Prinssi Philip saatettiin arvokkaasti viimeiselle matkalleen

Arvokkaat, elegantit, liikuttavat, juuri sopivat, persoonalliset. Muun muassa tällaisilla sanoilla Edinburghin herttuan prinssi Philipin eilisiä hautajaisia on kuvailtu. Kuninkaallinen perhe ei ole sama ilman pitkäaikaisista perheenpäätään, mutta ainakin prinssi Philip saatettiin arvokkaasti viimeiselle matkalleen.

Nyt täytyy antaa isot kehut hoville ja kuninkaalliselle perheelle sekä tietysti Philipille itselleen, joka oli hyvin vahvasti mukana hautajaistensa suunnittelussa. Ylipäätänsä koko kulunut viikko on hoidettu hovin puolelta minusta todella onnistuneesti.

Iso kiitos myös eilisille kommentoijille, oli hauskaa saada juttuseuraa kotikatsomoon! Edelliseen postaukseen on muutenkin tullut paljon kommentteja, joista voi lueskella muiden fiiliksiä hautajaisista. Tämä mun kooste tulee nyt hiukan jälkijunassa ja kiireessä tehtynä, sillä valitettavasti olin töissä lauantai-illan ja sunnuntaiaamun.

Hautajaissaattue seuraa, kun Philipin arkkua kannetaan Pyhän Yrjön kappeliin. Kuva: UK Press Pool/Samir HusseinWireImage
Lue loppuun

Prinssi Philipin hautajaiset sekä reaktioita maailmalta

Perjantaina kuolleen prinssi Philipin hautajaiset pidetään lauantaina 17. huhtikuuta Windsorissa Pyhän Yrjön kappelissa klo 17 Suomen aikaa. Koronaviruksen ja prinssin henkilökohtaisten toiveiden vuoksi hautajaiset eivät mene ihan samalla tavalla kuin yleensä, mutta tulossa on silti juhlava ja arvokas seremonia. Kokosin tähän tietoa hautajaisista sekä hiukan suru-uutisen aiheuttamia reaktioita maailmalta.

PÄIVITYS 15.4. Suomessa hautajaisia voi seurata lauantaina Ylen TV1:llä ja Areenassa klo 16:25 alkaen. Lähetyksen juontaa Marjukka Havumäki.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Muistokirjoitus: Prinssi Philip oli mies, myytti ja legenda

Britannian prinssi Philip, Edinburghin herttua ja kuningatar Elisabetin puoliso, on kuollut tänään 99-vuotiaana. Hovi tiedotti iltapäivällä prinssin kuolleen rauhallisesti tänä aamuna Windsorin linnassa. Uutinen on otettu vastaan suuren surun kanssa, ja brittihoviin on virrannut surunvalitteluja joka puolelta maailmaa.

Rakastettu prinssipuoliso jätti ison aukon niin kuninkaalliseen perheeseen kuin yleisön sydämiin. Reilusti yli 70 vuoden pituinen ura julkisessa palveluksessa oli erittäin arvostettu, ja prinssin henkilökohtainen karisma ja pilke silmäkulmassa tekivät hänestä yleisösuosikin ja kuninkaallisen perheen väripilkun.

Tässä muistokirjoituksessa käyn läpi Philipin elämäntarinan. Ja millainen elämä hänen lähes 100 vuottansa olivatkaan. Philip ja Elisabet molemmat syntyivät täysin toisenlaiseen maailmaan, jonka rippeet muuttuvat muistoiksi heidän mukanaan.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

The Crownin neljäs kausi toi Dianan, Charlesin ja Camillan jälleen tapetille

Varoitus: teksti sisältää juonipaljastuksia The Crownin uudesta kaudesta sekä aiemmista kausista!

Netflixin menestyssarja The Crownin neljäs tuotantokausi on ollut syksyn odotetuimpia tv-tapauksia ja viikonvaihteen suurimpia puheenaiheita. Sarjan alusta lähtien moni on odottanut nimenomaan tätä osaa: miten lady Diana Spencerin traaginen elämä kuninkaallisessa perheessä kuvattaisiin?

Tällä kertaa uuden kauden odotus vaikuttaa olleen entistä kiihkeämpää. Diana ja 80-luvun tapahtumat tuntuvat olevan kuin tuoreessa muistissa ja ne herättävät edelleen vahvoja tunteita, vaikka Dianan ja Charlesin satuhäistä tulee ensi kesänä kuluneeksi jo 40 vuotta. Tässä tulee oma arvioni The Crownin neljännestä kaudesta.

Lue loppuun

Walesin prinssin, Princess Royalin ja päärien arvonimet Britanniassa

Lukijani Ansku kysyi viime viikolla brittiläisistä arvonimistä, ja päätin tehdä asiasta samaan syssyyn nyt ihan oma postauksensa. Aihe on nimittäin oikea suo, ja näitä on ihmetellyt varmasti muutama muukin. Kysymys koski siis Walesin prinssin ja Princess Royalin titteleitä sekä yleisemmin brittiaateliston eli päärien arvonimipolitiikkaa.

Arvonimistä löytyy aika heikosti tietoa suomeksi, ja kirjoittamista vaikeuttaa vakiintuneiden suomennosten puuttuminen. Aihepiiri edellyttää myös brittiläisen historian ja yhteiskunnan tuntemusta. Kaiken huipuksi kuninkaallisessa perheessä on useita poikkeuksia sääntöihin, joten ei ihme, että käytännöt tuntuvat sekavilta. Suomalaisillehan kuninkaalliset, aatelisto ja arvonimet ovat lähinnä pala historiaa.

George ja Charlotte kouluun 2019

Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen vanhimmat lapset ovat tällä hetkellä Cambridgen prinssi George ja prinsessa Charlotte, mutta tulevaisuudessa tunnemme heidät luultavasti muilla titteleillä. Siitä lisää tekstissä! Kuva: Kensingtonin palatsi

Lue loppuun