Satumaisen kaunis prinsessamorsian yllätystiarassa ja muun hääseurueen asut

Windsorissa on siirrytty prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin juhlavastaanotolle, ja blogissa on aika aloittaa häiden jälkipuinti. Alkuun on sanottava, että negatiivissävytteisestä ennakkopöhinästä huolimatta häät olivat mielestäni oikein onnistuneet. Todelliset prinsessahäät, hyvällä tavalla. Lähipäivät menevätkin päivän purkamisen parissa. Aloitetaan nyt tärkeimmästä eli morsiamen häälookista, ja jatketaan viikonlopun aikana vierailla, koostepostauksella hääpäivästä yleisesti ja ehkä jonkinlaisella koosteella yksityiskohdista, kuten musiikista, koristeista ja ruokatarjoiluista. Isommat kuninkaalliset häät on lähivuosien osalta nyt oikeastaan harmiksemme juhlittu, joten otetaan kaikki ilo irti vielä näistä kemuista!
Odotin hääpukua jännityksellä, koska toivoin kovasti Eugenien (ja kaasona toimineen Beatricen) onnistuvan puvun kanssa. Yorkin sisarusten asuille naureskelu alkaa olla jo vanha vitsi. Morsiamen astuessa ulos autosta huokaisin helpotuksesta – Eugenie oli säteilevän kaunis ja puku erittäin tyylikäs. Häätiara yllätti lähes kaikki harrastajat, samoin hunnuttomuus oli hitusen yllättävä, mutta moderni valinta.
Embed from Getty Images

Prinsessahäitä seurataan ristiriitaisin ajatuksin – isot häät ja julkisuus voivat olla karhunpalvelus muille pikkukuninkaallisille

Huomenna on prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin suuri päivä, ja blogissa on aiemmin pohdittu morsiamen hääpukua ja juhlan vieraslistaa, käyty läpi kuninkaallisen perheen hääkirkkoja, esitelty Yorkin perheen taustoja ja eilen vielä hääseurue. Hääsivulta löytyy kaikki tieto häistä ja linkit kaikkiin aihetta, myös kihlausta, käsitteleviin postauksiin. Nyt viime hetkillä puhutaan vielä häiden ennakkotunnelmasta ja juhlien ympärillä pyörineestä keskustelusta. Sivusin aihetta jo hääpuvun yhteydessä, mutta siinä on niin paljon pureksittavaa, että oma postaus on paikallaan. Huomenna häitä katsoessa kannattaa seurata tapahtumia hieman sillä silmällä ennakkokeskustelujen näkökulmasta – sekä kritisoijat että puolestapuhujat ovat esittäneet hyviä pointteja.
Embed from Getty Images

Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin hääseurue

Vuoden toiset kuninkaalliset brittihäät ovat jo ylihuomenna! Hovi on julkistanut tänään prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin hääseurueen. Mukana ei ole suuria yllätyksiä, mutta tässä tuli todistettua, että lehdistökin osuu toisinaan oikeaan, sillä morsiuslasten kohdalla huhupuheet osoittautuivat tosiksi!
Prinsessa Eugenie kertoi jo aiemmin haastattelussa pyytäneensä isosiskoaan prinsessa Beatricea kaason kunniatehtävään. Sisarukset tiedetään hyvin läheisiksi, joten Beatrice oli odotettu valinta. Bestmanina toimii Jackin pikkuveli Tom, jota myös osattiin veikata rooliin. Alla hovin instagram-päivitys, jossa on suloiset lapsuudenkuvat sekä morsiamesta ja sulhasesta sisaruksineen, sekä hääparista yhdessä.
Morsiuslapset ovat perinteinen osa kuninkaallisia häitä, ja ne ovat myös monen kuninkaallisen tai melkein-kuninkaallisen ensimmäisiä ”edustustehtäviä”. Omat spekulaationi osuivat lähes kokonaan oikeaan. Kunniatehtävän ovat saaneet:
  • Cambridgen prinsessa Charlotte, 3 vuotta
  • Peter ja Autumn Phillipsin tytär Savannah Phillips, 7 vuotta
  • Peterin ja Autumnin tytär Isla Phillips, 6 vuotta
  • Zara ja Mike Tindallin tytär Mia Tindall, 4 vuotta
  • Lordi ja lady Frederick Windsorin tytär ja Eugenien kummityttö Maud Windsor, 5 vuotta
  • Laulaja Robbie Williamsin ja Ayda Fieldin tytär Theodora Williams, 6 vuotta
  • Cambridgen prinssi George, 5 vuotta
  • Pankkiiri Olivier de Givenchyn ja Zoe de Givenchyn poika Louis de Givenchy, 6 vuotta
Lisäksi hovin tiedotteen mukaan prinssi Edwardin ja kreivitär Sophien lapsille, lady Louise Windsorille ja Severnin varakreivi Jamesille, on varattu omat erityisroolit hääseurueessa. Lady Louise, 14, ja James, 10, olisivat jo hieman vanhoja morsiuslapsiksi, mutta mukavaa, että heidätkin on huomioitu. Näin ollen tänä vuonna syntyneitä prinssi Louisia ja Lena Tindallia lukuun ottamatta kaikki kuninkaallisen perheen lapset ovat mukana hääseurueessa!
Blogin hääsivulla ja muistaakseni jossain postauksessakin arvuuttelin hääseuruetta, ja veikkaukseni olivat näitä perheen ja suvun ulkopuolisia lapsia lukuunottamatta oikeassa. Lehdistössä on kirjoiteltu kesästä asti Theodora Williamsin ja Louis de Givenchyn mukanaolosta, mutta omaan korvaani väitteet tuntuivat kummallisilta. Tällä kertaa lehdistö oli kuitenkin oikeassa, ja puheet pitivätkin paikkansa.
Postaan huomenna hieman häiden ennakkotunnelmasta, ja viikonloppu meneekin sitten häitä purkaessa. Häitä voi siis seurata Suomessa ainakin Yle Areenasta suorana. Brittiläinen ITV vastaa häiden televisioinnista, mutta en osaa vielä sanoa, voiko lähetystä seurata esimerkiksi Youtubesta. Palaan asiaan blogin Facebook-sivulla myöhemmin!

Yorkin herttuaperhe on kerta kaikkiaan kummallinen nelikko

Artikkelia päivitetty 8.3.2020. Julkaistu alun perin 20.8.2018. Prinsessa Beatricen ja Edoardo Mapelli Mozzin häitä odotellessa on hyvä hetki tehdä päivitetty tilannekatsaus Yorkin herttua prinssi Andrew’n perheen kuulumisiin. Andrew on Epstein-skandaalin takia toistaiseksi syrjässä edustustöistä, kuten kaikki varmasti tiedätte, joten Beatricen toukokuisia häitä valmistellaan hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin prinsessa Eugenien häitä toissa vuonna.

Yorkin siskokset ovat suurelle yleisölle vieraita, mutta häät tuovat paljon mediahuomiota koko perheelle. Puhutaan nyt siis hiukan prinssi Andrew’sta, herttuatar Sarahista, prinsessa Beatricesta ja prinsessa Eugeniesta. Yorkit ovat jotenkin kummallinen nelikko, ja on hyvin mielenkiintoista seurata, mitä heidän kanssaan tapahtuu, kenties jo ihan lähivuosina. Aloitetaan kuitenkin ihan perusasioista.

Embed from Getty Images

Lue loppuun

Royal Ascot 2017 – päivät 1 ja 2

Royal Ascotin jokavuotiset laukkakilpailut ovat brittiseurapiireissä vuoden kohokohtia. Hevosurheilu on lähellä kuninkaallisen perheen sydäntä, ja kilpailuissa on monesti nähty kuningatar Elisabetin omistamia hevosia, usein myös voittajan pallilla. Monipäiväisen tapahtuman saama mediahuomio keskittyy vahvasti naisväen vaatetukseen, ja vaikka minäkin olen kritisoinut median ja yleisön tapaa nähdä kuninkaallisissa naisissa vain ulkonäkö työn sijaan, Ascotin naiset suorastaan ansaitsevat tulla huomatuiksi vaatteistaan! Tapahtuman pukukoodi on tunnetusti tiukka – ilman hattua ja sukkahousuja ei ole mitään asiaa katsomoon. Ascot on erityisesti suuri hattujen muotinäytös, ja näitä kuvia katsellessa toivon jälleen itsekin, että hattujen käyttö yleistyisi Suomessakin. Kiinnostuneet voivat lukea viime vuotisen Ascot-koosteeni täältä.
Embed from Getty Images
Kuningatar Elisabetin tyyli on hyvin tunnistettava, mutta täytyy sanoa, että pidän siitä kovasti. Sopii hyvin vanhemmalle naiselle, eikä voi tylsäksi moittia, sillä näemme yhdeksänkymppisellä Lissulla edelleen lähes kaikkia sateenkaaren värejä. Ensimmäisenä päivänä oli pirtsakkaa limenvihreää, toisena päivänä kaunis vaaleankeltainen asu. Prinsessa Annen ensimmäisen päivän persikkaiselle asulle en oikein lämpeä, mutta keskiviikkona nähty ruutukuosi on todella raikkaan näköinen! Getty Imagesilla on muuten uusi slideshow-toiminto, eli yllä olevasta kuvasta voi siirtyä seuraavaan kuvan nuolinäppäimillä! Todella kätevää, saa paljon kuvia ilman että postauksesta tulee loputtoman pitkä. Tuossa yläpuolella olevassa on Elisabetin ja Annen asut ensimmäiseltä kahdelta päivältä.
Embed from Getty Images

Päivä prinsessan elämää: Eugenie meikkaa autossa ja katsoo Netflixiä

Yorkin prinsessat ovat olleet otsikoissa viime aikoina. Vanhempi sisko Beatrice, 28, vietti syntymäpäiviään pari viikkoa sitten erouutisten keskellä, kun kymmenvuotinen suhde poikaystävä Dave Clarkin kanssa päättyi. Pian sen jälkeen Harper’s Bazaar -muotilehti julkaisi haastattelun pikkusisko Eugenien, 26, kanssa. Haastattelu A Day in The Life of Princess Eugenie of York kuvaa Eugenien arkielämää ja antaa hänestä oikeastaan varsin mielenkiintoisen kuvan melko maanläheisenä kuninkaallisena.
Embed from Getty Images
Yorkin prinsessa Eugenie Victoria Helena

Kuninkaallinen koulutus: tittelilliset perheenjäsenet

Kuninkaallinen koulutus -sarjan toinen osa! Edellisessä postauksessa puhuttiin kruununperijöiden koulutuksesta ja nyt tutustutaan niihin kuninkaallisiin, joilla on virallinen titteli ja asema, mutta jotka ovat kauempana perimyksessä. Sarjan viimeinen osa keskittyy sitten niihin, jotka ovat perheenjäseniä, mutta eivät kanna kuninkaallisia titteleitä.

Kuningasperheiden nuoremmilla lapsilla on usein paljon vapaammat kädet, mitä tulee koulutus- ja uravalintoihin. Edustustyö ei ole heidän ainoa vaihtoehtonsa, vaikka useat heistä siihen päätyvätkin. Nuoremmat perheenjäsenet saavat opiskella kiinnostuksenkohteitaan melko vapaasti ja saattavat sitten keskittyä kuninkaallisessa työssään johonkin tiettyyn alaan tai aiheeseen, jota he tukevat. Kruununperijälle tällainen erikoistuminen ei ole mahdollista – hallitsija on kaikkiruokainen työtehtävissään eikä voi päättää tukea esim. ainoastaan eläinten oikeuksia ajavia järjestöjä. Hallitsijan tehtäviin kuuluu myös paljon valtiollista työtä, jota ”rivikuninkaallisen” ei tarvitse tehdä tai opiskella, ainakaan samassa mittakaavassa. Kaivoin esiin kuuden eri prinssin/prinsessan koulutus- ja uratietoja. Huomatkaa, miten erilaisia ja toisistaan poikkeavia valintoja verrattuna edellisen postauksen kruununperijöihin.

Embed from Getty ImagesEmbed from Getty ImagesEmbed from Getty Images
Prinsessa Madeleine, prinssi Constantijn ja prinsessa Märtha Louise.