Kuninkaallista vastauspostia, osa 2

Kuninkaallinen postiprojekti jatkuu, ja on aika esitellä kevään ja alkukesän aikana tulleet vastauskortit! Nyt onkin vähän enemmän näytettävää, ja joukossa on muutama erityisen mieluisa kortti. Viime kerralla esittelin saamani vastaukset videolla, mutta nyt päädyin tekemään perinteisen kuvapostauksen, kun videokuvaaminen osoittautui haasteelliseksi.

Tänä vuonna lähetän siis joka kuukausi jokusen kirjeen/kortin eri hoveihin ja yksinkertaisesti odotan, millainen nippu vastauspostia vuoden aikana kertyy. Teen tätä testimielessä, mutta koska niitä vastauksia on kuitenkin kiva saada, niin olen keskittynyt niihin hoveihin, joista sellaisen todennäköisemmin saa.

Prinssi Philipin poismenon johdosta lähetettyihin osanottoihin tullut kiitoskortti. Kuva: Timanttisalonki
Lue loppuun

Kuningatar Máxima säihkyi valtiovierailulla Saksassa

Alankomaiden kuningas Willem-Alexander ja kuningatar Máxima päättivät eilen kolmipäiväisen valtiovierailunsa Saksaan. Koronapandemia ei ole vielä ohi, mutta monen kuninkaallisen kalenteri on kevään ja alkukesän aikana palannut selvästi lähemmäs normaalitilannetta. Kyseessä oli kuningasparin ensimmäisen valtiovierailu yli vuoteen.

Kuningatar Máxima on tunnettu tyyli-ikoni, ja kolmeen päivään mahtui luonnollisesti upeita asuja päivävaatetuksesta iltapukuihin. Kuninkaallisesta säihkeestä on ollut pulaa, joten sen kunniaksi koostin yhteenvedon Máximan asuista vierailun ajalta! Asutiedot on saatu UFO No moren sekä The Court Jewellerin blogeista.

Kuningatar Máxima ja kuningas Willem-Alexander valtiovierailun toisena iltana. Kuva: Sem van der Wal/Getty Images
Lue loppuun

Kuninkaallista vastauspostia

Joulukuussa puhuimme kuninkaallisista joulukorteista, ja nyt on viimein tullut aika jakaa alkuvuoden vastaussaalis teidän kanssa! Sanon heti alkuun, että määrä jäi pieneksi, mutta sain aika kivasti erityyppisiä vastauksia.

Olen aiemmin lähettänyt vain muutamia satunnaisia onnitteluja, mutta innostuin tekemään tästä nyt isomman projektin tälle vuodelle! Aion lähettää ainakin muutaman kirjeen joka kuukausi, ja katsoa sitten vuoden lopuksi, millainen potti kuninkaallista vastauspostia kertyi. Niillä kestää helposti kuukausia tulla, joten ajattelin raportoida teille noin kolmen kuukauden välein. Siinä ajassa luulisi tulevan ainakin jotain uutta näytettävää. Tässä siis alkuvuoden vastaukset!

Alkuvuoden kuninkaalliset vastaukset. Kuva: Timanttisalonki
Lue loppuun

Uutiskatsaus, helmikuu 2021

Brittikuninkaalliset ovat dominoineet kuninkaallisia puheenaiheita viime aikoina, mutta muissakin hoveissa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kuninkaallinen uutiskatsaus on siis paikallaan! Luvassa on mm. talvisia terveisiä, muutamia vuosipäiviä ja synttäreitä, terveysuutisia ja vielä pieni lisäys Sussexien kuulumisiin.

Luxemburgin prinsessa Alexandra. Kuva: Cour grand-ducale / Lola Velasco
Lue loppuun

Ikääntyvät hallitsijat vs. kruunusta luopuminen?

Tänään puhutaan mielenkiintoisesta aiheesta eli ikääntyvistä hallitsijoista sekä vanhenemisen haasteista hallitsijan roolissa. Kuninkaallisten parissa nähtiin 2010-luvulla useampia vallanvaihtoja, joita yhdisti hallitsijam vapaaehtoinen kruunusta luopuminen seuraavan sukupolven hyväksi.

Alankomaissa, Espanjassa ja Belgiassa vuosina 2013-2014 tehdyt vallanvaihdokset synnyttivät keskustelua myös muissa Euroopan monarkioissa. Joissain maissa samanlaiseen ratkaisuun on päädytty aiemminkin ongelmitta, kun taas joissain maissa ajatus tällaisesta vallanvaihdosta on jokseenkin torpattu.

Postauksesta tuli valitettavasti aika pitkä, toivottavasti jaksatte lukea! 😀 Tällaista aihetta ei vain oikein saa tiivistettyä pariin kappaleeseen.

Embed from Getty Images

Lue loppuun