hallitsija on jotain pysyvää, loppuun asti.

      Velvollisuuden voi kuitenkin varmasti katsoa täytetyksi, vaikka saisikin loppuun joitakin vuosia rauhallisia eläkepäiviä. Kuninkaalliset myös jäävät eläkkeelle tyypillisesti paljon myöhemmin kuin tavalliset palkansaajat.

      Luulen, että tapa yleistyy jonkin verran. Toisaalta elämä puuttuu aina peliin, ja voi tulla äkillisiä sairauksia, onnettomuuksia jne. jotka ”aikaistavat” vallanvaihtoa. Britanniassa Elisabetin isä ja isoisä kumpikin syntyivät perheen toisiksi pojiksi, mutta niin vaan tilanteet muuttuivat.

      Tykkää

  4. Margareetan ja Kaarle Kustaan kohdallahan on tää mielenkiintoinen juttu kun Bernadotte-suku on ollu hyvin pitkäikäistä (yli 90-vuotiaita on ollut suvussa paljon ja kaikki skarppeja). Pitääkö heidän jossain vaiheessa ruveta miettimään asiaa uusiksi? Heillähän on perintönä ajatus että loppuu asti mennään. Olisikohan Kaarle Kustaa ollut vasta jonkin aikaa kuningas, jos hänen isänsä ei olisi kuollut onnettomuudessa?

    Tykkää

    • Se on kyllä hyvä kysymys. Elämässä on arvaamatonta, mikä on aiemmin hiukan tasoittanut tilannetta, kun on tullut ennenaikaisia kuolemantapauksia. Mutta nykyisin moneen tautiin on parannus. Toivon todella, että asiaa mietitään hoveissa kunnolla.

      Tykkää

  5. Alankomaan kuningattaret on hoitaneet vallanvaihdon fiksusti jo monessa polvessa; Wihelmiina, Juliana, Beatrix, Willem- Alexander! Eikä ne jääneet roikkumaan vanhaksi kuningattareksi, vaan ”alenivat” prinsessaksi ihan omasta halustaan.

    Paljonhan nuo vallanvaihdot on kiinni hallitsijan suosiosta kansan parissa. Tuskin espanjalaiset vanhaa kuningasta kaipaavat ja herra saa siinä kyllä katsoa peiliin. Mokasi ihan itse kaiken typerällä käytöksellään! Sääli Felipeä, jolla on kova homma saada kansan tuki puolelleen, kun vielä Katalonia on ongelmana.

    Vähän vaikea uskoa, että Ruotsissa tai Tanskassa valta vaihtuu ennen kirkonkellojen kumahtelua! Ovathan Kalle ja Margareeta vielä henkisestoi virkeitä. Fyysinen kunto saattaa asettaa hidasteita, mutta nehän on järjestelykysymyksiä. Ei ole pakko seisoa, jos voi istullaankin ottaa vieraat vastaan.

    Eikös Briteissä ole ennenkin käynyt, että kruununprinssi oottelee kruunua ja valtikkaa pitempäänkin: Victoria ja Edvard seiska! Eihän se Edvard ehtinyt olla kuninkaana kymmentäkään vuotta! No joo, ehti nauttia elämästä kuitenkin!

    Tykkää

    • Alankomaissa asia on kyllä hoidettu todella hyvin. Mun mielestä se prinsessaksi palaaminen ei ole välttämättä tarpeellista (kyllähän kuninkaan leskikin on kuolemaansa asti kuningatar, vaikka maassa on uusi hallitsijapari), mutta se on enemmän yksityiskohta, miten missäkin hovissa halutaan menetellä.

      Kansansuosiolla on paljon merkitystä, mutta ei uusi hallitsija näytä saaneen aikaan mitään hurmosta Espanjassa tai Belgiassa. 😀 Eli ei se vallanvaihto vaikuta ratkaisevan mitään, jos ongelmia on paljon ja ne ovat vakavia. Ei kyllä käy yhtään kateeksi kuningas Felipen asema, maa on vaikeassa paikassa jo ilman kuninkaallista draamaakin.

      Britanniassa joo Edvard VII oli kruununperijä todella pitkään, kun kuningatar Viktoria hallitsi yli 60 vuotta. Saa nähdä, kuinka lyhyeksi prinssi Charlesin valtakausi jää.

      Tykkää

  6. Elinajanodotteiden pidentyessä olisi eläköityminen ehkä ihan suotavaa. Pahimmassa tapauksessahan alkaa käydä niin, että hallitsijat ovat järjestään jo niin heikossa kunnossa, ettei esimerkiksi matkustaminen noin vain onnistu. Kun edellinen kuolee, on uusikin jo valmiiksi niin vanha, että tehtäviä täytyy jakaa kruununperijälle. Tällöin esimerkiksi valtiovierailun jäisivät oikeastaan kokonaan tekemättä, mikä olisi kyllä sääli. Todellisuudessa valta on toki aivan muualla kuin kuningasperheessä, joten siinä mielessä ei ehkä haittaa, vaikka kuninkaan tai kuningattaren titteli olisi enemmänkin vain arvonimi ja varsinaiset työtä tekevät kuninkaalliset löytyisivät nuoremmasta polvesta.

    Tykkää

    • Nimenomaan, tuohan se haaste on, jos kruununperijät ehtivät järjestään korkeaan ikään, koska yhä useampi monarkki elää sinne yhdeksänkympin paremmalle puolelle. Poliittinen valta on toki muualla, mutta silti kuninkaallisilla on oma tärkeä roolinsa, ja kyllähän se hallitsijan ikä ja kunto vaikuttaa hovin työnjakoon ja suoriutumiseen merkittävästi.

      Tykkää

  7. En tietenkään tunne Elisabetia enkä tiedä kuinka paljon on haluttomuutta luopua kruunusta ja kuinka paljon on oikeasti sitä että hän on antanut tuon lupauksen, mutta mielestäni kertoo kovin paljon joustamattomuudesta ja kykenemättömyydestä nähdä maailman muuttuneen, kun hän vetoaa tuohon liki 70 vuotta sitten annettuun lupaukseen. Maailma ei ole sama kuin silloin, hän ei pysy enää sen maailman mukana, hän ei enää kykene samaan kuin silloin. Mielestäni todellista johtajuutta on nähdä milloin itse ja muut vaan junnaavat paikoillaan ja tehdä tarvittaessa muutoksia, ikivanhoista lupauksista huolimatta. Se puhe oli hieno silloin, hänen isänsä oli juuri kuollut, hän nuorena ”tyttönä” oli juuri ottanut erittäin suuren roolin vastaan ja varmaan koki tarvetta todistaa että kykenee tehtävään. Kuten on todellakin kyenntkin. Mutta nyt olisi aika miettiä omaa nenää pidemmälle, juuri sitä miten kaikki vähän odottaa mitä tapahtuu, milloin tapahtuu, joten mitään uudistuksia ei tapahdu. Sitä miten pitkäksi Charlesin aika jää jne. Seuraavan kerran kun brittikuningaspari tekee valtiovierailuja taitaa tapahtua Williamin aikana, Charleskaan ei taida kohta kauheasti matkustella ja Camilla ei sitä vähääkään. No niin, nyt lopetan XD

    Enkä edes aloita ruotsalaisista XXD Vaikka oikeasti, en siis pidä kuninkaasta, mutta tässä asiassa luulen kyllä että hän viivyttelee eläköitymistä ihan vaan että Victoria saa nauttia perheestään, sen hän on velkaa kun viivytti niitä häitä niin pitkälle. Luulen että vaikka kuniningas aina tiuskii toimittajille eläkekysymyksiin, niin oikeasti hän mielellään jäisi eläkkeelle autojensa kanssa, mutta Vickanille vielä muutaman rennomman vuoden ennen kuningattaren hommia. Spekulaatiota tämäkin tosin 😀

    Tykkää

    • Tuli mieleen, että Elisabet ei ole tainnut kommentoida asiaa suoraan medialle koskaan. Eihän hän muutenkaan anna haastatteluja, mutta hovista nyt aina tihkuu tietoa.

      Tavallaan ymmärrän kyllä sen, että kruunusta ei haluta luopua jos ei ole aivan pakko. Elisabet, Kaarle Kustaa, Margareeta ja Harald tulevat erilaiselta aikakaudelta, ja nuoren Kaarle Kustaankin mentorina toimi isän puuttuessa isoisä. Hallitsijan rooli on toki nykymaailmassa erikoislaatuinen virka, mutta kun taustalla on tuhansia vuosia vanha järjestelmä, niin ymmärrettävästi asioiden ja ajatusmallien muuttuminen ei käy nopeasti. Yritän aina pitää mielessä, että monarkiat ovat ennenkin kohdanneet haasteita ja selvinneet niistä.

      Brittihovin systeemin puutteet ovat tulleet ikävästi esiin viime vuosina. Ruotsissa sentään hovi on harvinaisen avoin ja moderni siinä mielessä, että työnjako ja julkisuuden hallinta kyllä vaikuttavat toimivan. Vuodentakainen linjaveto muiden lastenlasten titteleistä sekä perheen edustusrooleista selkeytti asioita entisestään.

      Minäkin suon mielelläni Victorialle muutaman rennomman vuoden, mutta näkisin hänet mieluusti hallitsijana jo viimeistään kymmenen vuoden sisällä. Ei ole sinänsä mitään Kaarle Kustaata vastaan, mutta pidän vain Victoriasta niin paljon. 😀

      Tykkää

  8. Muistan surupukuisen Margareetan parvekkeella ja lauseen ”kuningas on kuollut, eläköön kuningatar”. Kansankin pitäisi surra menehtynyttä valtion päätä ja samalla kuitenkin iloita uudesta, ristiriitaista ja raastavaa.
    Minusta Alankomaissa vallanvaihto hoidetaan luontevasti. Samaa saisi tapahtua myös pohjoismaissa. Jos vanhoillisessa Japanissakin luopuminen onnistui niin miksipä ei muuallakin.
    Ihmettelen vähän tuota Belgian tilannetta, siellä on sisäisiä ristiriitoja eri kieliryhmien välillä ja hallitusta ei niin vain saada kasaan, mutta eihän nämä ole kuninkaan syytä. Toivottavasti aikaa myöden Philipp ja Matilde tulevat suositummaksi.

    Tykkää

    • Se on kyllä varmaan koko kansalle aika erikoinen tilanne se vallanvaihto. Tuli tässä mieleen, että koska Euroopassa on edellisen kerran ollut tällainen vallanvaihto? Jos ei lasketa Monacoa mukaan niin 90-luvulla Norjassa ja Belgiassa varmaan? 🤔

      Se on kyllä hyvä pointti, että jos Japanissa ja Vatikaanissakin on onnistuttu, niin kyllä muidenkin maiden pitäis tarpeen tullen pystyä joustamaan. Mielenkiintoinen kysymys kyllä että kuka sen määrittelee, milloin hallitsijan olisi aika vaihtua.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s