Viime torstaina 83 vuoden iässä kuollut Kreikan prinsessa Irene haudattiin eilen maanantaina 19. tammikuuta. Prinsessan saatto viimeiselle matkalleen alkoi juhlavasti jo hänen kotikaupungissaan Madridissa viikonloppuna ja päättyi eilen hänen sukunsa kuninkaalliselle hautausmaalle.
Kreikan prinsessa Irenen arkku Tatoin kuninkaallisella hautausmaalla. Kuva: Greek Royal Family
Espanjan kuningaspari otti vastaan kansalaisten raivon sunnuntaina vieraillessaan tulvien tuhoamassa Paiportan kaupungissa Valenciassa. Väkijoukon kohteena oli ensisijaisesti maan pääministeri Pedro Sánchez, mutta väkivaltaiseksi eskaloituneessa tilanteessa mutaa saivat niskaansa myös kuningas Felipe ja kuningatar Letizia.
Tapahtuma on kiinnostava ensinnäkin siksi, miten kuningaspari hoiti vaikean tilanteen. Toisekseen huomiota ansaitsee kuninkaallisten toiminta yleisestikin vastaavanlaisten katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa.
Kuningas Felipe ja kuningatar Letizia kävelykierrokselle tulvan tuhoamassa Paiportan kaupunginssa sunnuntaina 3.11.2024. Kuva: Casa de S.M. el Rey
Myöhästyneet hääpäiväonnittelut Espanjan kuningas Felipelle ja kuningatar Letizialle, jotka Tanskan kuningasparin tavoin juhlivat hiljattain 20-vuotishääpäiväänsä! Merkkipäivän kunniaksi on aika käydä läpi kuningatar Letizian hääpuku samaan tapaan kuin kuningatar Maryn.
Espanjan kruununperijä Asturian ruhtinas Felipe avioitui espanjalaisen uutistoimittaja Letizia Ortiz Rocasolanon kanssa 22. toukokuuta 2004. Heidät vihittiin maan pääkaupungissa Madridissa Almudenan katedraalissa, mitä seurasi häävastaanotto kuninkaallisessa palatsissa katedraalin naapurissa.
Felipe nousi valtaan vuonna 2014 isänsä kuningas Juan Carlosin luovuttua kruunusta skandaalien saattelemana. Felipellä ja Letizialla on kaksi tytärtä: kruununperijä Asturian ruhtinatar Leonor (s. 2005) sekä infanta Sofía (s. 2007).
Espanjan kuningaspari hääpäivänään vuonna 2004. Kuva: Casa de S.M. El Rey
Puhuimme aiemmassa postauksessa valtiovierailuista yleisesti, ja nyt on aika paneutua käytännön esimerkkeihin viime viikolta! Katsotaan ensin, millaista ohjelmaa Belgiassa oli ja paneudutaan sitten tiaroihin ja iltapukuihin, joita nähtiin myös Alankomaissa sekä Norjan hovin julkaisemassa potretissa.
Espanjan kuningaspari vieraili Alankomaissa. Kuva: Patrick van Katwijk
Tanskan ja Espanjan kuninkaallisten nuorten lokakuisten 18-vuotispäivien jälkeen saimme kuin kirsikaksi kakun päälle vielä maiden välisen valtiovierailun. Näimme kuninkaallista tyyliä tiaroineen päivineen, mutta huomion vei varsin ikävä skandaali, johon liittyy kruununprinssi Frederik ja kyseenalainen vierailu Madridissa muutama viikko sitten.
Mietin ensin, raportoidako koko asiasta ollenkaan, ainakaan vielä. Katsoin aiheen harmillisuudestaan (ja henkilökohtaisesta järkytyksestäni!) huolimatta kuitenkin postauksen arvoiseksi, sillä kyse ei ole epämääräisistä anonyymeistä juoruista, vaan kruununprinssin liikkeistä Madridissa on kiistatonta kuvamateriaalia. Tapahtumien tulkinta onkin sitten vaikeampaa.
Mistä siis on kyse?
Tanskan kruununprinssipari on huhumyllyn keskellä. Kuva: Keld Navntoft / Kongehuset