Kuninkaallinen kaupunkiloma Tukholmassa

Timanttisalongin joulukalenteri jatkuu vielä yhdellä yllätysluukulla! Viimeiseksi kohteeksi valikoitui suomalaisten suosikkikohde: tuttu ja turvallinen Tukholma, joka on myös erinomainen valinta kuninkaalliselle kaupunkilomalle.

Todellisuudessa en odota kenenkään lähtevän reissuun pelkästään kuninkaallinen kulttuuri mielessään. 😄 Joulukalenteri tarjoaa kuitenkin inspiraatiota ja tärppejä, jotka voi hyvin upottaa osaksi ihan tavallista kaupunkilomaa. Postaukset eivät sisällä kaupallisia yhteistöitä, eli kaikki vinkit on valittu puhtaasti teeman pohjalta.

Tukholma

Ruotsin pääkaupunki Tukholma on Pohjoismaiden johtava suurkaupunki ja kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa. Kaupungissa yhdistyvät moderni pohjoismaalaisuus sekä historia entisaikojen suurvaltana.

Embed from Getty Images

Ruotsi on naapurimaansa Tanskan tavoin hyvin vanha monarkia, johon on kerrostunut runsaasti kuninkaallista historiaa vuosisatojen aikana. Kuninkaalliset kohteet ovat myös pääsääntöisesti hyvin auki yleisölle.

Kaikki on Tukholmassa vähän isompaa ja prameampaa kuin Suomessa, ja kaupungista on löytää aina jotain uutta ja ajankohtaista, vaikka perinteiset nähtävyydet olisikin jo koluttu moneen kertaan. Tukholmaan on helppo matkustaa laivalla tai lentokoneella ympäri vuoden. Kesä on vilkkain turistisesonki, ja esimerkiksi Gamla stanista saa allekirjoittaneen mielestä enemmän irti, jos matkustaa hiukan sesongin ulkopuolella.

Tukholman kuninkaalliset nähtävyydet

Tukholman kuninkaanlinna on kuninkaallisten nähtävyyksien ykköskohde. Vaikka kuningasperhe ei enää asu siellä, niin linna on kuitenkin elävä residenssi ja hovin päämaja, jossa tapahtuu paljon.

Kuninkaanlinnassa on yllättävän paljon nähtävää, joten suosittelen käymään, vaikka perinteinen kierros linnan saleissa tuntuisi jo nähdyltä. Linnassa on nimittäin usein kiinnostavia näyttelyitä. Viime vuosilta mainittakoon kuninkaan isoäidistä kruununprinsessa Margaretista kertova näyttely sekä joitakin vuosia sitten nähty kuninkaallinen hääpukunäyttely.

Embed from Getty Images

Tukholman kuninkaanlinna

Linnassa on pysyvästi esillä mm. kunniamerkkejä, joihin on mielenkiintoista tutustua. Myös kuninkaanlinnan kirkkoon voi olla hauska tutustua, jos se on aiemmin jäänyt väliin. Älä unohda vahdinvaihtoa!

Kuninkaanlinnan kupeessa sijaitseva Livrustkammaren esittää Ruotsin monarkian historiaa 1500-luvulta asti. Näyttely valottaa monarkian ja hallitsijan valta-asemien kehittymistä ja yhteiskunnan muutosta vuosisatojen aikana. Museossa on runsaasti esillä kuninkaallista esineistöä, ja myös lapset on huomioitu.

Kuningasparin koti Drottningholmin linna on kauempana keskustasta, mutta varmasti vierailun arvoinen (varsinkin kesäaikaan, kun linnan puisto kukoistaa)! Erityisesti linnankirkon haluaisin itse nähdä, kun siitä on kuninkaallisten ristiäisten myötä tullut “tv:stä tuttu”. Drottningholmin linna ja puisto sekä puistosta löytyvät kiinalainen paviljonki ja teatteri kuuluvat UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Embed from Getty Images

Drottningholmin linna talviasussa

Tukholmassa ja sen lähettyvillä on myös monia muita vähemmän tunnettuja linnoja ja rakennuksia, jotka ovat auki yleisölle. Esimerkiksi Kustaa III:n paviljonki tai Djurgårdenin saarella sijaitseva Rosendalin linna ovat helposti saavutettavia kohteita suht lähellä ydinkeskustaa.

Kuninkaallisiin nähtävyyksiin kuuluu myös Riddarholmenin kirkko, joka on Tukholman vanhin säilynyt rakennus, hallitsijoiden perinteinen hautakirkko sekä Serafiimiritarikunnan kotikirkko.

Muita nähtävyyksiä

Kuninkaalliseen teemaan sopii myös kuninkaanlinnan vieressä sijaitseva Suurkirkko, jossa sekä kuningaspari että kruununprinsessapari on vihitty.

Gamla stanissa Stortorgetin laidalla on Tukholman pörssitalo, josta löytyy nykyisin Ruotsin akatemia sekä Nobel-museo, joka sopii myös hyvin kuninkaalliseen kaupunkilomaan. Helmikuuhun 2023 asti museossa on nimittäin näyttely, jossa pääsee kurkistamaan loisteliaan Nobel-gaalan kulisseihin.

Embed from Getty Images

Oikeassa reunassa Pörssitalo, jossa Nobel-museo sijaitsee

Näyttelyn teemana on nimenomaan itse juhla ja illallinen, ja esillä oli esimerkiksi kuningatar Silvian ja kruununprinsessa Victorian käyttämä Nina Riccin iltapuku. Oli hauskaa miettiä, millainen prosessi noin 1300 vieraan illallisen järjestäminen on!

Livebongaus

Ruotsin kuninkaallisia on helppoa livebongata, sillä tapahtumat ovat yleensä aika yleisöystävällisiä. Kuninkaallisten perhejuhlien määrä rauhoittunee nyt hyvin vilkkaan vuosikymmenen jälkeen, mutta joitain erityistilaisuuksia on varmasti luvassa viimeistään syksyllä 2023, kun kuningas Kaarle Kustaa viettää valtakautensa 50-vuotisjuhlaa.

Alkuvuodesta maaliskuussa on kruununprinsessa Victorian nimipäivä, jota juhlistetaan vuosittain kuninkaanlinnan sisäpihalla. Vappuaattona puolestaan on kuninkaan syntymäpäivä. Muu perhe yleensä katsoo seremoniaa linnan pieneltä parvekkeelta, joten tämä ei ole se kaikista paras tilaisuus livebongaukseen.

Kesäkuun alussa vietettävä kansallispäivä sen sijaan on yksi parhaita mahdollisuuksia. Kuninkaanlinna on yleensä maksutta avoinna kansallispäivän kunniaksi, ja joku kuninkaallisesta perheestä on perinteisesti aamupäivällä avaamassa linnan. Illemmalla kuninkaallinen perhe matkustaa vaunukulkueessa Skanseniin.

Embed from Getty Images

Kruununprinsessa Victoria, prinsessa Estelle ja prinssi Daniel kansallispäivänä vuonna 2016

Kruununprinsessa Victorian syntymäpäivä Victoriadagen heinäkuussa kerää aina runsaasti yleisöä Öölantiin. Hovin kalenteria kannattaa pitää silmällä ennen reissua!

Vinkkejä

  • Tukholman hotellitarjonta on monipuolista, ja vaihtoehtoja löytyy jokaiseen tarpeeseen. Lähellä kuninkaanlinnaa sijaitseva Hotel Gamla Stan tarjoaa tunnelmalliset puitteet historiallisessa miljöössä – hotellirakennuksen vanhimmat osat ovat peräti 1600-luvulta!
  • Ruotsalaiset ovat kahvittelukansaa, joten kahviloita löytyy pilvin pimein. Kuninkaalliseen teemaan sopii tietysti prinsessakakku, jonka luojan Jenny Åkerströmin oppilaisiin kuuluivat Ruotsin prinsessat Margareta, Märtha ja Astrid. Jos matkustat Ruotsiin marraskuun alussa lähellä Kustaa II Aadolfin muistopäivää, voit maistaa 1600-luvulla kuolleen kuninkaan muistoksi myöhemmin luotua Kustaa Aadolf -leivosta!
  • Tukholman kaupungintalolla sijaitseva ravintola Stadshuskällaren on kiinnostava vaihtoehto fine diningin ystäville, sillä ravintola tarjoilee viimeisimmän Nobel-illallisen menua! Myös aikaisempien juhlien menut aina 1900-luvun alusta asti ovat saatavilla isommille seurueille.

Embed from Getty Images

Nobel-illallisen kattaus

Linkit

Tämän viimeisen luukun myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta! ❤️ En valitettavasti kerennyt tänä vuonna tekemään koostetta hovien joulutunnelmista, mutta vuodenvaihteen tienoilla onkin sitten perinteisen vuosikoosteen aika!

Joulukalenterissa on aiemmin käsitelty Kööpenhamina, München, Lontoo ja Wien. Olisi kiva kuulla, mikä kaupunki oli teidän suosikki. Tuli paljon uusia vinkkejä ja matkaideoita? 😊

8 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaallinen kaupunkiloma Tukholmassa

  1. Näistä kalenterin kaupungeista Wien on käymättä. Tutuin on tietysti Tukholma. Munchenia on osannut pitää kuninkaallisena, mutta Salzburgissa oli hieman loistoa tarjolla. No, joka tapauksessa jäi vielä kaupunkeja toiseenkin kalenteriin.
    Hyvää joulua kaikille.♡♡♡

  2. Hei ja hyvää joulua! Kiitos näistä joulukalenteripostauksista ja myös muista mielenkiintoisista jutuista. Året med kungafamiljen 2021 näytetään loppiaisena Suomessa, mut mun oli pakko mennä kurkkimaan SVT playltä ohjelma… 😀

  3. Kiitos adventtikalenterista, viimeinen luukku tuli avattua nyt vasta välipäivien kunniaksi! Kaikki nämä kaupungit ovat varmasti näkemisen arvoisia, Wien ehkä eniten houkuttelee.

    Toivottavasti sinulla oli ihana joulu! Innolla odotan vuosikatsausta, tänä vuonna on koronasta huolimatta tapahtunut kuninkaallisten maailmassa vaikka mitä: häitä, vauvoja, tiaroitakin 😍

    • Kiva, että kalenteri kiinnosti! Wien houkuttelee minuakin kovasti. Toivottavasti pääsisin joskus joulumarkkinoiden aikaan!

      Yllättävän paljon on tänäkin vuonna tapahtunut, vaikka koko vuosi on mennyt koronan pyörteissä. Ja ensi vuodelle on luvassa myös mukavasti juhlanaiheita!

      • Onko postiprojektiin muuten tulossa jatkoa ensi vuodelle? Ajattelin, että voisin ensi vuonna itsekin aktivoitua ja lähettää (vastauskirjeen toivossa) muutaman kortin. 😀

        • On tulossa ainakin päätös vielä, eli loppuvuoden vastauskortit, kunhan saan vuosikatsauksen ensin pois alta! 😃

          Ajattelin itse jatkaa korttien lähettelyä suurempien merkkipäivien yhteydessä, joten varmasti tulee sitten vinkattua ja jaettua niitä vastauksia myöhemminkin 😊

Jätä kommentti